Viite: Oikeusministeriön lausuntopyyntö 19.5.2014, 32/49/2011 luonnoksesta hallituksen esityksestä Eduskunnalle ILO:n yleissopimuksen hyväksymisestä

Me tämän lausunnon allekirjoittaneet saamelaiset Niilo Aikio, Jouni Kitti, Arvi Hagelin ja Petteri Valle lausumme viitekohdassa mainitusta asiasta seuraavaa:

Parhaillaan lausuntokierroksella hallituksen ehdotuksen muotoon kirjoitetulla ehdotuksella on yritys saada saamelaiskysymykseen sen tasoinen ratkaisu, että Suomella olisi edellytykset ratifioida ILO:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva yleissopimus. Kyse on mm. alkuperäiskansan omistus/hallintaoikeudesta asuinalueensa maihin.

Meillä tämän lausunnonantajilla ei ole ollut mitään sidosta oikeusministeriössä valmistuneeseen esitykseen ILOn sopimuksen ratifioimisesta tai muihin asianosaistahoihin. Siten tämä lausunnon laatijat eivät kuulu niihin nimeämättömiin asiantuntijoihin, joihin yleisesti viitataan. Lausuntoa laadittaessa laatijat eivät ole saaneet muilta ohjeita tai määräyksiä lausunnon sisällön määrittämiseksi.

Esitys jakaantuu periaatteessa kolmeen osaan tai tarkastelukulmaan:
- kansalliset ja kansainväliset lähtökohdat ja keskeiset säännökset.
Esityksen mukaan metsähallituslain muutoksella lisättäisiin saamelaiskäräjien vaikutusmahdollisuuksia valtiomaiden päätöksenteossa ja hallinnassa. Sen tehtävänä olisi yleisesti paikallisen saamelaisväestön oikeuksien ja etujen arviointi ja valvonta ns. heikentämiskiellon nojalla. Tämä uusi säännös on epäonnistuneimpia ja loppuun asti harkitsemattomampia esityksiä esitetyssä muodossa ja oikeusministeriön esityksessä kuvatulla tavalla.

Ehdotuksen perusteluosassa on sivuttu neuvottelukunnan tilaamaa Juhani Wirilanderin maaoikeusselvitystä. Hallitus ei kuitenkaan ole perusteluosassa tarkastellut riittävässä laajuudessa maa- ja vesioikeuksiin vaikuttavia keskeisiä oikeudellisia tekijöitä. Wirilanderin lausunto sekä verotuksellisesta, että maanomistukseen sidotusta näkökulmasta osoittaa, ettei etnisillä saamelaisilla ole kollektiivista maanomistusta eikä siihen perustuvaa erityisoikeutta poronhoitoon ja kalastukseen. Kaiken kaikkiaan Wirilanderin lausunto antaa myös uusia ulottuvuuksia poronhoidon alkuperästä käytävään keskusteluun (Wirilander sivu 35). Myöhempi tieteellinen tutkimus on vahvistanut Wirilanderin päätelmät. Hallituksen yleinen valmistelu on lähtenyt edelleenkin suppeasta, valikoidusta oikeushistoriallisesta lähtökohdasta pyrkimällä osoittamaan nykyinen oikeustila epätyydyttäväksi hyvin rajallisin perustein vastoin Wirilanderin selvitystä. Valtion oikeudellista asemaa rauhansopimusten (1751 ja 1809) valossa ei ole lainkaan huomioitu. Nämä sopimukset ovat edelleen osa voimassa olevaa oikeusjärjestystä Hallitusmuodon voimaanpanolain ja voimassa olevan perustuslain nojalla.

Hallituksen teksteissä lähdetään yksioikoisesti siitä, että vuosisatoja vallinnut oikeustilanne on ihmisoikeussopimusten ja alkuperäiskansoja koskevan sopimuksen mukaan toteutumaton oikeustila ja siltä pohjalta teksti on laadittu ikään valtion ja muiden maanomistajien toiminta saamelaisten kotiseutualueella olisivat vailla todellista oikeuspohjaa. Kirjoitusten oikeusideologinen lähtökohta näyttääkin olevan, että saamelaisten omistus nykyisiin valtion maihin ja vesiin on ollut toteutumaton oikeustila valtion toimien vuoksi useiden vuosisatojen ajan, joka nyt sitten pitäisi korjata säätämällä siitä tavallisella lailla. Mitään tällaista oikeustilaa ja tavoitetta ei voida perustella oikeusjärjestyksen mukaan.

