Norja

Norjassa poronhoitoalue (135 000 km2) ulottuu Itä-Finnmarkista etelän aina Trondheimin tie­noille saakka. Norjassa poronhoito on saamelaisten elinkeino. Tätä painottaa myös uudistettu (1979) ja täydennetty poronhoitolaki.

Saamelaisalue on jaettu Norjassa 78 porolaidunpiiriksi. Kussakin piirissä voi olla yksi tai useampia poronhoitoa harjoittavia porokyliä eli siidoja. Siidat muodostuvat ns. käyttöyksiköis­tä, eli perheistä ja heidän poroistaan. Etelä-Norjassa poronhoitoa harjoittaa myös neljä lähinnä talonpoikien muodostamaa poronhoitoyhtiötä. Nämä hajallaan olevat "kesyporonhoitoalueet" sijaitsevat lähellä Norjan villipeura-alueita. Norjan poronhoitoalue on jaettu 6 hallintoaluee­seen ja poronhoidon hallintokeskus (Reindriftsadministrasjonen) sijaitsee Altassa. Oslossa maatalousministeriössä on poronhoitoasioita ja suhteita hoitava porotoimisto.

Vuonna 1997 Norjassa oli noin 187 000 poroa. Poronomistajia oli noin 2 800 ja poronhoi-tajaperheitä 630. Teurasporoja oli yli 75 000 ja lihaa tuotettiin noin 2 miljoonaa kiloa.

Uusi poronhoitolaki astui voimaan 1.7.1979. Lain tarkoituksena on parantaa porolaidunre­surssien yhteiskunnan kannalta järkevää hyödyntämistä. Tämä tapahtuu lain 1 §:n mukaan. si­ten, että ammattiporonhoitajan asema turvataan sekä taloudellisesti, sosiaalisesti ja että turva­taan ammattiporonhoitajille oikeus ammatin harjoittamiseen sekä säilytetään poronhoito saa­melaiskulttuurin tärkeänä perustana. Edelleen laissa

- määritellään poronhoidon oikeudet ja velvollisuudet
- säädellään poronhoidon suhteita muihin elinkeinoihin ja etupiireihin
- säädellään sisäisesti poronhoitajien keskinäisiä suhteita
- luodaan perusta tarkoituksenmukaiselle organisaatiolle ja hallinnolle.

Norjan poronhoitolain mukaan pääsääntöisesti vain saamelaista syntyperää olevilla Norjan kansalaisilla on oikeus poronhoidon harjoittamiseen poronhoitoalueella. Poronhoitoalueiden ulkopuolella saamelaisilla ei ole erityisoikeutta poronhoitoon. Tästä poronhoidosta on säädetty erikseen.

Norjan poronhoitolain muista periaatteista

Poronhoitolain mukaan oikeus harjoittaa poronhoitoa poronhoitoalueella on maanomistuksesta riippumaton käyttöoikeus, joka siihen asti, kun ei muutoin johdu erityisistä määräyksistä tai säännöksistä, käsittää oikeuden porojen oleskeluun ja liikkumiseen, jutaamiseen, jutaamalei­reihin, oikeuden käyttää laitumia, oikeuden sijoittaa poronhoidon tarvitsemia laitteita ja raken­teita alueella, oikeuden käyttää polttopuuta ja muuta puutavaraa sekä metsästys-, pyynti- ja kalastusoikeuden huomioon ottaen sen, mitä lakia koskevissa määräyksissä ja ohjeissa on erik­seen mainittu.

1 § sisältää ekologisen näkokulman porolaitumien kestävyyteen nähden.

2 §:ään tehty muutos sisältää sellaisen lisäyksen että poronhoitoa varten voi muodostaa suu­rempia yhtenäisiä alueita.

4 §:ä sisältää ympäristönäkökohdan, poronhoitajaa sakotetaan mikäli alueella on laiduntavia poroja enemmän kuin mitä laidunten kantokyky sallii. Lakiin tehty lisäys antaa mahdollisuuk­sia rajoittaa omistajien määrää, siinä tapauksessa, että elinkeinon harjoittamisessa on liikaa ihmisiä. Parhaillaan on asiaan liittyvä koulutus- ja kurssitoiminta käynnissä.

