Saamelaisalueen ja koko poronhoitoalueen poromäärät olivat 1900-luvun aikana vuosikymmenien ajan lähes samalla tasolla ja laitumet uusiutuivat. Porolaidunten kuluminen oli siihen asti hidasta, mutta 1970-luvulta lähtien poromäärät alkoivat tasaisesti kasvaa. Vajaan kolmenkymmenen vuoden aikana poromäärät nousivat vauhdilla, joka vastasi kysynnän kasvua. 1990-luvulla poromäärät vakiintuivat ja porotalouden tuottavuus alkoi laskea yhä poronhoidon lisääntyvän ruokinnan lisätessä kustannuksia.

Porojenhoito onkin muuttunut lyhyessä ajassa teollisuusmaiseksi toiminnaksi, joka ei juuri piittaa porojen luonnollisesta ympäristöstä tai lajityypillisestä käyttäytymisestä. Aikoinaan porojen luonnonlaiduntamisen suurimpia etuja oli se, että se ei tuhonnut luonnonlaitumia. Eläimet elivät kaikella sillä, mitä laitumet tuottivat eikä poroille tarvinnut maastoon kuljettaa heinää ja lisärehua kuten nykyään. Porojen laiduntaminen säilytti myös luonnonvaraisia kasveja ja piti eroosion kurissa. Ylä-Lapissa on selkeästi nähtävissä miten ekosysteemien köyhtyminen on luonut otolliset olosuhteet luonnon häiriöille, joita ihmiset vielä omilla toimillaan pahentavat. Hallitsevaan halvan öljyn käyttöön perustuva porotalouden mekanisoituminen on estänyt porotaloudessa taloudellista ja poliittista kehitystä.

Porolaitumiin, alueelliseen biodiversiteettiin liittyvät ongelmat ovat tänä päivänä ristiriitaisia ja vaikutukseltaan merkittäviä. Kapea-alainen keskittyminen esimerkiksi siihen, onko metsien hakkaaminen syynä kiistoihin saamelaisten poromiesten ja metsähallituksen välillä, jättää huomioimatta oleellisen näkökulman: samojen alueiden ongelmassa on viime kädessä kysymys osapuolten oleellisista eduista, ja niiden ratkaiseminen on välttämätön edellytys rauhanomaiselle rinnakkaiselolle.

Porolaitumiin liittyvää osaamista voitaisiin käyttää yhteisesti ylläpidetyn tietoperustan luomiseen. Nykyisellä ylilaidunnuksella olemme törmäyskurssilla ekosysteemin kestävyyden kanssa. Vuodesta toiseen jatkuva talviaikainen lisäruokinta on johtanut siihen, että tänä päivänä entistä suuremmat poromäärät kuluttavat samoja laitumia kuin kolmekymmentä vuotta sitten.

Poronhoito on edelleen varsin luontosidonnainen elinkeino. Luontosidonnaisuus subarktisissa olosuhteissa tarkoittaa muun muassa sitä, että porontalouden tuotos yleensäkin vaihtelee vuosittain huomattavasti. Lähinnä talvisista lumiolosuhteista johtuvat kannanvaihtelut ovat tyypillinen piirre niin porolle kuin muille poroon verrattaville villieläimille. Tasaista tulonmuodostusta tavoittelevan nykyaikaisen porotalouden kannalta ne saattavat kuitenkin olla katastrofaalisia.

Porotalouden ristiriitaista asemaa yhtäältä luonnonjärjestelmien ja toisaalta yhteiskunnan säätelyn piirissä kuvastaa sekin, että kannanvaihteluihin liittyvää kuolleisuuden kasvua eivät nykyiset eläinsuojelukäsitykset hyväksy. Porojen talviruokinta on keino, jolla poronhoito on pyrkinyt pienentämään kannanvaihteluita ja sopeutumaan laidunten kulumiseen ja myös muun maankäytön aiheuttamiin muutoksiin. Sillä on takanaan jo yli 30 vuoden historia. Porojen talviruokinta on levinnyt vuosikymmenten kuluessa lähes yli koko poronhoitoalueen.

Mahdollisuudet taloudellisesti järkevään ruokintaan vaihtelevat suuresti. Parhaat ne ovat luonnollisesti etelässä ja heikoimmat pohjoisessa, missä ruokinta perustuu suurelta osin ostorehuun, ja missä rehunjakelukustannukset ovat korkeat laajoilla tiettömillä alueilla. On myös huomattava, että nykyisellä poronlihan tuottajahinnalla kannattavan ruokinnan järjestäminen on huomattavasti vaikeampaa kuin 1980-luvun alkupuoliskolla, jolloin se alkoi yleistyä.