Hallitus siis ehdottaa siis tämän ILOn yleissopimuksen ratifiointiin liittyvän ongelman; saamelaisten oikeuksien palauttamiseksi sellaista ratkaisua, että ns. saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon nojalla kaikki valtion mailla tapahtuva luonnonvarojen käytön säätely ja ohjaus siirtyy saamelaiskäräjien ohjaukseen. Mikäli ehdotus hyväksytään Eduskunnassa, merkitsee se sitä, että saamelaiskäräjät saa valtuudet käytännössä poistaa ILOn sopimuksen ratifiointiesteet.

Ehdotus ei ole kuitenkaan perusoikeuksien mukainen. Se ei vastaa kansallista, tutkittua historiaa eikä se perustu edes yleissopimuksen tarkoitukseen, joka ei ole historian uudelleen kirjoittaminen tai muiden oikeuksien käsittely tai niihin vaikuttaminen. Ehdotus ei ole perustuslain mukainen.

Ehdotettu hallintomalli varmistaisi saamelaiskäräjille mahdollisuuden vahvistaa omia linjauksiaan luonnonvarojen käytöstä ja hallinnasta, joita viranomainen olisi velvoitettu toteuttamaan. Kuten tässä lausunnossa myöhemmin osoitetaan, kysymys ei kuitenkaan ole oikeuksien palauttamisesta alkuperäisille asukkaille, vaan siitä, että alkuperäisten asukkaiden eri aikoina laillisin perustein saadut oikeudet siirtyvät pääosin Ruotsista ja Norjasta Suomeen muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläisille ilman laillista saantoa ja niiltä, jotka eivät kuulu saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, oikeudet loppuvat vähitellen kokonaan ilman, että vahinkoa kärsineelle korvataan menetykset. Ehdotuksen kokonaisuus rajoittaisi keinotekoisen määritelmän kautta saamelaisen käsitettä vastoin todellisuutta.

Käytännössä metsähallintoviranomainen pitkälti saamelaiskäräjien linjausten mukaisesti päättäisi, mitä saamelaisalueen ns. valtionmailla eli entisten lapinkylien omistamilla mailla saa tehdä ja mitä ei. Ehdotetussa muodossaan hallituksen ehdottama malli tekisi mahdolliseksi ILO:n alkuperäiskansasopimuksen ratifioimisen, mutta johtaisi vaikutuksiltaan syrjintään kuten hallituksen esityksestä tekemäni analyysi osoittaa.

Suomen olosuhteisiin tämä alkukantaisissa oloissa ja alistetussa asemassa elävien alkuperäis- ja heimokansojen turvaksi tarkoitettu sopimus sopii kuitenkin huonosti. Suomen saamelaisväestö on jo pitkään elänyt täysin yhdenvertaisessa asemassa valtaväestön kanssa, käytettiinpä mittarina sitten taloudellista, yhteiskunnallista tai oikeudellista asemaa. Kukaan tuskin voi väittää heimo-olosuhteiden vallitsevan missään muodossa.

Tässä tilanteessa Norjasta ja Ruotsista Suomeen muuttaneiden porosaamelaisten jälkeläisten nostaminen erityisasemaan loukkaisi ilmiselvästi erityisesti alueen kantaväestön "lappalaisten", mutta myös muun saamelaisalueella asuvan paikallisen väestön oikeuksia. Näin ILOn yleissopimuksen ratifioiminen hallituksen ehdotusten pohjalta on omiaan lisäämään eriarvoisuutta, ei vähentämään sitä kuten tarkoitus on. Joten tällaista hallintomallia ei tule ryhtyä edes kokeilemaan ennen kuin on luotettavasti yksilöity ne ihmiset joita ILOn yleissopimuksen mukainen oikeuksien palauttaminen koskee.