8 §:n mukaan poronhoitoalue voidaan velvoittaa laatimaan alueelle suunnitelman, missä kiinnitetään huomiota porojen lukumäärään ja talouksien määrään. Lisäyksellä pyritään siihen, että laidunten kantokykyä ei ylitetä.

12 §:ä mahdollistaa, että poronhoitoalueen hallituks voi arvioida poronhoidolle välttämättömän rakentamisen Uusissa rakennushankkeissa viranomaisten tulee arvioida ympäristövaikutukset.

31 §:n mukaan valtio voi ottaa porotalouden käyttöön maita.

Poronhoidon hallinnollinen keskusvirasto sijaitsee maatalousministeriössä Oslossa. Ministe­riön alaisuuteen on muodostettu uusi poronhoitohallinto sijaintipaikkanaan Alta Finnmarkin läänissä. Tämä toimii myös koko maan kattavan poronhoitohallituksen sihteeristönä. Poron­hoitolain perusteella poronhoitohallitus toimii poronhoidon keskushallinnon, porotutkimuksen ja neuvontatoimen ammatillisena neuvonantajana. Poronhoitohallituksella on sihteeristön ohella laaja viranomaistehtävien alue. Jokaista porolaidunaluetta (läänitasolla) varten on ole­massa oma poronhoitotoimisto, jota johtaa poronhoitoagronomi. Toimisto toimii myös alue­hallituksen sihteeristönä. Poronhoitotoimisto hoitaa muutoinkin kyseisen porolaidunalueen poronhoidon yleistä hallintoa ja neuvontaa. Paikallishallintoon kuuluvat luottamusmiesvalio­kunnat ja piirien puheenjohtajat tärkeänä osana.

Finnmarkin, Tromsan, Nordlandin, Pohjois-Trondelagin, Etelä-Trondelagin ja Hedmarkin läänin ne osat, jotka on varattu nimenomaisesti saamelaisporonhoidolle, on jaettu porolaidu­nalueiksi. Finnmarkin lääni on jakautunut kahdeksi porolaidunalueeksi. Tromsan, Nordlan­din ja Pohjois-Trondelagin läänit suureksi osaksi käsittävät kukin yhden porolaidunalueen. Osa Etelä-Trondelagin ja Hedmarkin lääneistä muodostaa yhden porolaidunalueen. Porolai- dunalueet taas jakautuvat porolaidunpiireiksi.

Poronhoitolain mukaan koko maata varten on olemassa poronhoitohallitus. Tämän seitsenjä­senisen hallituksen nimittää kuningas. Poronhoitolain 6 § ään tehdyn lisäyksen mukaan poronhoitohallituksen seitsemästä jäsenestä nimeää Saamelaiskäräjät kolme ja maatalousministeriö neljä. Jäsenten joukossa tulee olla käytännön poronhoidonharjoittajia.

Porolaidunaluetta (7 §) varten on oma hallinto, jota johtaa 5 jäseninen hallitus, jonka jäsenistä kaksi nimeää Saamelaiskäräjät ja maakuntapäivät kolme jäsentä.

Kutakin porolaidunpiiriä varten tulee pääsääntöisesti olla luottamusmiesvaliokunta, joka vali­taan piirin aktiivien poronhoidonharjoittajien joukosta. Samalla valitaan puheenjoh­taja ja va­rapuheenjohtaja. Luottamusmiesvaliokunta/piirinpuheenjohtaja edustaa poronhoi­topiiriä ja voi mm. tehdä sopimuksia, nostaa kanteen sekä vastata poronhoitajien puolesta pii­rin yhteisissä asioissa.

Norjan porosaamelaisten valtakunnan liitto (NRL) on porosaamelaisten elinkeinojärjestö. Sen sihteeristö sijaitsee Tromsassa. Liitolla on seitsenjäsenin hallitus, kullakin jäsenellä henkilö­kohtainen varamies.

