Johdanto

Viimeistään saamelaiskäräjälain uusimista koskeva uutisointi ja siihen liittyvä inarinsaamelaisten edustusta koskeva saamelaispoliittinen farssi on osoittanut, että Yleisradion saamelaistoimituksen toiminnassa on paljon toivomisen ja kehittämisen varaa. On toki hienoa, että YLE on aloittanut saamenkieliset TV-uutiset, mutta julkisten varojen käyttäminen poliittiseen propagandaan nimensä ansaitsevan journalismin sijaan on hälyttävä ilmiö.

Kun kirjoitan alempana saamelaisradiosta, tarkoitan YLE:n saamelaistoimituksen kaikkia julkaisukanavia, en vain radiota. Sähköinen viestintä saamelaisasioista - ellei lennätintä ja puhelinta oteta lukuun - alkoi kuitenkin radiosta. YLE Sápmi kertoo verkkosivuillaan että historian ensimmäinen saamenkielinen radiolähetys olisi ollut jumalanpalvelus Pulmangin kirkosta Norjan puolelta vuonna 1936. Säännölliset saamenkieliset radiolähetykset alkoivat Norjassa sodan jälkeen vuoden 1946 lopulla. Kirjailija Hans Aslak Guttorm kehui Sabmelaš-lehdessä Norjan saamenkielisiä lähetyksiä, mutta ennusti synkästi: "En usko tämän onnistuvan Suomessa. Jos täällä yritettäisiin samaa, valtakunnan lehdet arvattavasti kirjoittaisivat, että se on vähäjärkisten houreilua."

YLE Sápmi tietää kuitenkin kertoa verkkosivuillaan, että Guttorm oli onneksemme liian pessimistinen. Suunnilleen samoihin aikoihin kun Norjassa aloitettiin lähettää säännöllistä saamelaisohjelmaa, Suomessa alkoivat jo satunnaiset saamenkieliset lähetykset. Näiden taustavaikuttajana oli evakkoaikana Alavieskassa perustettu Samii Litto. Sen perustajiin kuuluva teologian ylioppilas Nilla Outakoski oli luonut yhteydet Hella Wuolijokeen, joka oli valittu Yleisradion pääjohtajaksi vuonna 1945. Wuolijoen ajamaan yleisradiopolitiikkaan kuului yhtenä osana erityisille kohderyhmille suunnatut ohjelmat. Tämän linjauksen mukaisesti Yleisradio aloitti säännölliset saamenkieliset radio-ohjelmat lokakuussa 1947. Lähetyspaikkana oli Oulu, ja ohjelmaa lähetettiin aluksi neljännestunnin verran kerran viikossa.

Sitten noiden aikojen on tultu kauas. YLE:n saamenkielinen toiminta on muuttanut Rovaniemen kautta saamelaisten kotiseutualueelle Inariin. On saatu päätoimisia saamelaistoimittajia, ja askel askeleelta toiminta on siirtynyt saamelaisten omiin käsiin. On saatu toimivat pohjoismaiset siirtoyhteydet, on saatu moninkertaisesti enemmän ohjelma-aikaa parempaan aikaan päivästä. On saatu tekstiuutiset ja verkkouutiset, ja heinäkuussa 2013 YLE aloitti saamenkieliset uutislähetykset.

Lain mukaan

Saamelaisradion toiminta on ankkuroitu lakiin. Perustuslain mukaan saamelaisilla alkuperäiskansana on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan. Tämän mukaisesti laki saamelaiskäräjistä (17.7.1995/974) säätää 1 §:ssä että saamelaisilla on alkuperäiskansana saamelaisten kotiseutualueella omaa kieltään ja kulttuuriaan koskeva itsehallinto. Lain 5 § määrittelee Saamelaiskäräjien yleisen toimivallan piirin. Sen mukaan Saamelaiskäräjien tehtävänä on hoitaa saamelaisten omaa kieltä ja kulttuuria sekä heidän asemaansa alkuperäiskansana koskevat asiat.

Lisäksi lain 9 § määrää, että viranomaisten on neuvoteltava Saamelaiskäräjien kanssa kaikista laajakantoisista ja merkittävistä toimenpiteistä, jotka voivat välittömästi ja erityisellä tavalla vaikuttaa saamelaisten asemaan alkuperäiskansana ja jotka saamelaisten kotiseutualueella. Näihin luetaan muun muassa saamelaisten kieleen ja kulttuuriin vaikuttavia asioita. Neuvotteluvelvoitteen täyttämiseksi asianomaisen viranomaisen on varattava saamelaiskäräjille tilaisuus tulla kuulluksi ja neuvotella asiasta. Tilaisuuden käyttämättä jättäminen ei estä viranomaista jatkamasta asian käsittelyä. Sivumennen sanoen Yleisradio itsessään ei ole viranomainen.

