Pohjoismainen saamelaissoppa

Tämä kirjoitus on varoitus saamelaisia koskevan lainsäädännön viimeaikaisesta kehityksestä. Alueen raaka-aineista ei ole pulaa, sen sijaan henkisistä resursseista ja oikeasta tiedosta on pulaa. Tietämättömyys ja sivistys näyttävät olevan loputun varanto kiistan jatkumiselle. Tietämättömyys ei kuitenkaan vaivaa vain saamelaisaluetta, vaan myös lainvalmistelua. Vieläpä siinä määrin, että se ei vain vaivaa, vaan johtaa prosessia. Kun tietämättömyys ohjaa sekä saamelaiskäräjiä että lainvalmistelua, oikeusministeriöstä lähtevät ehdotukset ja ministeriön ohjaamat lainvalmisteluprosessit eivät oikeastaan enää ole ihmettelyn aihe. Päinvastoin, huonot ja vahingolliset lait ovat tällaisen järjestelmän luonnollinen lopputuote.

Kunhan pohjoismaiset hallitukset suvaitsevat putkauttaa sopimustekstin julkisuuteen, saamme nähdä että se kantaa leimaa, jonka johdosta ei voi erehtyä siitä missä keitos on alun perin pantu muhimaan. Kattila on porissut ennen kaikkea pohjoismaisen saamelaisneuvoston oikeudellisella osastolla, kokkeja on ollut vuosien varrella monta ja jokainen on heittänyt liemeen jotakin. Välillä keitos oli palaa pohjaan ja välillä se seisoi aika kauan, ja tämä tuntuu maussa. Ikävä sanoa, mutta kyseinen keittiö on saamelaisen nationalismin keskuskeittiö.

Sittemmin keittoa ja hämmentämistä on jatkettu pohjoismaisten ministeriöiden voimin. Työhön on värvätty tai värväytynyt henkilöitä, jotka haluavat saamelaisille hyvää, mutta joiden oikeussosiologinen taju ei ole edes peruskurssitasoa. Tuossa saamelaisnationalististen pääideologien ja pääväestöä edustavien hyväntahtoisten hölmöjen yhteisporukassa kehitystä ja lainvalmistelua ohjaa voimakas usko siihen, että meneillään on saamelaisten oikeutettu sota saamelaisten alueita jakavia pohjoismaisia valtioita vastaan.

Vuosia kestäneessä valmisteluprosessissa saamelaisten valmistelijoiden ja neuvottelijoiden keskuudessa, ja laajemmin saamelaisten keskuudessa, on tapahtunut yleinen länsimaisen ajattelutavan, organisaation ja toimintatavan omaksuminen. Omaksuminen ei kuitenkaan ole ollut yksisuuntaista, vaan lainvalmistelua ja oikeusinstituutioita pyritään muuttumaan saamelaisten haluamaan suuntaan. Tässä se tarkoittaa ennen kaikkea saamelaisnationalistien vision mukaiseen suuntaan.

Kohti poliittista ratkaisua - faktoista piittaamatta

Oikeuden vanhakantainen symboli on oikeuden jumalatar, jonka silmät ovat sidotut ja joka pitää puntaria käsissään. Saamelaisten oikeusasiantuntijoiden maailmankuvassa jumalattaren tehtävänä on saattaa vaaka asentoon, jossa saamelaiset arvot painavat enemmän ja muut arvot osoitetaan köykäisemmiksi. Tämä on siis saamelaisnationalistisen oikeusideologian pääasiallinen tavoite, jonka henki näkyy myös saamelaissopimuksen valmistelussa ja lopputuloksessa. Saamelaissopimuksella pyritään siihen, että lainvalmistelun ja oikeusinstituution sisällä saataisiin aikaan hiljainen vallankumous, joka mahdollistaisi saamelaisille yhä suuremman sananvallan. Tämä on kuitenkin synnyttämässä tilanteen, joka johtaa yhä suurempiin ristiriitoihin. Tällainen kehitys on jo tähän mennessä synnyttänyt vastavoimia, josta konkreettisena esimerkkinä syrjäytettyjen statuksettomien saamelaisten aktivoituminen puolustamaan omia oikeuksiaan.

Näiden muutosten taustalta löytyy erilaisia ajattelutapoja koskien sitä mitä pidetään oikeana ja kohtuullisena, erilaisten ryhmien kohteluna - ajattelutapoja, rationaalisten ratkaisujen vastavoimina. Olemme siinä tilanteessa, jossa välttämättä tarvitaan keskustelua siitä kuinka laajaksi ja vahvaksi sallitaan saamelaisneuvoston ja eri maiden saamelaiskäräjien oikeudellisen vallan kasvava. Ajatusten, arvojen, etiikan - ei taloudellisen kehityksen - täytyy sanella tällaiselle rajat ja päättää, mikä on riittävää. Tästä voidaan tehdä päätös poliittisen ratkaisun sijasta vain oikeudellisten faktojen perusteella. Oikeusvaltiossa tämä vaara on tiedostettava ajoissa ja saatava se hallintaan, muuten ollaan seitsemän sylen vesissä, kuten nyt näyttää käyneen.