Suomen linjaukset nykytutkimuksen valossa

ILOn alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus 169 pyrkii poistamaan valtioiden alkuperäis- ja heimokansoihin kohdistuvat sulauttamispyrkimykset. Sopimuksen nojalla alkuperäiskansoille pyritään palauttamaan niiden oikeudet niiden omistamiin maihin, jotka historiallisen kehityksen myötä sopimusvaltio on toimenpiteillään vienyt. Tämän perusteella hallituksen esityksessä 1990 vp. - HE:ssä 306 on katsottu, että Suomen tulisi liittyessään yleissopimukseen turvata saamelaisille voimassa olevaa lainsäädäntöämme laajemmin heidän perinteisesti asuttamiinsa ja omistamiinsa maihin sekä niiden luonnonvarojen käyttämiseen liittyviä oikeuksia. Hallituksen esityksen selonteko vuodelta 1990 saamelaisten nykyisestä oikeustilasta päättyy kuitenkin lausumaan:
"Yleissopimuksen voimaan saattaminen edellyttää muutoksia Suomen lainsäädäntöön lähinnä saamelaisten maahan kohdistuvien oikeuksien osalta. Siten sen voimaan saattaminen ei ole tässä vaiheessa mahdollista." (HE 306/1990 vp)

Saamelaisten kulttuuri- itsehallintolain yhteydessä perustuslakivaliokunta otti kantaa saamelaiskäräjälain mukanaan tuomiin eritysperusteisiin oikeuksiin ja elinkeino-oikeuksiin. Valiokunta lausui kannanotossaan seuraavaa:
"Valiokunta yhtyy esityksen perusteluissa mainittuun, että kulttuuri-käsite tulee ymmärtää perusoikeusuudistuksen (HE 309/1993 vp) tapaan. Saamelaisten kulttuurimuotoon kuuluvat siten saamelaisten perinteiset elinkeinot. Tähän liittyen on kuitenkin syytä todeta, että saamelaisten kulttuuri-itsehallinnon turvaaminen saamelaiskäräjistä annettavalla lailla ei sellaisenaan muuta niitä nykyisiä lainsäädäntöjärjestelyjä, joiden mukaan määräytyy, ketkä saavat harjoittaa mainittuja elinkeinoja perinteisillä saamelaisalueilla. Mahdolliset muutokset näissä suhteissa voidaan toteuttaa vain muuttamalla voimassa olevia lakeja. Käsiteltävänä olevan uudistuksen tarkoituksena ei ole aikaan saada muutoksia poronhoidon, metsästyksen ja kalastuksen alalla." (PeVL 17/1994 vp - HE 248)

Näiden lausumien jälkeen tutkimustieto on muuttanut merkittävästi ratifioinnin edellytyksiä. Oikeusministeriön asettama selvitysmies Juhani Wirilander ja sittemmin Oulun ja Lapin yliopistojen tutkijaryhmä ovat todenneet, ettei ole näyttöä siitä, että lapinkylät eli saamelaiset olisivat kollektiivisesti omistaneet nykyiset asuinalueensa.

Asutushistoriaa koskevasta tutkimuksesta voidaan päätellä, että Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityt ihmiset eivät ryhmänä polveudu Suomen pohjoisimman osan alkuperäisistä asuttajista. Päinvastoin suurin osa näistä saamelaisista on Norjasta ja Ruotsista 1800-luvun loppupuolelta muuttaneiden porolappalaisten jälkeläisiä, joilla ei lain mukaan ole voinut olla eikä ole omistuksia tai oikeuksia Suomessa muutoin kuin asutuslakien ja yleisen alamaisuuden kautta. Merkittäviä sukuja on muuttanut Suomeen vasta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä.

Sen sijaan näyttöä on siitä, että yksittäisillä lappalaisperheillä ja -suvuilla on ollut omistajan hallintaan rinnastettava oikeus metsästykseen, kalastukseen ja poronhoitoon lapinkylän alueella joko yksin tai yhdessä muiden kanssa. Nämä omistusoikeuteen rinnastettavia etuuksia nauttivat perheet ja suvut eivät kuitenkaan pääsääntöisesti kuulu saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, vaikka ovat säilyttäneet oman perinteisen kulttuurinsa yhtäläisesti saamenkielisten kanssa.