Yleisradiolain (22.12.1993/1380) 6 § (19.8.2005/635) mukaan Oy Yleisradio Ab:n hallintoneuvoston on vuosittain annettava eduskunnalle kertomus julkisen palvelun toteutumisesta sekä ohjaus- ja valvontatehtäviensä toteuttamisesta edellisen kalenterivuoden aikana. Lainmuutoksella (10.8.2012/474) lisättiin tähän kohtaan määräys, jonka mukaan hallintoneuvoston on ennen kertomuksen antamista kuultava Saamelaiskäräjiä.

Saamelaisradiotoimintaa velvoittavat periaatteet

Yleisradion tehtävät julkisen yleisradiotoiminnan tuottajana on määritelty lain 7 §:ssä. Pykälän kohdan 4 mukaan yhtiön tulee kohdella ohjelmatoiminnassa yhtäläisin perustein suomen- ja ruotsinkielistä väestöä, tuottaa palveluja saamen, romanin ja viittomakielellä sekä soveltuvin osin myös maan muiden kieliryhmien kielellä.

Tämän saman 7 §:n muut kohdat antavat Yleisradion toiminnalle yleiset, velvoittavat suuntaviivat, ja näin ollen ne koskevat myös Yleisradion saamenkielistä toimintaa. Koska on näin, vaihdan alla lainaamaani lakitekstin sanan "Yhtiön" tilalle sanan "Saamelaisradion". Saamelaisradiolla tarkoitetaan tässä kaikkia muitakin yhtiön medioita, eli radion lisäksi esimerkiksi televisiolähetyksiä, verkkouutisia ja muita verkkosivuja.

Soveltaen näin yleisradiolakia saamelaisradioon voidaan todeta, että laki velvoittaa saamelaisradion tuottamaan monipuolisen ja omaa väestöryhmäänsä ja sen aluetta kattavan julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmiston siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen, sekä tuomaan sen jokaisen saamenkieliseen väestöön kuuluvan saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja voidaan tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja alueellisesti.

Julkisen palvelun yleisradiotoimintana saamelaisradion ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia. Saamelaisradion tulee tuottaa, luoda, kehittää ja säilyttää kotimaista, erityisesti saamelaista kulttuuria, taidetta ja virikkeellistä viihdettä.

Saamelaisradion tulee ohjelmistossaan ottaa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen, painottaa lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmistoja sekä tarjota hartausohjelmia. Saamelaisradion tulee tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille. Saamelaisradion tulee edistää kulttuurien vuorovaikutusta.

Yleisradiolaki kohdistaa koko yhtiölle vaatimuksen ylläpitää ulkomaille suunnattua ohjelmatarjontaa. Ei liene kohtuuton tulkinta että saamelaisradiolla on tässä oma roolinsa. Käytännössä se näkyy yleissaamelaisessa ohjelmatuotannossa ja -vaihdossa, minkä lisäksi tuntuu luontevalta että saamelaisradio osallistuu myös laajemmin ulkomaille tuotettavien ohjelmien tekemiseen. Ulkomaille suunnattuja saamelaisradion ohjelmia koskevat samat vaatimukset kuin kotimaahan suunnattuja ohjelmia. Niinpä ulkomaillekin, esimerkiksi muihin pohjoismaihin suunnattujen saamelaisradion ohjelmien tulee tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä edistää kulttuurien vuorovaikutusta.

On huomattava, että saamelaisradion oikeus ja velvollisuus tuottaa tietynlaisia ohjelmia ei anna siihen yksinoikeutta; niinpä jos joku muu YLE:n toimitus tuntee kutsumusta käsitellä jotain saamelaisiin liittyvää aihetta, sillä on siihen oikeus, vaikka saamelaisradiolla ei ole suoranaisesti lakisääteistä velvollisuutta osallistua tuotantoon tai auttaa sitä. YLE:n muiden toimitusten tarve tuottaa saamenkielistä väestöä tai saamelaisten kotiseutualuetta käsittelevää ohjelmaa voisi syntyä vaikkapa siitä, että muissa toimituksissa tunnettaisiin journalistisista lähtökohdista lähtevää tarvetta tarkastella tämän kirjoituksen aiheena olevaa kysymystä, selviääkö saamelaisradio tehtävästään kriittisenä julkisen palvelun toimijana, ja erityisesti, pystyykö se säilyttämää journalistisen itsenäisyytensä "oman" viranomaisensa, Saamelaiskäräjien suhteen. Ilmeisesti Yleisradion sisällä on kuitenkin hyvin vahva, kirjoittamaton perinne, jonka mukaan kriittinen tarkastelutehtävä ei kohdistu eikä ulotu yhtiön muihin toimituksiin ja niissä toimiviin kollegoihin.

