Johdanto

Varoitan jo etukäteen, että tästä kirjoituksesta on turha etsiä vedenpitäviä teorioita tai tieteellisen kritiikin kestäviä tutkimuksia saamelaisista ja suomalaisista poromiehistä, Sallivaaran paliskunnasta tai mistään muustakaan joka liittyy tähän aiheeseen. Omaan empiiriseen tutkimustapaan olen soveltanut seuraavaa metodiikkaa "kantapään kautta" mutu eli minusta tuntuu ja intuitiota. Tarkoituksena aiheen käsittelyssä ei ole lähteä rönsyilemään, mutta tässäkään sitä ei voi välttää silloin kun siinä on kysymys näinkin ajankohtainen aihe kuin suomen- ja saamenkielisten poromiesten välisestä kanssakäymisestä.

Eli jos tästä kirjoituksesta ei löydy vankkaa tieteellistä pohjaa niin täytyy myöntää että tämän mielenkiintoisen aiheen käsittelykään ei pysy totunnaisissa kaavoissa. Sekin on vähän sitä paljon puhuttua saamelaisuutta, vaikka tosin oikeudenmukaisuuden nimissä on todettava, että poromiehet ovat erittäin kurinalaista joukkoa monissa asioissa, jotka liittyvät poronhoidon työnjaon noudattamiseen äärettömän vaikeissa olosuhteissa. Poronhoidossa ja siihen liittyvissä traditioissa etenkin saamelaiset poromiehet ovat suuria mestareita nuoremmille. Ovathan he sitä harjoittaneet ansiokkaammin kuin mikään muu kansa satoja vuosia. Suomalaiset ovat taas olleet saamelaisten poromiesten tuki ja turva renkeinä ja lihanostajina. Siihen he sopivat vielä tänäänkin, vaikka ajat entisistä ovat muuttuneet.

Toive: päästä unelma-ammattiin

Päästyäni vuonna 1957 kansakoulusta olin hyvin kokematon enkä tiennyt miten oikein järjestäisin elämäni. Toiset samanikäiset saamelaispojat olivat vanhempiensa mukana puuhastellessaan ehtineet tutustua poronhoidon eri puoliin. Se merkitsi, että heistä oli kasvamassa tuleva saamelaisporomiessukupolvi ja poronhoidon perinteen jatkajia. Itsekin olisin myös tahtonut ryhtyä poromieheksi. Äitini mukaan se oli suotavinta, koska Paatarin paliskunnassa toimi poromiehinä äitini serkkuja ja lähisukulaisia. Minun kohdallani tilanne oli toinen, koska isäni oli evakossa kuollut ja haudattu Kokkolan multiin.

Vaikka äidilläni oli muutama poro, olin kokematon. Siksi päätin ensin käydä tutustumassa millaista on poronhoito mm. Paistunturin, Paadarin ja Kyrön paliskunnassa pidettävissä poroerotuksissa. Kiinnostukseni poronhoitoa kohtaan tutustutti minut sellaisiin poromiehiin kuin Kaapin Jouni, Pyhäjärven Uula, Hannun Sammeli, Juhan Erkki, Vestin Niila, Mattilan Eenokki, Huhtamellan Niila ja monta muuta. Erotusten aikana kuuntelin iltakaudet vanhempien poromiesten tarinoita laavuilla ja kämpillä.