ILOn alkuperäiskansayleissopimus on muotoiltu ensisijaisesti Suomen olosuhteista poikkeaviin olosuhteisiin, joissa alkuperäiskansojen ongelmat ovat tyystin toisenlaisia. ILOn yleissopimuksen 34 artiklan mukaan yleissopimuksen täytäntöön panemiseksi suoritettavien tehtävien toimenpiteiden laatu ja laajuus on ratkaistava joustavasti kunkin maan erityisolosuhteet huomioon ottaen. Saamelaiskäräjät ei ole ottanut yleissopimusta tulkittaessa huomioon Suomen erityisolosuhteita eikä sitä, että ILOn yleissopimus on tehty pääasiassa paimentolaisheimojen ja keräilytaloudessa elävien kansanosien elinolosuhteiden ja niihin liittyvien maiden käyttöoikeuksien turvaamiseksi, sillä näillä heimoilla ei yleensä ole asiakirjoin todistettavaa näyttöä oikeuksiinsa. Suomessa nykyisin asuvat, lappalaisista polveutuvat alkuperäisasukkaat ovat olleet osa Suomen, Ruotsin, Norjan ja Venäjän järjestäytynyttä yhteiskuntaa jo 1500-luvulta lähtien ja heidän oikeuksistaan sekä asemastaan on mitä parhaimmat henkilöihin ja vanhoihin tiloihin sidotut asiakirjat, joilla itse kunkin oikeudet voidaan osoittaa. Tähän on kiinnittänyt huomiota myös Maanmittauslaitos 12. helmikuuta 2002 antamassaan lausunnossa.

ILOn yleissopimuksella ei ole tarkoitettu muuttaa Suomen kaltaisen järjestäytyneen yhteiskunnan perusrakenteita siten, että maahan muuttaneelle väestölle tai heidän jälkeläisilleen annettaisiin sellaisia oikeuksia, mitä heillä ei ole koskaan täällä ennestään ollut. Mikäli omistusoikeudesta tai sen käytöstä on erimielisyyttä, asia voidaan voimassaolevan valtiosäännön mukaan ratkaista tuomioistuimessa milloin tahansa. Saamelaiskäräjien luoma yleiskäsitys on tässä suhteessa virheellinen eikä vastaa tosiasioita. Edellä olevan perusteella, ja mikäli ILOn yleissopimus välttämättä halutaan saattaa Suomessa voimaan, sen saattamiseksi välttämätön lainvalmistelu ei voi lähteä yksinomaan 1800-luvun puolivälin jälkeen maahan muuttaneiden porosaamelaisten näkökulmasta. Huomioon on otettavat kaikki ne näkökohdat mitä mm. tutkijat Enbuske, Hiltunen, Joona ja selvitysmies Wirilander ovat tuoneet esille Suomessa sijainneiden historiallisten lapinkylien oikeuksista ja niihin liittyvistä selvitystarpeista. Sen lisäksi on luonnollisesti otettava vielä huomioon Suomen perustuslaki, Suomea sitovat kansainväliset sopimukset (esim. Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus muutoksineen), Suomen liittymisestä Euroopan Unioniin seuranneet velvoitteet jne.

Saamelaiskäräjien ajama hallintomalli

Saamelaisten kulttuurin harjoittamiselle tai sen kehittämiselle ei ole nykyisin maanomistuksesta tai Suomen lainsäädännöstä johtuvia esteitä ja maahan muuttaneiden porosaamelaisten asema on asutuslakien ja muiden lakien perusteella jo nyt jopa parempi kuin monilla Suomen alkuperäisillä lappalaissuvuilla ja parempi kuin saamelaisilla niissä maissa mistä he muuttivat Suomeen. Maahanmuuttajasaamelaisista on käytännöllisesti katsoen tullut myös maanomistajia oikeuksineen koltta-, porotila- ja luontaistilalainsäädännön kautta. Näin ollen ehdotettu valtionmaita hallinnoiva päätöksentekojärjestelmä ei palvele nykyisiä maanomistajia kuten ei myöskään lapinkylien oikeudenomistajien etuja.