Hyvä vai huono käytäntö?

Jounalistista käytäntöä säätelee myös Julkisen sanan neuvoston julkaisemat Journalistin ohjeet, jotka ovat vapaaehtoisuuteen ja alan itsesäätelyyn perustuva ammattieettinen ohjeisto.

Journalistin ohjeiden mukaan journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu. Tämä periaate koskee korostetusti julkisen yleisradiotoiminnan harjoittajaa, jollainen myös YLE Sápmi on. Uutisaiheiden tulisi siis olla kuulijoille ja katsojille olennaisia.

Journalistin ohjeiden mukaan tiedonvälityksen sisältöä koskevat ratkaisut on tehtävä journalistisin perustein. Tätä päätösvaltaa ei saa missään oloissa luovuttaa toimituksen ulkopuolisille. Päätöksenteon säilyttäminen toimituksella ei tietenkään tarkoita, etteikö toimituksen ja esimerkiksi vallanpitäjien välillä saisi tai tulisi olla yhteydenpitoa. Olennaista tässä on kysymys näiden suhteiden luonteesta ja se, salliiko toimitus vallanpitäjän määräillä uutisointia.

Suoranaisen pomottelun tai toimituksen ulkopuolisen henkilön harjoittaman muun epäasiallisen vaikuttamisen lisäksi journalistisesti epäeettiseksi on katsottava toimituksen harjoittama itsesensuuri. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi tilannetta jossa toimitus oma-aloitteisesti osoittaa vallanpitäjiin nähden liiallista hienotunteisuutta, ymmärtämystä, arkuutta tai ihailua, niin että tiedotusvälineen kriittinen tehtävä jää tämän vuoksi toteutumatta. Tämä voi ilmetä vaikkapa vaikenemisena tietyistä aiheista, kriittisten mielipidesuuntien edustajien syrjintänä ohjelmia tehtäessä tai asioiden esittämisestä suositulle taholle edullisessa valossa. Kysymystä Saamelaiskäräjien ja YLE Sápmin johdon suhteista tulee tarkastella nimenomaan tässä valossa.

On aina olemassa myös riski, että toimituksen sisäisen hierarkian ylemmällä tasolla olevat samaistuvat rivitoimittajaa voimakkaammin kriittisen tarkastelun kohteena olevan organisaation ylemmällä tasolla olevaan henkilöön. Tällöin syntyy herkästi tilanne, jossa johtoasemassa oleva toimittaja ohjaa journalistisesti tai hallinnollisesti alaistoimittajaa käsittelemään vallanpitäjää tai koko hänen organisaatiotaan silkkihansikkain.

On ilmiselvää että saamelaisradion johtajan sympatiat ja ihailu ovat Saamelaiskäräjien puheenjohtajan puolella. 12.6.2012, ei kovinkaan paljon ennen nimittämistään saamelaisradion johtoon, Piritta Näkkäläjärvi kirjoitti julkisella facebooksivullaan: "Ihmettelen miksi saamelaispoliitikkoja on lupa haukkua niin paljon julkisuudessa, mutta saamelaispolitiikkaa röyhkeästikin kommentoivat ulkopuoliset saavat rauhassa räksyttää, vieläpä kehujen kera? Ihmettelen miten esimerkiksi Klemetti jaksaa päivästä toiseen ja tekee vielä työnsä niin loistavasti, tasaisesti ja ammattitaitoisesti, vaikka omat harvoin kiittävät."

Saamelaiskäräjien ja saamelaisradion suhde

Kuten yllä tuli todettua, Yleisradio ei ole viranomainen. Sillä on omaleimainen asema verovaroin ylläpidettynä laitoksena, joka kriittinen tarkastelu- ja raportointivelvollisuus koskee niin viranomaisia kuin edustuksellisia poliittisia toimijoita, kuten eduskuntaa. Saamelaiskäräjien status on jäänyt toistaiseksi hiukan epäselväksi, kun sen toiminnassa ei toteudu virkavastuu, ja luottamuselimillekin ominainen parlamentaaristyyppinen vastuu vain kerran vaalikaudessa, vaalien yhteydessä.

