Ehdotettujen lakimuutosten lakitekninen ja yhteiskunnallisten vaikutusten arviointi

Alempana esitetyt näkökohdat kohdistuvat niin ILO-sopimuksen ratifiointiin yleensä kuin ratifioimisen edellytyksenä ehdotettuihin lakimuutoksiin, kuten Metsähallituslakiin. Lisäksi näkökohdat viittaavat niihin tuleviin lakimuutoksiin, tulkintoihin ja hallintokäytäntöihin, joita ILO-sopimuksen ratifioinnin voidaan ennakoida tuovan tullessaan tulevaisuudessa.

Metsähallituslain muutoshankkeessa kommenttien ensisijaisena kohteena on siihen sisältyvät ehdotukset joissa kuulemisvelvollisuus, myötävaikuttamisoikeus ja tosiasiallinen päätösvalta siirretään Saamelaiskäräjille ennen kaikkea lappalaisia ja muuta paikallista ja alueellista väestöä syrjien.

A.1. Yleisarvioita

-lainvalmistelu poikkeaa edellä mainitut seikat huomioon ottaen oleellisesti eduskunnan eri yhteyksissä ilmaisemasta tahdosta ja asettamista lähtökohdista
- lisäksi tuorein lappalaisten oikeuksia koskeva historiallinen selvitys ei ole vaikuttanut lainvalmisteluun edes siltä osin kuin faktat on asiakirjoin osoitettavissa
- ilman lappalaisten ja muiden oikeuksien selvittämistä ei voida asianmukaisesti laatia mitään maan ja vesien hallintaa koskevaa lakiesitystä: toisaalta historiallinen selvitys on jo osoittanut, että lappalaisten oikeudet ovat yksityisen omaisuuden suojan piirissä, ja toisaalta kerran kulttuurin suojaksi luotuja ja jollekin ryhmälle turvattuja omistamiseen perustumattomia käyttöoikeuksia ei voida peruuttaa tai palauttaa lopullisen lappalaisten oikeuksien tilan tultua todennetuksi
- lakiluonnoksen suhde perustuslain suojaamiin perusoikeuksiin.

Perustuslaki 17 § 2. mom:
Saamelaisilla alkuperäiskansana sekä romaneilla ja muilla ryhmillä on oikeus ylläpitää ja kehittää omaa kieltään ja kulttuuriaan.

Tämän perustuslain kohdan muotoilusta johtuu, että lappalaisten oikeudet on tunnustettava jos heidät todetaan kuuluviksi joko laajempaan, yhteiseen saamelaiseen alkuperäiskansaan, porosaamelaisista jotenkin erilliseksi saamelaiseksi alkuperäiskansaksi tai ei-saamelaiseksi lappalaiseksi alkuperäiskansaksi. Mikäli lappalaisia vastoin kaikkia faktoja ja tutkimustietoja ei tunnusteta miksikään edellisistä, lappalaiset sijoittautuvat kuitenkin lainkohdan kategoriaan "ja muilla ryhmillä". On huomattava, että virallisen statuksen omaavien saamelaisten kohdalla on todettu, että perinteiset elinkeinot, ja myös niiden nykyaikaiset muodot, ovat osa suojelua nauttivaa kulttuuria.

Perustuslain 18 § 1. mom. takaa elinkeinonvapauden myös lappalaisille.

Perustuslain 15 § takaa omaisuuden suojan myös lappalaisille. Perustuslain 15 §2. mom. mukaan omaisuuden pakkolunastuksesta yleiseen tarpeeseen täyttä korvausta vastaan säädetään lailla. Paitsi että pakkolunastus voi tapahtua vain täyttä korvausta vastaan, se voi siis tapahtua vain yleiseen tarpeeseen. Myös kansainväliset ihmisoikeussopimukset tarjoavat suojan ja oikeusturvakeinoja sellaista omaisuuden pakkolunastamista vastaan, joka ei tapahdu yleiseen tarpeeseen hyväksyttävillä perusteilla. ILO:n alkuperäiskansasopimus ei oikeuta yksityisen omaisuuden pakkolunastukseen, eikä aidoinkaan alkuperäiskansa edusta yleistä tarvetta. Alkuperäiskansan itsehallintoelin edustaa yleistä tarvetta korkeintaan suhteessa omaan kansaansa nähden.

Perustuslain 18 § takaa myös lappalaisille elinkeinovapauden, eikä sitä voi rajoittaa lailla ILO:n alkuperäiskansasopimukseen vedoten tai Saamelaiskäräjien päätöksin. kaikkein vähiten sitä voidaan vähentää alkuperäiskansasopimukseen vedoten siksi, että lappalaiset ovat alkuperäiskansa joka nauttii, tai jonka tulisi nauttia, tämän sopimuksen suojaa.

Lakiehdotukset ovat ristiriidassa paitsi perustuslakivaliokunnan pöytäkirjoista ilmenevistä kannanotoista ja niiden perusteluista, myös niiden periaatteiden kanssa, jotka ILO:n asiantuntijakomitea toi esille vuonna 2003 kommentoidessaan Norjan valmistelemaa lakiluonnosta jolla Finnmarkenin maaoikeuskysymykset ratkaistiin. Luonnollisesti Suomi joutuu ottamaan nämä periaatteet huomioon, eikä ole mitään mieltä siinä että Suomessa valmistellaan lakeja, jotka ovat näiden periaatteiden vastaisia. Komitea lausui:

"The Committee notes the need to guarantee the land rights of both the Sami and non-Sami populations of the region, and recognizes that the solution must be fair, and perceived as fair, for both parts of the population. The Convention (ILO 169) recognizes special rights for indigenous and tribal peoples in view of the vulnerability of their traditional way of life to the loss of land rights on which it is based, and the long occupancy that they often have practiced. The Convention does not, however, contemplate depriving other parts of the national population of the rights they have also acquired through long usage."

Vapaa käännös:
"Komitea panee merkille tarpeen taata sekä alueen saamelaisten että sen ei-saamelaisten väestöryhmien maaoikeudet, ja komitea tunnustaa (recognizes) että ratkaisun tulee olla oikeudenmukainen, ja että molempien väestönosien tulee kokea se oikeudenmukaiseksi. Yleissopimus ((ILO 169)) tunnustaa (recognizes; tunnistaa, tunnistaa) erityisoikeuksia alkuperäis- ja heimokansoille ottaen huomioon näiden heidän perinteisen elämäntapansa haavoittuvuus niiden perustana olevien maaoikeuksien menettämisen johdosta, ja ottaen huomioon sen pitkäaikaisen hallussapidon (occupancy) jota ne ovat usein harjoittaneet. Yleissopimus ei kuitenkaan tähtää siihen että kansallisen väestön muilta osilta vietäisiin ne oikeudet, jotka hekin ovat saaneet (acquired; heille on muodostunut) pitkäaikaisen hallussapidon kautta."

Tähän on huomautettava, että pitkäaikainen hallussapito (occupancy) viittaa Norjan maaoikeudessa pätevään alders rett -instituutioon, jota Suomessa ei ole. Vastaavia oikeudellisia instituutioita esiintyy muissakin maissa; yksi muoto on ollut lait joiden mukaan maasta yhden sadon korjannut voi vaatia oikeutta saada jäädä. Norjan alders rett -instituutio muistuttaa Suomen ylimuistoista nautintaa, mutta ei kuitenkaan ole sama asia. Alders rett tarkoittaa suunnilleen että jonkun maata kylärajan ulkopuolella (no. utmark) perinteiseen elinkeinotarkoitukseen noin 50 vuotta kenenkään häiritsemättä ja moittimatta käyttänyt (esim. lehvien kerääminen, eläinten kulkureitit) on hankkinut itselleen laillisen oikeuden toiminnan jatkamiseen, joka voidaan kirjata kiinteistöön kohdistuvan rasitteen tavoin.

Juuri tällaisia perinteisiä oikeuksia arvioimaan on luotu erityinen Finnmarkin maaoikeustuomioistuin. Vielä kerran: Suomessa laki ei tunne vastaava oikeuksien oikeudellista muodostusmekanismia ja -perustetta, ja Suomen porosaamelaiset eivät kansana ole menettäneet maaoikeuksiaan ("loss of land rights"). Tästä huolimatta komitean lausumalla on merkitys, jonka sivuttaminen Suomen lainvalmistelussa osoittaa harvinaista lyhytnäköisyyttä: jos ei kerran pitkäaikaisen hallussapidon kautta Norjan maaoikeusjärjestelmässä muodostuneita oikeuksia voida viedä kansallisen väestön muilta osilta, kuinka heiltä voistaisiin ILO-sopimuksen perusteella ja sitä kansallisesti sovellettaessa viedä maahan kohdistuva omistusoikeus josta on olemassa täysi oikeudellinen näyttö asiakirjojenmuodossa, tai sellaisia valtion hallitsemiin maihin kohdistuvia käyttöoikeuksia, joista on vastaavat viralliset päätökset ja asiakirjat?

- valtio ei ole missään tunnustanut erityisoikeuksia virallisille saamelaisille sillä perusteella, että saamelaiset omistaisivat valtiolle kuuluvia alueita tai oikeuksia, vaan valtio on turvannut heille oikeuksia osana paikallisen väestön oikeuksia, esimerkiksi poronhoitolailla (poronhoito-oikeus ei nauti perustuslain omaisuudensuojaa, perustuslakivaliokunnan lausunto 7/1990 vp.; se on valiokunnan mukaan epäselvä ja asia vaatii selvittelyä eli tutkimusta)
- kansainvälisten velvoitteiden (etenkin ILO-yleissopimuksen) vaikutus lakiluonnokseen on oikeudellisesti heikko, sillä oikeuksien pohja ratkeaa yksinomaan kansalliselta pohjalta (ks. edellä YK:n ihmisoikeuskomitean kannanotto) eikä ILO-yleissopimus ole oikeudellisesti täsmällinen tai velvoittava luonnonvara- tai maaoikeuskysymysten määrittelyssä

A.2. Lakiteknisiä ja tulkinnallisia kommentteja

pääpaino on lakiluonnoksen yleisessä arvioinnissa kaikissa erityislaeissa on turvattu se, ettei suojelualueilla saa rajoittaa paikallisen väestön toimeentulo- ja elinkeinomahdollisuuksia; esimerkiksi kansallispuistojen rauhoittamisessa (perustuslakivaliokunnan lausunto 9/1982 vp.) ja erämaalain hoito- ja käyttösuunnitelman käsittelyssä (perustuslakivaliokunnan lausunto 6/1990 vp.) eduskunta on korostanut sitä, ettei paikallisväestön oikeuksia harjoittaa perinteisiä elinkeinoja tai käyttää luontoa saa rajoittaa; sama toistuu muidenkin lakien käsittelyn yhteydessä lakiluonnos nostaa esille sen kysymyksen, miten hallinnollisella lailla voidaan ylipäänsä säännellä asioita, jotka ovat aineellisoikeudellisia ja muissa laeissa lähtökohdaltaan tyhjentävästi säänneltyjä lyhyesti: miten tällaisella yksittäisellä lailla voidaan säännellä muutamalla pykälällä muiden lakien hallinta- ja sääntelyjärjestelyt aiheuttamatta uusia oikeudellisia eri säännösten soveltamisongelmia lain tavoite on määritelty siten, että pääpaino on saamelaisten (ei muiden) oikeuksien kehittämisellä; muiden oikeudet "otetaan huomioon"; elinkeinot kuuluvat kattavasti sääntelyn alaan; tämä on suurin ongelma, koska kyse on aina kaikesta luonnon käytöstä alueella, mitä säännellään muualla lainsäädännössä yksityiskohtaisesti näin ollen lakiluonnos saattaa sisältää poikkeuksellisen kattavan eri lakien tulkintavallan siirron saamelaiskäräjille melko yleisluonteisten ja harkinnanvaraisten toimivaltasäännösten kautta perustuslain mukaan ei ole mahdollista, että saamelaiskäräjät antaa oikeudellisesti sitovia lausuntoja tai päätöksiä ja Metsähallitus, joka on pääasiassa valtion liikelaitos ja jolla on vain poikkeuksellisesti viranomaistehtäviä, kantaa päätöksenteosta oikeudellisen vastuun. Heikentämiskiellon tarkoitusta säänneltäessä on todettu, että se on olemassa sekä hallintoa että ohjausta varten ja se tarkoittaakin valtio-omistajan puhevallan lähes rajoittamatonta käyttöoikeutta valtion omistajahallintaan liittyvissä asioissa, ikään kuin valtion alueeseen ei olisi sivullisilla tai kolmansilla mitään rasitteita tai oikeuksia, puhumattakaan alkuperäisen lappalaisväestön todennettavista, omistukseen täysin rinnastettavista oikeuksista (Wirilanderin mukaan 2001).