Ehdotettu hallintojärjestelmä lähtee kokonaan maahan muuttaneiden porosaamelaisten ja heidän jälkeläistensä intresseistä heidän etujensa ajamisessa ja turvaamisessa entiset sekä nykyiset omistajan edut ja oikeudet syrjäyttäen. Tämän mahdollistaisi myös metsähallintolakiluonnoksen hallintomalli, omistajan puhevaltaa käyttäisi viime kädessä saamelaiskäräjät. Tällöin alkuperäiset oikeudenomistajat syrjäytettäisiin kokonaan päätöksenteosta.

Saamelaiskäräjävetoinen hallintojärjestelmä olisi alku Suomessa omaksutun vakiintuneen oikeusjärjestelmän murentamiselle. Tämä olisi myös alkusysäys sille, että saamelaiskäräjävetoisen elimen määräysvaltaa voitaisiin laajentaa saamelaisten kotiseutualueen ulkopuolelle ja lisäksi sen määräysvalta ulottuisi yksityisille lappalaisille ja saamelaisille ylimmän tuomioistuimen päätöksellä kylän rajain ulkopuolella sijaitseviin oikeuksiin. Tällaiselle saamelaiskäräjävetoiselle elimelle tulisivat kuulumaan kaikki tärkeimmät omistajan määräysvaltaan kuuluvat asiat maan ostosta, myynnistä ja vuokrauksesta lukien. Säädökset päätettäisiin yksinkertaisella enemmistöllä.

Tämä on perustuslain vastaista, mikä merkitsee käytännössä tilan omistajien kalastusnautintojen joutumista maahan muuttaneista polveutuvan pienen väestöryhmän mielivallan armoille. Kun Suomessa ei ole ollut kolonisaatiota, sellainen luotaisiin pahimmillaan hallintomalleilla.

ILO-sopimuksen tulkinnat ja soveltuminen Suomeen

ILO-sopimuksen tulkinnassa tulee huomata, että se ei perustu yksilöiden maanomistukseen lainkaan, eikä Suomessa ole tutkimuksessa voitu osoittaa lainkaan kollektiivisia oikeuksia. Yleissopimus nojaa heimon tai kansan kulttuuriseen oikeuteen, jollaista Suomessa ei ole voitu osoittaa perinteisten tai muiden elinkeino-oikeuksien osalta koskaan olleen.

ILO-sopimuksen mukaisesti alkuperäiskansaan kuulumisessa keskeistä on itseidentifikaatio, eikä alkuperäiskansaan kuuluminen edellytä minkäänlaiseen rekisteriin kuulumista. Suomessa ei myöskään ole alkuperäiskansarekisteriä; saamelaisrekisteri on etninen ja kielirekisteri. Etnisyys ja kieli eivät ole ratkaisevia ratifioinnin kannalta: esimerkiksi kielellä on rajallinen merkitys sen vaihduttua vuosisatojen aikana. Ketään ei voida määritellä jonkun rekisterin mukaan alkuperäiskansaan kuuluvaksi, oli rekisteri laadittu miten tahansa. Suomessa voimassa oleva, perusteettomasti saman suvunkin jäseniä erotteleva määritelmä on ILO-sopimuksen itseidentifikaatiota korostavan lähtökohdan vastainen.

Saamelaiskäräjien tavoittelema maaoikeuksien hallintomalli ei ole ILO-sopimuksen kannalta lainkaan välttämätön tai tarpeellinen. Sopimus ei oleta tai oikeuta lainkaan puuttumista yksityiseen omistukseen luomalla siihen kohdistuva hallintomalli. Lisäksi yleissopimuksen mukaiset perinteisten oikeuksien mukaiset hallinta-alueet on ILOn sopimuksen 14 artiklan nojalla voitava näyttää ja määrittää tutkimustiedoin tarkasti. Suomen osalta on myös muistettava, että ILO-sopimus on laadittu aivan toisenlaisissa olosuhteissa eläviä kansoja varten kuin saamelaisia. Sitä ei ole laadittu siinä tarkoituksessa, että muutoin kuin heimoasteella elävä alkuperäiskansa omistaa samalla tavalla maata ja perinteisten elinkeinojen käyttöoikeuksia kuin muutkin alueella elävät. ILO-sopimuksen ratifiointi ei edellytä omistusoikeuksia mihinkään luonnonvaraan tai elinkeinoon vastoin kansallisia tutkimustietoa ja asutus- ja oikeushistoriaa. Saamelaiskäräjien vaatimukset yksinoikeudesta poronhoitoon tai luonnonvarojen hallintaan ovat tutkimustiedon valossa perusteettomia. On myös muistettava, että mitään kansallista ratkaisua ei voida perustella toisen maan historialla tai esimerkillä. Se, että Norjan saamelaisilla on Finnmarkenin alueella yksinoikeus poronhoitoon ei merkitse Suomen osalta mitään.