Saamelaisradion ja Saamelaiskäräjien välinen suhde on sekin ongelmallisempi kuin Yleisradion ja eduskunnan suhde. Tähän myötävaikuttavat omalta osaltaan kokemuksen ja perinteen eri-ikäisyys sekä eräät mittakaavaan liittyvät tekijät, joita voisi sanoa myös kulttuurisiksi tekijöiksi.

Yleisradion alkuaikoina yhtiö oli kauan leimallisesti eduskunnan, hallituksen ja viranomaisten radio. Sen kriittiset toiminnot, perinteet ja toimintakulttuuri kehittyivät vasta asteittain, mutta ovat nykyään varsin vankalla pohjalla. Tätä tukee myös toiminnan laajuus ja monikanavaisuus; eri kanavat ja ohjelmat tarkastelevat mielenkiintonsa kohteita erilaisista näkökulmista käsin.

Saamelaisradion kohdalla kriittisen tarkastelun perinne on nuorempi. Synty- ja kehityshistoriansa mukaisesti saamelaisradio on tarkastellut maailmaa saamelaiskansallisesta näkökulmasta. Kritiikin kärki ja valokeila on suunnattu saamelaisia kohtaaviin vaikeuksiin, joiden takana ovat joskus luonto, mutta useimmiten pääväestö ja sen kulttuuri ja ennakkoluulot, valtion ja kuntien viranomaisten saamelaisia syrjivä tai haittaava suhtautuminen, muualta tulevien tai muualla asuvien ei-saamelaisten kyvyttömyys tai haluttomuus ymmärtää saamelaisia jne.

Tässä maailmankuvassa Saamelaiskäräjät esiintyy myönteisenä toimijana, esitaistelijana, joka haastaa muun maailman. Perspektiivin ongelmallisuutta lisää se, että niin saamelaisradio kuin Saamelaiskäräjät nojaavat tiukasti poissulkevaan saamelaismääritelmään, sellaisena kuin se sisältyy saamelaiskäräjälakiin. Voimassa olevaa lakia ollaan lisäksi muuttamassa, ja tässä yhteydessä saamelaismääritelmää ollaan tiukentamassa entisestään.

Mittakaava ja kulttuuri ongelmien lähteenä

Yleisesti hyväksyttyjen journalististen periaatteiden noudattamista saamelaisradion toiminnassa ovat omiaan vaikeuttamaan myös mittakaavaan ja saamelaiseen kulttuuriperinteeseen liittyvät seikat. Saamelaisradiolla ei ole käytettävissään yhtä laajoja ja monipuolisia resursseja ja mahdollisuuksia kuin YLE:n valtakunnallisilla toimituksilla. Tämä vaikeuttaa asioiden riittävän monipuolista valottamista ja toisiaan tasapainottavien näkemysten esittämisen. Muutama sekunti jossain uutisvälähdyksessä on tuomittu jättämään pinnallisen kuvan jos asia on vähänkin monisyisempi.

Mittakaavaan liittyy myös se, että vaikka saamelaisradion kohteena oleva alue onkin maantieteellisesti erittäin laaja, niin sosiaalisesti on kyse pienestä maailmasta jossa kaikki tuntevat kaikki. Tämä rajoittaa niin toimittajien kuin ohjelmissa esiintyvien yleisön edustajien halua puhua riittävän avoimesti ja tarpeen tulleen kriittisesti. Vastaavasti se mitä sanotaan saamelaisradiossa, voi saada arvaamattoman suuren painoarvon.

Kulttuurisena ongelmana on, että sukuyhteisöllä on saamelaisten keskuudessa keskeinen merkitys. Tämähän on asia, jota tohtori Klemetti Näkkäläjärvi on korostanut korostamasta päästyään niin Saamelaiskäräjien puheenjohtajana kuin saamelaisen kulttuurin tutkijana. Saamelainen toimittaja joutuu huomioimaan erilaisia sukuun liittyviä lojaliteetteja, mutta hän tekee sen myös tiedottomasti, koska hän on imenyt tämän suhtautumisen jo äidinmaidossa - sukuyhteisössä. Samaan aikaan hänen toimintaansa ja valintoihinsa voivat vaikuttaa tiedostamattomasti myös erilaiset sukujen ja erilaisten saamelaisryhmien väliset kielteiset tunteet, jotka hän on oppinut - sukuyhteisössään. Tällaiset antipatiat saattavat siirtyä polvelta toiselle samalla tavalla kuin verikoston perinteet eräissä muissa kulttuureissa. Vaikka erilaisia tarinoita voikin siirtyä polvelle toiselle, usein kukaan ei muista mistä kaikki todella alkoi.