Saamelaiskäräjille maan ja muiden luonnonvarojen käyttämisessä annettavan suuren vallan suuri ongelma on se, että se sivuuttaa turvattujen oikeuksien haltijoiden ja muun paikallisen väestön päätöksenteon demokraattisuuden elinkeino-oikeuksissa osana valtion omistajavallan ja puhevallan käyttöä. Perustuslain 2 § 2. mom. mukaan kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen. Perustuslain 20 § mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Näitä perustuslaillisia oikeuksia ei voida mitätöidä siirtämällä lailla päätöksenteko ympäristöstä saamelaiskäräjille muu paikallinen tai alueellinen väestö syrjäyttäen.

Heikentämiskielto johtaa vastakkainasetteluun - paikallinen väestö vastaan kielisaamelaiset; virkamiesten riippumattomuuden takeita ei voi varmistaa eikä sekään paljon auttaisi, sillä lain tavoite on kirjoitettu saamelaisten oikeuksia suosien lappalaisten perusoikeuksien turvaamisen kustannuksella; jo lähtökohdiltaan syrjivän lain säätäminen on vastoin Suomen hyväksymiä kansainvälisiä sitoumuksia, ja niin tulisi olemaan myös tällaisten lakien soveltaminen, joka voi muodostua vielä lain kirjaintakin syrjivämmäksi

Sitten tärkein koko asian kannalta eli toimivallan määrittely lakiluonnoksessa:

1. toimivallan määrittely on tärkein yksilön oikeusturvaa määrittävä ja laillisuutta takaava seikka; lakiluonnoksen perusteella yksilön oikeuksista ei huolehdi kukaan tai mikään, vaikka koko lakiluonnoksen alkuperäinen tarkoitus lienee ollut vahvistaa yksilön oikeuksia

2. toimivallan rajat on määriteltävä myös lailla yksiselitteisesti, jos metsähallituksen päätöksillä tai tosiasiassa oikeudellisesti sitovilla lausunnoilla vaikutetaan kansalaisten oikeuksiin (viranomaisen harkintavalta ei ole mahdollista)

3. edelleen on huomattava, ettei esitysluonnoksessa määritetä oikeastaan suoraan sitä, että Saamelaiskäräjät on viranomainen pääasiallisesti yksityisoikeudellisissa asioissa (omaisuuden hallinta), mikä antaisi aihetta todeta, että saamelaiskäräjistä todella halutaan viranomaista ja se saattaa käyttää jopa julkista valtaa; viimeksi mainittua säänneltäessä on nykyisin otettava huomioon perustuslain 124 §:n vaatimukset tällaisen lain säätämisessä oikeusturvasyistä; mainittu säännös edellyttää selkeästi jokaisen elimen aseman määrittelyä ja sen käyttämän toimivallan kansalaisiin ulottuvan sisällön ja sen rajojen määrittelyä; lakiluonnoksessa tätä ei ole otettu lainkaan huomioon ja kaiken lisäksi vastuun kantaa lopullisesti Metsähallitus.

4. heikentämiskielto näyttäisi oikeuttavan jokamiehen oikeuksien, metsästys- ja kalastusoikeuksien kaventamiseen ohi lainsäädännön, saamelaiskäräjät voi määritellä suuntaviivat, joiden noudattamista saamelaisten elämäntapa, oma kulttuuri ja siihen kuuluvat elinkeinot edellyttävät arvioitaessa maan, veden ja luonnonvarojen hoidon , käytön ja suojelun muutostarpeita. Tämä tarkoittaa, että saamelaisten kulttuuri- ja elinkeino-oikeuksia voitaisiin kehittää ottamatta huomioon paikalliset olosuhteet, muut ihmiset ja heidän yksityiset ja yleiset oikeutensa (lappalaisten perusoikeuksina turvattuja oikeuksia) jne.; näin ei voi olla

5. lausunnonantotehtävät voidaan hoitaa ilman edellä mainittuja oikeuksien käytön luonnehdintoja; kyse on enemmästä lausunnon sitovuuden vuoksi: sitovuus on suhteessa Metsähallitukseen, kuntaan, valtioon ja muutenkin eli laajaa

6. lausunnonantotehtävien harkintakriteerit on eritelty metsähallituslaissa. Epäselväksi jää tarvitseeko muita lakeja ottaa huomioon tai paikallisen väestön tunnustettuja oikeuksia; erämaa-alueiden luonnonvarasuunnitelmien päättämiseen osallistumiselle ei ole sen sijaan asetettu mitään rajoituksia

7. huippu on sinänsä se seikka, ettei oikeusturvateistä ole sanaakaan lakiluonnoksessa, vaikka käsiteltävät asiat sivuavat ja käsittelevät säännönmukaisesti yksityisen perusoikeuksien suojan piiriin kuuluvia oikeuksia ja rasitteita (valtion omaisuuden hallinnassa näidenkin kysymysten käsittelyssä puhevalta siirtyisi todellisuudessa saamelaiskäräjille): esitys on täysin keskeneräinen ja monin tavoin perustuslain vastainen.

Esityksen keskeneräisyys ja siihen jätetyt ilmeiset perustuslainvastaisuudetovat sitä luokkaa että ne herättävät kysymyksen siitä. kuinka heikkolaatuinen ja huolimattomasti tehty lakiesitys saa olla, ennen kuin sen valmistelusta vastanneiden ministerien vastuu ylittää poliittisen vastuun rajan ja siirtyy ministerivastuuasian alueelle.

Perustuslain 116 § mukaan syyte valtioneuvoston jäsentä vastaan voidaan päättää nostettavaksi, jos tämä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta on olennaisesti rikkonut ministerin tehtävään kuuluvat velvollisuutensa. Valtioneuvoston ohjesäännön 29 § mukaan laki- ja asetusehdotukset on toimitettava oikeusministeriöön tarkastettaviksi, jollei asian kiireellisyydestä välttämättä muuta johdu. Jos käsillä olevassa lausunnossa käsitellyt lakiehdotukset ovat tällaisen tarkastuksen läpikäyneet ja läpäisseet, tarkastus on tuloksista päätellen ollut törkeän huolimaton.

8. oikeastaan sekään ei selviä, onko tehtävänä käsitellä yleisiä vai myös yksittäisiä asioita: tämä ongelma syntyy, kun yritetään verhota todellisia valtaoikeuksia lausunnonantotehtävän alle

9. säännöksiä, jotka vaikuttavat suoraan ja mahdollisesti asiaa sääntelevästä eduskuntalaista poiketen paikallisen lappalaisväestön elinkeinoihin (ensinnäkin, käytännössä paikallisen lappalaisväestön toimeentulo ja elinkeinojen harjoittaminen ei poikkea saamelaisten oikeuksista ja käytännöstä ja toiseksi, kummankin väestöryhmän elinkeinot ovat nykyaikaistuneet matkailun ollessa taloudellisesti merkittävin elinkeino ja toimeentulon lähde)

10. heikentämiskiellon soveltaminen johtaa myös maan ostoa ja myyntiä koskevaan ohjaukseen, mikä voi estää kaiken elinkeinojen kehittämisen, sillä tämä palautuu aina maan käytön ohjaukseen ja kaavoitukseen ja lisäksi on otettava huomioon, että kansalaisilla voi olla valtion maihin perustuslain omaisuudensuojan suojaamia rasitteita, jotka ovat varallisuusarvoisia etuuksia ja mainitun perustuslainsuojan piirissä; tämä on myös vallitsevassa oikeuskäytännössä vahvistettu

11. sama koskee maksullisten maastoliikennelupien sääntelyä, se ei voi eikä saa poiketa maastoliikennelain ja -asetuksen turvaamista oikeuksista eikä se saa estää järkevää elinkeinojen kehittämistä reiteillä tai niiden ulkopuolella; huomaa, että matkailuelinkeino on kokonaisuus, joka tarvitsee menestyäkseen eri palvelujen tasapainoista kehittämistä

12. metsästys- ja kalastuslupien ohjausvalta voi lopettaa näiden palvelujen ja oikeuksien hyödynnettävyyden ja siirtää toiminnan muiden pohjoismaiden alueelle; lisäksi on otettava huomioon se, että nämä oikeudet ovat paikalliselle väestölle perustuslain suojaamia oikeuksia; tuomioistuimissa on parhaillaan vireillä useita oikeuskiistoja kalastus- ja metsästys- sekä poronhoito-oikeuksien edellyttämien alueiden käytöstä ja valtion oikeudesta ylipäänsä päättää mainituista oikeuksista, oikeudesta rajoittaa näiden oikeuksien käyttöä ja oikeudesta asettaa maksuja näiden oikeuksien käyttämiselle

13. yleishavainto on ensinnäkin, että oikeuksien sääntely tällä tavoin koskee myös yksityisen ihmisen oikeuksia riippumatta siitä miten ne ovat oikeudellisesti turvatut, siksi lausunnonantovallan rajoittavien periaatteiden tulisi olla tarkoin määritellyt, ovathan lain tavoitteetkin; toinen yleishavainto on, voiko valtio ylipäänsä siirtää edellä mainituissa asiaryhmissä omistuksensa puhevaltaa käytännössä sitovalla tavalla kokonaan valtiokoneiston ulkopuoliselle taholle, kun otetaan huomioon mainittujen nauttima perustuslainsuoja, päätöksenteolta vaadittava selkeys, laintasolla tapahtuva riittävän yksityiskohtainen sääntely ja vastuun kohdentaminen; tällaiseen toimivallan siirtoon eduskunta ei ole missään asiayhteydessä antanut ohjetta tai katsonut tällaista perustelluksi tekemättä perusteellista, tieteellistä, riippumatonta tutkimusta oikeuden haltijoista, oikeuksien laajuudesta ja soveltamisesta

Mitä on jätetty käsittelemättä esityksissä?

- lakiesityksen suhde myöhempiin, tehtäviin selvityksiin: entä jos luodaan järjestelmä joka on tavalla tai toisella ristiriidassa perustuslain ja kansainvälisten yleisten, vahvojen ihmisoikeussopimusten, etenkin Euroopan ihmisoikeussopimuksen, takaaman suojan kanssa

- lakiluonnos ei nojaa alkuperäisen lappalaisväestön jo asiakirjoin ja asiantuntijain todentamiin oikeuksiin eikä anna näille mitään merkitystä

- selvittämättä on edelleen lakiluonnoksen ja muiden sen soveltamisalaan kuuluvien säädösten keskinäinen soveltaminen lakiluonnos ei turvaa elinkeinotoiminnan jatkuvuutta, mikäli lakiluonnoksen mukainen päätöksenteko tai lausunto johtaa ristiriitaan elinkeinojen yleisen harjoittamisen kanssa alueella

- saamelaisten määritelmä on soveltumaton omistuksen hallintajärjestelmäksi; kielisaamelaisuus ei ole historiallisesti eikä muutoin omistuksen ja puhevallan kannalta relevantti asia

- hallituksen esityksellä ei voi eikä saa vaikuttaa ulkoasiainhallinnon päätöksenteon alaan: valtioiden alueiden rajakysymykset, maankäyttö raja-alueilla, vesien sääntely vieraan valtion kanssa tehtävin sopimuksin, kansalliseen energia- tai vesivoimatuotantoon vaikuttavat elintärkeät kysymykset jne. eivät kuulu maankäyttöneuvostolle tai sen kaltaiselle elimelle infrastruktuurin elintärkeinä rakenteina; muutama henkilö ei voi neuvotella kuvatun kaltaisista asioista

- lakiluonnos ei saa rajoittaa kenenkään perusoikeuksia: valtion omaisuuden hallintaoikeudet ja niiden sääntely ovat osa tätä periaatetta

- historialliset oikeudet on sivuutettu ja siihen liittyvä kaikkinainen asiakirjanäyttö, kansainväliset sopimukset, lappalaisten veronmaksu yms.

