Mauri poron asialla

Olen hiljattain lukenut luonnonvarakeskuksen porontutkimuspäällikkö Mauri Niemisen kirjoittaman kirjan porosta. Voin suositella - kerrankin kirja, jossa on käyttökelpoista tietoa porosta ja poronhoidosta kaikille porosta kiinnostuneille.

Teos soveltuu sekä poroja täysin tuntemattomalle että jopa niitä työkseen käsittelevälle. Tekijä lähtee liikkeelle villipeuroista ja niiden pyynnistä ja siitä miten tämä kehittyi edelleen poronhoidoksi. Tarkastelu ulottuu myös porojen sukulaisiin karibuihin ja maailman muihin porokansoihin. Porovuosi rytmeineen tulee selväksi, samoin porojen elinympäristöt ja ravinnon saanti ja sen hyödyntäminen. Luonnontieteellisestä puolesta tekijä selvittää mm. räkän ja loisien kierron ja vaikutukset ja lihan laatuun liittyviä kysymyksiä.

Kirjan kiinnostavuutta lisäävät sen kulttuurihistorialliset ainekset. Lukijaa ei vihitä ainoastaan poron kiihkeään rykimäaikaan, vaan myös poron sarvista saatavaan kuntoon ja elinvoimaan. Populaarikulttuurin nimekkäät porot - Petteri Punakuono ja Niko - samoin kuin eräät legendaariset poromiehet ja -naiset esitellän, ja kaiken päättää poroihin ja muihinkin Lapin ilmiöihin liittyvä sanasto.

Poroa, Lappia ja saamelaisia koskevien julkaisujen ja kirjoitusten määrä on lisääntynyt räjähdyksenomaisesti etenkin 1970-luvulta lähtien. Sellaisista klassisista julkaisuista ei enää puhuta kuin T.I. Itkonen "Suomen lappalaiset vuoteen 1945 asti". Sen paikan ovat vallanneet erilaiset helpommin sulatettavat kuvateokset, poliittiset pamfletit, mielipidekirjoitukset jne. Jo kauan tietoa ja mielipiteitä tarjotaan myös internetissä, jossa kirjoitusten laatutaso vaihtelee paljon laajemmalla skaalalla kuin painetuissa kirjoissa ja lehdissä. Nettijulkaisemisessa eivät kustannukset, kustantajat ja kustannustoimittajat ole esteenä, oikolukijoiden ammattikunta on hävinnyt ja moderaattorit nukkuvat. Jako objektiivisen ja subjektiivisen saamelaisen tai lappalaisen kirjallisuuden välillä on näin hävinnyt. Kirjoittaja valitsee, painottaa ja tulkitsee aihettaan mielensä mukaan. Hän ratkaisee mille seikalle ja asiaryhmälle annetaan tilaa enemmän kuin toiselle. Tavallisesti tällainen tekstin laatija vetoaa omaan päätelmiinsä ja tulkintoihinsa. Viime vuosina kirjamuodossa on julkaistu saamelaisista ja heidän elinympäristöstään hyvinkin kauniita teoksia, joita kuitenkin vaivaavat määrätyt sisällölliset heikkoudet, joista pienin ei ole se, että ne viime kädessä palvelevat propagandistisia tarkoitusperiä.

Virkistävän poikkeuksen tekee kuitenkin tohtori Mauri Niemisen kirja porosta, jossa kirjoittaja ei pyri peittelemään ja kaunistelemaan porotalouteen liittyviä ongelmia, joista vakavin on ylisuurten poromäärien aiheuttama luonnonlaidunten kuluminen ja sitä seuraava biodiversiteetin köyhtyminen. Hän esittää varteenotettavia kannanottoja ja suosituksia, jotka koskevat paluuta kestävään kehitykseen. Tässä ei kuitenkaan ole kyse kenenkä tahansa kirjoittajan subjektiivisista näkemyksistä ja tuntemuksista, vaan asiaansa laajasti ja syvällisesti perehtyneen tutkijan tietoon perustuvista johtopäätelmistä.

Poliittisen päätöksenteon kannalta kestävän kehityksen saarnaaminen on ongelma silloin, kun samoista asioista kuullaan vain ongelman aiheuttaneiden osapuolten edustajia kuten paliskuntain yhdistystä ja saamelaiskäräjiä. Näille tahoille sana kestävä kehitys on tänä päivänä joko melkein kirosana tai etelän päättäjille tarjottavaa tyhjää liturgiaa, jonka takana on karu todellisuus laidunmaiden ja elinkeinon kannattavuuden tasolla.

Juhlavissa kirjoissa ja erilaisilla foorumeilla vedotaan poronhoitoon saamelaisten perinteisenä elinkeinona ja saamelaisen kulttuurin keskeisenä kantajana. Mauri osoittaa kirjassaan, että poronhoidossa ei ole enää perinteistä muu kuin vapaasti laiduntava karja. Tosin pohjoisissa paliskunnissa vapaa laidunnuskin on paljolti estetty paliskuntien välisten ja paliskuntien sisäisten este- ja laidunkiertoaitojen avulla. Tämäkin suosii osin ylilaiduntamista ja suurkarjoja, luonnon kestävyyttä arvioimatta. Mauri Niemisen kirja vyöryttää tosiasioita poronhoidosta ja siitä, millä tavalla poronhoito on vuosisatojen aikana muuttunut, ja mitkä tekijät ovat muutoksen aiheuttaneet.

