Seuraavassa kerrotaan siitä miten eri tutkijat ovat tulkinneet poronhoidon alkuperää.

J. Juhani Kortesalmi: Pohjois-Vienan poronhoito; Talonpoikien poronhoidon alue, ominaislaatu, ikä, alkuperä ja kehityslinjat vuoteen 1922

- Tunnetuimmat tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että eri puolilla Fennoskandiaa asuneet lappalaiset elivät alun perin metsästyksellä ja kalastuksella. Siten lähtökohtana on ollut pyyntikulttuuri, jolloin liikkuma-alueet olivat suhteellisen suppeat. Poroja lappalaisilla oli alkujaan vain vähän ja niitä he käyttivät houkutuseläiminä peuranpyynnissä sekä vetojuhtina; kesäisin porot saivat palkia vapaina metsissä. Juuri metsälappalaisten poronhoito edustaa vanhinta porotalousmuotoa. (s.36)

- Tästä lappalaisten pyyntikulttuurista kehittyi heidän poronomadisminsa, erityisesti kun peurakanta ja muu riista olivat uhkaavasti vähentyneet.

- Porojen kanssa jutaavien lappalaisten keskeisimmät alueet ovat siis Ruotsin ja Norjan pohjois- ja sisäosissa; Keski-Skandinaviaan verrattuna Suomessa on ollut hyvin vähän lappalaisia poronomadeja. Kehitys organisoituun suurporonhoitoon alkoi esim. STECKZENin (1694) mukaan Piittimen ja Luulajan Lapissa jo 1400-luvun alkupuolella, mutta Tornionlaaksossa vasta 1600-luvulla, Arelin (1977) mukaan Enontekiöllä vasta 1700-luvun alussa - minkä voi havaita mm. verotuspolitiikasta - kun taas esim. Ruijan vuonoissa oli vallalla edelleenkin meripyynti. LUNDMARKin (1982) mukaan taas lähteet todistavat, että Luulajan Lapin poronomadismi varsinaisesti sai alkunsa vasta 1600-luvun alussa. Näin poronhoito muovautui lännessä eli Skandinaviassa.

Poronhoito on alkanut pienimuotoisesti varmaan jo esihistoriallisella ajalla, mutta elannon hankkimisen kannalta tärkeäksi se kohosi vasta keskiajan lopulta lähtien.(Wirilander 2001, s. 2)

Ensimmäinen Kemin Lapinmaan rajan ylittänyt uudisasukas mainitaan vuoden 1635 maakirjassa ja hän oli perustanut uudistilansa Kemijärvelle (Tegengren m.t. s. 71). Tämän jälkeen uudisasukkaita siirtyi Kemin Lappiin pitkin 1600- ja 1700-lukuja. Eräänä syynä halukkuuteen ryhtyä uudisasukkaaksi oli varmaankin vapautuminen sotaväenotosta loppuiäksi. Uudisasukkaiden edellytettiin pysyvän maanviljelyksen ja karjanhoidon piirissä ja yksinoikeus villipeuran ja majavan pyyntiin varattiin lappalaisille, jotka saivat siitä kalastuksen ohella toimeentulonsa ja verojen maksuun tarpeelliset varat. Tällä näyttää Tegengrenin tutkimustuloksista päätellen olleen aikaa myöten kahdenlaatuisia seurauksia. Uudisasukkaat, jotka eivät voineet tyydyttää lihantarvettaan peuranpyynnillä, alkoivat pitää lappalaisia suurempia porokarjoja. Näin laajempimittainen poronhoito lähti Kemin Lapissa liikkeelle uudisasukkaista. (Wirilander 2001, s.35)