- vanhojen lappalaissukujen edustajien pitäisi olla metsähallituslain muutoksella luotavan yhteistoimintaelimen enemmistönä oikeushistoriallisen kehityksen edellyttämällä tavalla; maankäyttöneuvosto tai muu vastaava alueellien tai kuntakohtainen elin ei edusta päätöksenteon alaan kuuluvia asioita asianmukaisella tavalla

Perusoikeuskysymyksiä

1. omaisuudensuoja (Suomen perustuslain 15 §): eri väestöryhmien oikeuksien keskinäinen suhde muodostuu tässäkin keskeiseksi, vaikka sitä ei huomioida, sillä valtio kiistää toistaiseksi lappalaisten historialliset oikeuden valtion alueisiin mutta samalla tunnustaa nämä oikeudet 1800-luvun lopulla nykyisen Suomen alueelle muuttaneille saamelaiskäräjälain määrittelemille kielisaamelaisille, joilla ei ole raja- ja rauhansopimusten mukaan näitä oikeuksia ilman, että he voivat sen erikseen osoittaa asiakirjoin

2. esitykset eivät noteeraa alkuperäisen lappalaisväestön historiallisia oikeuksia; se johtunee ainakin osaksi siitä, ettei valtio tunnusta Wirilanderin selvityksen osoittamia lappalaisten oikeuksia valtion alueisiin; Olemalla tunnustamatta lappalaisten oikeuksia, olemalla mainitsematta niitä lakiehdotuksissa tai niiden perusteluissa ja jättäytymällä passiiviseksi kun on kyse Saamelasiskäräjien vaalilautakuntansa kautta harjoittamasta etnisestä syrjinnästä - esimerkiksi vähemmistövaltuutettu ei ole asiaan puuttunut vaikka asia kuuluu selvästi hänen toimialaansa - Suomen valtio on luonut eräänlaisen turvavyöhykkeen tai ei-kenenkään-maan, jolla valtio suojaa Lapissa olevaa maaoikeuttaan lappalaisia vastaan, koska nämä ovat kyseenalaistaneet valtion maansaantojen laillisuuden. Lisäksi valtio on siirtynyt uuteen strategiaan lappalaisten vaateiden muodostamaa uhkaa vastaan luovuttaessa näiden maiden hallinnan vähemmän uhkaavammaksi koetun Saamelaiskäräjien edustamalle Suomessa tuntuvasti nuoremmalle "alkuperäiskansalle", joka ei käsitä Suomen alkuperäisiä lappalaisia.

3. on huomattava, ettei Suomen perustuslain 17 ja 18 §:ien mukaan saamelaisten omaisuusoikeuksien vahvistaminen elinkeinoihin ole erikseen säädetty eikä edes lakiluonnoksen sääntely perustu perustuslain sääntelemien saamelaisten kulttuurioikeuksien vahvistamiseen; kyse on kulttuurisanan laajentavasta tulkinnasta; lain kirjain on tässä selkeä perustuslainsuojaa nauttivien oikeuksien osalta.

4. kyse ei ole mistään perustuslain sääntelemästä poikkeusoloperusteesta jonkun tai joidenkin perusoikeuksien kaventamiseksi tai rajoittamiseksi

5. valtion puhevallan siirrossa lakiesityksen esitysluonnoksen tapaan ei ole vain kyse valtion omien oikeuksien sääntelystä; ehdotettu sääntely vaikuttaa lappalaisten tunnustettujen ja tunnustettavien omaisuus- ja muiden oikeuksien hallintaan ja käyttöön siten, että päätöksenteko siirtyy enemmistölle, joka ei muodostu alkuperäisistä asukkaista, lappalaisista.

6. perustuslaki ja sen antama suoja lappalaisten oikeuksille on tässä asiassa vahva suhteessa laintasoisiin, kansallisesti vielä itsenäisesti tulkittaviin ILO-yleissopimuksen kaltaisiin kansainvälisiin asiakirjoihin

7. miten voidaan koko asiaa säätää lailla, kun Oulun ylipiston tutkijoiden tutkijoiden tutkimustuloksia ei ole ollut käytettävissä?

8. avustusten jakaminen nostaa esille edellä mainitun tasapuolisuuden ja sen kysymyksen, mitä elinkeinoja voidaan ylipäänsä tukea

9. huomaa, ettei elinkeino-oikeuteen voitane lukea sinänsä tukikelpoisuutta yms.

10. elinkeino-oikeutta voidaan rajoittaa vain lain nimenomaisin, erityisin perustein

11. elinkeino-oikeuden piiriin kuuluvat monopolien kieltäminen ja muut vastaavat kysymykset eli lähtökohtana se, ettei kenenkään oikeutta elinkeinojen harjoittamiseen oikeudellisesti tai tosiasiallisesti rajoiteta

12. tässä asiaan vaikuttaa vielä oikeus lappalaisten harjoittamaan kulttuuriin elinkeinoineen ja muutoin, mikä erottaa sen tavanomaisesta elinkeinovapauden turvasta

13. elinkeino-oikeutta on pidettävä todellisena oikeutena: tässä vaikutetaan sen ytimeen ja siksi lainsäädännön kehityksen mukaisesti on turvattava edelleen kulttuuri- ja elinkeinosuojan vanhoille lappalaissuvuille, jotka on nyt sivuutettu oikeuksineen lakiluonnoksen valmistelussa

14. voidaan todeta, että lakiluonnokset ovat ristiriidassa kansalaisten oikeuden kanssa hankkia ammatilla ja elinkeinolla toimeentulonsa ja valtion velvollisuuden kanssa edistää työllisyyttä (tämä perustuu siihen, mitä toistaiseksi valtion toimet ja perinteisten elinkeinojen suosiminen merkitsevät); esimerkiksi poronhoitokulttuuria harjoittavat lappalaiset ja saamelaiset samanlaisissa olosuhteissa ja samanlaisin ehdoin nykyaikaiset vaatimukset huomioon ottaen; mitään muinaiskulttuuria ei ole olemassa

15. esityksessä ei osoiteta mitään tasoittavia vastatoimia elinkeino-oikeuksien sääntelyn kielteisille vaikutuksille, vaan ollaan keskittämässä päätöksentekoa muutamien henkilöiden arvojen varaan

16. esityksiä on arvioitava kokonaisuutena ja osana valtion toimia alueella.

Johtopäätöksiä

On tunnustettava nykyaikaan soveltuvat elinkeinot osana väestön elinoloja ja elämän jatkuvuutta sekä paikallista kulttuuria alueella on korostettava, että kyse on lappalaisten kulttuurista, joka on todistettavasti vähintään yhtä vanhaa kuin saamelaisten ja asiakirjoin osoitettavissa oleva kulttuuri ja tosiasia oikeus omaisuuteen (varallisuusarvoisiin etuihin, siis myös käyttö- yms. oikeuksiin) on ensi sijassa eri asia kuin oikeus kulttuuriin; omistus ratkeaa asiakirjojen ja selvityksen perusteella, se vaikuttaa kulttuurin käsitteen muodostumiseen mitään yhtenäistä kulttuurikäsitettä ole eikä kansainvälinen velvoite määritä sen sisältöä toisella tavalla kuin mitä kansallisesti on käytäntö; tätä on edellyttänyt myös eduskunta jättämällä elinkeino-oikeuksien sääntelyn erillisen, erikseen selvitettävän lainsäädännön varaan

Oikeusministeriön malli lähtee siitä, saamelaiskäräjillä alkuperäiskansan edustajana olisi valtionmaiden hallinnassa erityinen asema. Esitys ei kuitenkaan poista tai ratkaise yksittäisiin kiinteistökohtaisiin oikeuksiin liittyviä kysymyksiä. Näin ollen tiloille vesipiirirajankäynnissä vahvistettujen nautintaoikeuksien laatua ja laajuutta ei voida jättää saamelaiskäräjien tai muun vastaavan alueellisen tai kuntakohtaisen elimen arvioitavaksi samoin kuin parhaillaan käynnissä olevia kiinteistön määritystoimituksia. Oikeusministeriö näkee keskeisiksi säänneltäviksi kysymyksiksi valtion hallinnassa nyt olevien maa- ja vesialueiden käytön, poronhoidon ja muiden luontaiselinkeinojen harjoittamisedellytysten turvaamisen kestävän kehityksen edellyttämällä tavalla, yhdyskuntasuunnittelu sekä asioiden edellyttämä hallinto ja talous. Keskeiseksi nousee saamelaisten elintapojen suojelu. Sitä ei kuitenkaan kerrota millä tavalla saamelaisten elämäntapa toisasiallisesti eroaa muiden alueella asuvien elintavoista. Oikeusministeriön mallilla pyritään lisäämään perustuslaissa tunnustetun mutta saamelaiskäräjälaissa ja Saamelaiskäräjien käytännöllä syrjivästi rajatun saamelaisen alkuperäiskansan maankäyttöoikeuksia, lisäämään sen osallistumismahdollisuuksiaan maankäytön hallinnossa ja parantamaan rahoitusta. Tällainen malli ei sovellu lainkaan Suomen olosuhteisiin.

Oikeusministeriön mallissa poronhoidon harjoittamisen suhde muiden luonnonvarojen käyttöön esitetään ratkaistavaksi metsähallituslakiin lisättävällä heikentämiskiellolla. Poronhoitoa pyritään kehittämään perinteiseen saamelaiseen tietämykseen perustuvaksi ympäristönkäyttöjärjestelmäksi.

Esitys on kirjoitettu niin, että luontaiselinkeinojen, lähinnä poronhoidon, edellytysten kestävä turvaaminen edellyttäisi saamelaisten kotiseutualueella metsien ja muiden alueiden käytön rajoittamista muiden kuin saamelaisten osalta. Jo nykyäänkin maankäytön suunnittelussa otetaan huomioon saamelaisten kotiseutualueen erityispiirteet ja sen vuoksi ehdotetun lakiesityksen antamiseen ei ole tarvetta. Jo nyt otetaan erityisesti huomioon, että maankäyttöä koskevissa ratkaisuissa riittävällä tavalla turvataan paikallisten yhteisöjen osallistuminen ja vuorovaikutus sekä kiinnitetään erityistä huomiota paliskuntien ja Saamelaiskäräjien asianmukaiseen kuulemiseen. Näin ollen omistajaa koskevan puhevallan siirtoon ei ole tarvetta, eikä siihen ole oikeutta ennen kuin omistusta ja nautintaa koskevat kysymykset on ratkaistu faktojen pohjalta.

Tähän on vielä lisättävä, että mitkään tutkimustulokset eivät tue sitä, että metsien hakkuut olisivat estäneet saamelaisia harjoittamasta porotaloutta tai olisivat supistaneet luonnonlaitumia. Esitys ei poistaisi niitä ongelmia mitä porotaloudella on tällä hetkellä ylilaiduntamisen seurauksena kaikkialla Ylä-Lapissa.

Porolaitumien tilasta on olemassa koko poronhoitoalueen kattavaa tutkimustietoa. Viime vuosikymmenen loppupuoliskolla valmistuneet satelliittikuviin ja maastossa suoritettuihin tarkistuksiin perustuvat tutkimukset paljastavat, että hyväkuntoisia jäkälälaitumia ei ole enää missään. Ylilaiduntaminen tuhoaa poronhoidon perusedellytyksen, laidunmaat, ja muodostaa täten vakavan uhan saamelaiselle kulttuurille siinä määrin kuin se perustuu poronhoidolle.