Mikään tässä sanottu ei merkitse sitä, etteikö saamelaisten kuten muidenkin hengen, ruumiillisen koskemattomuuden ja omaisuuden suojelua tarvittaisi nykyisessäkin yhteiskunnassa. Tiedämme, että on maita, joissa lain ja järjestyksen edustajat ovat uhan ja väkivallan lähde. Onneksemme, myös saamelaisten onneksi, pohjoismaiden kaltaisissa yhteiskunnissa eläminen merkitsee elämistä sellaisissa järjestelmässä, jossa valtio ja sen virkamiehet ja työntekijät ovat olennaisia turvallisuuden ja hyvinvoinnin takaajia.

Yhteiset arvot

Oma näkemykseni on universaalinen. Kaikille ihmisillä on yhteinen lähtökohta. Kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan samanlaisia, ei biologisten perustein, vaan koska inhimillinen peruskokemus on kaikille yhteinen. Kaikista elävistä olennoista ihminen on haavoittuvaisin pisimmän aikaa syntymänsä jälkeen. Varhaislapsuuden lisäksi on monia muita tilanteita ja ajanjaksoja jolloin ei edes läheisimpien apu riitä, vaan tarvitsemme apua laajemmalta yhteiskunnalta. Meitä ihmisiä, olimmepa saamelaisia tai ketä tahansa muita, yhdistää inhimillinen kokemus. Jos tätä ei ole, emme ole ihmisiä. Miten muuten olisi mahdollista, että voimme lukea saamelaisten ja muiden kansojen historiaa, ja ymmärtää järjellä ja tunteella mistä niissä on ollut kyse ja miten merkityksellisiä ja tärkeitä ne ovat meidän nykyisin elävien elämän kannalta. Tästä jaetusta kokemuksesta löytyy perusta inhimillisyyden yhteiselle ytimelle, jaetuille arvoille ja toimintasäännöille. Meillä saamelaisilla ja lappalaisilla on joitakin selkäytimestä tulevia käsityksiä oikeasta ja väärästä ja jonkinlainen yhteinen perusta sen aistimiseksi, koska ratkaisematon konflikti on kehittymässä.

Olemme kaikki, niin oppineet kuin oppimattomat, kasvaneet lainkuuliaisuuteen nollavuotiaasta alkaen ja meillä on mielessämme suuri ja usein ristiriitainen tietovarasto moraalisia kysymyksiä, jotka koskevat jäljellä olevaa elämäämme.

Tätä taustaa vasten kannattaa kiinnittää huomiota saamelaisille sinänsä hyvää tarkoittavaan saamelaissopimuksen valmisteluun sen puutteisiin ja muihin seikkoihin. Ensinnäkin siihen kuinka lähellä esitettyjen säännösten valmistelu on saamelaisten ja lappalaisten yhteistä inhimillistä kokemusta. Ovatko sopimuksen juuret näillä edellä kuvailemilla ydinalueilla, vai ovatko ne vieraantuneet näiltä alueilta ja sen sijaan kokonaan ankkuroitumassa pohjoissaamelaisen poliittisen eliitin tarpeisiin? Tai ottavatko säännökset kattavasti huomioon korkeatasoiselle lainvalmistelulle asetettavat vaatimukset menettämättä kosketusta yhteisen inhimillisen kokemuksen peruslähtökohdista kumpuaviin normeihin ja arvoihin?

Saamelaissopimuksen valmistelu osoittaa miten lainsäädäntö on liukumassa pois saamelaisten ja lappalaisten kulttuuri-instituutioiden läheisyydestä. Sopimuksen artiklojen muotoillut osoittavat, että ne eivät ole tämän päivän tilanteisiin sopivia. Ylä-Lapin olosuhteissa jossa lappalaiset ja heistä saamelaismääritelmällä muodostetut saamelaiset elävät samoissa yhteisöissä, harjoittavat samoja elinkeinoja, puhuvat samaa kieltä - pääasiassa suomea - he eivät tarvitse elävää käytäntöjä muuttavaa säännöstöä. Lappalaisia ja muuta väestöä ei voida hallita yhdenmukaisilla normeilla, syrjimällä heitä. Samoin oikeusistuimet eivät voi toimia saamelaiskäräjien työvälineenä menettämättä kykyään yhteisten arvojen puolustamiseen, niiden osoittamiseen, arviointiin ja keskinäiseen punnitsemiseen.

