Saamelaisideologia
Johdanto
Tämän kirjoituksen tarkoituksena on antaa lukijalle mahdollisimman kattava, mutta silti jossain määrin rajattu kuva saamelaisideologian taustasta. Tarkoituksena ei ole esittää mitään uutta saamelaisuuden teoriaa tai tulkintaa, vaan antaa käsitys sen moniulotteisesta luonteesta ja valottaa sitä useasta eri suunnasta.
Viime vuosina esiin nousseesta lappalaisuudesta on käsitteenä tullut yhtä yleinen kuin saamelaisuudesta. Näiden kahden ilmiön eroista ja yhtäläisyyksistä on kirjoitettu kohtuullisen paljon ja vieläkin eräät ideologisesti suuntautuneista tutkijoista ovat erimielisiä niiden suhteesta.
Joidenkin mielestä saamelaisuus liitettynä maanomistus- ja hallintovaatimuksiin on oma ideologiansa. Saamelaisuuden määrittelyssä on siten epätavallisen paljon teoreettisia ongelmia ja se on ideologiana huomattavan paljon vaikeammin määritettävissä kuin moni muu poliittinen aate. Saamelaisuudesta ei ole olemassa ideologista perusteosta tai mitään muutakaan virstanpylvästä, johon sen oppien voisi katsoa pohjautuvan.
Saamelaismääritelmään (kts. kirjoitukset Saamelaismääritelmä ei vastaa historiallista tosiasiaa alkuperäiskansasta ja Oikeudellisen saamelaismääritelmän kehityksestä) perustuvan saamelaisideologian eräs elementti kulttuurisidonnaisiin seikkoihin kohdistuva rasismi. Saamelaisuutta vastustavia on syytetty saamelaisen kansallisen edun ja -yhtenäisyyden vastaisuudesta ja taloudellista ongelmista. Erityisesti lappalaiseen alkuperäisväestöön kuuluvan väestön Saamelaiskäräjien maaoikeusvaatimuksiin kohdistamaa vastustusta on pyrittyy leimaamaan rasistiseksi ja jopa rikolliseksi.
Saamelaisuuden nousun mahdollistaneiden olosuhteiden syntymiseen ovat vaikuttaneet myös taloudellisyhteiskunnallinen kehitys. Saamelaista ideologiaa ei voi katsoa pelkästään yhden liikkeen tai henkilön politiikan tai teorian ansioksi, vaan saamelaisuus on kehittynyt persoonattomasti, historiallisten rakenteiden kautta yhteydestä muihin rakenteisiin, ideologisiin ja ei ideologisiin. Tärkeä osa saamelaisuuden oikeutuksessa on moralisointi.
Saamelaisuudesta ääntä pitävät antavat sellaisen kuvan, että saamelaiset ovat väärin ymmärretty ja kaltoin kohdeltu alkuperäiskansa. Se on osoitus vilpittömästä katkeruudesta ja halua korjata vääryyksiksi koetut asiat. Saamelaisuus on vastakkainen globalisaation hahmottomuudelle, saamelaisen identiteetin ja rajojen hälvenemiselle. Näin se vetoaa niihin yksilöihin, jotka kaipaavat eheämpää maailman kuvaa, selkeämpiä rajoja ja nykyistä laajempia oikeuksia saamelaisille ja suoraviivaisempia toimintatapoja saamelaisten elämänmuodon turvaamiseksi. Tosiasiassa ns. saamelainen elämänmuoto ei eroa yhtään lappalaisten ja muun väestön elämänmuodosta.
Saamelaisaatteen määrityksessä on otettava huomioon lukuisat paikalliset vaihtelut ja ajallinen siirtymä, jotta voisi puhua edes jossain määrin poliittisesta ilmiöstä. Vaihtoehto olisi pitäytyä vain alkuperäisessä ideassa ja toteutuksessa, jolloin aatteen tutkiminen olisi keskitettävä ajanjaksolle 1945-1995.