Seuraavassa kiinnitän huomiota miksi poromäärät on mitoitettava laidunten kantokykyä vastaavasti? Voimassa oleva poronhoitolaki asettaa oikeudelliset reunaehdot poronhoidon harjoittamiselle, mutta jättää käytännön poronhoidon, sen menetelmät ja käytännöt paliskuntien itse päätettäviksi. Ainoa merkittävä lain nojalla määrättävä rajoitus koskee porojen enimmäismääriä. Vapaan laiduntamisen sallimiseen liittyy velvollisuus taata, ettei muille aiheudu laiduntamisesta kohtuuttomia seuraamuksia. Maa- ja metsätalousministeriö on velvollinen asettamaan suurimmat sallitut poromäärät siten, että talvilaidunten kestävää tuotto- kykyä ei ylitetä. Viimeisin tätä asiaa koskeva ministeriön asetus on vuodelta 2000. Se perustuu Metsäntutkimuslaitoksen ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen suorittamaan tutkimukseen ja sen nojalla laadittuun laidunten tilannearvioon.

Tässä yhteydessä korostan Metlan pitkäaikaisten laidunseurantojen merkitystä (25 vuotta) koko poronhoitoalueella ja menetelmän tieteellisyyttä metsätietoineen. Se yhdessä RKTL:n porontutkimusyksikön aineiston kanssa muodostaa merkittävän perustan laiduntietokannan muodostamisessa? Ongelma on vain siinä, miten muut laiduntiedot sopivat yhteen esim. Metlan tietojen kanssa; se tieto mitä on muilla, on usein puutteellista ja eri tavoin kerättyä, ei niin tieteellistä, kuten tiedämme.

Päätös korkeimmista sallituista poroluvuista asettaa ainoastaan sellaisia rajoja, jotka ympäristön säilymisen ja porojenkin hyvinvoinnin kannalta ovat välttämättömiä. Porolukupäätöksellä pyritään laitumia ja ympäristöä parantamaan, eikä päinvastoin. Kun porot nälkiintyvät ja kuolevat tai kun niitä joudutaan vuosi vuoden jälkeen hoitamaan hätä- ja lisäruokinnalla, kysymys ei voi olla enää järkevästä porotalouden harjoittamisesta. Kaiken kaikkiaan viimeisin porolukupäätös pyrki hyvin varovaisin keinoin saattamaan tiettyjen paliskuntien - muidenkin kuin saamelaisten paliskuntien - poroluvut sellaiselle tasolle, että porotalouden harjoittaminen olisi laidunten kunnon ja rajallisuuden huomioon ottaen mahdollista myös tulevaisuudessa.

Lopuksi laiduntutkimuksen seurannan järjestämisestä

Jotta eri tutkimusmenetelmien tuki toisillensa käytännössä toimisi, olisi saatava erityisesti aikaan eri tutkimuslaitosten kesken nykyistä tiiviimpi yhteistyö. Laiduntietojen tilaa koskevien tietojen keräämistä voidaan pitää yhtenä perusteena poromäärien oikealle mitoitukselle ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja hoitotoimille. Pitkäaikaisilla havaintosarjoilla esim. porokannan vaihteluista ja laidunten tilasta päästään varsin lähelle porojen luontaista kannan vaihteluväliä. Lyhytaikaisilla tutkimuksilla on mahdollista selvittää vain joitakin suuruusluokkatietoja, mutta porolaidunten tuotantoarvioiden tarkempaan selvittelyyn tarvitaan pitkäaikaisia, monipuolisia ja luotettavia mutta myös ympäristötekijöihin kohdistuvia havaintosarjoja. Näitä tietoja voidaan sitten käyttää:

- porokantojen säätelytoimenpiteiden laajuutta määriteltäessä

- mahdollisia vahinkokorvauksia ja kompensaatioita määriteltäessä

- yleisen maankäytön suunnittelussa.

Porokantojen pitkäaikaiset seurantatiedot antavat vastauksia mm. seuraaviin kysymyksiin:

1. Porokantojen luonnollisten kannanvaihteluiden vaikutus porojen vasamääriin.

2. Arviot mm. happamuustekijöiden vaikutuksista porolaidunten tilaan

3. Ilmaston mahdollisen lämpenemisen vaikutus porolaidunten tilaan

Seurantaohjelman tulee olla todella tarkka ja eri tiedot pitäisi pystyä yhdistämään myös poronhoidon biologisiin vaikutuksiin. Ohjelmaan tulee kuulua myös useita vertailualueita samalta alueelta, jotta saadaan selville porotalouden todelliset vaikutukset biodiversiteettiin.

Tähän mennessä on käynyt jo selville, että viime vuosien aikana porojen ylilaidunnuksen seurauksena esiin nousseet ympäristövaikutukset ovat olleet paljon suuremmat kuin on missään vaiheessa osattu kuvitella. Nykyinen ylilaidunnus vaikuttaa myös jo lintujen käyttäytymiseen. Välilliset vaikutukset (lisääntyvät häiriöt) kohdistuvat erityisesti riekkoon, jäniksiin jne.

Takaisin