Saamelaiskäräjät ei ole tunnustanut tätä ylilaiduntamisen aiheuttamaa uhkaa, eikä ole mitenkään nostanut tilanteen korjaamista esille yhtenä saamelaisuuden kannalta keskeisenä painopistealueena, Myös sellaisissa (saamelais)paliskunnissa, joista metsätalous, tekoaltaat, kaivokset ja muu porotalouden kanssa kilpaileva maankäyttö käytännöllisesti katsoen kokonaan puuttuu, laiduntilanne on yhtä huono. Erityisen surkeassa kunnossa laitumet ovat pohjoisissa tunturipaliskunnissa. Luonnon kannalta erityisen kestäväksi väitetty saamelainen poronhoito ei siis pelasta laidunmailta kulumiselta. Tämä ei estä Saamelaiskäräjiä vaatimasta, että poronhoito-oikeus on siirrettävä heikentämiskieltoa soveltamalla saamelaisten yksinoikeudeksi.

Ylä-Lapissa porotalous on kannattavinta Ivalon paliskunnan alueella, jolla ei vanhoja luppometsiä ole kovinkaan paljon. Tässä paliskunnassa, jossa Ylä-Lapin paliskunnista on sodan jälkeen harjoitettu intensiivisintä metsätaloutta, on porotalous eri mittareilla mitattuna kaikista terveimmällä pohjalla; lyhin lisäruokinta-aika, parhaat vaatimet, paras vasaprosentti jne. Tähän on vielä lisättävä, että porotalouden ongelmat johtuvat enemmän paliskuntien sisäisistä taloudellisista tekijöistä (kuten omistuksen pirstoutumisesta ja lisääntyneestä ruokinnasta) kuin metsähallituksen toiminnasta alueella. Jäkälämaiden huono kunto johtuu pääosin ylisuurista poromääräistä. Ehdotetuilla lakimuutoksilla ei pelasteta porotaloutta sen enempää kuin luontoa tai saamelaista kulttuuria. Kun porotaloutta katsotaan ainoastaan elinkeinona, tuntuu oudolta valmistella sellaisia säännöksiä, jotka johtavat porotaloutta paremmin kannattavan elinkeinon lopettamiseen. Alueen poronhoidossa ei ole enää perinteistä muuta kuin että suuri osa poroista on edelleen vapaasti laiduntavaa karjaa. Maastotyötä tehdään lumikelkoin, kaksi ja nelipyöräisillä maastoajoneuvoilla ja teurastuskin on EU säännösten pakottamana siirrytty hyvin hoidettuihin ja hygieenisiin teurastamoihin. Myöskään voimakas maastoon tapahtuva ruokinta ei kuuluu perinteeseen. Mikään ei estä nykyisenkään lainsäädännön puitteissa valtion metsämaiden käyttämistä taloudellisesti hyväksi hyväksytyn luonnonvarasuunnitelman mukaan. Myöskään valtion metsämaiden aseman muuttamiseen lakimuutoksilla ei ole mitään tarvetta, koska omistusoikeutta koskeva kiista voidaan viedä tarvittaessa milloin tahansa tuomioistuimen ratkaistavaksi.

- pääjohtopäätös: lakia ei voi säätää tältä pohjalta
- lakiluonnos ei täytä lailta yleensä vaadittavia kriteereitä
- lakiluonnos ei täytä asiallisesti sille asetettavia vaatimuksia
- lakiluonnos ei erittele oikeus- ja muita vaatimuksia teknisiltä ja muilta osilta
- lakiluonnos on karkeasti ristiriidassa perustuslain lappalaisille turvaamien olennaisten oikeuksien kanssa
- lakiluonnos on ristiriidassa valtioneuvoston sille asettamien perusvaatimusten kanssa ja lähtökohdiltaan myös eduskunnan eri yhteyksissä antamien lausumien kanssa paikallisen väestön valtion alueisiin kohdistumista oikeuksista
- riippumaton, tieteellinen, asiakirjoihin perustuvat tutkimukset on otettava perustaksi jatkovalmistelussa, vain siten voidaan vaikuttaa olennaisesti valmistelun lähtökohtiin ja sisältöön
- tässä tilanteessa tulisi välttää vuosien ja vuosien kestoisia oikeudenkäyntejä, joita lakiluonnos sääntelyineen nostaa ja nostattaa
- lainvalmistelun tulee noudattaa parempaa demokraattisuutta ja perustuslain kaikille kansalaisille turvaamia osallistumisoikeuksia
- paikallisten elinkeinojen tulevaisuudesta on huolehdittava, valtion toimet ovat tähän asti monin tavoin jarruttaneet niiden harjoittamista ja kehittämistä Jos ratifiointi aiotaan tehdä ilman maanomistusolojen selvittämistä, jää edelleen jäljelle maaoikeuksien selvittämistarve. Tällöin on selvästi kaksi oikeudellista perustetta, johon se voi perustua: historiallinen selvitys lappalaisten ja saamelaisten valtion maiden käytöstä ja nautinnasta ja ILOn yleissopimus. Viimeksi mainitunkaan perusteella ei voida käyttöoikeuksia laajentaa omistusoikeuksiksi ilman sitä koskevaa selvitystä. Lakiesitys on siis tältäkin osin ennenaikainen.
- Minkäänlaisia muutoksia nykytilanteeseen ei voida tehdä kun Oikeusministeriön Oulun yliopistolta tilaaman perusteellisen oikeushistoriallinen tutkimuksen johtopäätöksiä ei ole huomioitu. Tutkimus jossa selvitetään nykypäivään ulottuvat alkuperäiskulttuurin harjoittajat, oikeudenomistajat ja oikeuksien laajuudet on saatettava loppuun ennen kuin lainvalmistelua jatketaan. Oikeusministeriön on ensin tutkimuksin selvitettävä ja luetteloitava ne asianosaiset, joiden perustuslaillisia oikeuksia ehdotuksessa sivutaan ja vasta sitten sovittava näiden asiaosaisten kanssa tulevista ratkaisuista. Jo nyt on Inarissa ja Utsjoella haettu laajoja maanmittaustoimituksia tämän epäselvän tilanteen takia, joten on aivan käsittämätöntä, että Suomessa ensin luodaan perusteettomasti uusi asianosaisryhmittymä ja sitten vasta aletaan tutkia onko kyseessä edes asianosaiset. Nyt kun tiedetään, että Enontekiöllä on vireillä vastaavat maanmittaustoimitukset ajauduttaisiin tilanteeseen, jossa jälkikäteen jouduttaisiin mahdollisesti lainsäädäntöä purkamaan tai asianosaisia vaihtamaan päätöksenteossa. Tällainen tilanne johtaisi hallitsemattomaan kaaokseen ja vaikeuttaisi entisestään pysyvän sovun löytämistä.

Oikeusministeriön tulee pysäyttää lainvalmistelu, koska Eduskunnan perustuslakivaliokunnan edellyttämät tutkimukset osoittavat, että Saamelaiskäräjien vahvan enemmistön muodostavilla porosaamelaisilla ei ryhmänä, tai niin kuin tänään halutaan sanoa, alkuperäiskansana, ole ollut sellaisia kollektiivisia maan omistus- tai hallintaoikeuksia, jotka heille olisi joskus otettu pois ja jotka heille tulisi nyt palauttaa.

Normaalilogiikan mukaan sellaista ei voida palauttaa, jota ei ole milloinkaan otettu pois. Jos taas otetaan yhdeltä ilman tämän suostumusta ja annetaan toiselle, kyseessä ei ole palauttaminen vaan varkaus.

Saamelaisten luontaiselinkeinojen harjoittamisen suojaamista ja maankäytön edistämistä ei ole tarkoituksenmukaista toteuttaa siten, että saamelaisiakin vanhempaan väestöön - lappalaisiin - kuuluvien vastaavanlaisia mahdollisuuksia hyödyntää valtion omistamia alueita kavennettaisiin. Koska lappalaiset ja saamelaiset ovat asuneet ja harjoittaneet samalla tavoin eri elinkeinoja, ei ole minkäänlaisia perusteita asettaa ulkomailta Suomeen siirtolaisina muuttaneiden porolappalaisten jälkeläisiä ja lappalaisia eri asemaan. Mahdollisissa maankäytön järjestelyissä on kaikin tavoin vältettävä epäonnistuneen saamelaismääritelmän nojalla paikalliseen väestöön kuuluvien saamelaisten ja lappalaisten erilaiseen asemaan asettamista.

Joka tapauksessa ILO:n alkuperäiskansasopimuksen soveltaminen tulee jakamaan ihmiset oikeuksien osalta vähintään kahteen kastiin: virallisiin saamelaisiin, joille turvataan oikeudet, ja ei-saamelaisiin, joiden oikeuksia kavennetaan. Yhdessä epäonnistuneen saamelaismääritelmän kanssa tämä tulee sopimusta sovellettaessa johtamaan lisääntyvään syrjintään alueen vanhinta väestöryhmää lappalaisia kohtaan. Tämä on yksi tärkeimmistä syistä joiden takia sopimusta ei tule hyväksyä.

Tähän mennessä ei ole pyritty arvioimaan asiakirjojen perusteella, kenelle maihin ja vesiin liittyvien oikeuksien saamelaisten kotiseutualueella tulisi kuulua. Ei ole haluttu selkeyttää kuvaa siitä, miten nämä oikeudet ovat eri vuosisadoilta katkeamattomana historiallisena tapahtumaketjuna siirtyneet, vaan tämä keskeinen kysymys on sivuutettu siten, että on keskitytty perustelemaan lukuisia muutosesityksiä eri lakeihin ainoastaan alkuperäis- ja heimokansoja koskevan ILO- sopimusta tulkiten.

Näin on synnytetty ja ylläpidetty mielikuva että saamelaiset olisivat kansa jolta puuttuu kirjoitettu historia, asiakirjanäytöt ja ylipäätänsä sivistysvaltioiden käsitys sivilisaatiosta. Joku voisi nähdä että saamelaisia loukataan kun viranomaiset kohtelevat heitä tällä tavoin, mutta ilmeisesti Saamelaiskäräjät haluaa pitää kiinni siitä että sen edustamat saamelaiset ovat paitsi aito alkuperäiskansan, myös primitiivinen kansa. Tämä tuo mieleen tilanteen jossa vanhempi sisarus heittäytyy vauvaksi saadessaan pikkusiskon tai -veljen, laskien näin saavansa enemmän etuja kuin osoittamalla kasvamisen merkkejä. Ja aina löytyy joku, joka itse nauttii lapsen vauvailusta ja tukee sitä, ellei äiti, niin joku sukulaistäti kumminkin. Saamelaiskäräjien kohdalla etnisen infantilismin paapovana kummitätinä on toiminut oikeusministeri, joka tosin ei ole sukulainen, mutta onpahan Saamelaiskäräjien puheenjohtajan puoluesisko. "Etninen infantilismi" ei ole vakiintunut ilmaisu, antropologit puhuvat yleensä vähemmistökansan klienttiasemasta. "Etninen infantilismi" on kuitenkin kuvaava ilmaisu tilanteesta, jossa kyllä huudetaan isoon ääneen oikeuksia ja varsinkin itsehallintoa, mutta kuitenkin ripustaudutaan avustusten varaan niin kuin lapsi rintaan. Jos ei saada mitä halutaan, heittäydytään lattialle potkimaan. Siis lapsi tekee näin, kuten olemme kaikki joskus nähneet ja varsinkin kuulleet kauppajonossa. Mitä tekee tälle asteelle taantunut etninen vähemmistö: se jää pois työryhmistä ja muista elimistä, ellei se saa niissä enemmistöä; voisi puhua etnisestä, vaikkapa saamelaispoliittisesta itkupotkuraivarista.