Ammattitoimittaja yrittää luonnollisesti tukeutua näissä asioissa ammattikoulutukseensa ja ammattirooliinsa, ja tuskin myöntää tällaisten ilmiöiden vaikuttavan taustalla. Kyse on kuitenkin elävästä kulttuurista, saamelaiskulttuurista, tässä tapauksessa saamelaisesta toimituskulttuurista.

Ihanteet ristiriidassa

Tässä asetelmassa Yleisradiota lain mukaan velvoittavat periaatteet joutuvat ahtaalle. Saamelaisradion. Julkisen palvelun yleisradiotoimintana saamelaisradion ohjelmatoiminnan tulisi erityisesti tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia. Saamelaisradion tulisi ohjelmistossaan ottaa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tukea suvaitsevaisuutta ja monikulttuurisuutta sekä huolehtia ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille. Saamelaisradion tulisi edistää kulttuurien vuorovaikutusta.

Saamelaisradion tulisi siis kantaa vastuu siitä että toimituksellinen aineisto on puolueetonta, edes näennäisesti. Entä miten on kuulijakommenttien laita? Koskevatko journalistin eettiset ohjeet myös radion keskustelupalstana toimivaa kommentointipalstaa? Nykyisellään uutiskommentit synnyttävät epäilyn siitä että niitä editoidaan ja sensuroidaan puolueellisesti, ja että toimitus pyrkii kommenttien poistolla peittelemään omaan toimintaansa kohdistuvaa kritiikkiä.

Näihin kysymyksiin olen halunnut saada vastauksen. Asia olisi sinänsä helppo tarkistaa jos asiallisten kommenttiensa karsimista YLE Sápmin uutiskommenteista epäilevät lähettäisivät kommenttinsa samanaikaisesti myös jollekin määrätylle muulle foorumille. Vaikka tämä foorumi ei olisi avoin, vaan esimerkiksi jonkun tutkijan hallussa, sensurointi ja sen mahdolliset tendenssit paljastuisivat pian.

Sananvapauden hengessä on uskallettava kysyä tiedottamiseen liittyviä kysymyksiä myös saamelaisradion johtajalta, ja jos vastauksena on pelkkiä fraaseja ylevistä toimintaperiaatteista, on tietenkin kysyttävä muualta, onko saamelaisradio onnistunut tehtävässään seurata ja raportoida saamelaisten elämään ja tulevaisuuteen vaikuttavia asioita siten kuin yleisradiolaki ja yleisesti hyväksytyt journalistiset periaatteet edellyttävät. Olisiko mahdollista. että Saamelaiskäräjien puheenjohtajan Klemettin Näkäläjärven ja saamelaisradion johtajan Pirita Näkkäläjärven sukulaisuus sittenkin heijastuu saamelaisradion ulosannissa, estäen sen ehkä tärkeimmän tehtävän: edistää kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia myös saamelaisten oman edustuselimen, Saamelaiskäräjien osalta.

Heittäisin tähän sen kerettiläisen kysymyksen, onko elävän, sukuyhteisössä omaksutun saamelaiskulttuurin puitteissa ylipäätänsä mahdollista saavuttaa sellainen henkilökohtaisen kansalaisryhdikkyyden aste, joka poistaisi epäilyt nepotismista, ja mieluiten jopa tällaisten epäilysten varjonkin?

Kuka osaa sanoa, kuka on valvoja ja kuka valvottava Saamelaiskäräjien ja saamelaisradion välisissä suhteissa, täysin riippumatta niiden johdossa olevista henkilöistä ja heidän välisestään mahdollisesta sukulaisuussuhteesta? Tai ehkäpä koko kysymys on väärä ja edustaa vain valtaväestön kolonialistisia arvoja? Entäpä jos saamelaiseen alkuperäiskansakulttuuriin, jota saamelaisilla täytyy olla oikeus harjoittaa kenenkään ulkopuolisen siihen puuttumatta, kuuluukin elimellisenä piirteenä että kaikki mikä edistää oman suvun ja ryhmän etua on moraalista, hyvää ja oikein. Silloinhan kaikki on kohdallaan?