Porolukujen vähentäminen

Poronhoito on keskittynyt Finnmarkkenissa erityisesti Kautokeinon ja Karasjoen kuntiin, jois­sa myös poroelinkeinon tuottavuus on ollut 1990-luvun alussa heikointa. Ylilaidunnuson­gel­mat ovat olleet pahimpia Finnmarkkenin ydinalueilla, jossa poroelinkeinon harjoittajien, poro­jen ja laidunten määrät ovat epätasapainossa. Epäsuhta oli ratkaistava, jotta poroelinkei­non kannattavuus ja luonnonlaidunten kunto olisi saatu kestävän käytön pohjalta turvatuiksi. Eko­logisesti ja taloudellisesti kestävän laidunkäytön ja poroelinkeino arvioitiin edellyttävän poro­määrän vähentämistä 157 500 (1.4.1992) porosta aina 127 400 poroon vuosina 1993 - 1997 eli vähentämistarpeeksi arvioitiin 30 000 eläintä.

Alueen (Karasjoki, Kautokeino, Porsanger, Tana ja Unjarga) elinkeinoelämää sekä työ- ja koulutusmahdollisuuksia haluttiin vahvistaa. Tämän katsottiin vaativan olemassaolevien toi­menpiteiden ja resurssien aikaisempaa tehokkaampaa hyödyntämistä sekä koordinointia, mutta myös uusia voimavaroja. Tämän vuoksi Norjan hallitus aloitti vuonna 1992 ajallisesti rajatun sopeutusohjelman (omstillingsprogrammet), joka ei koskisi vain saamelaisia tai poronhoitajia, vaan käsittäisi laajemminkin alueen väestöä ja elinkeinoelämää koskettavia toimenpiteitä. So­peutusohjelmalla on kuitenkin haluttu ensisijaisesti helpottaa etenkin poroelinkeinosta luo­pumista ja korvaavan,uuden elinkeinon löytymistä luopujille.

Korkeimmaksi sallituksi poroluvuksi on Finnmarkenissa määrätty vuonna 1992 160 000 po­roa, mistä Länsi-Finnmarkin osalle tulee 90 000 poroa ja Itä-Finnmarkin osalle 70 400 poroa. Korkeimmat sallitut poroluvut tulevat lähiaikoina uudelleen tarkasteltaviksi. Sopeutusohjel­maa aloitettaessa oli poroja yhteensä 165 000, josta Fänsi-Finnmarkkenissa 95 000 ja Itä-Finnmarkkenissa lähes 70 000 poroa.

Kautokeinossa toimivan poronhoitoagronomin mukaan laiduntilannetta ja ylimpiä sallittuja poromääriä tarkasteltaessa näyttää siltä, että lukuja joudutaan edelleenkin alentamaan jotta lai­dunten kunto ja poroelinkeinon tuottavuus paranisi. Perusteena tähän käytetään laiduntilatieto­jen lisäksi tietoja poron kunnosta, vasojen keskipainoja ja vasaprosenttia.

Muutosohjelman tavoitteena on ollut edistää Finnmarkin elinkeinoelämän ja työllisyyden kehi­tystä, parantaa koulutusmahdollisuuksia ja paikallisen väestön pätevyyttä, helpottaa ja edistää elinkeinomuutosprosessia ja turvata etenkin niiden henkilöiden elinolot, joita elinkeinomuu­tokset erityisesti koskettavat. Tarkoituksena on ollut kehittää poronhoidolle vaihtoehtoisista, paikallisiin resursseihin perustuvaa elinkeinotoimintaa yhteistyössä alueen elinkeinoelämän ja kuntien sekä muiden paikallisten tahojen kanssa. Laidunresurssien nykyistä parempi hallinta kestävän käytön pohjalta halutaan varmistaa ja poronhoidon kannattavuutta parantaa poron­hoidon piiriin jääville.

Poronhoidosta luopuville talouksille maksettiin sopeuttamisajalta palkkaa, millä pyrittiin sii­ten, että se korvaisi poronhoidosta saatavan ansion sopeutuskauden ajaksi.

Sopeutuspalkan yleisenä tavoitteena oli luoda olosuhteet ekologisesti ja taloudellisesti kestä­välle porotaloudelle Finnmarkenissa. Tämä tapahtuu vähentämällä porolukua ja elinkeinon harjoittajien määrää. Poronomistajille tarjotaan aktiivista sopeutumista poronhoidosta luo­pumista vastaan.

