Pohjoismaiden saamelaisalue ei kuulu maailman tai Suomen hedelmälmällisiimpiin alueisiin. Alue ulottuu napapiirin pohjoispuolelta Jäämeren rannikolle. Merkittävä osa pinta-alasta koostuu pääasiassa karuista kivikoista ja kallioista. Saamelaisalueella toimeentulomahdollisuudet olivat rajalliset pitkään. Pelto on niukkaa ja pääasialliset toimeentulomuodot ovat pitkään olleet kauppa, kalastus ja karjanhoito. Poronhoito on aina ollut toimeentulo pienelle porosaamelaisvähemmistölle, joka vaihtoi kesä- ja talvilaidunta vuosittain laiduntilanteen mukaan.

1950-luvulle asti saamelaisalueella asui harvassa ihmisiä ja elintaso oli alhainen. Talot olivat vaatimattomia ja kesäksi rannikolle muuttaneet porosaamelaiset asuivat vaatimattomissa turpeesta rakennetuissa majoissa. Muuton on ollut suuri. Kevättalvella 1971 lensin Inarista Vaskojoen latvoill ja lentokoneen ikkunasta avautui loputtomien ikimetsien peittämä alue. Kun Angelin kylä ilmestyi, se oli eräänlainen unelma. Kun tulin alueelle seuraavan kerran 2000-luvun alussa, kohtasin hiljattain rakennettua maantietä, jonka varrella oli nykyaikaisia taloja.

Uusien talojen rakennusprojektit hävittävät lopulta pois aiempien sukupolvien saavutukset ja projektit. Muutto yhden omistajan kodista huippumoderniin uudisrakennukseen kahdessa sukupolvessa on ennennäkemätön saavutus. Menestystarinan kohokohta on, että uudet porotilat sijaitsevat samoilla alueilla, joilla aiemmat sukupolvet metsästivät peuraa ja hoitivat poroja. Nyt kuuntelemme luonnon äänien sijaan radiota ja katsomme amerikkalaisia hömppää televisiosta.

Uusien teknologioiden käyttöönotto osoittaa, että saamelaiset ovat oppineet hallitsemaan luontoa. Tämä osoittaa, että Suomen saamelaiset ovat osa länsimaista elämänmuotoa. Tämän päivän poromiehen ei enää tarvitse kärsiä kovasta talven kylmyydestä kuten hänen vanhempiensa ja esi-isiensä, mutta nyt poromiehen täytyy viettää elämänsä koneiden kanssa. Porotalouden muutos on tarkoittanut sitä, että poromäärät ovat nousseet aina siihen pisteeseen asti, että luonnon laitumet ovat loppuneet. Poliittinen lupaus hyvinvoinnin jatkumisesta voidaan on voitu turvata vain siirtymällä käyttämään muualta tuotua lisärehua. Samalla on hylätty aikaisempi ajatus saamelaisten ylivertaisesta sopeutumisesta ja luonnonvarojen viisaasta käytöstä.

Varmaa on se, että maailma tarvitsee uusia kulttuurikertomuksia ymmärtääkseen aikamme rajuja muutoksia. Tosiasiasta poiketen saamelaiseliitti väittää, että heidän suhteensa luontoon perustuu luonnonvarojen kestävään käyttöön. Valitettavasti väite ei ole totta; öljy virtaa lamaantuvan saamelaiskulttuurin suonissa. Öljyn avulla saamelaiset liikkuvat autoineen ja mönkijöineen muiden ihmisten tavoin paikasta toiseen, keräävät porojaan, käyvät torilla ja shoppailevat samoissa kaupoissa kuin muutkin. Kun nyt katsoo maisemaa Angelin ympärillä on metsä täynnä aukkoja. Pelkkä porotalous ei riitä rahoittamaan nykymuotoista elämäntapaa, vaan myös metsät on laitettava sileiksi.

Fossiilisen energian voima on vapauttanut saamelaiset ennennäkemättömällä tavalla luonnon asettamista rajoituksista ja oikeuksista. Nykyään koneet ja propaganda piilottavat tosiasian: liian suurien porolaumojen ruokinta edellyttää muualta tuodun rehun kuljettamista koneilla, joilla korvataan kadonneita luonnonlaitumia.