Mitä tapahtuu todella?

Yhtä olennaista kuin se, mitä saamelaisradiossa käsitellään, on se mistä vaietaan. Saamelaispolitiikassa maan omistuksesta ja hallinnasta keskustellaan paljon, eivätkä ratkaisut näihin asioihin ole helppoja ja yksinkertaisia. Saamelaiskäräjien poliittinen johto ja sitä tukevat tutkijat ja poliitikot myös pääväestön keskuudessa haluavat kuitenkin ajaa mutkat suoriksi, vedoten suureen yleisöön tunteikkaasti ja yksinkertaistavilla iskulauseilla. Saamelaisradio on tarjoutunut tässä alttiiksi äänitorveksi.

Tästä ja muista kompastuskivistä haluaisin herättää keskustelua, niin saamelaisväestön sisällä kuin laajemminkin yhteiskunnassa. Keskustelun pohjaksi on kuitenkin otettava toinen lähestymistapa kuin nykyinen, jossa puhutaan kauniisti fraaseilla samaan aikaan kun asiat menevät saamelaisten ja Lapin muun väestön kannalta päin sellaista paikkaa, jonka nimeä en halua tässä käyttää, koska se on yleisesti käytetty voimasana.

Viidessä vuosikymmenessä tiedon määrä Lapin asutuksesta ja saamelaista on moninkertaistunut, ja saamelaisradion ja lehdistön rooli tiedonjulkistajana on muuttunut. Tänään maailmaa ei vaivaa tiedon puute, vaan tietoähky ja kamppailu erilaisista näkökulmista. Media haluaa analyysin heti, muuten se vanhenee.

Saamelaisradio vaikenee kaikilla saamenkielillä

Käräjien toiminnan painopisteen seurauksena ongelmat ovat kasvaneet, mikä vaikeuttaa tavoitteiden saavuttamista. Niitä saamelaisradio ei kuitenkaan käsittele, vaan vaikenee. Hella Wuolijoen hyvä tuttava, saksalainen runoilija Bertolt Brecht asui jonkin aikaa Suomessa paetessaan kansallissosialistisen vainoa Saksassa. Brecht totesi että suomalaiset ovat kansa joka vaikenee kahdella kielellä, tarkoittaen suomea ja ruotsia. Saamelaisradio vaikenee tietyistä tärkeistä asioista kaikilla saamen kielen versioilla, tai jos puhuu, niin se vaikenee tietyistä niihin liittyvistä ongelmista ja mielipiteistä. Saamelaiskäräjien täytyy yrittää löytää yhteys suureen joukkoon saamelaisia, jotka toivovat saamelaiskäräjiltä monenlaisia asioita.

Suuren yleisön myötätuntoa toki tarvitaan saamelaisasioiden ymmärtämiseksi, mutta niistä pitää puhua avoimesti ja rohkeasti kuvia kumartamatta. Globaalissa talousjärjestelmässä saamelaiset kuten muutkin osallistuvat - ehkä olosuhteiden pakosta - monenlaiseen epäoikeudenmukaiseen toimintaan, kuten porojen ylilaiduntamiseen ja luonnonvarojen riistoon. Saamelaispolitiikan tekeminen ja siihen liittyvä valta muistuttaa, että vaikka olisit saamelainen, et ole pelkkä oikean lähettiläs.

Ajatus entisaikojen saamelaisten kollektiivisesta maanomistuksesta on uudempien tutkimusten myötä poistunut takavasemmalle mistä se aikoinaan marssi esille. Kerättyään voimia uuteen - toivottavasti viimeiseen - rynnäkköön tämä aate yrittää kuitenkin nyt koukata vauhdilla ohi kaikesta järkevästä ajattelusta. Aikoinaan iskulauseena oli "Saamen maa saamelaisille". Alkuperäiskansatunnuksen alla käytävää uusintaottelua varten ei ehkä vielä ole kehitetty yhtä hyvin kalskahtavaa iskulausetta, mutta ajatukset ovat kumman tuttuja: Elintilaa! Toisinajattelijat ovat kansanvihollisia!

Tämä populistinen, utopistinen ja etnonationalistinen suuntaus edustaa outoa kollektiivista narsismia ja itsepetosta, jossa kokonainen pieni väestönosaa - joka kutsuu itseään alkuperäiskansaksi - antaa johdattaa itsensä harhaan.

