Hiljattain julkistettiin saamelaiskäräjien kielteinen kannanotto uudesta kaivoslakiesityksestä. Käräjien lähtökohtana näyttää olevan veto-oikeuden turvaaminen saamelaiskäräjille kaikkeen luonnonvaroja koskevaan päätöksentekoon. Sen vuoksi on syytä tarkastella kaivostoiminnan lähtökohtia yleisemminkin.

Kaivostoiminnan primäärisenä tarkoituksena on malmin louhiminen maaperästä ja jalostaminen edelleen rikasteiksi teollisuuden tarpeisiin. Kaikki kaivosprojektit ovat yksilöllisiä riippuen louhittavista malmeista.  Arvoainepitoisuudet malmiksi luokitellulla kiviaineksella voivat vaihdella erittäin paljon louhitusta metallista tai mineraalista riippuen.

Ennen kuin varsinaista malmia päästään louhimaan, täytyy kalliosta irrottaa myös tietty määrä ylimääräistä kiviainesta eli ns. sivukiveä. Avolouhinnassa jokaista irrotettua malmitonnia kohden joudutaan irrottamaan runsaasti sivukiveä. Kun lasketaan yhteen sivukiven louhinta ja malmin prosessoinnista syntynyt ylimääräinen aines, voidaan todeta, että kysymyksessä on erittäin suuret kiviainesmassat, joita jouduttaa kuljettamaan ja varastoimaan, ainakin väliaikaisesti, kaivospiirin alueelle.

Avolouhoksilla metallimalmeja tai arvomineraaleja louhitaan koneellisesti maan pinnalla. Avolouhinta on maanalaista kaivostoimintaa kustannustehokkaampaa, mutta se jättää maisemaan suuremmat jäljet. Avolouhoksilla sivukiveä joudutaan yleensä louhimaan enemmän kuin malmia, ja mitä syvemmältä malmia louhitaan, sen suuremmaksi sivukiven määrä kasvaa. Tietyn rajan jälkeen onkin edullisempaa louhia malmi maanalaisesti. Avolouhoksen toiminta voidaankin tarvittaessa muuttaa maanalaiseksi. Näin on tehty esimerkiksi Kemin Elijärven kromikaivoksella.

Maanalaisessa kaivoksessa malmia louhitaan tunneleissa koneellisesti. Menetelmä riippuu malmista, sen isäntäkivestä, rakenteesta ja asennosta. Malmi ja sivukivi kuljetetaan ylös kaivoksesta kuorma-autoilla, vinokuljettimilla, tai kaivoshissin avulla. Suurissa maanalaisissa kaivoksissa on usein myös maanalaiset murskaamot, huolto- ja korjaamotilat, sosiaalitilat jne.

Maanalaisen louhinnan aloittaminen vaatii paljon ennakkovalmisteluja. Kaivokseen joudutaan rakentamaan työskentelyä varten runsaasti tunneleita, sähköverkosto, tuuletuskanavat, vesijohdot jne. Tunnelit joudutaan yleensä myös tukemaan eri menetelmin.

Kaivostoiminnan haitoista ja niiden korvaamisesta

Kaivoshankkeissa vaikutukset keskittyvät tavallisesti kaivoksen ja sen oheistoimintojen apualueille. Haitallisia vaikutuksia peruselinkeinonnoille aiheutuu kaivoksen lisäksi tiestöstä, voimalinjoista, rakennuksista, vesistöjärjestelyistä jne. Kaivosalueille joudutaan teiden lisäksi rakentamaan läjitysalueita, asuntoja työntekijöille. Muita haittoja syntyy malmin kuljetuksesta ja muusta liikenteestä.  

Kaivostoiminta saattaa estää maankäyttämistä poronhoitoon taikka kalastukseen kaivosalueen ja sen apualueen jäädessä kaivostoiminnan käyttöön. Tällä on myös epäsuorat vaikutukset matkailuun ympäristön muuttumisen vuoksi. Kaivostoiminnalla on merkittäviä vaikutuksia myös vesistöihin, joihin kohdistuu rakentamistoimenpiteitä tai joihin johdetaan jäte- ja prosessivesiä.  