Maastotyötä tehdään moottorikelkoin, kaksi- ja nelipyöräisillä maastoajoneuvoilla. Teurastuskin on EU:n säännösten pakottamana siirrytty hyvin hoidettuihin ja hygieenisiin teurastamoihin, joita säännösten tiukentuessa on kuitenkin yhä harvemmassa, jolloin eläinten kuljetusmatkat, kustannukset ja luonnon kuormittuminen lisääntyvät. Myöskään voimakas maastoon sijoitettu lisäruokinta tai tarhaus eivät kuulu perinteiseen saamelaiseen poronhoitoon. Nykyään monissa paliskunnissa korvataan luonnonlaidunten väheneminen tuomalla poronhoitoalueen ulkopuolelta lisärehua enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Mauri osoittaa miten perinteisesti omavaraistalouteen perustunut porotalous on muuttunut yhä enemmän alueen ulkopuolisista tuotantopanoksista riippuvaiseksi. Perinteinen saamelainen poronhoitomuoto oli tuotantopanosten niukkuudesta johtuen sopusoinnussa ympäröivän luonnon kanssa, tyydyttäen kaikki poronhoitoyhteisössä elävien tarpeet, antaen ruoan, vaatetuksen ja vaihdossa käytettävää lihaa ja muita porotuotteita. Poronhoitajatalouksien nykyistä alhaisemmat vaatimukset mahtuivat vielä hyvin luonnonlaidunten tarjoamien mahdollisuuksien asettamiin rajoihin.

Elämäntavan muutosta edisti erityisesti vuonna 1974 säädetty porotilalaki ja uudenlaisesta yhteisökulttuurista tuli vähitellen hallitseva elämäntapa. Vaikka muutokset viime vuosikymmenien aikana ovat olleet suuria, aiemmista perinteistä ja tavoista on edelleenkin jotain jäljellä. Yhteiskunnan rakennemuutos on kuitenkin käytännössä pakottanut saamelaiset poromiehet ja muut luontaiselinkeinonharjoittajat mukautumaan uuteen sosioekonomiseen kokonaisuuteen.

Palkintona tai vastineena on ollut työtä helpottavia laitteita ja koneita sekä elämän helpottumista eri tavoin, mutta kasvavin kustannuksin. Koneiden tulo ei ollut yksiselitteisesti pelkäksi siunaukseksi - entiset poronhoitomenetelmät vaativat suuria ponnistuksia ja kuluttivat ihmistä, mutta koneetkin syövät miestä ja tämän kukkaroa.

Tässä kokonaisuudessa aikoinaan vanhat hyväksi koetut menetelmät eivät olleet enää soveliaita; nyt edellytetään jatkuvasti uusia keinoja ja uusia selviytymisstrategioita. Ongelmat ovat kehittyneet usein ikään kuin itsestään ja niiden ratkaisut vaativat joustavuutta ja kyvykkyyttä. Saamenkielisten poromiesten siirtyminen taajamiin on kulkenut käsi kädessä modernisaation kanssa, mikä on synnyttänyt uudenlaista sosiaalista käyttäytymistä.

Poro-kirjasta saa sellaisen käsityksen, että nykyiseen laidunkriisiin johtaneista tekijöistä tärkeimpänä on porotalouden sisäisistä tekijöistä johtuvaa poronomistuksen jatkuvaa pirstoutuminen. Yhä harvempi saamelainen poronomistaja saa karjastaan pääasiallisen toimeentulon. Ne poronomistajat, joille poronhoito muodostaa tärkeimmän toimeentulon lähteen, näkevät asiat toisin kuin niiden poronomistajien enemmistö, joilla on vain muutama poro. Nykyinen porotalous ei tukijärjestelmineen toimi siten, että luonnonlaitumet säilyvät pitkällä tähtäyksellä. Euroopan talousyhteisöön, nykyiseen Euroopan unioniin, liittymisen jälkeen poromiehet ovat joutuneet valitsemaan erilaisia selviytymisstrategioita.

Osa poronomistajista on pyrkinyt säilyttämään elinkeinon elinkelpoisuuden poromääriä kasvattamalla, tehostamalla laidunten käyttöä ja ottamalla mukaan lisäruokinnan. Osa saamelaisista poronomistajista on valinnut vuorostaan strategiakseen yritystoiminnan monipuolistamisen, jolloin he harjoittavat yritystoimintaa joko poronlihantuotantoon liittyen tai sen lisäksi. Monitoimiset saamelaiset poromiehet hankkivat osan tuloistaan yrityksen ulkopuolisesta palkkatyöstä. Osa poromiesyrittäjistä saa tuloja muualta kuin vain lihanmyynnistä.

Lopuksi joutuukin kysymään, voidaanko enää perinteisen saamelaisen poronhoidon keinoin porotalouden nykyisiä ongelmia ratkoa ja siirtyä laidunten käytössä kestävään kehitykseen? Samoin voidaan kysyä mistä löydetään ne elossa olevat saamelaiset poromiehet, jotka itse ovat elättäneet itsensä ja perhekuntansa perinteellisen poronhoidon keinoin?

Vallan käytön kannalta herää olennainen kysymys, kuka vastaa muutokseen sopeutumista ja lopputuloksesta: kenelle se kuuluu? Porontutkimus on Maurin johdolla luonut poliittiselle päätöksenteolle hyvän ja valmiin tietopohjan. Nyt tarvitaan vain sitten strategia, että paluu kestävään porotalouteen onnistuu. Pitäisikö sekin ottaa hallitusohjelmaan? Sipilän kannattaisi kutsua asiantuntijaksi Mauri Nieminen, joka osaa kertoa ne keinot joilla paluu kestävään porotalouteen sen nykyaikaisessa muodossa voidaan turvata.

Nieminen. Mauri: Poro - Reindeer.
BoD - Books on Demand, Helsinki 2014.
244 sivua. ISBN 9-789-522-869-173