Sattumalta mukaan porotalouden ongelmia ratkomaan

Olen päättänyt kirjoittaa tämän mieleen jääneen Kyrön paliskunnan jakamiskouksen vuodelta 1959 siksi, että jouduin mukaan sellaisiin asioihin, jotka minulle ovat olleet liian epätavallisia. Enhän ollut edes asianomainen, kuten kokoukseen osallistuminen edellytti. Tapahtumat tekivät minusta silminnäkijän ja kuulijan. Kuka toinen kaltaiseni olisi näinä vuosina oppinut, nähnyt ja ymmärtänyt kaiken, miten tapahtumat silmieni eteen avautui toinen toisensa jälkeen kuin kulissit italialaisessa oopperassa. Täällä tässä tilaisuudessa poromiesten eri sukupolvet sodan käyneet inarin ja -pohjoissaamelaisten näkemykset ottivat mittaa toisistaan. Kysymys ei tuolloin ollut porotalouden ja metsätalouden välisistä kiistasta vaan Suomen laajimman Kyrön paliskunnan sisäisestä rakennemuutoksesta, jonka kuviteltiin ratkeavan jakamalla laaja paliskunta kahdeksi eri paliskunnaksi.

Kokouksen jälkeen juttelin pitkään inarinsaamelaisen Iisakki Paadarin kanssa tilanteesta. Iisakki itse kertoi polveutuvansa villipeuran pyytäjä Pekka Paadarista, jonka peuranpyynti alueet olivat sijainneet Vaskojoen latvoilla. Iisakilta kuulin, että niihin aikoihin kun inarinsaamelaisten villipeuranpyyntialueille muutti Utsjoelta poromiehiä seurasi siitä paljon erilaisia kiistoja kanta-asukkaiden ja tulijoiden välillä. Iisakin mukaan inarinsaamelaiset elivät sovinnossa metsäsaamelaisten villipeuranpyytäjä-naapureiden kanssa. Mutta sitä mukaan kun Utsjoelta muutti poromiehiä Länsi-Inariin hävisi villipeura muuttosaamelaisten suuriin porotokkiin. Viimeiset villipeurat Inarissa pyydettiin Iisakin mukaan n. 1880. Vähitellen köyhtyneet inarinsaamelaiset rupesivat kouluttamaan ajoporoja, sitten hihnavasottamaan keväisin vaatimia.

Kyrön paliskunnan voimakeskittymät olivat tuohon aikaan Ivalo, Törmänen, Inari, Kuttura, Lisma ja Menesjärvi-Lemmenjoen alue. Paliskunnan itäpää tarjosi poroille hyvät ja monipuoliset talvi ja kesälaitumet. Samoin paliskunta tarjosi tarjosi poroille hyvät ja monipuoliset kesä ja talvilaitumet. Nämä metsäalueet olivat kuuluneet inarin lapinkylien asukkaiden vuotuis-kiertoon, jonka yhteydessä inarin lappalaiset kalastivat räkän aikana, lypsivät poroja ja valmistivat poronmaidosta juustoa.

Vastaavasti Länsi-Inariin Utsjoelta muuttaneiden porolappalaisten kiertolaiselämä loppui vähitellen ja monet heistä päätyivät asumaan Angelissa, Pyhäjärvellä, Lismassa, Lemmenjoella ja Kutturassa. Aluksi kierrettiin kesät talvet Länsi-Inarin tuntureita ja ikimetsiä. Täällä porotokkaa vähän väliä siirrettiin paikasta toiseen. Hyvällä jäkälämaalla saatettiin pitää poroja toistakin kuukautta. Vieläkin saattaa löytyä porokaarteiden, nilien ja luovien jäänteitä eri puolilla laajaa Länsi-Inaria. Kyrön paliskunnan itäpäässä parhaat kesälaitumet sijaitsivat tuntureiden välisissä jokilaaksoissa, kesämaat puolestaan saraa kasvavissa soilla ja jokilaaksoissa.

Edellä vain muutama seikka, joiden takia Kyrön palkinen on mielenkiintoisin paliskunta erilaisuutensa vuoksi; täällä lyövät kättä toisilleen Vanha-Lappi ja Uusi-Lappi. Tästä syystä Kyrön paliskunnan historian selvittäminen herätti aikoinaan mielenkiintoni asiaan. Siksi jouduin tutustumaan maanomistusolojen kehittymiseen taloineen ja tiloineen, tutuksi tulivat kruununtilat, liikamaat, valtionmaat kruunumetsätorppineen. Isojaon selvittelyssä maattomienkin saamelaisten ongelmat tulivat tutuiksi.