Selvyyden vuoksi varsinkin etelän ihmisille on palautettava mieliin, että Suomessa porosaamelaisten lisäksi porotaloutta ja muita lappalaiselinkeinoja ovat harjoittaneet perinteisesti myös alueella asuneet suomalaiset ja ns. verolappalaisten suomenkieliset jälkeläiset, joita Saamelaiskäräjät eivät ole hyväksynyt saamelaisrekisteriin. On ehkä syytä selittää myös, että Ruotsista ja Norjasta on lähinnä 1800-luvun puolivälin jälkeen muuttanut porosaamelaisia Inarin, Sodankylä ja Enontekiön kuntien pohjoisosiin, ja he ovat siitä lähtien asuttaneet em. kuntien alueita asiakirjojen mukaan yhdessä siellä ennestään asuneiden saamelaisten eli lappalaisten kanssa ja etelämpää muuttaneiden suomalaisten kanssa. On pidettävä varsin arveluttavana sitä, että maahan ja veteen liittyvät oikeudet pyritään pelkän ILO-sopimuksen nojalla siirtämään tälle tulokkaiden ryhmälle, rajoittamaan elinkeino-oikeuksia toisilta ja antamaan niitä toisille lisää. Ja tämä jaon perusteena olisi vain pelkkä kieli ja eräiden tulokassukujen ylikorostunut klaanitunne ja -uskollisuus. Tällainen ei sovi oikeusvaltioon.

Muita huomioita:

1. Kaikkien säädösmuutosten yhteisvaikutuksena lähes kaikki Metsähallituksen nykyisin päättämät asiat tulisi viedä tai ne voidaan pyytää vietäviksi maankäyttöneuvostoon tai muun vastaavan alueellisen tai kuntakohtaisen elimen käsittelyyn. Seurauksena päätöksenteon hidastuminen ja asiakaspalvelun heikkeneminen ja estyminen joissakin tapauksissa.

2. Metsähallituksen edustajilla ei olisi enää valtuutusta sopia asioista suoraan paikan päällä ennen Saamelaiskäräjien kuulemista

3. Metsähallituslakia esitetään muutettavaksi siten, että mikäli aiotusta toimenpiteestä aiheutuisi "vähäistä suurempaa haittaa" saamelaisten harjoittamalle porotaloudelle ja muille luontaiselinkeinoille aiotut toimenpiteet voitaisiin kieltää. Tällaisen määrittelyn sisällöstä saadaan vasta oikeuskäsittelyssä konkreettiset tulkinnat. Nykyaikaiseen lakiin huonosti istuvan ilmaisun venyvyys jättää niin suuren harkinnanvallan, että se ei sovi yhteen oikeusturvan ja oikeusvarmuuden kanssa. Liian joustava ilmaisu avaa portit niin syrjinnälle kuin suosinnalle.

4. Kun Metsähallituksen metsätalouden toimintaan liittyvät kysymykset joudutaan yksityiskohtia myöten käsittelemään

Saamelaiskäräjissä on vaarana nykymuotoisen metsätalouden täydellinen loppuminen koko saamelaisten kotiseutualueella. Tästä seurauksena olisi todennäköisesti se, että alueen yksityismetsien puunhankinta loppuisi.

5. Todennäköisesti hitaan päätöksentekojärjestelmän ja haluttaessa hyvin tiukasti tulkittavan luontaiselinkeinojen häiriytymiskynnyksen, "vähäistä suurempi haitta", tuloksena aluetalouden rahavirrat pienenevät selvästi metsätalouden ja muiden liiketoimintojen supistuessa.

6. Jos liiketoiminnat eivät ole kannattavia, niistä joudutaan luopumaan ja vähentämään vastaavasti henkilöstöä. Metsähallituksella on runsaasti myös saamelaista henkilökuntaa. Perustuslain 18 § 2. mom. mukaan julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.

7. Kunnat ohjaavat tällä hetkellä merkittävästi kaavoitusoikeutensa kautta valtionmaan käyttöä. Ehdotusten toteutuminen tarkoittaisi käytännössä kunnallisen päätösvallan kaventumista

8. Lakiehdotus sisältää tosiasiassa käyttöoikeuksia laajempien oikeuksien antamista saamelaisille, mitä ILO:n sopimus ei edellytä

9. Ongelmia tulee, kun samasta saannosta olevista ihmisistä osa kuuluu saamelaisrekisteriin ja toiset ei. Saannon antajista polveutuva väestö voi olla saamelaismääritelmän nojalla suljettu alkuperäiskansa käsitteen ulkopuolelle. Sen paikan täyttää pääasiassa ulkomailta Suomeen 1850-luvun alkupuolesta lähtien muuttaneiden porosaamelaisett (esim. Vuotso).

10. Lapin vanhojen veromaiden perillisten kannalta esitetty malli siirtää omistajalle kuuluvan puhevallan muille ihmisille.

11. On todistettu jo asiakirjatodisteinkin, että lappalaiset ja saamelaiset ovat kaksi eri vähemmistökansanryhmää Suomessa. Lappalaiset ovat Suomen Lapinmaan alkuperäiskansaa, joka on todistettavasti asuttanut aluetta jo kirjallisen tiedon eli historiallisen ajan alusta saakka, 1500-luvulta lähtien. Saamelaiset puolestaan ovat suurelta osin noin 160-130 vuotta sitten siirtolaisina Suomeen tulleita, alueelle silloin vieraan elinkeinon (suurporonhoidon) ja alueelle vieraan kielen (pohjoissaamen) mukanaan tuoneita ihmisiä. Lappalaisten käsityskyvyn - joka ei ole mitenkään primitiivinen - mukaan on mahdotonta ymmärtää, miten näillä silloisilla siirtolaisilla, nykyisillä Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityillä ihmisillä ryhmänä, voi olla mitään alkuperäiskansa-asemaa lappalaisen, todellisen alkuperäiskansan ikiaikaisella asuinalueella. ILO-sopimuksenkin mukaan alkuperäiskansaa on kansa, joka on asuttanut alueitaan jo ennen valtionrajojen syntymistä. Suomessa, varsinkin etelässä ja päättäjienkin keskuudessa, tietämys Lapin väestöryhmien todellisesta historiasta ja olemuksesta on tasoltaan heikkoa. Tätä käytetään hyväksi sekoittamalla tahallisesti lappalainen ja saamelainen kansa, jotta voidaan omia lappalaisten kulttuuria, perinteisiä lappalaiselinkeinoja ja historiaa. Nykyinen saamelaiskäräjävaaliluetteloon merkitty ryhmä ihmisiä on varsin epämääräisin perustein muodostettu, siihen otetaan ja siitä poistetaan ihmisiä ilman perusteltua syytä. On myös esimerkkejä, että sisaruksista toiset hyväksytään, toisia ei. Voidaankin kysyä miten tällainen ryhmä voi olla alkuperäiskansa? Jos se on alkuperäiskansa, se on sitä Ruotsissa ja Norjassa. Lappalaiset näkisivät mieluummin, että tämä alkuperäiskansa harjoittaisi alkuperäiskansaoikeuksiaan siellä missä se on alkuperäinen, eikä lappalaisten alueella, lappalaisia dominoiden, syrjien ja syrjäyttäen. Lappalaiset eivät missään nimessä vihaa saamelaisia eivätkä vaadi tai toivo näiden poistumista lappalaisten alueelta, mutta eivät myöskään millään voi hyväksyä itsensä alistamista ja syrjäyttämistä, identiteettinsä varastamista ja kieltämistä ja oikeuksiensa siirtämistä muille.

13. Saamelaiskäräjät ja erityisesti sen puheenjohtaja levittävät kansallisilla ja kansainvälisillä foorumeilla väitettä, jonka mukaan lappalaiset ovat suomalaisperäisiä valesaamelaisia, jotka saamelaisvastaisista motiiveista haluavat tuhota saamelaisen kulttuurin ja riistää saamelaisten identiteetin ja oikeudet itselleen. Valheellinen ja propagandistinen väite uppoaa tietämättömään yleisöön, valitettavasti myös moniin korkeisiin päätöksentekijöihin. Todellisuus on väitteessä käännetty päälaelleen - varas huutaa "Ottakaa varas kiinni!".

14. Lakiesityksessä puhutaan perinteisen saamelaisen poronhoidon turvaamisesta, jolla tarkoitetaan ilmeisesti suurporonhoitoon liittyvä siidajärjestelmää. Tämä eroaa kuitenkin alkuperäisten jo alueella olleiden lapinkylien siidajärjestelmästä siinä, että suurporonhoitajien porokylät eivät olleet alue ja sen sisäinen itsehallintoyksikkö, vaan ainoastaan yhdessä porojaan paimentavien ihmisten perhe- tai klaaniryhmä. Lappalaisten siidat puolestaan ovat yhteisöjä alueineen, pyyntisiidoja, jonka yhteisö harjoitti peuranpyyntiä ja muuta metsästystä, kalastusta ja luonnonantimien keräilyä. Myöhemmin peuranpyynti vaihtui poronhoitoon. Etenkin peuranpyyntiä mutta myös eräitä muita pyyntielinkeinon muotoja toteutettiin yhteishankkeina, mutta muuten elinkeinoja harjoitettiin laajennetun perheen voimin sukualueilla, jotka perheet omistivat yksityisesti niin, että koko lapinkylän alue oli jaettu sukualueisiin, niin että isännättömiä alueita ei ollut. Tämä Suomen Lapin todellinen alkuperäiskansa on kuitenkin suljettu saamelaisuuden ulkopuolelle aikoinaan puutteellisesti suunnitellun ja toteutetun saamelaisten luetteloinnin ja lakiin otetun syrjivästi rajaavan saamelaismääritelmän nojalla.

15. Saamelaiselinkeino perustuu siirtolaisten mukanaan tuomaan suurporonhoitoon, joka perinteisessä muodossaan ei jättänyt liiaksi aikaa mutta ei myöskään tarvetta muihin luontoa hyödyntäviin elinkeinoihin - ne elintarpeet joita ei saatu suoraan porosta, saatiin vaihtamalla ne porotuotteisiin. Lappalaiselinkeinot taas ovat historiallisesti todistettavia alueen alkuperäisen kansan kulttuuriin liittyviä, metsästys, kalastus, vähäporoinen pyyntikulttuuri, keräilytalous ja käsityöt. Taantuneet peurakannat kuolivat sukupuuttoon saamelaisten suurporonhoitajien tullessa alueelle, ja tämän seurauksena lappalaisetkin laajensivat poronhoitoaan.

16. Wirilander ei ole löytänyt näyttöä siitä, että Suomen alkuperäisten saamelaisten eli lappalaisten vanhoilla lapinkylillä olisi ollut kollektiivinen omistusoikeus alueensa maihin. Sen sijaan hän löysi lähinnä käräjäpöytäkirjoihin perustuvaa näyttöä siitä, että kylissä asuvilla perheillä on sekä yksin että yhdessä muiden kanssa ollut kylän rajojen sisäpuolella kalavesiä ja kalastuspaikkoja, riistanpyyntipaikkoja ja laidunalueita asumuksen pihapiiriksi katsottavien alueiden lisäksi ja että ne on otettu huomioon kylälle pantua lapinveroa sen osakkaiden (perheiden päämiesten) kesken jaettaessa (ns. veromaat, skatteland). (Wirilander 2001, s.59-60). Näihin erityiseen käyttöön otettuihin alueisiinsa yksittäisillä saamelaisilla on Wirilanderin mukaan ollut nykyisen käsityksen mukaista omistajahallintaa vastaava oikeus. Viimeksi mainitun ilmaisun voisi muotoilla suoremmin ja lyhemminkin: "omistusoikeus".