Sopeutuspalkalla pyrittiin avustamaan niitä porotalousyksiköitä, jotka vapaaehtoisesti luopu­vat poronhoidosta, luoda niille kohtuulliset taloudelliset olot sopeutumiskaudeksi, mikä on viisi vuotta. Tarkoituksena on, että tarjouksen vastaanottaneet porotalousyksiköt hankkivat toisen ammatin sopeutuskauden kuluessa.

Hakemusten käsittelyssä ja päätöksenteossa oli perusteena poroluku ensimmäisenä päivänä huhtikuuta 1992. Mikäli tapahtui merkittäviä muutoksia poromäärissä kuluneen viimeisen kolmen vuoden kuluessa, niin hakija velvoitettiin perustelemaan muutosten syyt. Mikäli muu­tosten syynä oli se, että poroja oli siirretty muille poronomistajille ja/tai porotalousyksiköille, sopeutuspalkka-anomus voitiin hylätä.

Sopeutusohjelman painopisteinä ovat olleet muiden elinkeinojen kuin porotalouden kehittämi­nen, koulutus ja elinolojen turvaaminen. Tärkein kriteeri toimenpiteiden suunnittelussa on ol­lut helpottaa tehokkaimmalla mahdollisella tavalla elinkeinomuutosta Sisä-Finnmarkissa siten, että turvataan alueen työllisyys ja asutus pitkällä tähtäimellä. Elinkeinojen kehittämisen pai­nopisteitä ovat olleet yhdistelmäelinkeinot, yritystoiminta, koulutus sekä julkiset työpaikat. Finnmarkin alueen yritysten toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä on haluttu parantaa. Muun muassa teurastamoilla on ollut puutetta hyvästä, tasalaatuisesta poronlihasta ja matkailuyri­tyksiä on vaivannut yhteistyön puute. Ohjelman toteuttamisen yhteydessä on tullut esille, että tarvittaisiin pidemmälle jalostettuja tuotteita, tuotekeittelyä ja yhteistyönä toteutettavaa esim. matkailupalveluiden ja käsitöiden markkinointia.

Koulutuksen avulla haluttiin nostaa saamelaisen koulutustasoa ja ammatillista pätevyyttä, vahvistaa identiteettiä, kieltä ja kulttuuria sekä vaikuttaa tietoihin ja asenteisiin (mm. pyrki­mällä monikulttuuriseen ymmärrykseen). Koulutusta tarjotaan paitsi poronhoidosta luopuville myös muulle paikallisväestölle.

Poroelinkeinon harjoittajilla on sopeutusohjelman puitteissa ollut mahdollisuus halutessaan lopettaa poronhoito, jolloin heillä on seuraavia oikeuksia ja velvollisuuksia (seuraavat tiedot koskevat 1.9.1992 - 1.9.1994 jätettyjä hakemuksia)

Luopumisjaksona poronhoidosta luopuvalla perheellä on oikeus pitää 30 poroa, ja yksin elä­vällä henkilöllä 20 poroa. Muutoin poroelinkeinosta luopuva on ollut velvollinen teurastamaan koko porokarjansa ja lopettamaan poronhoitonsa (driftsenhet). Talouden muut jäsenet ovat voineet siirtää poronsa jonkun lähisukulaisensa poronhoitoyksikköön muussa tapauksessa hei­dänkin on ollut luovuttava poroistaan. Lopetettavan poronhoitoyksikön aidat, kämpät ym. omaisuus on myytävä tai purettava. Myydyistä poroista ja muusta omaisuudesta saadut tulot voidaan rahastoida, jolloin niiden verotus jakaantuu seitsemälle vuodelle.

Laidunten kuntoa pyritään luotettavalla seurannalla jatkuvasti tarkkailemaan.