Kaivostoiminnassa syntyy melua useissa pisteissä, joista se leviää maastonmuotojen ja kasvillisuuden rajoittamana ympäristöön. Malmin louhinta, murskaus, louhintalaitos, rikastamon prosessilaitteet, työkoneet ja liikenne aiheuttavat melupäästöjä. Louhinta vaatii tavallisesti mittavia maanpoistoja ja maamassojen läjitysalueita. Pölypäästöjä kaivosalueella aiheuttavat louhinta, työkoneet, liikenne kaivosalueelle. Lisäksi massojen varastointialueilta saattaa syntyä tuulten irrottamia pölypäästöjä.  

Erityyppiset kaivoshankkeet vaikuttavat monin eri tavoin poronhoitoon. Tavallisesti kaivokset merkitsevät toimintaympäristön kaventumista. Merkittävimpiä muutoksia ovat laidunalueiden kvantitatiiviset muutokset. Poronhoito hyödyntää laajoja maa-alueita, joihin myös monilla muilla maankäyttömuodoilla on omat käyttötarpeensa. Yhteisten alueiden käyttö ei aina suju ongelmitta, sillä monesti muiden maankäyttömuotojen vaikutukset ovat poronhoidon kannalta haitallisia.  

Uudet maankäyttöhankkeet ovat aina mahdollinen riski poronhoidolle mm. siksi, että niiden vaikutuksia porojen käyttäytymiseen on vaikea ennakoida. Lisäksi poronhoito tavallisesti menettää laidunta tai laitumet muuten pirstoutuvat. Tällöin poronhoidon kannalta on perusteltua vaatia vähintäänkin poronhoidolle aiheutuneiden haittojen selvittämistä ja korvaamista  

Alaskassa alueilla, joilla on runsaasti öljy- ja kaivosteollisuutta, on todettu karibujen normaalin vuodenaikaisrytmin häiriintyneen, eivätkä eläimet ole siirtyneet tavanomaiseen tapaansa, vaan ovat saattaneet hajaantua laajoille alueille. Karibut ovat myös saattaneet karkottua perinteisiltä vasoma-alueitaan sen jälkeen, kun vasoma-alueelle on muodostettu öljynporotusalueita, avattu kaivoksia ja rakennettu maanteitä.  

Erilaisten maankäyttömuotojen vaikutuksista porojen käyttäytymiseen ei ole olemassa paljon kirjallista tietoa. Metsätalous ja sen rakennuttama tieverkko ovat muuttaneet porojen laidunkiertoa monissa paliskunnissa melkoisesti.  

On selvää, että silloin kun kaivosaluetta aletaan kunnostaa louhintaa varten, pyrkivät porot alueelta pois. Seurauksena on, että porot joutuvat olemaan ennen pitkää kauan voimakkaasti laidunnetulla tai tallatulla alueella, mistä voi seurata porojen nälkiintymistä, jopa nälkäkuolemia. Myös porojen kuljettaminen vaikeutuu. Haittoja voidaan vähentää rakentamalla aitoja ja teiden ylityspaikkoja poronhoidon kannalta sopiviin paikkoihin.  

Tällä hetkellä yhtäjaksoisella poronhoitoalueella poronhoito perustuu pääosin luonnonlaidunten käyttöön. Poroja ruokitaan vain poikkeustapauksissa. Paliskuntien korkeiden porotiheyksien vuoksi porolaitumiin kohdistuu huomattava rasitus. Selväpiirteisen laidunkierron ansiosta monet paliskunnat ovat kuitenkin pystyneet pitämään laitumet suhteellisen hyvässä kunnossa. Tavallisesti kaivostoiminta tuo tullessaan poroelinkeinoon laidunkierron muutoksia, taloudellisia ja elinkeinollisia menetyksiä ja muita ennalta arvaamattomia vaikutuksia. Porojen kesä- ja talvilaiduntilanne, laidunkierto, kuljetusreitti sekä jäkälä-, luppo- ja vasoma-alueet muuttuvat.   