Selvitystyön aikana esille tuli porotöiden ja levon suhde, lapsuus, nuoruus ja syntymä sekä ainainen elämän vuotuiskiero keväästä kesään, syksystä talveen ja taas uuteen kevääseen, miten kaikki nämä rytmittivät poromiesperheiden elämää, arkea ja juhlaa. Kaikkien todisteiden mukaan Inarin lapinkylään kuuluvat lappalaiset ovat tarvinneet laajoja nautinta-alueita: entisen sen Kyrön paliskunnan itäosa osa on käsittänyt nykyisen Hammastunturin alueen yhtenä vuotuiskierron leiripaikkana, tarkemmin sanottuna Inarin kirkonkylän eteläpuolisen alueen joka on ulottunut Ivalojokeen asti.

Laajassa Kyrön paliskunnassa oli kaksi erotusaitaa, länsiosassa Repojoen latvoilla sijaitseva Sallivaaran ja itäosassa sijaitseva Vuorhavaaran erotusaitaus. Ne molemmat on pystytetty tukevista tolpista ja rakennettu harvaan metsikköön. Vaikeinta oli saada laumaa perässään vetävä kellokas ahtaasta veräjästä sisään. Sen jälkeen kun tokka oli saatu aitaan, seurasivat muut sisälle. Sellaista oli mielenkiintoista katsella. Levottomina ihmisten paljoudesta nuo aitaan tuodut eläimet alkoivat aidan sisällä kiertää kehää, kulkea lakkaamatta ympäri, katsellen ympäristöä pelokkaina kauhusta laajentunein silmin. Lumipilvi tuprutti aaltoilevan sarvimetsän yläpuolella ja ohut pakkashuuru liehui kauan ilmassa. Porojen roukumisen, niiden omaperäisen ääntelyn lisäksi kuuluu poronkoparoiden kapse. Kun porot vähitellen rauhoittuvat kiipesivät ensimmäiset porokonttoreiden porojen lukijat aidan ylitse. Sitten alkoi itse poroerotus. Jokaisella yli vuoden vanhan poron korvassa on viilletty tuntomerkki, joka ilmaisee omistajan. Tuntomerkkejä eli tekoja on korkeintaan vajaa kaksikymmentä.

Sukualueillaan eläneet inarinsaamelaiset saivat seuraa Utsjoelta Inariin muuttaneista porosaamelaisista samoin kuin suomalaista uudisasukkaista, jotka 1750-luvulta lähtien laajensivat reviiriään Kemijoen latvoilta Inarin lapinkylän puolelle tuoden tullessaan uuden metsänkäyttötavan. He asettuivat alueella vaiheittain. Ensin otettiin käyttöön kylien, sukujen tai talojen nautinta-alueet, metsästys ja kalastusalueet seuraavaksi ryhdyttiin kaskeamaan maatilatalouden tueksi. Näin syntyi inarinsaamelaisten ja uudisasukkaiden välinen yhteistyö. Kuten edellä kerroin aloitin poronhoitoon tutustumisen käymällä poroerotuksissa joissa toimin lukumiehenä ja vetomiehenä, joka olikin varsin raskasta työtä. Tämä olkoon taustana sille miksi tuolloin kiinnostuin poroasioista ja miten jouduin Kyrön paliskunnan jakamista käsittelevään kokoukseen syksyllä 1959.