17. Kieliperuste nykyisessä alkuperäiskansamääritelmässä on kyseenalainen. ILO- sopimuksen alkuperäiskansakriteereihin ei kuulu kieli. Suomen Lapinmaan alkuperäiset kielet ovat lappi, jota on puhuttu vielä vajaa 100 vuotta sitten, mm. 1920- luvulla Keminkylässä ja Sompiossa. ( T. I. Itkonen, Suomen Lappalaiset - v. 1948, Petkulan kylähistoria - v. 1997, Korvasen suvun sukukirja "Me Sompiosta" - v. 2002.) Kirkonmiesten toimesta ja koulujärjestelmän myötä lappia kiellettiin puhumasta; kieli silti elää Keminkylässä ja Sompiossa alueen paikannimissä, ajatusilmaisuissa, poronhoito-, metsästys- ja kalastussanastoissa, uskomuksissa jne. jokapäiväisessä elämässä.

18. Paikallisin väestön oikeuksista. Itse asiassa tämä oleellinen seikka on jätetty lakiesityksissä kokonaan huomiotta. Kyse on paikallisen väestön oikeudesta saada korvauksetta valtion omaisuutta tai maata tai vesiä taloudelliseen tai muuhun käyttöönsä. Tässä suhteessa paikallisen väestön vahvistetut oikeudet ovat loukkaamattomia. Niihin ei voida tehdä muutoksia. Tämä koskee myös paikallisen väestön oikeuksien maksuttomuutta.

19. Esityksiin sisältyy erittäin merkittävä päätösvallan siirto paikalliselta alkuperäiseltä väestöltä ja maan oikeilta omistajilta ensin Metsähallitukselle ja sitä kautta sitten Saamelaiskäräjille, joka saisi vastedes ohjata kaikkia keskeisiä Metsähallituksen toimia sekä sen päätäntävaltaan kuuluvia asioita. Näin siitä huolimatta, että laissa on jo kuntakohtaiset neuvottelukunnat, jotka käsittelevät esimerkiksi kalastusoikeudellisia kysymyksiä.

20. Esitysten perusteella voidaan kysyä miten voi olla mahdollista, että lainvalmistelussa on kokonaan sivuutettu ne asianosaiset, joilla on perustuslain omaisuudensuojaa nauttivia erityisperusteisia oikeuksia niin sanotulla valtionmaalla. Mihin lakiin tällainen lainvalmistelu perustuu?

21. Ehdotusten valmistelussa on sivuutettu Eduskunnan kannanotto jossa selkeästi todetaan, että valtiolla ei ole omistajahallintaan rinnastettavaa puhevaltaa maastoliikenteeseen, kalastukseen ja metsästykseen. Jos kerran valtio ei omista näitä oikeuksia, vaan yksityiset ihmiset, miten voi olla mahdollista, että valtio on siirtämässä näitä yksittäisten ihmisten omistukseen verrattavia oikeuksia Saamelaiskäräjille ilman minkäänlaista perustuslaillista tarkastelua ja näiden oikeuksien myörävaikuttamista?

22. Maastrichtin sopimuksen F artiklassa, jonka Suomi on hyväksynyt, EU ja sen toimielimet tunnustavat loukkaamattomiksi kansalliset perusoikeudet ja niiden nojalla turvatut oikeudet ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen turvaamat oikeudet. Siten näiden perus- ja ihmisoikeuksien suoraan suojaamat paikallisen väestön oikeudet ovat sellaisenaan turvattuja; niihin ei voida puuttua esimerkiksi viittaamalla alkuperäiskansasopimukseen. Tässä suhteessa kyseiset oikeudet ovat täysin suojattuja eikä valtio voi ehdotetuilla lakimuutoksilla ryhtyä alkuperäiskansasopimukseen vetoamalla muuttamaan paikallisen väestön oikeuksia ja siirtää puhevallan käyttöä niiden suhteen kolmannelle osapuolelle, jolla ei niihin ole osoittaa mitään historiallista, juridista tai lainsäädännöllistä perustetta. Voimassa olevan lain mukaan ei ole mahdollista, että asianosailta riistetään puhevallan käyttö kulttuuriinsa liittyvään omaisuuteensa tai oikeuksiinsa ja annetaan se poliittisille päättäjille, olipa nämä valittu millä perusteella tahansa ja kenen toimesta tahansa. Jos mahdollista vielä mahdottomampaa on siirtää tämä puhevalta poliittiselle elimelle, jonka valitsemisesta suojattujen oikeuksien omistaja on syrjäytetty. Tämähän rikkoo demokratian perusperiaatetta ja edellyttäisi muutenkin Suomen perustuslain muuttamista usealta kohdiltaan. Lisäksi tämän kautta avoimen epädemokraattiseksi muuttunut Suomi joutuisi sanomaan irti suuren joukon kansainvälisiä sopimuksia, jotka takaavat mainitut oikeudet. Suojattuja oikeuksia ei voida muuttaa tai murtaa myöskään vetoamalla yhdenvertaisuus periaatteeseen; siitähän paikallisen väestön oikeuksien turvaamisesta on ensisijaisesti kysymys. Tässä yhteydessä todettakoon myöskin se, että lähes kaikilla maanomistajilla on tunnustettuja nautinta- ja rasiteoikeuksia valtion hallinnoimaan maahan, joten puhevallan siirto loukkaa myös heidän perustuslain takaamaa omaisuudensuojaa.

23. Kun perustuslakivaliokunta totesi Metsähallituslain käsittelyn yhteydessä (2004), että valtio ei omista elinkeino-oikeuksia, niin miten voi olla mahdollista, että näitä oikeuksia ja oikeuksista päättäminen yritetään siirtää valtion toimesta toiselle osapuolelle, Saamelaiskäräjille?

24. Kansalliset tuomioistuimet ovat Suomen perustuslain 106 §:n mukaan velvollisia ottamaan huomioon kaikkien perusoikeudet tulkittavissa oikeuskiistoissa. Vastaava perusta on kansainvälisten sopimusten mukaan; sitä varten on käytettävissä erillisiä oikeussuojateitä Selvitykset ensin Mikäli ILO:n alkuperäis- ja heimokansoja koskeva yleissopimus nro 169 ratifiointi Suomessa katsotaan tarpeelliseksi ja mikäli katsotaan, että ILO-sopimuksen ratifioimiseksi olisi tarvetta jonkinlaiseen lainsäädännön tarkistamiseen, lainsäädännön muutostarpeita tulisi selvittää perusteellisesti historiallisessa , mutta myös käytännön vaikutukset arvioiden, jolloin selvitettäviksi tulisivat ainakin seuraavat seikat:

Tarkoitus. Esityksessä lähdetään siitä, että nykyinen maanhallintatilanne ei ole saamelaisten kannalta tyydyttävä. Mikäli tämä todella hyväksytään ja tunnustetaan että valtio voi ilman omaa laillista saantoa siirtää lappalaisten maaoikeudet saamelaisten käsiin, joudutaan todellakin merkittävän asian eteen. Meidän lainsäädännön mukaistahan on, että samasta saannosta lähteneet yksityisten maiden kaupat ovat olleet myös laittomia. Lain säätämistä seuranneekin yksityismaita koskeva pakkolunastuslaki. Merkille kannattaa panna, että maakaaren 13. luvun 9 § mukaan se, joka on saanut kiinteistön muulla saannolla kuin luovutuksella, ei saa saman luvun 3 ja 4 §:ssä tarkoitettua vilpittömän mielen suojaa kiinteistön oikeaa omistajaa vastaan. Jos ja kun valtio ei ole saanut Lapissa ominaan hallitsemiaan maita luovutussaantoina vaan niin sanotusti maanjakotoimitusten sivutuotteena, ja kun tämä on mahdollisesti perustunut vain hallinnollisiin määräyksiin ilman vaadittavaa riittävää laillista oikeutta ja valtuutusta, ja mahdollisesti käyttäen hyväksi sitä että lappalaiset maanomistajat ymmärsivät korkeintaan puutteellisesti mitä toimituksessa ja toimituskirjoissa sanottiin ja tarkoitettiin, on myös sen, joka saa valtiolta saannon, katsottava olevan saman lainluvun 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla tietoinen tai hänen olisi pitänyt tietää, että valtio, vaikkakin oli saanut lainhuudon kiinteistöön (valtiohan on vasta aivan äskettäin antanut muodostaa Lapissa olevista maistaan kiinteistöjä joihin se on tiettävästi hankkinut lainhuudot), ei ole luovuttamiensa maiden oikea omistaja. Kun luovutuksen saaja tämän tietää, tai hänen olisi pitänyt tietää, hän ei mainitun 4 §:n mukaan pääse nauttimaan niin sanotusta hyvässä uskossa olevan nauttimaa suojaa. Tällöin luovutuksen kohteena olevan kiinteistön saanti ei ole pysyvä. vaan oikea omistaja voi maakaaren 3 luvun 1 § mukaan vaatia ostajan saannon julistamista tehottomaksi myyjän saantoa rasittavan virheellisyyden perusteella ja kiinteistön palauttamista takaisin omistukseensa.

Tilanne on oikeusopillisesti ja oikeushistoriallisesti erityisen vaativa ja mielenkiintoinen. Valtio tuskin voi väittää että sen maansaanto perustuisi aikoinaan tehtyihin yksityisluontoisiin varallisuusoikeudellisiin oikeustoimiin eli sopimuksiin eli kauppoihin. Tuskin valtio voi väittää, että kaikki maa on alun perin kuulunut valtiolle, ehkäpä jo ennen valtion syntyä. Jos valtio väittää maata omakseen, sen on täytynyt sen jossain vaiheessa saada, tavalla tai toisella. Valtio katsonee saaneensa omistusoikeuden maihinsa lailla tai hallinnollisella toimella. Ollakseen pätevä, saannon on oltava laillinen, tai tarkemmin ottaen, sen on täytynyt olla täysin laillinen omana aikanaan. Jos kyseessä on hallinnollinen toimi, sen on tullut perustua laillisesti säädettyyn tai annettuun hallinnolliseen lakiin tai määräykseen. Lait on vuorostaan pitänyt säätää tuolloisen laillisen hallitusmuodon vaatimusten mukaan. Laillisuustarkastelu tapahtuu kuitenkin meidän ajassamme, eikä sen lopputulokseen vaikuta saannon aikaiset yhteiskunnalliset voimasuhteet. Jos tuolloin lakiin perustumaton hallinnollinen määräys sai käydä laista, se ei enää meidän aikanamme onnistu. Jos hallitsija tai kruunun koneisto ylitti lailliset valtuutensa, se loi aikoinaan laillisena pidetyn tilan, joka ei kuitenkaan kestä meidän aikanamme tapahtuvassa tarkastelussa.

Asiaa on lähestyttävä täysin avoimin mielin. Tarkastelu voi osoittaa että laillisuuden ketju on ollut aikoinaan niin pätevä, että se kestää tänäänkin. Silloin valtio todella omistaa Lapissa ominaan hallinnoimansa maat. Jos ei kestä, maat palautuvat oikealle omistajalle, tai tarkemmin ottaen laillisen omistajan laillisille perillisille, siis niille joiden olisi aikoinaan pitänyt periä kyseiset maat, ellei kruunu tai valtio olisi niitä aikoinaan laittomasti ominut. Siinäpä onkin selvittämistä. Mahtaako tässä päteä perintökaaren 5 luvun 1 § - jollei perillistä ole, menee perintö valtiolle? Periaate lienee vanha, mutta olisiko perintöä varmuuden vuoksi seurattava polvi polvelta pitäen silmällä perintölainsäädännön muutoksia? Ja mahtaako valtiokonttori käyttää oikeuttaan 5. luvun 2 § mukaan päättää, jos se havaitsee sen olosuhteisiin katsoen kohtuulliseksi, että valtion näin perintönä saama omaisuus luovutetaan kokonaan tai osittain perittävän läheiselle, joka on jäljitetty meidän aikaamme? Voiko sellaista läheissuhdetta olla? Vai luovuttako valtio omaisuuden sille kunnalle, jossa perittävä oli viimeksi asunut. Miten kuntarajat ovat siirtyneet? Kiinteä omaisuus voidaan lisäksi luovuttaa sille kunnalle, jossa omaisuus sijaitsee. Olisiko tämä helpoin ratkaisu? Vai onko katsottava, että omaisuuden pysyttämiseen valtion omistuksessa, tai että on erityistä syytä sen käyttämiseen muulla tavoin kuin mitä edellä on lueteltu? Tällöin omaisuutta ei näet voida luovuttaa sen paremmin kunnalle, läheiselle kuin kenellekään muulle, paitsi jos tälle on, niin juuri, erityinen syy.

