Huhtikuun 4 päivä esitettiin dokumentti Suomen TV 1:ssä Utsjoen saamelaisesta Niila Laitista. Ohjelma oli suunniteltu ja valmisteltu perusteellisesti pienimpiä yksityiskohtia myöten. Siten ohjelma eteni hyvin helpon tuntuisesti ja luontevasti. Käytännön asioiden sujuminenkin näytti olevan itsestäänselvyys. Se mikä ohjelmassa kuitenkin pisti silmään oli poronhoidon muuttuminen luonnonlaidunten käytöstä ruokintaan. Vähänkään porotaloutta seuranneelle ohjelma osoitti sen, miten tänä päivänä porohoitoasioissa näyttää vallitsevan tietynlainen hämäännys. Mitä erilaisimpia asioita touhutaan poronhoidon ja saamelaisuuden nimissä, mutta kaikki eivät näy tietävän mistä on tultu ja mihin päin ollaan menossa.

Joka tapauksessa ohjelma toi selkeästi esille sen, että Niila Laitin edustaman poronhoitohoitoyhteisön on markkinavoimien puristuksessa pakko sopeutua luonnon laidunten vähentymiseen ylisuurten poromäärien seurauksena. Paliskunnan poromiehet ovat itse omilla päätöksillään edesauttaneet laidunten vähentymistä. Ohjelman katsottuani tuli mieleen se, miten eräät saamelaispoliitikot takavuosina puhuivat suureen ääneen siitä miten saamelaisporomiehet olivat erinomainen esimerkki kestävästä kehityksestä. TV:ssä esitetty dokumentti osoitti kuitenkin sen, että tämän päivän saamelaisten poromiesten käyttäytyminen ei kuitenkaan vastaa näitä korkealentoisia julistuksia. Yhä suurempi osa porosaamelaista ajaa polttoainetta surutta hörppivillä moottorikelkoilla, mönkijöillä maastureilla ja asuu yhä suuremmissa osittain sähköllä lämpiävissä taloissa. Joka tapauksessa ohjelma osoitti konkreettisella tavalla sen, että Utsjoen porosaamelaistenkaan elämä ei ole enää pitkään aikaan ollut paikallisen omavaraistalouden ja biologisen energian varassa elämistä, vaan jotakin aivan muuta.

Vaikka asioiden todellinen laita tunnetaan ja tiedetään niin sittenkään nykyistä kestävä kehityksen vastaista toimintaa ei uskalleta katkaista ja keskustelu uudenlaisista toimintamalleista tuntuu monia saamelaisten porotalouden edustajia yhä arveluttavan. Täten porotalouden ja ympäristönsuojelun väliseen kriisiin Niila Laitillakaan ei ollut esittää selkeää ratkaisua. Ohjelma osoitti myös sen, että saamelaisia ei voida enää pitää sellaisena heimoasteella olevana kansana, jonka varsinaiset kulttuuriset ja taloudelliset olot erottaisivat sen selvästi saamelaisten kotiseutualueen muista väestöryhmistä. Myöskään heitä ei voida pitää sellaisina alkuasukkaina, jotka ovat säilyttäneet kokonaan tai osittain omat sosiaaliset, taloudelliset, kulttuuriset ja poliittiset instituutionsa. Saamelaiset erottuvat muista suomalaisista lähinnä kielensä ansiosta. Myös saamelaisten kansallispuvut poikkeavat muiden suomalaisten kansallispuvuista.

Oli miten oli, niin ohjelman sisältö perustui aitoihin ja todellisiin asioihin eikä niissä ollut lappilaisen kulttuurikitsin tunnetta. Tämä perustui ohjelmantekijöiden perinpohjaiseen asiantuntemukseen ja valmistautumiseen erityisiin teemoihin ja kiinnostuksen kohteisiin. Ohjelman valinta on vastannut korkealuokkaisia vaatimuksia, mikä ei ole ollut helppo tehtävä ottaen huomioon katsojien arvostelukyvyn ja vaatimustason.

Erityisesti haluan tuoda esiin kyvyn muodostaa ohjelmasta kokonaisuuden, joka antoi monipuolisen ja todellisen kuvan tämän päivän luontaistalouden harjoittamiseen perustuvasta saamelaiskulttuurista Utsjoen alueen karussa ympäristössä. Ohjelma toteutus oli erinomaisen onnistunut. Kaikesta näki miten ohjelman tekijöiden monipuolinen tietämys saamelaiskulttuurista ja luonnosta sekä hyvä yleissivistys ovat olleet eduksi. Vaivaton suhtautuminen vieraisiin ja hyvä aloitteellisuus on tunnusomaista tämän päivän saamelaisnuorelle. Arvostan kykyä olla esillä ja johdattaa keskustelua kun siihen on tarvetta, mutta vetäytyä pois keskipisteestä, kun vieraiden kesken syntyy oma keskustelutilanne. Näin korkealuokkaista kyvykkyyttä ja hienotunteisuutta olen harvoin tavannut kuin mitä Niila Laitia koskevassa dokumentissa tuotiin esille.