Ongelmien taustaa

Pohjoisimpaan Lappiin juurtunut poroerotuskäytäntö oli muodostunut sen jälkeen kun Norjasta ja Ruotsista Suomeen muuttaneet porosaamelaiset asettuivat aloilleen kuka minnekin laajaa Inaria. Kittien ja Länsmannien laidunalueet vuoden 1852 rajasulun jälkeen olivat aluksi Utsjoella myöhemmin Länsi ja Pohjois-Inarissa. Suomen puolella muutos poronhoidossa alkoi vuosien 1852 ja 1889 rajasulkujen jälkeen jolloin porojen maanviljelijöille aiheuttamien vahinkojen estämiseksi vaadittiin uusia säätelykeinoja. Tämä johti sittemmin paliskuntajärjestelmän syntyyn ja poronhoidolle pelisääntöjen luomista, joiden noudattamiseen liittyy nykyinen poroerotuskäytäntö.

Sen jälkeen kun ensimmäinen poronhoitolaki tuli voimaan jaettiin poronhoito alue paliskunniksi. Inarissa laajin maantieteellinen paliskunta oli Kyrön paliskunta, joka ulottui Venäjän rajalta Norjan rajalle asti. 1950-luvulla alettiin keskustella Kyrön laajan paliskunnan jakamisesta kahdeksi eri paliskunnaksi. Todellisuudessa paliskunnassa oli toimittu pitkään ikään kuin kahdessa eri paliskunnassa. Länsiosan poromiehistä pääosan muodosti 1800-luvun lopussa Utsjoelta muuttanet Kitit ja Länsmannit ja Jomppaset, samoin 1930-luvulla Enontekiöltä muuttaneet Näkkäläjärvet ja Sarat. Sekä länsi, että itäosissa oli omat erotuspaikkansa, joissa porot eroteltiin porrastetusti Sallivaarassa ensin ja sen jälkeen itäosassa Vuorhavaarassa.

Erityisesti paliskunnan jakamista tuntuivat kannattavan Kyrön paliskunnan länsiosan - Sallivaaran- poronomistajat. Jouduin puolivahingossa paliskunnan jakoa käsittelevään kokoukseen muistaakseni syksyllä 1959 erään inarinsaamelaisen tuttavani pyynnöstä. Kokous pidettiin Inarin seurojen talossa. Hän innosti minua toteamalla jos et ennen ole nähnyt oikeata teatteria niin siitä saat nauttia koko päivän. Seuraavassa kerron siitä mitä muistan tuosta ikimuistoisesta tilaisuudesta. Kokouksesta saadut vaikutelmat ratkaisivat sen, ettei minusta tullut poromiestä.

Huomiota kokouksen kulusta

Kuten jo kerroin kokous pidettiin Inarin seurojen talolla. Kokouksen avasi Kyrön paliskunnan entinen poroisäntä Erkki Jomppanen. Huomasin miten Erkki osasi käyttäytyä tasapuolisesti kaikkia paikalla olijoita kohtaan ja antaa valistuneisuudellaan tilaisuudelle oikean sävyn. Tuttavuuteni Erkin kanssa alkoi oikeastaan vuonna 1959 Inarissa pidetystä saamelaiskonferenssista ja jatkui nyt tässä tilaisuudesta. Sodan käyneessä Erkissä oli jotakin sellaista mitä jännittynyt kokous tarvitsi: rautainen mutta sovitteleva tahto, sitä hänellä näytti olevan riittämiin. Mutta nyt tuota tahtoa ei tarvinnut näyttää kenellekään yksittäiselle poromiehelle. Kaikki saattoivat esittää vapaasti näkemyksiään. Erkki osasi kuitenkin pitää langat käsissään.