Porotalouden kannattavuusongelmien sijaan suurin ongelma saamelaiskulttuurin kannalta on jo lähes 7000 saamelaisalueen ulkopuolella asuvan saamelaisen kielen säilyminen. Se on tärkein kehitettävä asia, mutta on valitettavasti jäänyt paljon vähemmälle huomiolle kuin kiistely Ylä-Lapin porolaitumista.

Yhteenveto

ILO-sopimuksen ratifioinnin osalta tulisi laatia perusteellinen ja puolueeton arvio sen vaikutuksista nykyiseen oikeustilaan ja missä mitä oikeuksia ja kuinka laajoja pääsääntöisesti Norjasta ja Ruotsista muuttaneilla saamelaisilla voi Suomessa olla. Luonnollisesti myös nykyhetken tilanne on arvioitava saamelaisten ja alueella asuvien muun väestön maan omistuksen ja asumisolosuhteiden kannalta. Näitä arvioita edellyttää Suomen perustuslaki sekä raja- ja rauhansopimukset, eikä ilman niitä voi edetä uskottavasti ILO-sopimuksen ratifioinnissa. Ratifiointi ei voi onnistua pelkillä poliittisilla periaatepäätöksillä. Ratifioinnissa tulee noudattaa seuraavia periaatteita:

1. ihmisoikeusasioissa mikään muu perustelu ei ole pätevä kuin tutkimustieto, jota Suomen osalta on eniten pohjoismaista
2. mitään kansallista historiaa ei voida kirjoittaa tai tulkita uusiksi yleissopimuksen takia
3. yleissopimuksen perusteella ei voida luoda uusia oikeuksia kenellekään, eikä kenenkään oikeuksia voida siirtää alkuperäiskansalle sen nojalla

Suomen valtion on ennen ratifiointia tunnustettava lappalaisten alkuperäisyys. Tämä tarkoittaa sitä, että lappalaisille on vahvistettava alkuperäiskansan asema ja edellytykset, heidän oikeutensa on tunnustettava ja valtion on selvitettävä, millä säädöksillä se on ottanut heiltä heidän oikeutensa historian kulussa. Näin lappalaisista tulee osa ratifiointia ja sen sitovuutta. Alkuperäisyyden tunnustamista tukee korkeimman hallinto-oikeuden tuorein oikeuskäytäntö. ILO-sopimuksen ratifiointi on mahdollista vasta, kun valtio on tunnustanut ja selvittänyt koko alkuperäisyyden tutkimuksella, toimii tutkimustiedon mukaan eikä riistä kenenkään oikeuksia jollekin sekä nojaa väestöryhmien olosuhteita koskevaan analyysiin; tällainen puuttuu edelleen Suomesta.

Esitys

Näkemyksemme mukaan ja kaiken yllä todetun perusteella ei voida tulla sellaiseen päätelmään, jonka mukaisesti Suomen valtiolla olisi vielä tässä tilanteessa valmiuksia ratifioida kansainvälisen työjärjestön itsenäisten maiden alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus numero 169. Oikeusvaltiossa ei voida lähteä siitä, että nyt esitetyn blankettilain myötä ajauduttaisiin tilanteeseen, jossa alkuperäiskansalle kuuluvia oikeuksia ryhdyttäisiin selvittämään kansainvälisten prosessien kautta, koska sillä ei voitettaisi mitään.

