Poronlihan raju hinnanlasku on saanut jokaisen poromiehen tietoiseksi siitä, minkälaista riskiä maailmantalouden pelisäännöt merkitsevät tällä hetkellä yksitäiselle saamelaiselle tai suomalaiselle poromiehelle. Samaan aikaan tuotantokustannukset ovat nousseet; polttoaineen hinta on noussut moninkertaiseksi lyhyen ajan sisällä, luonnonlaiduntuen ehtyessä on siirrytty kalliiseen lisä ja keinoruokintaan. Monet poromiehet ovat alkaneet etsiä porosta tai poroon ja luontoon liittyen muita tuotteita, kuten elämysten myyntiä matkailijoille jne.

Poronlihan hinnan laskun jälkeen on porotalouspolitiikassa kaikkialla ryhdytty panostamaan poroon ja luontoon liittyvien palvelujen monipuolistamiseen; uusien liitännäiselinkeinojen kehittämiseen. Poromatkailua pidetäänkin tällä hetkellä etenkin Lapin suurten matkailukohteiden lähellä todellisena rahamyllynä. Ongelmana on vain, että luonnonlaitumet ehtyvät koko ajan ja niiden korvaaminen tapahtuu ruokintaa tehostamalla. Näin maata käytetään edelleen ylitehokkaasti ja tehdään tietä eroosiolle. Tällaisen toiminnan ekologiset seuraukset ovat johtaneet laidunten kantokyvyn vähentymiseen, jonka seurauksena luonnosta saatava taloudellinen tulos kutistuu yhä pienemmäksi. Näin porotaloutta ylläpitänyt perusta murenee yhä nopeammin.

Kaikki tutkimustulokset osoittavat, että porotaloudessa tuottavuuden kasvu on kääntynyt jo laskuun. Molemmille ilmiöillä, niin porojen määrän kasvulle kuin laidunten heikkenemiselläkin, on yhteinen syynsä; lisäruokintaan perustuvat ylisuuret poromäärät ovat rapauttaneet maaperän ja vähentäneet eloperäisiä ravintoaineita. Talvilaidunten vähentyessä ovat poromiehet joutuneet rahtaamaan maanteiden varsilta rekka-autojen tuomia heinäpaaleja kauas tiettömien taipaleiden takana sijaitseville talvilaitumille. Koska poromiehet joutuvat käyttämään yhä enemmän lisärehua poromäärien pitämiseksi ennallaan, he turvautuvat halvimpiin saatavilla oleviin rehuihin. Niitä saa tällä hetkellä edulliseen hintaan mm. Oulun läänin puolella asuvilta maanviljelijöiltä.

Pohjoismaissa ennen EU-aikaa, etenkin Ruotsissa ja Norjassa toteutettu porotalouden tukipolitiikan on todettu johtaneen porosaamelaisten keskuudessa yhteisön kannalta haitallisiin keskinäisiin kilpailuasetelmiin, joissa yksilöllisyys menee yhteisön edun yläpuolelle. Tuen saamisen edellytyksenä ovat olleet ainoastaan poromäärät, ei yhteisön sosiaalinen kestävyys.

Eniten saamelaisporotalouden muutosprosessista ovat joutuneet maksamaan saamelaisvanhukset. Vanhuksilla oli aiemmin porosaamelaisperheissä keskeinen asema ja he pystyivät auttamaan nuoria, poromiehiksi ryhtyviä siirtämällä neuvoillaan perinnetietoa sukupolvelta toiselle. Nyt he ovat riippuvaisia sopeutuneiden lastensa tuesta. Tämä on vienyt vanhoilta ihmisiltä auktoriteettiaseman poromiesperheessä. Nuorten kunnioituksen menettäminen ja siitä seurannut itsetunnon menettäminen on ollut monelle saamelaisporomiesvanhukselle traumaattinen kokemus. Porosaamelaisvanhusten oikeuksia eivät polje nykyisin vain kulttuuri, uskonto ja politiikka, vaan myös globalisoidut markkinat.

Nykyporotaloudessa pyritään maatalouden tapaan laskemaan kustannuksia. Kilpailu kiihdyttää porotalouden rakennemuutosta myös entisestään. Hinta, joka maksetaan saamelaisten pienporonomistajien häviämisestä, on perinnetiedon häviäminen luontaisesta poronhoidosta ja ruokaturvan rapautuminen.

Suomessa pienporokarjojen omistajat ovat jo reagoineet elintasonsa laskuun, tulojen pitenemiseen ja kustannusten nousuun ottamalla käyttöön kaikki voimavaransa. He ovat tarttuneet jokaiseen tarjoutuvaan tilaisuuteen saada lisäansioita tarttumalla mm. matkailun tarjoamiin mahdollisuuksiin. He ovat pyrkineet lisäämään myös keskinäistä yhteistoimintaansa. Heidän keskinäinen ja naapuriapunsa on kollektiivinen vastaus köyhtymiseen ja taloudelliseen kurjistumiseen. Heidän yhteistoimintansa toteutuu yhtä lailla heidän välittömässä läheisyydessä kuin pitkienkin välimatkojen yli. Tällaiseen jokapäiväisen keskinäisavun käytäntöön turvautuminen osoittaa, että sosiaalinen turvallisuus on saavutettavissa vain monien erilaisten strategioiden summana; yhdistelmällä palkallista ja palkatonta, markkinamuotoista ja kollektiivista työtä. Tilanne muistuttaa pitkälti entisiä aikoja, jolloin saamelaisten poromiesperheiden keskuudessa harjoitettiin yhteistoimintaa samoja pelisääntöjä noudattaen.