Saamelaisaatteen kehitys
Toisen maailmansodan jälkeen syntynyt saamelaisuus oli aluksi poliittisesti merkityksetöntä. Poliittista painoarvoa saavuttaneita ääriliikkeitä on vähän ja ideologialla on ollut näkyvä rooli. Ajan myötä aate on hämärtynyt epämääräiseksi. Saamelaisuuden vahvuus ja heikkous sisältyvät juuri tähän hajanaisuuteen ja epämääräisyyteen. 1980-luvulta lähtien saamelaisuuteen samaistettiin maanomistus ja hallintaolojen radikaali muuttaminen.
Saamelaisaate antaa täysin erilaisille ihmisille kanavan purkaa katkeruutta ja vihaansa ilman, että he itse sitä edes kovin täsmällisesti tajuavat. Siten kyseessä on paitsi poliittinen ideologia myös primitiivisiin vietteihin perustuva toiminnan tapa ja asenne. Siten saamelaisaate poikkeaa utopistisimmista poliittisista ideologioista.
Eräät saamelaisidealistit lähtivät aikoinaan siitä, että ILO-yleissopimuksen myötä aika on kypsä kansan paluulle sen muinaiseen kotimaahan. Monet idealistisaamelaiset pitävät saamenmaata neitseelIisenä maana, joka odottaa, että sen alkuperäinen kansa saattaisi sen uuteen kukoistukseen. Maan katsotaan yksiselitteisesti kuuluvan saamelaisille, ei historiattomille lappalaisille, jotka ovat kuin sattumalta ajautuneet paikalle. Vaatimukset, joita saamelaiset ovat mm. YK:ssa esittäneet koskevat maanomistus- ja hallintaoikeuden saamista takaisin valtiolta, joka heidän mukaansa on kaapannut maat itselleen.
Saamelaisideologian historiakäsitys
Mistä edellä esitetty tulkinta saamelaisten historiasta ja valtion kaappaamista maista on lähtöisin? Tarinaa alkoivat sepittää menneisyyden lahjakkaat rekonstruoijat 1900-luvun jälkipuoliskolla. Heidän mielikuvituksensa tuotti saamelaisten muistin sirpaleista saamenkansan katkeamattoman syntytarinan. Saamelaisuutta koskeva runsas historiankirjoitus käsittää toki useita eri lähestymistapoja, mutta ne kaikki ovat enemmän tai vähemmän poliittisia luonteeltaan.
1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kehitellyt käsitykset lappalaiskansan olemuksesta ovat säilyneet sitkeästi saamelaisideologian ytimessä. Ne historialliset löydökset, jotka ovat olleet ristiriidassa lineaarisen menneisyyskäsityksen kanssa, on yksinkertaisesti jätetty vaille huomiota. Kansallinen välttämättömyys on saanut saamelaiskäräjät torjumaan valikoivasti ristiriidat ja poikkeamat vallitsevasta kertomuksesta.
Yleisen historian laitoksien ulkopuolelta on löytynyt tutkijoita vaalimaan vanhentuneita käsityksiä. Uusimmat tutkimustulokset alueen historiasta tai edes juridinen keskustelu siitä, kuka on saamelainen, ei ole häirinnyt näitä myyttisen historiakäsityksen vaalijoita. Heidän mielestään saamelainen on kuka tahansa, joka täyttää nykyisen ahtaan määritelmän, jonka takarajaksi on Suomessa mielivaltaisesti valittu vuosiluku 1875.
Ns. saamelaista menneisyyttä pohtivat uusista lähtökohdista niin sosiologit, orientalistit, kielitieteilijät, maantieteilijät. politiikantutkijat, kirjallisuudentutkijat kuin arkeologitkin. Osa keskustelijoista oli suorittanut tutkintonsa ulkomailla. Vanhoja käsityksiä saamelaisten historiasta vaalineet ovat osallistuneet väittelyyn pelkillä aroilla ja konservatiivisilla puheenvuoroilla, joita on leimannut ennakkoluuloinen puolustusretoriikka.