Ruotsi

Ruotsissa poronhoitoa harjoitetaan alueella (165 000 km2), joka ulottuu kolmen valtakunnan pyykiltä pohjoisessa aina Taalainmaan pohjoisosiin etelässä. Poronhoitoalue käsittää sekä val­tion että yksityisten maita. Poronhoitolakien (peräisin vuosilta 1928 ja 1971) mukaan poron­hoito-oikeus on saamelaisilla. Poronhoitoa saa harjoittaa ympäri vuoden pohjoisessa Norrbot­tenin ja Västerbottenin läänien saamelaisalueilla viljelysrajan (säädetty vuonna 1873) yläpuo­lella ja myös joillakin viljelysalueilla, joilla metsäporonhoitoa on harjoitettu jo vanhastaan. Tunturiporonhoitoa harjoitetaan lähinnä Jämtlannin ja Kopparbergin lääneissä. Toimiluvan avulla voidaan metsäporonhoitoa harjoittaa myös Norrbottenin läänissä alueella (ns. konses­sioalue), joka ulottuu saamelaisalueen rajalta Suomen rajalle. Vuoden 1972 laidunsopimuksen mukaan, joka perustuu rajasopimuksen lisäpöytäkirjaan (ns. kodicill), muutamilla ruotsalaisilla poronomistajilla on oikeus laiduntaa kesäaikaan porojaan eräillä alueilla Norjassa. Norjalai­silla on vastaavasti oikeus pitää porojaan talvisin Ruotsin puolella.

Ruotsin poronhoitoalue on jaettu 51 lapinkylään (samebyar). Kussakin voi olla useita siidoja. Lapin kylät ovat jäseninä valtakunnallisessa liitossa (Svenska Samernas Riksförbund). Ns. konsessioalueen 8 lapinkylässä voi poronomistajina olla myös ei-saamelaisia. Norbottenin, Västerbottenin ja Jämtlannin maatalouslautakunnat hoitavat alueellisesti poroasioita, ja maata­lousministeriö johtaa koko porotaloutta. Ruotsissa noin 3 000 poronomistajaa ja yli 800 po­ronhoitajaperhettä. Vuonna 1997 oli Ruotsissa noin 280 000 poroa, joista teurastettiin 75 000 poroa ja tuotettiin lihaa noin 2,5 miljoonaa kiloa.

Poronhoitolain (SFS 1971:437) mukaan on saamelaista syntyperää olevalla oikeus käyttää maata ja vettä porojen ylläpitämiseen sekä elatuksen hankkimiseen jos hänen isällään tai äidil­lään tai jollakulla hänen isovanhemmistaan on ollut poronhoito vakituisena ammattina. Oikeu­den harjoittaa poronhoitoa saa myös poronhoitoon oikeutetun kanssa avioituva henkilö. Puoli­soiden kesken vallitsee täysi tasa-arvoisuus. Naisella, jolla on poronhoito-oikeus, tämä oikeus säilyy hänen avioituessaan sellaisen miehen kanssa, jolta oikeus poronhoitoon puuttuu. Poron­hoito-oikeuteen sisältyy laiduntamisoikeuden ohella oikeus pystyttää aitoja poronhoidon tar­peisiin sekä kaataa puita esimerkiksi rakentamista, polttopuunkäyttöä ja käsityötarpeita varten. Valtionmailla ja tietyillä yhteismetsäalueilla voi puunkäyttö tapahtua korvauksetta. Poron­hoito-oikeudesta seuraa myös oikeus metsästykseen ja kalastukseen kylän ns. lapinmaihin kuuluvissa osissa.

Viljelyrajan yläpuolella (Jämtlannissa verotuntureilla) saa poronhoitoa harjoittaa koko vuoden. Viljelysrajan ja lapinrajan välissää saa poronhoitoa harjoittaa koko vuoden valtiolle kuuluvalla maalla ja laidunmaalla, missä metsäporonhoitoa on vanhastaan harjoitettu. Jäljelle jäävällä alueella saa poronhoitoa harjoittaa lokakuun ensimmäisen päivän ja huhtikuun viimeisen päi­vän välisenä aikana.

Lapinrajan alapuolella voidaan poronhoitoa harjoittaa toimiluvan, ns. konsession perusteella siellä, missä poronhoitoa ja vanhastaan on esiintynyt ympärivuotisesti eli siis Tornion ja Ka­lixin jokilaaksoissa.