Edellä olevaan viitaten esitämme, että ILO-169 yleissopimuksen ratifiointivalmistelut keskeytetään siihen saakka, että kaikki yleissopimuksen täytäntöönpanoon liittyvät lainsäädäntöprosessit on saatettu päätökseensä tai vaihtoehtoisesti ILO-169 yleissopimuksen ratifiointiesitys tuodaan hallitukselle samassa esityksessä saamelaiskäräjälain ja metsähallituslain kanssa.

Yhdymme myös Enontekiön kunnan kantaan jossa kunta esittää yhteenvetona lainsäätäjälle, että se huolehtii seuraavista toimenpiteistä:
Säätää saamelaiskäräjälain, jossa saamelaisen määritelmä vastaa ILO-169 yleissopimuksen artiklan 1 subjekteja. Enontekiön kunnan näkemyksen mukaan tämä voidaan varmistaa, mikäli tulevan saamelaiskäräjälain saamelaisen määritelmä vastaa KHO:n ratkaisuun 2085/3/11. Mainittu prejudikaatti on liitettävä osaksi mainitun lain perusteluita.

Palauttaa nyt lausuntokierroksella olevan Metsähallituslain uudelleen valmisteltavaksi ja huomioi uudessa Metsähallituslaissa Enontekiön kunnan omassa lausunnossaan esittämät huomiot.

Toteuttaa kansainvälisen työjärjestön suosituksen mukaisen väestönlaskennan, jolla selvitetään saamelaisten lukumäärä sekä heidän maantieteellinen sijoittumisensa.

Perustaa riippumattoman työryhmän, jonka tehtävänä on tarkastella saamelaisalueen maantieteellistä ulottuvuutta Suomessa historian ja nykyisen saamelaisasutuksen nojalla. Mainitun työryhmän on myös toteutettava ILO-169 yleissopimuksen mukaiset aluemäärittelyt.

Saattaa loppuun isojakotoimituksen niissä kunnissa, joissa mainittu toimitus on vielä kesken ja vahvistaa toimituksen kautta tiloille niille kuuluvat, perustuslain omaisuuden suojaa nauttivat oikeudet.

Määrittää ne toimenpiteet, joiden nojalla varmistetaan, että myös ne henkilöt, jotka eivät ole merkittyinä saamelaiskäräjien vaaliluetteloon, mutta jotka tästä huolimatta täyttävät ILO-169 yleissopimuksen artiklan 1 kriteerit, voivat nauttia sopimuksen edellyttämästä suojelusta.

Tuo näiden toimenpiteiden jälkeen lakiesityksen sopimuksen ratifioinnista eduskunnan käsittelyyn Suomen valtiosopimusoppaan edellyttämällä tavalla. Ratifiointiesitys ja asiasisältöiset muutokset Suomen kansalliseen lainsäädäntöön on tällöin käsiteltävä samassa hallituksen esityksessä.

Yleissopimuksen ratifioinnin lähtökohtana on pidettävä etnistä puolueettomuutta ja maaoikeuksien osalta CEACR:n linjausta, jonka mukaisesti maaoikeudet on taattava yhdenvertaisesti sekä saamelaisille että alueen muulle väestölle ja ratkaisun on oltava reilu niin alkuperäiskansan kuin muunkin väestön kannalta.

Liite: yksityiskohtainen vaikutusten arviointi

Helsingissä 26.06.2014
Niilo Aikio, Inarin saamelainen isän puolelta, äidin puolesta Utsjoen saamelainen
Arvi Hagelin, Utsjoen saamelainen, Qvatniljohka tilan osakas
Petteri Valle, Utsjoen saamelainen
Jouni Kitti, City-saamelainen

Tämän lausunnon liitteeksi liitämme arviomme ILOn sopimuksen ratifioinnin vaikutuksista, lausuntomme metsähallituslakiluonnoksesta, Veikko Väänäsen eriävän mielipiteen ja kopion hänen blogikirjoituksestaan, jossa hän tarkastelee tämän hetkisiä saamelaisten vaikutusmahdollisuuksia. Lähteenä kannanoton muotoilussa on käytetty eduskunnan perustuslakivaliokunnan lausuntoja koskien saamelaisia, tutkija Pertti Eilavaaran selvityksiä Norjan kokemuksista ILOn sopimuksen ratifiointiprosessista.