Kemin Lapinmaan lappalaiset olivat osaksi metsä- ja osaksi kalastajalappalaisia, jotka saivat pääasiallisen toimeentulonsa juuri metsästyksestä ja kalastuksesta. Niiden tuotto oli ratkais eva heidän veronmaksukykynsä kannalta. Tämän vuoksi ja myös estääkseen lappalaisten siirtymisen toisten valtakuntien, Venäjän ja Norjan alueille kruunu pyrki suojaamaan lappalaisia heidän elinkeinojensa harjoittamisessa. Toisaalta kruunu johdonmukaisesti jatkoi jo Kustaa Vaasan alulle panemaa uudisasutuspolitiikkaa saadakseen nuo pohjoiset alueet pysytetyksi Ruotsilla. (Wirilander 2001, s.33)

Korpijaakko: Saamelaisten oikeusasemasta Ruotsi-Suomessa

Rounalan lapinkylä ja vastaavat kylät muualla Tunturi-Lapissa ovat yleisesti ja jo varhain tulleet tunnetuksi nimenomaan merkittävinä poronhoitoalueina. 1500-luvun lähteet eivät valota tätä elinkeinoelämän puolta juuri lainkaan, eikä johtopäätöksiä elinkeinon mittakaavoista ole tässä vaiheessa tehtävissä suuntaan tai toiseen. Metsästyksen ohella varsinaiset verotulot kertovat kuitenkin selvästi eräästä toisesta harjoitetusta elinkeinosta, kalastuksesta, josta pääveron ohella on maksettu erityistä vuotuista sääntönäisveroa. (s.118). Veroluetteloiden sisällöstä päätellen Rounalan väki on 1500-luvulla laajassa mittakaavassa metsästänyt erilaisia turkiseläimiä sekä myös harjoittanut kalastusta. Porojakin asukkailla on ollut, mutta niiden lukumäärästä luettelot eivät tässä vaiheessa kerro mitään. Itse asiassa ne eivät valota sitäkään, onko poroja pidetty pääasiassa vain kuljetustarkoituksia ja liikkumista varten vaiko myös laajemmassa lihantuotantoon liittyvässä mielessä. Eräiden arvioiden mukaan suurempiin porokarjoihin ja laajempaan liikkuvuuteen liittyvä ns. täysnomadisi ei tässä vaiheessa olisi kunnolla vielä saavuttanut Rounalan lapinkylän aluetta...(s.127)

Jokseenkin vallitsevaksi muodostuneen käsityksen mukaan lappalaisten alkuperäinen elämänmuoto olisi ollut puolinomadistinen, koostuen pääsääntöisesti metsästyksestä, kalastuksesta ja pienimuotoisesta poronhoidosta, ja käsittäen ainoastaan lyhyitä sesonkiluontoisia muuttoja asuma-alueen puitteissa. Suurien porolaumojen ylläpitämiseen ja pitkiin muuttoihin liittyvä ns. täysnomadismi eli täyspaimentolaisuus olisi syntynyt verrattain myöhään, yleisimpien näkemysten mukaan vasta 1600-luvulle saavuttaessa. Kehityksen katsotaan saaneen alkunsa eteläisemmissä lapinkylissä Ruotsin puolella, leviten vähitellen kohti pohjoista. Rounalan lapinkylään täysnomadismi olisi saapunut 1600-luvun alussa, ja täyteen mittaansa se olisi kehittynyt 1700-luvun aikana. Itäisempään Lapinmaahan, ennen kaikkea Kemin Lapin lapinkyliin muutosprosessi ei tässä vaiheessa katsottu yltäneen, vaan elämänmuodon on todettu jatkuneen niissä edelleen puolinomadisena. (s.132)

Karkea yhteenveto:

- Suurporonhoito syntynyt Keski-Ruotsissa, lähinnä Uumajan ja Piittimen Lapeissa
- Pohjois-Ruotsin suurporonhoito saavutti 1600-luvun aikana minkä Niilo Tervo tekemä maakirjatutkimus myös osoittaa
- Nykyisen Suomen alueen perinteinen elinkeino on ollut metsästys ja kalastus eli metsälappalaiskulttuuri
- Suurporonhoito on saapunut Suomen käsivarren alueelle 1700-luvun alkupuolella ja Utsjoelle / Karasjoelle 1700-luvun lopulla sekä Inariin n.1830-luvulta lähtien...