Kuudessakymmenessä vuodessa kansallinen historia on kypsynyt siis hyvin vähän, eikä se kehittyne merkittävästi myöskään lähitulevaisuudessa. Kuitenkin tutkimuksissa ilmenneet tosiasiat asettavat jokaiselle rehelliselle historioitsijalle kysymyksiä, jotka hätkähdyttävät ensi alkuun mutta ovat sitäkin perustavampia.
Myytit murtuvat
Saamelaisten ja lappalaisten historiasta käynnistynyt keskustelu on järkyttänyt saamelaistenkansallisten myyttien peruskivet. Uudet tutkimukset sulkevat pois teorian suuresta saamenmaan eksoduksesta ennen ajanlaskumme alkua. Viime vuosikymmenellä tehdyt löydöt osoittavat, että vielä keskiajalla alueella lapinkylissä eläneet asukkaat eivät joutuneet pakkosiirtolaisuuteen.
Mistä Skandinavian aluetta antiikin ajoilta lähtien kansoittaneet saamelaiset ovat lähtöisin, jos heidän alkuperänsä on pelkkä myytti? Kertomukset saamelaisten moninaisesta alkuperästä säilyivät muodossa tai saamelaisessa historiankirjoituksessa aina 1960-luvun tietämille saakka. Sitten kertomuksia vähitellen marginalisoitiin, kunnes ne katosivat tyystin Suomen virallisesta muistista.
Toisaalta saamelaiset antavat ymmärtää, että he ovat myyttisten lapinkylien suoria jälkeläisiä, eikä suinkaan kveenien perillisiä. Niin saamelaiset alkoivat näyttää erityiseltä kansalta. Kansallinen historiankirjoitus ja modernisaatioprosessi yleisemminkin käyvät tunnetusti läpi kansan keksimisen vaiheen. Kysymys kansasta askarrutti ihmisiä 1800-luvulta aina pitkälle 1900-luvulle asti. 1900-luvun lopulla unelmat alkoivat särkyä. Yhä useammat tutkijat analysoivat, tarkastelivat ja dekonstruoivat suuria kansallisia kertomuksia ja varsinkin yhteisen alkuperän myyttejä, jotka olivat niin tärkeitä perinteiselle historiankirjoitukselle.
Lopuksi
Menneisyyden identiteettipainajaiset muuttuvat tulevaisuudessa uudenlaisiksi identiteettiunelmiksi. Historiallinen identiteetti ei ole sen pysyvämpi kuin häilyvistä ja vaihtelevista identiteeteistä koostuvat. Etniset silmälasit värittävät tällä hetkellä maailman etnosenttiseksi. Saamelaiset ovat kuitenkin aina muodostaneet yhteisöjä, jotka ovat useimmiten koostuneet porosaamelaisten jälkeläisistä.
Saamelaiset yhteisöt eivät muodosta heimoasteella olevaa kansaa, jolla olisi yhteinen alkuperä ja joka olisi vaeltanut paikasta toiseen kahden vuosituhansien ajan. Tämän virheellisen myytin ylläpitämiseen on valjastettu jopa koulujen historianopetus. Historian ohessa saamelaisaktivistit ovat vedonneet biologiaan. Viime aikoina Suomessa ja muualla tehtyjen "tieteellisten" tutkimusten sarja on pyrkinyt osoittamaan maailman kaikkien saamelaisten geneettisen läheisyyden. Siitä pitäen "väestön alkuperän tutkimus" on ollut saamelaisideologiassa suosittu molekyylibiologian haara, jossa Y-kromosomi on saanut kunniapaikan valitun kansan yhteisen alkuperän kuumeisessa selvitystyössä.