Pirita Näkkäläjärven gradun todistusvoimaa liioitellaan

LK:n pääkirjoitus 29.3. nosti esille YLE:n saamelaistoimituksen entisen johtajan Pirita Näkkäläjärven gradun, jonka otsikko kuuluu suomennettuna "Saamelaisen alkuperäiskansan sananvapauteen Suomessa kohdistuvat uhat". Omassa kirjoituksessaan (LK 25.3) graduntekijä väittää että vihapuhe vaarantaa saamelaisten yhdenvertaisen oikeuden osallistua päätöksentekoon: saamelaisia pyritään vaientamaan, heitä "halveerataan" ja alistetaan, heidän sanomaansa mitätöidään ja heistä ja heidän vaatimuksistaan levitetään väärää tietoa. LK:n pääkirjoituksen laatija toteaa asiallisesti, että kovakaan kritiikki ei ole vihapuhetta, jos se ei kohdistu henkilöön vaan asiaan.

Vihapuhe on pääkirjoituksen ilmaisua lainatakseni ääliömäistä ja joutaisi loppumaan. Asiallisen keskustelun kannalta yhtä valitettavaa on kuitenkin yritys leimata eri mieltä olevien puheenvuorot vihapuheeksi. Juuri tähän tarkoitukseen gradun tekijä ja hänen hengenheimolaisensa käyttävät tuota pikku tutkimusta. Harva se päivä joku lainaa twitterissä tutkimusaineistoon sisältyneitä lausahduksia siitä kuinka saamelaisia sorretaan. Tutkimustuloksia käytetään todistuskappaleena siitä, miten saamelaisten sananvapautta on Suomessa rajoitettu.

Kysymyksessä on kuitenkin tutkimuksen väärinkäyttö, ja tämä tapahtuu vastoin gradun tekijän parempaa tietoa. Näkkäläjärvi on valinnut tutkimusmenetelmäkseen netin kautta toteutetun kirjallisen haastattelututkimuksen, jota varten hän valitsi 16 saamenkielistä henkilöä. Näille oli yhteistä, että he esiintyvät ahkerasti mediassa kommentoiden saamelaisasioita ja että he ovat aktiivisia saamelaisia koskevassa somekirjoittelussa. Tekijä analysoi ja luokitteli saamat vastaukset etsien niistä toistuvia teemoja. Vaikka gradu on sinänsä kaunista työtä, sen otoksen kapeus ja kohdistaminen on myös sen tutkimuksellinen akilleenkantapää.

Ainoa asia minkä gradu todistaa sinänsä uskottavasti, on että haastatteluun vastanneet 15 saamelaista aktivistia - 11 naista ja 4 miestä - kokevat asian olevan niin, että saamelaisten sananvapaus Suomessa on uhattu ja rajattu. Sen sijaan Näkkäläjärvi ja hänen hengenheimolaisensa astuvat pettävälle jäälle kun he pitävät tuloksia todisteena siitä että saamelaisten sananvapaus Suomessa olisi objektiivisesti jotenkin rajoitettu.

Ruudinkeksijöitä luulisi sinänsä löytyvän varsinkin nuorten, lahjakkaiden ja koulutettujen saamelaisten joukossa, mutta ainakin tähän asti he ovat suunnanneet energiansa sellaiseen, joka minun silmissäni näyttää lähinnä saamelaisten asiaa ja eri saamelaisryhmien yhteistoimintaa vahingoittavalta huuhaalta. Pirita Näkkäläjärven sinänsä siistin gradun käyttäminen muka todistuskappaleena yli sen minkä tutkimus todellisuudessa osoittaa on tällaista tarkoitushakuista huuhaata pahimmillaan.

Olen jo vuosia korostanut, että saamelaisten aseman tarkasteluun tarvitaan objektiivisiin asioihin pureutuvaa tilanne- ja olosuhdeanalyysia, toisin sanoen syvällisesti ymmärretty todellisuutta vastaava kuva saamelaisten nykytilasta osana muuta yhteiskuntaa. Vaikka saamelaiset ovat päässeet poliittiseen keskusteluun mukaan, heidän vaatimuksiaan maanomistusolosuhteiden muuttamisesta ei ole ratkaistu niin että se tyydyttäisi sen enempää pohjoissaamelaisia kuin inarin- ja keminsaamelaisia. Poliittiset iskulauseet eivät ole niihin mikään ratkaisu, eivätkä saamelaisryhmien keskinäinen vihanpito ja syrjintä. Kyky eri saamelaisryhmien väliseen sillanrakentamiseen puuttuu, ja ennen kaikkea ymmärrys siitä kuinka välttämätöntä se on.

Nuoremmat saamelaiset ovat ottaneet tavakseen toitottaa että saamelaisten tarina on loppu, ellei saada sitä tai tätä lakia tai sopimusta aikaan. Takuuta en tietenkään voi mennä antamaan, mutta haluaisin kuitenkin lohduttaa ja rauhoittaa kertomalla, että ei tässä sellaista hätää ole. Historian loppuun on vielä matkaa ja inarinsaamelaiset ovat johtajiensa kannustamana tulossa voimakkaammin puhkaisemaan pohjoissaamelaisten ja kolttien koalition muodostamaa kuplaa. Huuhaalla tätä oikaisuliikettä ei pysäytetä.