Valtion maansaantojen takautuvassa oikeudellisessa tutkimisessa on ehkä peräydyttävä aina niin kauas kuin kirjallisia lähteitä on, mutta yksi keskeinen dokumentti on kuningas Kustaa Vaasan kuuluisa kirje huhtikuun 20. päivältä 1542, jossa kuningas julisti kaiken rakentamattomana ja viljelemättömänä makaavan maan kuuluvan "Jumalalle, Meille ja Ruotsin kruunulle". Tähän n.s. metsäregaaliin takautuvat mahdollisesti kaikki myöhemmät määräykset ja lait, joiden kautta valtion Lapissa hallitsemat maat tulivat sen omistukseen. Mielenkiintoinen kysymys on, oliko kuninkaan kirje aikoinaan laillinen, ja olivatko myöhemmät lait, määräykset ja toimitukset laillisia. Siinäpä tutkimista.

Suhde muuhun lainsäädäntöön

Maankäyttöneuvoston tai vastaavan elimen tehtävät suhteessa muuhun lainsäädäntöön on selkeästi määriteltävä. Mikäli tätä ei tehdä, merkitsee se kunnallisen itsehallinnon loppua saamelaisten kotiseutualueen kunnissa.

Kuka on saamelainen
Nykyinen saamelaismääritelmä on liiaksi tulkinnanvarainen. Se poikkeaa myös pohjoismaisesta käytännöstä.

1. Valtionmaan hallinta ja päätöksenteko

2. Valtionmaan luonne

3. Oikeus lappalaiselinkeinoihin

4. Poronhoito kalastus ja metsästys

5. Oikeus rakennustonttiin ja rakentamiseen

6. Valtionmaata koskevat rajoitukset

7. Milloin saamelaisten kotiseutualue on asutettu, ketkä ovat tosiasiallisesti asuttaneet aluetta ja sillä olevaa valtionmaata, 8. Asuuko alueen alkuperäisasukkaiden jälkeläisistä enää ketään alueella,

9. Ketkä ovat omistaneet ja milloin maa- ja vesialueita saamelaisten kotiseutualueella sijaitsevalla valtion maalla,

10. alue mihin ulkomailta Suomeen muuttaneet porosaamelaiset asettuivat asumaan, oli ennestään lappalaisten asuttamaa aluetta. Juuri nämä vanhimpaan Lapin asutukseen kuuluvat ihmiset rajattiin saamelaismääritelmään perustuvan kieliperusteen nojalla saamelaisuuden ulkopuolelle. Joten alueella ei ole ollut ennestään nykyisen saamelaismääritelmän tarkoittamaa saamelaisväestöä muualla kuin Pohjois-Inarissa ja Utsjoella. Saamelaiselinkeinoista puhuttaessa on todettava, että näitä elinkeinoja harjoittavat alueella paitsi saamelaiset myös muut alueen asukkaat. Suomen osalta sopimuksen soveltaminen Aarnion ehdottamalla tavalla sulkisi ulkopuolelle sen väestön, joka aluetta asuttanut ikimuistoisista ajoista lähtien. Alueellaan saamelaisilla on enemmistö vain Utsjoen kunnassa, Inarin, Enontekiön ja Sodankylän kunnissa suomalaisilla on selvä enemmistö. KHO:n 1999 antaman tuomion jälkeen kveenit on tunnustettu Ruotsissa 1999 ja norjassa omaksi vähemmistökseen.

11. onko Norjan puolelta 1850-luvun jälkeen tulleiden saamelaisten jälkeläisille annettava vahvemmat erityisoikeudet valtion maahan ja veteen kuin Suomeen aikaisemmin asettuneille saamelaisille. Valtio asutti heidät aluksi antamalle heille kruunumetsätorppia ja myöhemmin erilaisia asutus-, poro-, luontaiselinkeino- jne tiloja edullisin ehdoin. Tiukkaan ottaen pääosa näistä tiloista on perustettu lappalaistenvanhoille sukumaille.

12. onko vahojen verolappalaisten suvuille ja Neuvostoliiton puolelta tulleille ja Suomeen asutetuille Petsamon kolttasaamelaisille annettava samat oikeudet kuin Norjasta 1800 luvulla ja sen jälkeen tulleille suvuille

13. millä tavoin tai mistä varoista korvataan muille kuin etuoikeutettuun saamelaisryhmään kuuluvalle paikalliselle väestölle aiheutuvat menetykset ja haitat (esim. porolaidunten menettäminen, poronhoidon, kalastuksen, metsästyksen ja marjastuksen tai muun ammatin tai elinkeinon harjoittamisen estyminen),

14. miten turvataan muille kuin saamelaisille luonnon ja ympäristön käyttömahdollisuudet

15. miten turvataan muille kuin saamelaisille elinkeinon harjoittamisen ja asumisen mahdollisuudet ja niiden kehittäminen,

16. miten turvataan a) valtion ja b) kunnallishallinnon mahdollisuudet hoitaa lakisääteiset tehtävänsä saamelaisalueella ja yleensäkin lakisääteisen hallinnon toimivuus alueella, (hallintoviranomaisten tulee voida hoitaa tehtävänsä saamelaisista huolimatta)

17. miten naapurusten ja toisaalta eri elinkeinonharjoittajien väliset eturistiriidat ratkotaan, jos etuoikeutettuja ovat ainoastaan saamelaiskäräjien vaaliluetteloon merkityt henkilöt,

18. millä tavoin Suomi kykenee turvaamaan Suomea velvoittavien kansainvälisten sopimusten mukaisten velvoitteiden noudattamisen alueella (esim. kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu, luontodirektiivin mukaisen biodiversiteetin säilyttämisen alueella, joka on jo nyt kärsii porojen ylilaiduntamisesta)

19. valtion maksettavaksi tulevat korvaukset ja muut velvollisuudet ILO-sopimuksen ratifioinnin jälkeen,

20. vaikutukset kuntien taloudelle ja kuntien kehittämiselle,

21. vaikutukset yksityiseen elinkeinotoimintaa ja sen kehittämiseen analysoitava (ovatko ehdotettujen toimenpiteiden aiheuttamat haitat ja kustannukset suuremmat kuin hyödyt), sekä

22. voidaanko ILO-sopimukseen liittyä kenenkään oikeuksia loukkaamatta?

23. Saamelaiskäräjien rooli saamelaisten itsehallintoelimenä

24. Muutoksenhaku

25. Kaivostoiminta

26. Saamelaisten henkilörekisterin avoimmuudesta. Jos kiinteistörekisteri on julkinen niin eikö saamelaisrekisteri voisi sitä olla myös? Onko erityisoikeuksia antava saamelaisuus niin yksityinen asia, että se kuuluu henkilön intimiteettisuojan piirin? Onko etnisten rekisterien pitäminen ylipäätänsä hyväksyttävää? Jos ei ole, miten Suomen valtio kuitenkin ylläpitää lakisääteistä Saamelaiskäräjien vaaliluetteloa sallien sen käyttämisen, ja käyttäen sitä itsekin, vastoin lain nimenomaista määräystä muihin tarkoituksiin kui nvaalien läpiviemiseen?

27. Kuntakohtaisen elimen rooli

28. Muun henkilön oikeus poronhoidon, kalastuksen ja metsästyksen harjoitttamiseen

Täytäntöönpanoon liittyvät kysymykset

29. voidaanko esityksiä omistusoikeuden siirrosta toteuttaa kaavamaisesti jättämällä Inarissa n. 800-1000 henkilöä ilman lapinkyliin liittvää perintöoikeutta

30. selvitetään katkeamattoman polveutumisen perusteella lapinkylien nykyiset saamen- ja suomenkieliset oikeudenomistajat

31. selvitetään voimassa oleviin tuomioistuinpäätöksiin perustuvat lailliset oikeudet

32. selvitetään maankäyttöneuvoston (tai muun vastaavan alueellisen tai kuntakohtaisen elimen) ja kuntien toimivalta ja toimivallan rajat eri asioissa

33. selvitetään kunnittain valtion mailta saatava puhdas tuotto aloittain (puunmyynti, kalaslupatulot ja muut tulot)

34. selvitetään miten uudet elinkeinot ja niiden kehittäminen otetaan huomioon tasapuolisesti koskien myös muita kuin kunnassa asuvia saamelaisia

35. Saamelaiskäräjien rooli. Sillä voi olla enintään lausunnonantajan rooli. Sillä ei voi olla kilpailua vääristävä rooli tai elinkeinotukijan rooli EU:n näkökulmassa. Jaettavat tuet on jaettava eri perustein ja mieluummin budjettivaroin suoraan, mikäli siihen on edes tarvetta.

36. maankäyttöneuvostossa tai muussa vastaavantyyppisessä alueellisessa tai kuntakohtaisessa elimessä ei voida päättää toisen kunnan alueen väestön asioista konkreettisesti eikä muiden elinkeinonharjoittajien toiminnasta

37. tilakohtaisia oikeuksia on varsin laajasti vahvistettu valtion maihin ja vesiin ja kun otetaan vielä huomioon, että Wirilanderin käsitys on, että lappalaisilla on henkilökohtaiset oikeudet olemassa edelleenkin kylän alueeseen, herää kysymys miksi niiden käyttöä pitäisi nyt säädellä täysin lappalaisoikeuksista irrallaan olevan maankäyttöneuvoston tai muun vastaavan alueellisen tai kuntakohtaisen elimen toimesta?

38. neuvotteluprosessi voisi olla monin verroin parempi ja joustavampi tie päästä tarkoituksenmukaiseen lopputulokseen kuin esitytetyn kaltainen maankäyttöneuvoston tai muun sitä vastaavan alueellisen tai kuntakohtaisen elimen perustaminen. Silloinhan lappalaisoikeuksisen oikeat haltijat, riippumatta siitä kuuluvatko he käräjien vaaliluetteloon tai ei, pääsisivät vuorovaikutteiseen mukanaoloon päättämään entisten lapinkylien alueiden käytöstä. Tätä puoltaa sekin, että Wirilander lausunnossa esitetyt oikeustapaukset ovat niin kattavia ja osuvia, että valtiolla on Suomen perustuslainkin mukaan velvollisuus edistää perus- ja ihmisoikeuksien toteuttamista. Siksi ennen lopullisten hallintomallien kehittämistä on ehdottomasti selvitettävä lappalaisoikeuksien luonne, niiden laatu ja laajuus.

39. erityisperusteisten oikeuksien perusteella syntyvien tulojen käytöstä ei voida päättää missään neuvostossa tai Saamelaiskäräjillä, se ennen kaikkea omistajien oma asia.

40. kuntien edustajien mukana olo neuvostossa tai vastaavassa neuvottelukunnassa ei poista sitä ristiriitaa mikä tulee eteen kuntien pyrkimyksissä kehittää asukkaittensa elinoloja. Nyt astutaan monta askelta taaksepäin. Pitäisikin pohtia missä asioissa tarvitaan neuvoston asiantuntemusta vai onko tarvetta ollenkaan?

41. mitään ILO-sopimuksen tarkoittamia kollektiivisia lappalaisoikeuksia ei ole ollut koskaan olemassa, eikä niitä voida siksi turvata tai palauttaa, koska ne määrittyvät kansallisesta käytännöstä käsin eikä kansainvälisestä mahdollisesti ratifioitavasta yleissopimuksesta, joka ei ole yleinen ihmisoikeussopimus. Oikeuksien siirtäminen väärille perillisille olisi selkeä oikeusmurha, koska varsin monet saamelaiskäräjien vaaliluetteloon rekisteröidyistä eivät polveudu vuonna 1757 toimineista lapinkylistä, vaan saamelaisista jotka ovat muuttaneet Suomen alueelle 1809 jälkeen Norjasta ja Ruotsista, ja useimmat vasta vuoden 1852 rajasulun jälkeen, pääosin 1864-1910. Tällaiseen ei mikään kansainvälinen sopimus velvoita.

