Miten pohjoismainen saamelaissopimus istuisi Suomen nykyiseen oikeusjärjestelmään? Tällaista joutuu nyt kysymään, kun on saanut joitakin hajatietoja joistakin sopimuksen keskeisistä artikloista. Ajatellaanpa jotain kylää Ylä-Lapissa, esim. Koppelon kylää Ivalojokisuulla. Kylän asukkaista 10 % on merkitty saamelaisrekisteriin. 90 % asukaista ei ole rekisterissä, vaikka useimmat näistä rekisteriin kuulumattomista ovat serkkuja, pikkuserkkuja ja sukulaisia rekisterisaamelaisten kanssa. Kylällä on pitkä historia ja maantapa takanaan, ainakin niin pitkä, että sillä on vakiintuneet normit oikeasta ja väärästä ja ihmisten väliset suhteet ovat suhteellisen tasa-arvoisia. Tällaisessa järjestelmässä laki on ollut tähän mennessä kaikkien täysi-ikäisten kyläläisten yhteinen asia. He tietävät säännöt osallisuutensa kautta. Kylällä on ollut riittävä tosiasiallinen autonomia ratkaista sisäiset asiansa maantavan ja Suomen lakien mukaisesti.

Kuvitellaan siis, että tämä kylä joutuisi ratkaisemaan asiansa saamelaissopimuksen artiklojen perusteella säädettyjen kansallisten säännösten astuttua voimaan. Saamelaissopimuksen tarkoitus on saattaa tämänkin kylän luonnonvarojen hallinta saamelaiskäräjien ohjaukseen ja hallintaan. Sillä siis puututaan voimakkaasti kyläläisten nykyiseen autonomiaan. Kyläläisten jakautumista voittajiin ja hävinneisiin lisäisi nykyinen saamelaismääritelmä, johon rekisteriin kuulumattomilla koppelolaisilla ei tästedes olisi mitään valitusmahdollisuutta. Koko sopimus on valmisteltu kyläläisten kanssa neuvottelematta, täysin salassa niin yksityisiltä kansalaisilta kuin heidän valitsemiltaan edustajilta, saamelaiskäräjien rivijäsenet mukaan lukien. Jo nykykäytännössä saamelaisstatuksen saaminen oikaisuvaatimuksineen on tehty erittäin vaikeaksi, ja saamelaissopimuksen myötä n.s. lappalaisperuste pyyhittäisiin laista. Kukaan ei tiedä, säilyisikö nykyinen mahdollisuus valittaa viime kädessä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

Vaikka saamelaissopimukseen liittyvät päätökset jossain määrin muodollistettaisiin, laillisuuteen liittyvää tietoa ei kuitenkaan tulisi monopolisoida, siten että tietovarannon avaimet olisivat pelkästään saamelaiskäräjien takana. Kaikkien Koppelon kylässä elävien on myös saatava tietää, että heidän on osallisuutensa perusteella oltava mukana luonnollisina jäseniä päätöksenteossa. Käräjävetoinen päätöksenteko ei kuitenkaan tulisi olemaan demokraattinen ja oikeudenmukainen kyläläisten kannalta. Koska käräjillä ei ole erityisasiantuntijoita, ei olisi myöskään ketään jolla olisi selkeä auktoriteetti tehdä sellaisia päätöksiä jotka ottaisivat huomioon kylän pitkäaikaista maantapaa ja oikeuskäytäntöä sivuavia näkökohtia. Tällaisissa tilanteissa jouduttaisiin vanhat kertomukset kertomaan uudelleen ja aikaisempaa oikeuskäytäntöä jouduttaisiin muokkaamaan arvaamattomaan suuntaankin.

Jos saamelaissopimus olisi viisaasti laadittu, sen täytyisi sallia suuri joustavuus puoleen jos toiseenkin ottaen huomioon kunkin kylän ja alueen erityisolosuhteet. Hyvin perustavassa mielessä tällainen päätöksenteon tulisi toimia lähellä kyläläisiä. Useinmiten kaikilla tulisi olla mahdollisuus ottaa osaa, kaikilla olisi asiaan liittyvää tietoa ja yhteisesti tehdyllä päätöksellä olisi myönteisiä vaikutuksia kaikkien kyläläisten elämään. Tämä kuvaus selittää sen miksi saamelaissopimuksen artiklat eivät ole paikallisen väestön keskuudessa suosittuja.

Tuskin yksikään kyläläisistä haluaa alkaa riidellä vetoamalla saamelaismääritelmän ja saamelaissopimuksen saamelaismääritelmäkään paremmasta oikeudesta toisten kyläläisten omistamiin kalastusoikeuksiin, polttopuunotto-oikeuksiin jne.

Tällainen piittaamattomuus paikallisten kylien maantavasta ja oikeuksista osoittaa miten sopimuksen laatineet ovat asettaneet itsensä kaikkien yläpuolelle. Todellisuudessa he ovat kokemattomia mitä tulee käytännön elämään kylätasolla, eikä heillä liioin ole tämän alan koulutusta joka kompensoisi puutteet.

Sopimusteksti on syntynyt kirjoituspöytätyönä työryhmissä, komiteoissa ja neuvottelukunnissa. Valmistelijat ovat asettaneet itsensä todellisuuden ulottumattomiin, hei eivät ole muodostaneet edes itselleen kokonaisnäkemystä siitä miten oikeusvaltiossa tulisi toimia. Heiltä ovat silmät sidotut ja kuitenkin heille on annettu käteen miekat joilla ratkaista saamelaisten ongelmia. Elävässä yhteiskunnassa kaikki liittyy kaikkeen, ja miekan heiluttelu side silmillä ei voi olla ratkasiu eikä se voi olla johtamatta aina vain pahempiin ongelmiin. Esimerkkikylässämme se saattaisi johtaa konflikteihin, jotka saattaisivat tuhota koko kylän vakiintuneen maantavan ja käsityksen oikeasta ja väärästä, ja tämä tapahtuisi vain tuon vaivaisen 10 %:n ihmismäärän vuoksi, joka ei tänä päivänä elä sen sorretumpana kuin muutkaan.