Kokousta johtaneen Erkki Jomppasen ura oli ollut siihen mennessä hyvin vaihteleva. Sodasta hengissä selvinneestä Erkistä huomasi että hän oli karaistunut, suopea keski-ikään päässyt mies, joka oli oppinut luottamaan tietoon ja kokemukseen. Äänestäjien valitsemana hänet oli valittu moniin luottamustehtäviin: hän piti toimistaan. Hän tuli toimeen niin suomalaisten kuin saamelaisten kanssa kyeten myös tarvittaessa sovittelemaan ristiriidat, mutta hänen ja joidenkin maanmiestensä välillä vallitsi myös kuilu. Jotkut pitivät häntä liiaksi suomalaismielisenä. Hän tukijansa olivat enimmäkseen muita kuin Länsi-Inarin porosaamelaisia. Jo tilaisuuden alku osoitti miten vaikea asia tämän Kyrön paliskunnan jakamisen käsittely oli. Jos aikoi ajaa länsiosan poromiesten asiaa täytyi hylätä itäosan inarinsaamelaiset. Näitä kahta ei voinut yhdistää. Ei kannattanut julkisesti moittia kumpaakaan puolta ja vielä vähemmän kannatti moittia niitä siitä mikä on sopivaa ja mikä ei.

Mutta se mikä saattoi onkin verran ihmetyttää oli se ettei kukaan paikalla olija huomannut tuon tahdon ilmauksia. Inarin seurojentalo oli tietysti täynnä poronomistajia sekä länsi- että itäosista. Kaikki paikalla olijat kirjattiin aluksi ylös. Itse olin tullut katsomaan ja kuuntelemaan, miten asiaa käsitellään ja mitä paliskunnan jakamisesta päätetään. Jotkut poromiehet olivat syvästi vakuuttuneita siitä, että hyvin toimivan paliskunnan jakaminen on aivan turha toimenpide, se ei hyödyttäisi ketään, vaan lisäisi turhaan päällekkäistä toimintaa. Paliskunnan silloinen poroisäntä Eenok Mattila puolusti paliskunnan jakamista, koska alue on liian laaja. Kyrön paliskunnan itä- ja länsiosissa olosuhteet ovat erilaisia. Kyrön paliskunnan itäosa rajoittuu suurelta osin maanteihin kun taas länsiosa sijaitsee tiettömien taipaleiden takana, mikä aiheuttaa tiettyjä ongelmia porojen kokoamiseen erotuksia varten. Välillä väiteltiin muodostettavien paliskuntien rajalinjoista.

Eräs poromiehistä kyllästyneenä paliskunnan jakamisesta nousseeseen väittelyyn totesi, että meille kaikille käy vielä huonosti, jos me lykkäämme asiasta tehtävät päätökset tuonnemmiksi. Mutta kun hän huomasi lähellään istuvan nuoren sukulaismiehen näyttävän suuttuneelta lisäsi hän muutaman sovittelevan sanan tasoittaen ikävää vaikutusta, jonka hänen sanansa olivat aiheuttaneet. Erään toisen poromiehen kiivaitten kommenttien jälkeen kaikki koko salissa olevat poromiehet liikahtivat paheksuttavasti. "Kuka oli tämä nousukas joka uskalsi arvostella erästä tunnettua länsipuolen poronomistajaa?" Jätän sen sanomatta. Kun epäilijä tunsi ettei hän voinut tasoittaa itsensä ja kuulijoittensa välistä juopaa olisi hän halunnut vielä jatkaa, puheenjohtajan nuija kuitenkin lopetti tällaisen puheenvuoron heti alkuunsa.

Kokousväen joukossa oli paliskunnan inarinsaamelainen Jurmun Sammeli, jota sekä saamelaiset että suomalaiset kunnioittivat. Hän oli rehellinen ja vilpitön ystävä ja hänen asiantuntemuksensa oli tullut sananparreksi. Hän oli myös tullut paikalle jakamaan neuvoja. Monet paikalla olijat tuntuivat luottavan häneen.