42. ratifiointi ei voi muuttaa mitään kansallisesti suojattua oikeutta

43. maankäyttöneuvoston tai sitä vastaavan alueellisen tai kuntakohtaisen elimen asema on ensin määritettävä siten, ensin selvitetään mitä tehtäviä se ylipäänsä voi hoitaa, minkälaista toimivaltaa antaa ja sitten pohtia minkälainen sen rakenne voisi muodostua.

44. muita hallintomalleja vertailevien vaihtoehtojen pohjalta ei ole selvitetty

45. neuvotteluprosessia tavoitteen saavuttamiseksi ei ole selvitetty

46. taloudellisia vaikutuksia eri kansalaisryhmiin nähden ei ole selvitetty

47. voiko yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisua siirtää maankäyttöneuvostolle tai sen kaltaiselle alueelliselle tai kuntakohtaiselle elimelle

48. voiko maankäyttöneuvosto tai sen kaltainen elin vähentää tai rajoittaa saamelaisten ja lappalaisten perustuslain suojaamia oikeuksia

49. voiko neuvosto rajoittaa kunnan kehittämisen ja maanrakentamisen kannalta

50. valtuutuskysymysten ratkaiseminen välttämätöntä

51. yhteiskunnallisten olosuhteiden analyysi tekemättä. Ilman sitä ei voi lähteä tekemään kaavamaisia eri kansalaisuuspiireihin kohdistuvia ratkaisuja.

52. yleissopimuksen voimaansaattamista ei ole tarkasteltu siinä valossa miten eri väestöryhmät voivat toimia kunnan alueella ja millaisin oikeuksin

53. ihmisoikeussopimuksia ei ole tarkasteltu omaisuudensuojan kannalta

54. yleissopimuksen kansallista täytäntöön panon kannalta on täysin selvittämättä se, vähentääkö se tai rajoittaako se saamelaisten ,lappalaisten ja paikallisten asukkaiden perustuslain turvaamia oikeuksia. Missä määrin suojattuihin oikeuksiin voidaan puutua yleissopimuksella?

55. voidaanko ja missä määrin rajoittaa elinkeinovapautta pelkästään yleissopimuksen ja ylipäätänsäkin etnisten ja etnopoliittisten seikkojen nojalla?

56. maaoikeusasiassa kohderyhmä auki. Juridinen ja poliittinen peruste ovat kaksi eri asiaa. Hyödynsaajiksi voidaan Wirilanderin lausunnossa esiin tulleiden seikkojen nojalla mahdollisesti katsoa sekä saamelaiskäräjien vaaliluettelossa olevat saamelaiset ettäoikeushistoriallisella perusteella lappalaiset, jotka asuvat alueella.

57. Viittaamme tässä mmm:n lausuntoon vuodelta 2000, jossa todetaan mm. "...voidaan kysyä, mitä ILO-sopimuksen ratifioinnilla vielä saavutetaan tai on tarkoitus saavuttaa. Mikäli ratifiointihanketta kuitenkin jatketaan, tulee ensin selvittää ratifioinnin vaikutukset saamelaisten ja muiden yksityisten ja juridisten henkilöiden asemaan sekä se, millä tavalla kompensoidaan sopimuksen täytäntöönpanosta aiheutuvat taloudelliset menetykset. Selvitystyön tekijäksi tulisi nimetä joko asiantuntijatyöryhmä tai työ voitaisiin antaa jonkin tutkimuslaitoksen tehtäväksi. Tässä työssä olisi erityisesti otettava huomioon se, että valtio ei voi sivuuttaa muiden väestöryhmien oikeuksia yhden väestöryhmän kustannuksella ja että Suomen valtiota sitovien kansainvälisten sopimusten sekä EU-jäsenyyden asettamat velvoitteet otetaan selvitystyössä huomioon. Vasta tämän perusteellisen selvityksen jälkeen on mahdollista päättää ILO-sopimuksen ratifioinnista."

58. Lappalaisen kansan alkuperäiskansa-asema on tarkennettava lainsäädännöllä; lappalaiset ovat ILO- sopimuksen tarkoittama ovat alkuperäiskansa Suomessa.

Yhteenveto ja johtopäätökset

Nyt käsiteltävänä olevat esitykset sisältävät yksityiskohtaisia lainsäädännön muutosesityksiä, jakaantuu periaatteessa kolmeen osaan tai tarkastelukulmaan: selvityksen kansalliset lähtökohdat, kansainväliset lähtökohdat ja keskeiset säännökset Säädettäväksi on ehdotettu laki maankäyttöoikeuden turvaamisesta saamelaisten kotiseutualueella, jonka mukaan perustettaisiin erityinen maankäyttöneuvosto tai muu sen kaltainen elin, sille annettaisiin tietty kokoonpano ja sen tehtävänä olisi yleisesti paikallisen väestön oikeuksien ja etujen arviointi ja valvonta. Tämä on kaikkien esitysten epäonnistuneimpia ja loppuun asti harkitsemattomampia ehdotuksia esitetyssä muodossa. Kunnallisen itsehallinnon rajoittaminen on vastoin kansallista ja kansainvälistä suuntausta vahvistaa kunnan itsehallinnollista asemaa. Näissä kahdessa valtajärjestelmässä tulisi olemaan eri päättäjät ja niiden toimivallat olisivat sidoksissa toisiinsa kaikissa niissä kysymyksissä, joista on kansallinen yleinen lainsäädäntö tai jotka nyt kuuluvat kuntien toimielinten päätettäväksi.

Saamelaiskäräjien toimivaltaan kuuluvissa kysymyksissä tulisi suuria muutoksia kuten elinkeinojen harjoittamisessa, maankäytössä, rakentamisessa, kuntalaisten luontoon liittyvät harrastusmahdollisuuksissa ja ylipäänsä kunnan elinkelpoisena pitämisessä. Ehdotusten toteuttaminen synnyttäisi tilanteen, jossa jopa saamelaisia kauemmin alueillaan asuneet ja samoja elinkeinoja harjoittaneet lappalaiset joutuisivat katkerasti taistelemaan sukualueensa historiallisista oikeuksistaan. Kielestä ja kulttuurista on kysymys vain välillisesti: ILO-sopimuksen ratifioimisella yritetään kytkeä kieliperustein määriteltyyn ja alkuperäisestä lainsäädännöllisestä saantoperusteestaan irrotettuun saamelaisstatukseen maanomistukseen/hallintaan ja saamelaiselinkeinojen harjoittamiseen liittyviin oikeuksiin. Sen sijaan että riidat käsiteltäisiin kuten oikeusvaltioissa on tapana -tuomioistuimessa- pyritään säännösten avulla tavoittelemaan asiassa oikeushistoriaan perustumatonta poliittista ratkaisua.

Mielestämme on äärimmäisen tärkeää, että asia jätetään lepäämään siksi kunnes oikeusministeriön selvitykset ovat päätöksentekijöiden käytössä, jonka jälkeen on mahdollista arvioida uudelleen koko ILO-sopimuksen perustaa ja tarvetta siten kuin eduskunta on edellyttänyt.

Esitys on epäonnistunut väestöryhmien keskinäisen suhteen, itsehallintojärjestelmien luonteen ja sen aiheuttamien ristiriitojen vuoksi. Saamelaisten taloudelliseksi muuttuva itsehallintojärjestelmä on pidettävä erillään vastaavasta kunnallisesta järjestelmästä; se käsittelee vain saamelaisille kuuluvia asioita. Rajoitetun saamelaisten itsehallinnon piiriin ei voida sälyttää asioita, jotka koskevat yleisesti paikallisia asukkaita ja kunnan asukkaita. Sitä varten on pitkään kehitetty kunnallinen itsehallintojärjestelmä. Useat lakimuutoksia koskevat esitykset sisältävät ILOn yleissopimuksen voimaansaattamiseksi muutoksia, jotka muuttavat käytännössä toimivaltasuhteita, vaikuttavat olennaisesti elinkeinojen kehittämiseen ja asettavat elinkeinoja ja muuta kehittämistoimintaa koskevalle päätöksenteolle kriteereitä, jotka vaikeuttavat käytännössä esimerkiksi kunnan elinkeinojen kehittämistyötä.

Metsähallistuslain heikentämiskiellon soveltamiseen sisältyy intressipunninta. Se tarkoittaa käytännössä, että "ei saa aiheuttaa vähäistä suurempaa haittaa" sille ja sille toiminnalle asianomaisen lain sääntelemän alan mukaan. Tällaisia toiminnot voivat koskea esimerkiksi ulkoilulakia ja erämaalakia. Lievemmässä muodossa ajattelu tulee esiin maastoliikennelaissa; sen mukaan lakien mukainen toiminta ei saa huomattavasti tai mainittavasti vaikuttaa perinteisten elinkeinojen harjoittamista. Tällaisten kaikissa lakiesityksissä esiintyvien edellytysten täyttymistä voidaan arvioida kunnan, elinkeinonharjoittajan ja yleissopimuksen täytäntöönpanon kannalta. Nämä näkökulmat eivät ole irrallisia. Joissakin tapauksissa kirjoitetut sanamuodot ovat niin ehdottomia, että ne ovat käytännössä veto-säännöksiä. Muutosesityksiä ei ole arvioitu kokonaisvaltaisen intressien punninnan ja vaikutusten kannalta.

Esitetyillä muutoksilla on vaikutusta myös kunnalliseen itsehallintoon. Kun otetaan huomioon kaikki esitetyt muutokset ja niiden vaikutus kunnan elinkeinopolitiikan harjoittamiseen, ei jää juurikaan joko alueellisen tai toiminnallisen sääntelyn perusteella elinkeinolohkoja, joita kunta voisi kehittää itsenäisesti kunnallisen itsehallinnon keskeisimmän sisällön perusteella.

Wirilanderin lausunto osoittaa, että kielenperusteella määritetyillä saamelaisilla ei voi ryhmänä olla lakiin perustuvaa edellytystä saada tällaista eritysasemaa lain edessä, mitä suunniteltu omistajapuhevallan siirto tarkoittaisi. Tämä on mahdotonta suomalaisen oikeusjärjestyksen ja eduskunnan tahdon mukaan sillä maanomistajilla sekä paikallisella väestöllä on erityis- sekä rasiteperustaisia oikeuksia käytännöllisesti katsoen kaikella valtion maalla ja niihin vaikuttavista asioista päätettäessä heitä ei voida ohittaa lain mukaan. Ei riitä, että asianosaiset saavat oikeuden valittaa jo tehdystä päätöksestä vaan heidän täytyy pystyä osallistumaan itseään koskevaan päätöksentekoon koko käynnissä olevan prosessin ajan.

Lakiluonnoksessa hahmoteltu itsehallinnollinen järjestelmä on ristiriidassa ns. saamelaisalueen kuntien kunnallisen itsehallinnon kanssa. Kunnallisen itsehallinnon rajoittaminen on vastoin kansallista ja kansainvälistä suuntausta vahvistaa kunnan itsehallinnollista asemaa. Kysymys on tavoitteiden välisestä ristiriidassa. Näissä valtajärjestelmissä tulisi olemaan eri päättäjät ja niiden toimivallat olisivat sidoksissa kaikissa niissä kysymyksissä, joista on kansallinen yleinen lainsäädäntö tai jotka nyt kuuluvat kuntien toimielinten päätettäväksi eli useissa kuntien toimivaltaan kuuluvissa kysymyksissä: elinkeinojen harjoittaminen, maankäyttö, rakentaminen, kuntalaisten luontoon liittyvät harrastusmahdollisuudet ja ylipäänsä kunnan elinkelpoisena pitäminen.