Sen takia sopimuksen säännösten olisi oltava sellaisia, että ne sallisivat kyläläisten saavuttaa yhteisymmärrys keskinäisen sovittelun pohjalta kaikissa sopimukseen piiriin kuuluvissa asioissa, kuten kalastus- ja metsästysoikeuksissa esim. asiakirjanäyttöjen pohjalta. Sellainen toisi nykykäytäntöön huomattavia parannuksia ja lopettaisi metsähallituksen ylivallan alueella.

Edellä osoittaa lyhyesti miten saamelaissopimus kansalliseen lainsäädäntöön sovellettuna muuttaisi vakiintunutta nykytilannetta, se ei suojelisi muita kuin tuota 10 % kylän siitä väestöstä joka on merkitty saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Ajatus siitä että joku tosissaan haluasi saattaa voimaan tällaisen suurinta osaa kyläläisistä syrjivän oikeusjärjestelmän tuntuu nyky-yhteiskunnassa suorastaan pöyristyttävältä. Niinpä tällaisessa tilanteessa on välttämätöntä löytää kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu sovinnon rakentamiseksi. Mitä lähempänä päätöksentekijät ovat kiistan osapuolia, sitä tärkeämpää on sovinnon tekeminen. Sovinnon rakentajaksi ei kuitenkaan kelpaa poliittisesti puolueellinen saamelaiskäräjät. Rauhanrakentajan on oltava sellainen joka on saamelaiskäräjistä riippumaton. Niinpä rauhanrakentamisessa on kiinnitettävä huomiota siihen miten tärkeää on löytää kiistan osapuolten yhteiset lähtökohdat. Koppelon kylän ja monen muun kylän tapauksessa ne ovat pitkälti samat, tietyt suvut muodostavat kylän ytimen, samoin asutushistoria on pitkälti sama jne.

Niinpä sovinnon tekijän silmiä ei saa sitoa siten, ettei hän näkisi ja tunnistaisi tätä puolta. Päinvastoin hän tarvitsee kaikki aistinsa pystyäkseen löytämään sen yhteisen maaperän ja tilan, jolla kiistan osapuolet voisivat kohdata toisensa ja tehdä sovinnon. Pohjoismaisen saamelaissopimuksen valmistelussa on pyritty tämä vaihtoehto kokonaan eliminoimaan pois. Niinpä tässä tilanteessa miekan käyttö olisi tehtävä mahdottomaksi, koska se symboloisi pohjoissaamelaisten voimakäytön mahdollisuutta esim. inarinsaamelaista Koppelon kylää ja sen asukkaita kohtaan.

Olen varma, että tätä ei vielä Koppelon kuten monessa muussakaan Inarin kylässä vielä ymmärretä. Kyläläisillä voi olla vaikeuksia tämän hahmotelman ymmärtämiseen, jos he ovat paikallisen demokratian kannattajia.

Koppelon kylän pienimittakaavaisessa järjestelmässä sen asukkaat ovat saaneet oikeuden perusperiaatteet perintönä, jota he ovat kehittäneet edelleen oman osallistumisensa kautta. Nyt kuitenkin tuodaan heidän elämäänsä syvästi muuttava monimutkainen saamelaissopimus aiheuttamaan suurta sekaannusta.

Sen sijaan että pohjoismainen saamelaissopimus olisi ollut julkisen keskustelun kohteena, se tarjoillaan eduskunnalle valmiina, lukkoon lyötynä tekstinä; olkaa hyvät ja hyväksykää! Teksti on naulattu kiinni yhtä tehokkaasti kuin ruttotautisen sinkkiarkkua ympäröivä puuarkku. Jokainen tervejärkinen ihminen ymmärtää kysyä miksi näin on tehty, jos kerran sopimus on hyvä, oikeudenmukainen ja järkeenkäypä. Miten keskustella salaisesta sopimustekstistä? Mitä kannattaa enää keskustella jos sopimus on siinä eikä sanaakaan enää muuteta?

Mitä demokratiaa tämä on olevinaan? Tästä sopimuksesta pitää nyt avoimesti keskustella ja siitä tullaan keskustelemaan. Väitteitä hiotaan, hyväksytään, hylätään, niille annetaan joku arvo ja niitä yhdistellään. Tällainen prosessi on laajempi kuin vain saamelaiskäräjien hallituksen omalla oikeudellaan punnitsemista. Se on jatkuvaa tosiasioihin palaamista ja niiden vertaamista voimassa oleviin normeihin. Se mitä varsinaisesti prosessin aikana tapahtuu on arvojen kiteytymistä, jonka yhteydessä jokainen kyläläinen joutuu selvittämään itselleen yhteisön keskeisiä arvoja. Vanhakantaisen maantavan juuret ovat juuri tässä perinteessä. Saamelaiskäräjiä ei saa päästää päättämään kyläläisten puolesta näistä säännöistä. Ei Koppelossa, eikä muuallakaan.

Muita kirjoituksia aiheesta: Mitä pitäisi sanoa pohjoismaisen saamelaissopimuksen valmistelusta? ja Pohjoismainen saamelaissopimus - uhka vai mahdollisuus?