Kuten sanottu paikalla oli Kyrönpaliskunnan itäosan poromiehiä taustaltaan inarinsaamelaisia ja länsiosan saamelaiset olivat mukautuneet noudattamaan Suomen poronhoitolainsäädöksiä, jonka puitteissa tänään oli kokoonnuttu tänne Inariin. Keskusteltiin paimennusalueista, yhteistoiminnasta miten porojen kokoamiset tultaisiin järjestämään kummassakin palkisessa yhdessä ja erikseen. Kyrön paliskunnan itäosan poromiehet näyttivät olevan varsin tietämättömiä länsiosan paliskunnan poronhoidosta. Kummankaan puolen poromiehet eivät laiminlyöneet ainuttakaan tilaisuutta huomauttaa siitä tämän tästä toisilleen. Eräskin poromies huomautti rakentavassa sävyssä, että tällaisten asioiden käsittely ei kuulu kokouksen työjärjestykseen koska kiistakysymykset hoidetaan tavallisesti tuomioistuimessa ja tämä tänään täällä tapahtuva Kyrön paliskunnan jakamista käsittelevä kokous ei ole tuomioistuimen kokous.

Välillä Juhan Erkki katseli seurojentalolle kokoontunutta kokousväkeä. Keitä tuolla sisällä oikeastaan on. Hm, hm, melkein kaikki jotka voitiinkin odottaa. Luulen tietäväni miksi kukin on saapunut tänne. Tuo lismalainen haluaa saada minut puolelleen paliskunnan rajojen sementoimisessa, tuossa edessäni istuva törmäsläinen poromies haluaa saada minut puolelleen ylimpien sallittujen porolukujen määrittämisessä. Väliajalla Juhan Erkki meni tervehtimään salissa olijoita toivottaen heidät tervetulleiksi. Puheenjohtaja puhui vakavissaan. Hän kertoi ennen kokousta työskennelleensä yhdessä poroisännän ja rahastohoitajan kanssa uutterasti selvitellessään paliskunnan jakoon liittyviä käytännön kysymyksiä valmistellessaan ehdotusta kumpi kahdesta vaihtoehdoista on paliskunnan jakaminen vaiko jakamatta jättäminen on oikeudenmukaisempi. Näin on yritetty suojella heikompia voimakkaampien sorrolta ja erottaa mahdottomuudet toisistaan. Lopetettuaan lyhyen puheensa kysyi hän yleisöltä: -Onko tämä sellaista mitä olitte odottaneet? Puheenjohtajan sovittelevat sanat vaikuttivat selvästi yleisöön.

Koko aamupäivän kestänyt kokous keskeytettiin, kokousväellä oli nyt mahdollisuus rentoutua. Erkki Jomppanen ja Poroisäntä Enok Mattila kiertelivät poromiesten keskuudessa. He juttelivat kaikkien kanssa. He lausuivat ystävällisiä huomautuksia ja muutamia leikillisiä sanoja. Mutta kumpikin tästä voimakaksikoista tiesi jotakin melkein kaikista täällä olijoista. Elleivät he olleet pelanneet väärin he olivat tehneet jotakin muuta moitittavaa, ja nekin joissa ei ollut mitään vikaa halusivat päästä osalliseksi saavutettavista eduista. Monet poromiehet näyttivät olevan vilpittömän kiitollisia. Joutuminen kahden voimakaksikon kanssa keskusteluihin koettiin korvaamattomaksi. Jotkut poromiehistä tuntuivat olevan selvillä siitä mitä tällaisen suuren palkisen jakamattomuus merkitsee käytännössä mm. petokysymysten hoidon kannalta.

Muutamia poromiehiä tuntui kalvavan koko ajan voimaton raivo, toiset tokkakunnat saivat liikaa laidunmaita toiset taas liian vähän. Katselin kokousväkeä. Poromiesten kulttuuriero näkyi täällä selvästi. Länsi-Inarin ihmiset täällä olivat mentaliteetiltaan aivan erilaisia kuin Kyrön paliskunnan itäpäässä. Monet itäpään ihmisistä puhuivat tuolloin keskenään inarinsaamea ja länsipuolen poromiehistä pohjoissaamea. Kokouksessa kaikki pidetyt puheenvuorot pidettiin kuitenkin suomeksi ja tehdyt päätökset luettiin suomeksi. Kokouksen kuluessa tuli myös esille miten erilaisia olivat paikalla olijoiden sovinnaisuuskäsitykset. Puheenjohtaja katsoi välillä aiheelliseksi puuttua tähän asiaan.