Keskushallinnon tasolla poronhoitokysymyksiä käsitellään maatalousministeriössä Jönköpin­gissä. Aluetasolla hoidetaan poronhoitohallintoa maatalouslautakuntien poronhoitoyksiköissä Norrbottenin, Västerbottenin ja Jämtlannin lääneissä. Kopparbergin ja Gävleborgin läänien poronhoitokysymyksiä käsitellään Jämtlannin läänin alaisuudessa. Rationalisointia sekä po­ronhoidon tukea ja neuvontaa koskevien kysymysten ohella maatalouslautakunta käsittelee myös viljelysrajan yläpuolella sijaitsevia valtionmaita koskevia hallintoasioita, kuten metsäs­tys- ja kalastusoikeuden luovutuksia ym. Norrbottenin läänissä on seitsemän paikallista assis­tenttia. Nämä ovat poronhoitoyksikön alaisia. Assistentit on sijoitettu Karesuvantoon, Tärän­töön, Jällivaaraan, Jokkimokkiin ja Arvidsjauriin.

Maatalouslautakunnan poronhoitovaltuuskunta käsittelee poronhoitoasioita. Valtuuskuntaan kuuluu maatalousjohtaja, kaksi maallikkojäsentä, lääninhallituksen edustaja, läänin työvoima­lautakunnan edustaja sekä kolme poronhoidon harjoittajaa, joista kaksi maan hallitus nimen­omaisesti asettaa ja yhden valitsee maakäräjät neuvoteltuaan Ruotsin saamelaisten valtakunnan järjestöjen kanssa. Jos lääninhallituksen edustaja valtuuskunnassa sitä vaatii, tulee Ruotsin hallituksen tutkia maatalouslautakunnan tekemä käyttöoikeuden luovutusta koskeva päätös. Hallinnollisesti poronhoito jakautuu lapinkyliin. Lapinkylä on osaksi maantieteellinen laidu­nalue ja osaksi alueen saamelaisten muodostama yhteisö. Lapinkylällä on erityinen taloudelli­nen hallintonsa, jonka muodostavat kyläkokous ja hallitus. Tämä hallinto johtaa poronhoitoa kylän laidunalueella, vastaa suunnittelusta, rakennustoiminnasta ja yhteisten välineiden ylläpi­tämisestä sekä jakaa tästä aiheutuvat kustannukset jäsenten kesken suhteessa heidän porono­mistukseensa. Lapinkylän jäsenyys on pakollinen niille poronomistajille, jotka haluavat har­joittaa poronhoitoa lapinkylän alueella.

Lapinkylät jaetaan tunturi-, metsä- ja konsessiolapinkyliin. Tunturilapinkylillä tarkoitetaan niitä kyliä, joilla on määrätty laidunalueensa kokonaan viljelysrajan ja lapinrajan välissä. Joit­tenkin metsälapinkylien alueisiin sisältyy vähäisessä määrin myös alueita viljelysrajan yläpuo­lella. Konsessiolapinkylillä tarkoitetaan lapinrajan alapuolisia alueita, joilla poronhoitoa voi harjoittaa koko vuoden erityisen toimiluvan perusteella.

Norrbottenin tunturialue jakautuu 15 tunturilapinkylään, yhdeksään metsälapinkylään ja yh­deksään sellaiseen lapinkylään, joissa harjoitetaan konsessioporonhoitoa. Västerbottenissa ja Jämtlannissa on yhteensä 19 lapinkylää. Kopparbergin läänissä on yksi lapinkylä (Idre).

Kaikki ne lapinkylät, joissa pääosa poroista on poronhoitoon oikeutettujen omistuksessa (konsessiokylistä vain Muonio) ovat Ruotsin saamelaisten valtakunnanjärjestön (SSR) jäseniä. SSR organisoi myös ns. ei-poronhoitajasaamelaiset saamelaisyhdistyksiin. SSR:n valtakunnal­linen vuosikokous on Ruotsin saamelaisten edustuksellinen elin. Vuosikokousten välillä SSR:n toimintaa johtaa hallitus. Vuodesta 1962 lähtien on SSR:llä ollut henkilökuntaa yhdistyksen kansliassa, joka 1981 siirtyy Tukholmasta Uumajaan.

LÄHTEET:

Porotalous pohjoiskalotilla 1981.
Palkiselta Palkiselle. Paliskuntain Yhdistys 1948-1998, 50 v.
Maailman porotalous ja poronhoito (muistio), Mauri Nieminen
Rammeplan for omstillingsarbeidet i Indre Finmark 1993-1997. Finnmark fylkeskommune. FFD: 1193. 34s. + liitteet.