Irti utopiasta

Saamelaiskäräjin johdon ja sitä tukevan saamelaisradion yhteisessä suuressa hankkeessa on kyse yrityksestä muuttaa maailma halutunnäköiseksi. Ongelma on vain se, että vaikka tavoite ei vastaa edes saamelaisenemmistön kantaa, sen eduista puhumattakaan, nykypolitiikan vaihtoehtoa ei onnistuta hahmottamaan. Saamelaisradiolla on keskeinen vastuu siitä, että tällaiseen tilanteeseen on juututtu. Kun poliittinen johto ja tiedotusvälineet toimivat pelkästään samaan suuntaan, seurauksena on ajattelun yhdenmukaistaminen. Saamelaisten keskuudessa ilmiötä ei toki ole toteutettu väkivaltaisesti tai edes totaalisesti, mutta saamelaisradion kritiikkitoimintojen pettäminen tälle pienelle yhteisölle keskeisissä kysymyksissä on verrattavissa sähköisillä tiedotusvälineillä tuotettuun kollektiivisen lobotomian.

Itse en usko utopistisiin tavoitteisiin, kuten yhteiskuntien muuttamiseen ulkoa käsin. Ei kestävää yhteiskuntaa rakenneta utopioiden varaan. Ei saamelaisten ongelmat ratkea sillä, että kaikki vain alkavat poromiehiksi. Näitä tällaisia poliittisia iskulauseita kuunnellessani tulee joskus sellainen olo, että jos ihmiset vain jätettäisiin rauhaan, he keksisivät itse parempia ratkaisuja kuin ne, joita poliitikot tarjoavat. Olen oppinut karttamaan utopioita siinä määrin, että karsastan jopa idealismia. Uljaat tai ylen kauniit tavoitteet vievät kovin herkästi suohon, ja aivan varmasti jos asian ympärille synnytetään joukkohurmosta. En usko, että voimme suurestikaan vaikuttaa esimerkiksi nykyisen yhteiskunnan muutokseen. Voimme auttaa yhtä saamelaista tai lappalaista, jonka tunnemme. Se on tehokkaampaa tai ainakin eettisempää. Hyvä kiertää ja kasvaa.

Itse uskon ennen muuta ruohonjuuritason toimintaan ja paikallisten kontaktien avulla vaikuttamiseen. Muuten on yritettävä etsiä vastauksia yhteen ongelmaan kerrallaan. Minulta on idealismi karissut, mutta motivaatio saamelaisten asioiden puolueettomaan tarkasteluun on säilynyt ennallaan.

Tiedän, että kamppailemme vaikeiden kysymysten kanssa, eikä niihin ole olemassa lopullisia vastauksia. Tiedän, että se mitä kirjoitan voi loukata jotakuta tai moni, mutta minusta olisi silti raukkamaisempaa pohtia niitä jossain tutkijakammiossa. Saamelaiset, olivat he sitten mitä lajia tahansa, tarvitsevat nyt ajatusten tuuletusta ja keskustelua jossa tavoitteena ei ole eri mieltä olevien nujertaminen, vaan uusien

Sananvapauden hengessä olen uskaltautunut kysymään hankalia kysymyksiä Pirita Näkkäläjärveltä. Miten saamelaisradio oikeastaan puhuu saamelaisten asioista, mitä hän niistä haluaa tiedottaa? Monet esiin nousevat kysymykset eivät välttämättä ole saamelaisyhteisön sisälläkään helppoja, siksi niihin jatkuvasti palataan: Minkälainen kuva saamelaispolitiikasta välittyy julkisuuteen? Puhutaanko "oikeista asioista"? Mitkä mahdollisesti olisivat näitä oikeita asioita? Pitäisikö puhua vain saamelaispolitiikan saavutuksista ja poliitikan tekemisen ongelmista? Saamelaistutkimuksesta vai vain sen sovelluksista? Missä kulkevat kansanomaistamisen rajat? Mitä ja kenen intressejä saamelaispolitiikan tulosten tunnetuksi tekemisellä palvellaan? Miten kaikki ponnistelut saamelaispolitiikan lukutaidon edistämiseksi näkyvät julkisuudessa? Miten tavalliset saamelaisradion kuuntelijat suhtautuvat radion tiedotukseen ja tiedotusvälineisiin? Entä tiedotusvälineet Saamelaiskäräjien poliittisen johtoon ja sen tutkijoihin? Minkälaisia motiiveja, minkälaisia asenteellisia vaikeuksia? Tarvitseeko saamelaispolitiikka julkisuutta ja jos niin minkälaista? Tarvitseeko media Saamelaiskäräjiä? Onko joillakin mahdollisesti "oikeus" tietää ja joillakin "velvollisuus" kertoa, tiedottaa? Onko saamelaispolitiikan ja julkisuuden suhteessa lopulta sittenkään suurempaa ongelmaa?