Jos saamelaisnationalistiset arvot saavat oikeusperusteina liian suuren jalansijan ja oikeusistuimista tulee saamelaiskäräjien yksiviivaisten päämäärien toteuttajia suhteessa muuhun väestöön, on itse oikeus hukassa. Niin Saksan Kolmannessa valtakunnassa kuin Neuvostoliitossa oikeusistuimille ja oikeustieteelle oli sälytetty tällaiset ideologiasta kumpuavat tehtävät. Saksassa oikeuden oli määrä turvata ja vahvistaa saksalaisuutta, Neuvostoliitossa vallankumousta ja työtätekevien luokkaetuja. Tiedämme liiankin hyvin, minkälainen todellisuus noissa valtakunnissa oli ja miten niiden taru päättyi. Kun side repäistiin sikäläisten oikeudenjumalattarien silmiltä, niiden alta paljastuvat kasvot olivat rumat, julmat ja kauhistuttavat.

Saamelaissopimuksen valmistelijoilta on jäänyt huomaamatta miten tärkeä on humanistisen perinteen osana se, että oikeustiede säilyttäisi yhteytensä saamelaisten ja lappalaisten inhimillisen toiminnan perusteisiin sekä yhteiseen peruskokemukseen, joka ei suinkaan ole sama kuin saamelaisnationalististen ideologien aaterakennelmat. Ankkuroituna saamelaisnationalistiseen ideologiaan tuomiovalta voi joutua ennalta arvaamattomuuksiin. Tämä vaara on ajoissa tiedostettava tai hukka perii.

Lopuksi

Saamelaissopimuksen valmistelussa kaikkia kansalaisryhmiä yhdistävä perusta voidaan luoda siten, että kaikki kansalaisryhmät ovat mukana sopimuksen valmistelussa. Sopimuksen valmisteluprosessi on ollut tämän terveen perusajatuksen absoluuttinen vastakohta. Mikään, toistan, mikään ei ole vaatinut sitä salailua jota valmistelussa on noudatettu, eikä salailua voida millään perustella jälkikäteen. Vuosia venyneiden valtioiden välisten neuvottelujen sujuvoittaminen ei ole pätevä peruste demokratian sivuttamiselle.

Ainoa pelastuskeino näyttää olevan yhteisen perustan säilyttäminen ylläpitämällä hyviä suhteita kulttuuriseen kenttään. Tämä merkitsee myös perustavien arvojen ja normien pohdiskelun edistämistä ja suurempaa valmiutta tasapainottaa erilaisia arvoja, erilaisia näkökantoja ja kykyä olla ajautumatta yksinkertaistaviin ratkaisuihin, kuten nyt näyttää käyneen. Tällainen toiminta vaatii rohkeutta, voimaa ja viisaita johtajia. Valitettavasti saamelaiskäräjien puheenjohtajat, yksi toisensa jälkeen, ovat osoittaneet olevansa kykenemätön riippumattomasti asettumaan perusarvojen puolelle. Ideologian imu on niin kova että se vie mennessään.

Saamelaissopimusta valmistellut, ideologian rasittama ja kansanvaltaista lainvalmistelua uhmakkaasi hyljeksinyt työryhmä ei ole kyennyt uskottavalla tavalla ottaa kantaa saamelaissopimusta koskeviin juridisiin ym. ongelmiin, joita se on käsitellyt ja joihin se on ehdottanut ratkaisuja. Tällaiset yksisilmäiset esitykset synnyttävät vain käsikirjoituksia ja esityksiä jollaisia olemme tottuneet näkemään totalitaarisissa järjestelmissä.

Olemukseltaan etnonationalistinen pohjoismainen saamelaissopimus ei ole Suomen tai muiden pohjoismaiden oikeusperinteiden ja oikeudellisten perusarvojen mukainen, ja sen ratifiointi ei olisi näille kunniaksi, vaan häpeäksi. Tällainen sopimus ei liioin edusta tai edistä saamelaisia tai lappalaisia perusarvoja, sikäli kuin minä niitä tunnen. Ja vaikka kiihkonationalistit kuinka huutaisivat kuorossa että olen saamelaisvastainen - mikä sinänsä on yhtä röyhkeä kuin mieletön väite - uskallan sanoa että minä tiedän mitkä arvot ovat pitäneet meidät saamelaiset hengissä yksilöinä ja kansana ja vieneet meitä eteenpäin tähän aikaan. Tulemme näkemään, että pohjoismainen saamelaissopimus edustaa jotain aivan muuta.

Muita kirjoituksia aiheesta: Miten saamelaissopimus istuu nykyiseen oikeusjärjestelmään? ja Pohjoismainen saamelaissopimus - uhka vai mahdollisuus?