Kaivoshankkeilla on myös merkittäviä vaikutuksia vesistöille ja niiden kalakannoille. Vaikutukset ulottuvat siten vesistöjen virkistyskäyttöön, vapaa-ajan ja ammattikalastukseen.  

Saamelaiskulttuurin liittyvistä kysymyksistä tulisi tehdä erillinen selvitys, jossa selvitettävinä asioina tulisivat kysymykseen:
- kaivostoiminnan vaikutukset porojen liikkumiseen ja poronhoitotöiden suorittamiseen
- kaivostoiminnan vaikutukset vesistöihin ja sen seurauksena saamelaiseen kulttuurin, kaloihin, eläimiin ja elinkeinoihin. Tältä osin säännöksiä olisi vielä täydennettävä
- mahdolliset vaikutukset saamelaisten ja muiden harjoittamaan luontomatkailuun  

Yhtäjaksoisella poronhoitoalueella kaivoshankkeen vaikutuksesta poro- ja kalatalouteen on tehtävä erillinen selvitys, jossa tutkitaan kokonaisvaltaisesti kaivostoiminnan välittömät ja välilliset vaikutukset poroelinkeinoon ja selvitetään pienimmän haitan mukaisia ratkaisuja haittojen minimoimiseksi.  

Kun arvioidaan kaivostoiminnan aiheuttamia vahinkoja sekä maanomistajien että muiden haitan kärsijöiden kannalta, tulos riippuu luonnollisesti viime kädessä siitä, millaisesta paikasta malmia etsitään ja mistä sitä sattuu kussakin tapauksessa löytymään. Haitankärsijöiden piiri samoin kuin heille aiheutuvat haitat ja vahingot voivat nimittäin muodostua käytännössä varsin erilaisiksi riippuen esimerkiksi siitä, onko esiintymän löytöpaikan välittömässä läheisyydessä runsaasti asutusta vai onko esiintymä jokseenkin asumattomalla alueella. Samoin merkitystä on sillä, millaista elinkeinotoimintaa esiintymän läheisyydessä entuudestaan harjoitetaan. Myös alueen luontoarvot vaikuttavat merkittävästi siihen kokonaisasetelmaan, joka tulee ottaa huomioon arvioitaessa, onko kaivostoiminnan aloittamiselle edellytyksiä.  

Kaivoslainsäädännössä on aiheellista varmistaa ja luoda puitteet sille, että kaivosoikeuksia myöntävä lupaviranomainen voi kunkin yksittäisen hankkeen edellyttämässä laajuudessa asettaa toiminnanharjoittajille tarpeellisia lupaehtoja ja määräyksiä mm. saamelaiskulttuurille, porotaloudelle ja metsästykselle aiheutuvien haittojen ehkäisemiseksi ja minimoimiseksi sekä ympäristönäkökohtien turvaamiseksi. Tämä puolestaan edellyttää, että lakiesityksessä lupaharkintaa koskevia säännöksiä muokataan selkeästi suuntaan, joka takaa, että lupaharkinnassa tulevat täysipainoisesti huomioon otetuiksi kaikkien intressitahojen oikeudet samoin kuin harkintatilanteessa välttämättömät julkiset intressit.  

Nyt lausunnolla oleva malli muistuttaa pitkälti nykyistä menettelyä, jossa viranomaisen on jokseenkin automaattisesti myönnettävä valtausoikeus tai kaivosoikeus, mikäli laissa mainitut lähinnä teknisluonteiset kaivostoimintaa puoltavat kriteerit täyttyvät. Uudella lailla luotavien päätöksentekomenettelyjen ja niitä määrittävien normien on siis taattava kaivoshankkeen eri vaiheissa se, että kaikki tarpeelliset ympäristö- yms. näkökohdat tulevat intressipunninnassa vakavasti otetuiksi.  