Pikkuparlamentti vai turpakäräjät?

Saamelaisradio on jäänyt aloituksestaan kiitoksen velkaa Hella Wuolijoelle. Tämä sodanjälkeinen Yleisradion pääjohtaja on yksi lukuisista ihmisistä, johon usein liitetään määrite "kiistelty". Joka tapauksessa Wuolijoki sysäsi Yleisradion uudistusten tielle, niin että silloin varsin kivettynyt laitos pystyi kulkemaan yhtä jalkaa muun yhteiskunnan kanssa sen suuressa muutosprosessissa.

Yksi Hella Wuolijoen lempilapsista oli Pikkuparlamentti-niminen keskusteluohjelma. Tuntematta vielä tarkemmin kyseistä ohjelmaa, ehdottaisin että saamelaisradio lähtisi kehittämään keskusteluohjelmaa, jossa erilaiset näkemykset pääsisivät kohtaamaan toisensa. nykyistä paremmin. Ohjelmaa voisi saada vaihtelevaksi sillä että joskus siinä juttelisivat enemmän samanhenkiset ihmiset, ja joskus koottaisiin yhteen henkilöitä joiden välillä iskee tulta. Leikillä voisin ehdottaa nimeksi vaikkapa turpakäräjiä. Pääasiallisena kanavana voisi olla radio, mutta se ei estäisi myöskään television hyödyntämistä. Kaikkien henkilöiden ei välttämättä tarvitsisi olla aina fyysisesti läsnä samassa paikassa, vaan voitaisiin hyödyntää luovasti nykytekniikan tarjoamia erilaisia mahdollisuuksia. Tämä koskisi myös ohjelmien jakelutapaa - joitakin keskusteluja voitaisiin tuottaa ensisijaisesti netin kautta katsottaviksi. Valtakunnallisessa verkossa on jo nähty A-Studion saamelaisuuskeskustelu, ja netistä löytyy nauhoitus ainakin Sajoksessa 24.11.2012 pidetystä seminaarista Saamelaisten historia, elämäntavat ja kulttuuri.

Saamelaiskäräjien kokouksista voisi netissä hyvinkin olla pitempiä otteita, jolloin edustajien esitykset eivät jäisi uutisissa esitetyn muutaman sekunnin välähdyksen varaan. Eduskuntakeskusteluja voi nykyään seurata netistä vaikka kokonaisina ja suorana, ehkäpä pian myös Saamelaiskäräjien kokousta? Nauhoitusten tiivistäminen helpottaa kylläkin katselutehtävää, mutta editoinnissa on oltava erittäin tarkkana siinä, ettei suosi tai syrji ketään puhujaa.

Luonnollisesti arvostaisin sitä, että saamelaisradio voisi tuottaa enemmän varsinaisia toimitettuja ohjelmia saamelaisille ja saamelaisalueelle tähdellisistä kysymyksistä. Ohjelmien ei välttämättä tarvitse olla absoluuttisen tasapainoitettuja, etenkin jos niiden on tarkoitus muodostaa alustus keskusteluille.

Toivomuslistani loppuun laittaisin vielä saamen- ja suomenkielisen, moderoidun keskustelupalstan. Sen tulisi olla sisältönsä puolesta hyvin organisoitu, lukijaystävällinen ja helppokäyttöinen. Keskustelulle tulisi luoda järkevät ja selkeät säännöt, joita moderaattorit ylläpitäisivät. Tällaisen foorumin avulla olisi ehkä mahdollista edistää asiapitoista keskustelua ilman rasismia ja törkeimpiä solvauksia. Tiedän toki, että moderointi vaatii resursseja, mutta foorumin toiminta voisi olla sen verran tärkeä asia että varojen sijoittaminen siihen sopivilta budjettimomenteilta olisi hyvinkin perusteltua. Ehkä Saamelaiskäräjät voisi edistää varainhankintapuolta - käräjillähän on hyvät yhteydet niin suomenruotsalaisiin säätiöihin kuin EU:n talouskomissaariin.

Takaisin