Itse sain sain kokouksesta kosolti uusia vaikutelmia. Menneisyys sävytti niitä kuitenkin, samoin väärät päätelmät, samoin kuin ennakkoluulot. Suhtautumiseni inarinsaamelaisiin loiveni. Tämä Kyrön paliskunnan jakokokus on syöpynyt syvälle mieleeni hyvin merkityksellisenä. Minun toisella puolellani istunut poromies tuntui olevan yhtä kokematon tilanteeseen nähden. Kuilu erotti minut hänestä. Hän tunsi molempiin osapuoliin kuuluvat poromiehet liian hyvin ollakseen enemmän toisen kuin toisenkaan osapuolen kannattaja.

Koko päivän kestäneen kokouksen jälkeen alettiin sanoa jäähyväisiä. Monet olivat huonolla tuulella tai onnettomia. Minusta tuntui ettei täällä ollut mitään sellaista joka olisi rauhoittanut kokousväkeä. Vaikutti ihan siltä että suurin osa olisi hävinnyt. Vain muutama länsiosan poromies myhäili tyytyväisenä. Kokouksen puheenjohtajan toiminut Juhan Erkki rauhoitteli tilannetta: kokouksen päätöksiin tyytymättömillä poromiehillä on lain mukaan mahdollisuus valittaa Lapin Lääninhallitukseen tehdystä paliskunnan jakopäätöksestä.

Paliskunnan jakoa kannattavat väittivät, että he olivat oikeassa niihin nähden, jotka vastustivat jakoa. Kun päätös paliskunnan jakamisesta syntyi, tunsi kokousväen piirissä liikettä.

Välillä kokouksessa kiisteltiin jaettavan paliskuntien eri osien merkityksestä alueen poronhoidolle. Myöskin kilpailua laidunten käytöstä pidettiin vaarallisena piirteenä. Ensikertalaisen sellainen kuulosti tosi ikävystyttävältä. Minusta on jotenkin vastenmielista tällaisten saamelaisten välisten kiistojen kuvaaminen ja sen vuoksi en rupea tämän enempää kertomaan kaikista yksityikohdista, miten paliskunnan jakokysymys sujui. Itsessään mutkattoman asian käsittely venyi kuitenkin koko päivän mittaiseksi.

Puheenjohtaja, poroisäntä ja sihteeri esittelivät asiakirjoja, karttoja, poroluetteloja, joissa todistettiin miten yksittäiset poromiehet ovat ilmoittaneet menettävänsä mahdollisuuksia uusien rajalinjojen johdosta poronhoidon harjoittamiseen. Vaikka esittelijä väitti laskelman olevan luotettavan päätettiin asiaan palata sitten kun paliskunnan jaosta on saatu kokemuksia.

Kyrön paliskunnan jakokouksesta ovat jääneet muutamat henkilö mieleen kuten Kangasnimen Iivari ja Heimo, Lehtolan Pentti ja Kauko, Nikulanperän asukkaat, Vestin Niila, Näkkäläjärven Iisakki, Menesjärven Jomppasista Juhanin Matti, Kolmonen, Paadarin Iisakki ja Matti, Jurmun veljekset Sammeli, Heikki, Matti ja Martti, Huhtamellan Niila, Maunun Onni, Kutturan Niila ja Antti, Lismasta Antti Näkkäläjärvi, Mattilan Eenokki, Jomppasen Erkki, Aikion Aslakka ja Repo Aslakka, Aikion Kaapi ja Uula.

Kaapin kenttää.


Lisma 1971.

Takaisin