Lakiin otettavien yleisten periaatteiden soveltamisesta ja konkreettisessa tilanteessa asetettavista lupaehdoista voi luonnollisesti seurata käytännössä, että kaivoshankkeen käynnistämisen kustannukset vaihtelevat merkittävästikin riippuen siitä, millaisesta paikasta on kysymys ja millaista toimintaa ja millaisia taloudellisia intressejä kaivoshankkeen kohdealueeseen entuudestaan liittyy. Lain mukaisen päätöksentekojärjestelmän tulee mahdollistaa viime kädessä myös se, että jos kaivoshanketta vastaan puhuvat seikat osoittautuvat konkreettisessa harkintatilanteessa hanketta puoltavia näkökohtia painavammiksi, voidaan hankkeen toteuttaminen tällaisen intressivertailun perusteella kokonaan estää.  

Uuden kaivoksen perustamisesta aiheutuvat olennaiset haitat tulisi korvata esimerkiksi sellaiselle elinkeinonharjoittajalle, jonka käynnissä oleva toiminta perustuu keskeisesti sille, että kaivokseksi suunnitellulla alueella harjoittaa poronhoitoa, kalastamista ja metsästysä ja matkailua. Jos kaivoksen perustaminen olennaisesti vaikeuttaa tai tekee mahdottomaksi tällaisen yrityksen toiminnan jatkamisen, tulisi tämä ottaa huomioon korvausjärjestelmää koskevissa säännöksissä (esim. 87 §). Toisaalta lienee niin, että tällaisen poromiehen, kalastajan ja luontoyrittäjänkin tulee olla jossain määrin varautunut siihen, että yhteiskuntarakenne voi kehittyä, asutus voi levitä uusille alueille, uutta kilpailevaa elinkeinotoimintaa voi syntyä tai että elinkeinotoiminnan kannattavuusedellytykset muutoin voivat vaihdella.  

Kuitenkin voitaneen edellyttää korvattaviksi ainakin sellaisia kaivoshaittoja, jotka ovat jotenkin erityisiä tai ylittävät muuten sellaisen tason, jota voidaan pitää tavanomaisena tai kohtuudella ennakoitavissa olevana kyseisen kaltaisessa elinkeinotoiminnassa. Tällöin muun muassa aikaisemmin tehtyjen investointien korvaaminen vaikuttaisi aiheelliselta.  

Perinteisesti suojaa poronhoitajien yleiskäyttöoikeuksille ei ole lähtökohtaisesti käytännössä tunnustettu, vaan poronhoitajien oikeudet ovat joutuneet verraten helposti väistymään erilaisten uusien maankäyttö- ja rakennushankkeiden tieltä ilman, että tällaisten oikeuksien menetyksiin kytkeytyisi esimerkiksi oikeutta merkittäviin kompensaatioihin. Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden rakentaminen Kemijoen latvoille on tästä hyvä esimerkki.  Tosin esimerkiksi kalastukseen liittyviä menetyksiä on edellytetty korvattaviksi vesistörakentamisen yhteydessä.   

Hallituksen esityksen muotoon kirjoitetussa esityksessä todetaan, että merkittävimmät kaivoshankkeet sisältävät vesistörakentamista, kuivatushankkeita tai vesien johtamista. Koska tällainen toimintaa saattaa monissa tapauksissa etenkin saamelaisten kotiseutualueella heikentää etenkin kalastuksen harjoittamisedellytyksiä, tulisi säännöksiä täydentää siten, että malminetsintää, kaivostoimintaa ja kullanhuuhdontaa ei saa harjoittaa valtion maalla siten, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa kalakannoille. Vastaava koskee poronhoitoa, josta todetaan, että poronhoitolain nojalla erityisellä poronhoitoalueella malminetsintää kaivostoimintaa ja kullanhuuhdonta ei saa harjoittaa valtion maalla siten, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle.