Arvio Saamelaiskäräjien politiikasta
Johdanto
Saamelaisideologian romahdus ja romahduksen paljastama jättiläisvalhe Suomessa on ollut sellainen alkuperäiskansapolitiikan seisminen häiriö, että sen nostamat aallot ovat vaikuttaneet syvästi ei-saamelaiseen maailmaan. Moni kysyykin, onko saamelaisuudella enää tulevaisuutta joko yhdessä sen hylkimän lappalaisuuden kanssa tai erikseen?
Ryhtyessään ajamaan alkuperäiskansa-asiaansa epäonnistuneen saamelaismääritelmän pohjalta saamelaiset menettivät yhtenäisen sosiaalisen pohjan, kun he eivät enää kyenneet määrittelemään itseään todellisen alkuperäiskansan äänitorveksi ja sorretun alkuperäisväestön puolestapuhujiksi. Heistä oli tullut pelkästään etnisen alkuperäisväestöön kuuluvan ryhmän äänekkäitä edustajia.
Saamelaiset ovat kantapään kautta oppineet, että utopiaan perustuva poliittinen ohjelma ei voi vielä muuttaa kehityksen kulkua. Perusteettomat lupaukset valtion itselleen saamelaisilta kaappaamien maiden palauttamisesta takaisin saamelaisille ovat vieneet siltä uskottavuuden. Sellainen saamelaisuus joka palvelisi kaikkia muita tarkoituksia, mutta ei omaansa, ei ole uskottava.
Saamelaisen etnisen utopian tavoittelu olisi korvattava lappalaiset huomiovalla yhteisellä kansalaistoiminnalla. Sillä tavalla todellinen alkuperäisväestö voisi estää kehityksen vajoamisen etniseen kannibalismiin, jossa alkuperäiskansan yksi ryhmä syö toisen ryhmän oikeudet ja identiteetin.
Saamelaisliikettä muodostettaessa katkaistiin juuri tervein aatteellispoliittinen linja ja sen sijaan mukaan tuli kaikkein tietämättömin, historian kokeensa auttamattomasti hävinnyt, fanaattisin, kiireisin, kokemattomin ja hurmahenkisin ryhmä. Utopian tavoittelijoille ominaisella tavalla heillä oli halu irtautua kerralla kaikesta menneestä pahasta ja hypätä suoraan kokonaan uuteen.
Olisi pitänyt edetä rauhallisemmin ja harkitummin. Olisi pitänyt tehdä ensin perusteellinen analyysi siihen astisesta, niin saamelaisuudesta kuin lappalaisuudesta. Tekemättä jäi ja niin uhkaa jäävänkin. Analyysin tekemisen Saamelaiskäräjien poliittinen johto torjuu mitä epämääräisin perustein. Kuitenkin vasta tällainen analyysi olisi luotettavasti osoittanut, mikä menneessä on ollut kestävää ja mikä hylättävää.
Saamelaisaate ja ristiriita maanomistuksesta
Maanomistukseen liittyvä ristiriita on ollut saamelaisaatteen tärkein opinkappale. Saamelaiskäräjien poliittinen johto on pitänyt ristiriitaa sovittamattomana. Se on tavoitellut ristiriidan lopullista ratkaisemista siirtämällä valtion maanomistuksen ja siihen kohdistuvan vallankäytön Saamelaiskäräjille. Saamelaiskäräjien mielestä maanomistuskysymyksen ratkaiseminen on "rekisterisaamelaisten" vapautumisen ensimmäinen ja tärkein edellytys.
Erilainen suhtautuminen saamelaisten ja maanomistuksen ristiriitaan on yhä tärkein kohta alkuperäiskansasuuntauksia toisistaan erottavia tekijöitä. Se vaikuttaa ratkaisevasti siihen, että ILO-sopimuksen ratifioimiselle myönteinen ajattelu Saamelaiskäräjissä on vallitseva. Ihminen, joka on sisäistänyt saamelaisideologisen käsityksen saamelaisten ja nykyisen maanomistuksen välisestä ristiriidasta, ei muita todisteita tarvitsekaan.
Saamelaisutopistien käsitys saamelaisten ja valtion maiden välisestä ristiriidasta elää yhä monien saamelaisten idealistien ajattelussa. Reaalisosialismista saadut kokemukset kuitenkin osoittavat, että tällaisen vaatimuksen esittäjät ovat väärässä. Jos nykyisen taloudellisen toiminnan peruste hävitetään, hävitetään samalla se dynamiikka, joka pitää saamelaisten ja lappalaisten yhteisen talouden ja koko paikallisen yhteiskunnan toiminnassa. Sellaisen alistamisen kautta ei saada tilalle vapautta vaan syrjintää. Nyt kun reaalisosialismi on kulkenut tiensä loppuun, ei kannattaisi lähteä toistamaan samoja virheitä alkuperäiskansasopimuksen nojalla.
Saamelaiset-lappalaiset vastakkainasettelu
"Saamelaiset hyvä - lappalaiset paha" -käsitys elää merkillisen sitkeästi, vaikka jokaisen pitäisi jo nyt tietää, mitä puhtaasti saamelaisideologian mukaiset ratkaisut olisivat tarkoittaneet saamelaisten verisukulaisille lappalaisille. Se olisi tarkoittanut alkuperäiskansan sisäistä diktatuuria, luonnon ryöstökäyttöä, tuhlausta, byrokratiaa, tehottomuutta, lappalaisten oikeuksien polkemista, totalitarismia, joka ei peruspiirteiltään paljoakaan eroa niistä yhteiskuntajärjestelmistä, joiden olemme nähneet tulleen tiensä päähän.
Ajatus ILO-sopimuksen soveltuvuudesta Suomen kaltaiseen järjestäytyneen yhteiskunnan olosuhteisiin on kaiken kaikkiaan jo lähtökohtaisestikin väärä. Yritys harpata äkkiä ja vailla mitään perusteita alkuperäisväestön muodostamaan yhteiskuntaan johtaisi alkuperäisväestön ainoastaan ojasta allikkoon. Yhteiskunta, josta viedään demokratia ja vapaus ei voi kehittyä muuksi kuin diktatuuriksi. Myöskään todellinen alkuperäiskansa ei ole synnytettävissä jälkikäteisesti utopioiden pohjalta ja sortopolitiikalla.
Yhteiskunta voi muuttua vain ihmisen uusiutumiskyvyn mukaan. Kansannousuilla sortohallituksia vastaan, itsenäisyystaisteluilla ja kansallisella puolustuksella väkivaltaisia hyökkäyksiä kohtaan on ollut oikeutuksensa ja paikkansa historiassa. Nyt ei kuitenkaan olla lähelläkään tällaista tilannetta, vaikka lappalaisväestö, joka on oikeudettomasti jätetty vaille äänioikeutta Saamelaiskäräjien vaaleissa, ja joita sen takia uhkaa omien alkuperäiskansaoikeuksiensa täydellinen menettäminen, näkeekin tilanteen hyvin vakavana. Tästä huolimatta, tai ehkä myös juuri siksi, nyt ei ole kärjistämisen vaan neuvottelujen, liennytyksen ja yhteisten ratkaisujen etsimisen aika.
Liennytyksen suurin este on se, että yritetään kieltää saamenkielisen väestön kanssa samoihin sukuihin kuuluvien ihmisten identifioituminen saamelaisten kanssa samaan alkuperäisväestöön. Tällöin nämä ihmiset suljetaan pois saamelaisten nauttimasta kulttuuriautonomiasta. Vaikka eletään oikeusvaltiossa, jossa jokainen kansalainen on tasa-arvoinen lain edessä ja jossa kansalaisille on suoja myös yhteiskunnan harjoittamaa väkivaltaa ja mielivaltaa vastaan, kaikelle tälle viitataan kintaalla, kun on kyse saamelaisten suhteesta lappalaisiin.
Sellaista suojaa, jota "rekisterisaamelaiset" tällä hetkellä nauttivat, alkuperäiskansoilla ei ole ollut reaalisosialismin maissa. Kaiken tämän tietäen saamelaiskäräjien poliittinen johto vaatii suurta yleisöä Tasavallan presidenttiä myöten asennoitumaan ikään kuin "saamelaiset hyvä - lappalaiset paha" -dogmi olisi totta. Ne jotka eivät näin tee joutuvat jatkuvasti kuulemaan syytöksiä saamelaisvastaisuudesta. Mitä tällaiseen kritiikkiin pitäisi vastata? Ei ainakaan siten kuin johtavat saamelaispoliitikot tahtoisivat.
Olemme nähneet, miten realiteeteista piittaamaton alkuperäiskansapolitiikka haaksirikkoutuu varsin nopeasti, harjoitettiin sitä kuinka hyvistä ja kauniista idealistisista lähtökohdista käsin tahansa. Utopistisilla haaveilla voi kyllä olla paikkansa vaikkapa alkuperäiskansan taiteessa, mutta politiikalle ne muodostavat huonon pohjan. Haaste Saamelaiskäräjille onkin siinä, kykeneekö se tunnustamaan realiteetteja vai ei. Ihmisluonto on siitä erikoinen, että se kykenee hyvään että pahaan ja moniin muunnoksiin siltä väliltä.
Todellisen alkuperäiskansapolitiikan perimmäisenä tarkoituksena tulee olla sellaisten pelisääntöjen luominen jotka kannustavat niitä voimia nousemaan esille, jotka kykenevät hyvään ja arvokkaaseen toimintaan koko alkuperäiskansan yhteisten etujen puolesta, ja yhteistyöhön ympäröivän muun yhteiskunnan kanssa. Todellisessa alkuperäisväestössä ketään ei jätetä heitteille eikä ketään alisteta. Jokaisella alkuperäisväestöön kuuluvalla on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet taloudelliseen ja sosiaaliseen hyvinvointiin ja kulttuuriin.
Saamelaiskäräjien linja
Tähän asti Saamelaiskäräjien poliittinen johto on ollut sitä mieltä, että saamelaisuus edustaisi ehdotonta totuutta. Kaikki siitä poikkeavaa vastaan pitää taistella sopuilun sijasta. Tästä ajattelusta on kasvanut ahdasmielisyys ja aatteellisen puhdasoppisuuden vaatimus.
Yli kaksikymmentä vuotta saamelaiskäräjien poliittisen johtajat ovat näyttäytyneet kaikelle kansalle kuin pahanpäiväinen riitelevä perhe. He ovat käyneet hyljeksimiensä lappalaisten kimppuun kuin biisonihärät. Kuka tahansa voi vähemmälläkin raadella itsensä henkitoreisiin. Toki tiedetään, että Suomen saamelaisten lähihistoria on sisäisten jännitteiden, ristiriitojen ja suuntataistelujen historiaa. Mistä sitten on taisteltu? Kysymys on ollut koko ajan virheellisistä lähtökohdista muotoutuneen alkuperäiskansapolitiikan jatkuvuudesta, joka on koko ajan käsittänyt lappalaisten mukaan pääsyn estämisen. Tosin sanoen taistelua on käyty ideologiassa etnisillä perusteilla muodostetun väärän alkuperäiskansan puolesta.
Saamelaiskäräjien tavaramerkiksi muodostunut lappalaisten kieltäminen on ideologisesti ja aatehistoriallisesti niin heiveröisellä pohjalla että viimeistään se on vienyt uskottavuuden Saamelaiskäräjien alkuperäiskansapolitiikalta. Se sopii hyvin kuvaamaan myös saamelaisten ja lappalaisten välistä käytännön politiikan vaikeuksia. Tärkeää olisi tässä tilanteessa saada seisova vesi liikkeelle, päästä eteenpäin alkuperäisväestön yhteistyön rakentamisessa. Se, että alkuperäiskansapolitiikassa on kaksi vaihtoehtoa, pitää muuttaa eduksi eikä haitaksi. Vaihtoehto on olemassa, ja sen avaa myönteisiä tulevaisuudennäkymiä kaikille alkuperäiskansan todellisille jäsenille.
Saamelaiskäräjien poliittinen johto haluaa kuitenkin kaikin tavoin estää saamelaisten ja lappalaisten yhteistyön kehittymisen. Esimerkiksi saamelaiskäräjien puheenjohtaja panee puheissaan ja kirjoituksissaan parastaan ärsyttääkseen vastapuoltaan. Todelliseen alkuperäisväestöön kuuluvien ihmisten yhteistyö on välttämätöntä, mikäli halutaan rakentaa parempaa ja oikeudenmukaisempaa Lapin maata. Se on tarpeen myös määrätietoisen ja uskottavan alkuperäiskansapolitiikan harjoittamisen kannalta, jotta Suomen rooli maailmalla olisi aktiivinen ja rakentava.
Lappalaiset ovat ottaneet haasteen vastaan ja lähteneet ajamaan omia oikeuksiaan. Ratkaisevaa kuitenkin on Saamelaiskäräjien poliittinen tahto. Yhteistyö ei etene, jos Saamelaiskäräjät pitää edelleen kiinni vanhoista ahtaista ennakkoluuloistaan. Tarvittaisiin paljon enemmän keskinäistä kanssakäymistä. Saamelaiskäräjien puheenjohtajalla on tässä päävastuu. Mahdotonta ei ole, että hän kykenisi kasvamaan tehtävänsä mittaiseksi, jolloin hän menisi alkuperäiskansan historiaan ristiriitaisena mutta lopulta hyvänä ja aikaansaavana ihmisenä. Mutta jos hän ei kykene panemaan alkuun alkuperäiskansan yhtenäistymistä, hänen olisi syytä vetää täydet johtopäätökset ja jättää paikkansa käytettäväksi, mieluiten jo ennen seuraavia Saamelaiskäräjävaaleja.
Nykyisessä tilanteessa etniseen puhdasoppisuuteen liittyvä poliittinen joustamattomuus ja haluttomuus tehdä välttämättömiä kompromisseja tuntuvat käsittämättömältä. Ahtaalla etnisellä näkemyksellä on tavallaan ollut myönteinenkin merkityksensä energian antajana ja Saamelaiskäräjien alkuperäiskansapolitiikan linjausten perusteena. Juuri sen avulla käräjien poliittisen johdon on onnistunut pitää selkärankansa edes kohtuullisen suorana. Mutta samalla kun sen alkuperäiskansapolitiikan kulkeminen kohti haaksirikkoa on käynyt yhä ilmeisemmäksi, Saamelaiskäräjiä luotsaava ryhmä on tarrautunut tähän tieteellistä perustaa vailla olevaan ideologiaansa ja käynyt puolustamaan sitä ja politiikkaansa yhä raivokkaammin, näkemättä että se vie uskottavuuden rippeetkin. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että etninen näkemys, sellaisena kuin sitä nykyinen käräjien johto on toteuttanut harjoittamaansa alkuperäiskansapolitiikkaansa, on pannut sen ummistamaan silmänsä tosiasioilta ja puskemaan päätään seinään. Tällainen pässinpäinen käyttäytyminen ei tunnetusti paranna ajatuksen selkeyttä.
Ylä-Lapissa edessä olevaa alkuperäisväestön poliittista ratkaisua ei todellakaan tule lähestyä ahtaasta etnisestä näkemyksestä, eikä ainoastaan saamelaisten ja lappalaisten, vaan kaikkien kansan kerrosten yhteisen edun näkökulmasta. Inhimillisen elämän jatkumisen mahdollisuuden turvaaminen läpäisee kaikki muut edut. Se on etujen etu.
Maaoikeuskiistan aiheuttama vastakkainasettelu
Saamelaiskäräjien vaatimukset saada yksin päättää maaoikeuksista ovat johtaneet katkeraan kiistaan Ylä-Lapissa. Samalla Saamelaiskäräjät on pyrkinyt välttämään avointa keskustelua siitä miten eteen väistämättä nousevat ongelmat ratkaistaan. Yhdessä soveltamisalaltaan epäonnistuneen saamelaismääritelmän kanssa tämä tulisi ILOn yleissopimusta sovellettaessa johtamaan syrjintään Inaria asuttaneita Inarin saamelaisia ja saamelaisrekisteriin kelpaamattomia lappalaisia kohtaan. Tästäkään syystä sopimuksen hyväksymiselle ei ole edellytyksiä.
ILOn yleisopimus 169:n soveltaminen tulisi merkitsemään suuria muutoksia alueella asuvien ihmisten päivittäiseen elämään ja elinkeinoihin. Muutokset olisivat edullisia saamelaisrekisterissä oleville, mutta eivät kaikille muille asukkaille heidän alkuperäisyydestään huolimatta. Se johtaisi vain syviin ristiriitoihin paikallisen väestön keskuudessa, paliskunnissa, kalastuskunnissa, yhteismetsissä, kunnissa, sukuseuroissa, seurakunnissa jne. Tavoitellut "onnen lahjat" eivät tulisi myöskään jakautumaan tasaisesti saamelaisrekisterissä olevien kesken vaan keskittymään perinteistä saamelaisten elinkeinoa, poronhoitoa, harjoittavaan suppeaan ryhmään.
ILOn sopimuksen ratifioiminen johtaisi erilaisten elinkeinolakien muuttamiseen, mikä näkyisi ja tuntuisi kielteisellä tavalla saamelaisten kotiseutualueella asuvien kaikkien ihmisten arkielämässä. Se vaikuttaisi myös rekisterisaamelaisten kesken. Saamelaisuus ja lappalaisuus ovat sinänsä tärkeitä asioita, mutta eri kansanryhmien ihmisillä on toki muitakin rooleja.
Jo nyt on nähtävissä, minkälaisiin kehityskulkuihin saamelaiskäräjien vaatimat lakiesitykset toteutuessaan olisivat johtaneet. Esiin nousevien kehityskulkujen hallitseminen tulevaisuudessa vaatii kuitenkin asioiden pohtimista ja asianmukaisten päätösten tekemistä jo nyt. Valitettavasti nykyinen päätöksentekojärjestelmämme ei kykene riittävään kaukonäköisyyteen ja tässä mielessä Ylä-Lapin väestö on syöksymässä tulevaisuuteensa ilman kuljettajaa; ilman selkeää käsitystä edessä olevista riskeistä ja haasteista ja niistä käytännön päätöksistä, joita pyritään tekemään ILO-sopimuksen ratifioimiseksi ilman asianmukaista pohdintaa tai edes tietoisuutta erilaisten lakimuutosten seurauksista.
Koko alkuperäiskansakeskustelu tarvitsee paluun ILO-sopimuksen juurille. Näyttää selvältä, että etnisten saamelaisten ja lappalaisten kohtalonyhteys on niin syvä ja läheinen, että monet olennaiset kysymyksenasettelut ja poliittiset tavoitteet tulevat olemaan jaettuja.
Saamelaiskäräjien ajamiin tavoitteisiin kytkeytyy kirjoittamaton vaatimus siitä, että lappalaiset luopuisivat historiastaan ja omisti oikeuksistaan. Näin kysymys ILO-sopimuksen ratifioimisesta on asettanut saamelaisten ja lappalaisten edut vastakkain, mikä vain pahentaa ja lisää Ylä-Lapissa asuvan väestön ongelmaa. Peli olisi sen vuoksi vihellettävä mahdollisimman pian poikki.
Johtopäätöksiä
Kokonaiskuva saamelaisten kotiseutualueesta on varsin synkkä: etnisten saamelaisten valta alueella hiljalleen rapistuu, valtaosa (yli 65 %) asuu saamelaisalueen ulkopuolella eri puolillla Suomea ja tämä osuus kasvaa koko ajan, saamelaiset-lappalaiset vastakkainasettelu ei edistä todellisten ongelmien ratkaisemista.
Alueen kehitykseen sisältyy ratkaisemattomalta vaikuttavia jännitteitä, jotka liittyvät epäonnistuneeseen saamelaismääritelmään ja sen pohjalta esitettyyn luonnonvarojen hallintaan ja käyttöön, jossa saamelaisille on esitetty yksinoikeutta. Tällaista mallia tarjottaessa poliittisille päätöksentekijöille ei ole pohdittu lainkaan käytännön strategiaa ja toimeenpanoa sellaisen toteuttamiseksi. Tällaisista esityksistä seuranneet vaikeudet tarkoittavat sitä, että alueelle on päässyt kerääntymään runsaasti kriisipotentiaalia. Nykyinen vakaus voi osoittautua yllättävän heikoksi, eikä ole lainkaan sanottu, etteikö järjestelmä joka Aikion ja Näkkäläjärven johdolla on pyritty luomaan voisi sortua milloin tahansa. Maailma on täynnä esimerkkejä siitä miten herkkiä tällaiset yhden totuuden järjestelmät ovat kumouksille ja siirtymille.
Saamelaiskäräjät on joutunut ensimmäisen kerran tuntemaan muidenkin vastavoimien olemassaolon ja yhtäkkiä se on huomannut olevansa niiden saartama. Se väitetty "saamelaisvastaisuus", josta käräjien puheenjohtaja on pitänyt isoa ääntä, ei ole saamelaisvastaisuutta, vaan hänen ahtaan etnopoliittisen linjansa arvostelua. Se ei kohdistu kansalliseen vähemmistöön eikä se kohdistu alkuperäiskansaan, vaan väärään alkuperäiskansapolitiikkaan ja alkuperäiskansan sisäiseen sortoon. Saamelaiskäräjien poliittinen johto taisteleekin keskipakoisvoimia ja jatkuvaa hajoamista vastaan. Näin ollen voidaan todeta, että saamelaisrekisteristä pois jätetyt lappalaiset ei ole enää itsestään selvästi hakeutumassa saamelaiskäräjien siipien suojaan.
Sen sijaan lappalaisten nousu on puolestaan panemassa saamelaiset ahtaalle. Vielä kymmenen vuotta sitten saamelaiskäräjien johto dominoi keskustelua maaoikeuksista ja olivat politinen voimatekijä saamelaisalueella, mutta nyt lappalaiset ovat faktoineen nousemassa todelliseksi haastajaksi alkuperäiskansana.
Saamelaisten ja lappalaisten suhteet ovat tällä hetkellä seuraamisen arvoinen tekijä. Saamelaiskäräjien poliittista johtoa lappalaisten nousu hirvittää ja saamelaisjohto vaikenee tyystin lappalaisten nousun alueellisista vaikutuksista omiin tavoitteisiin nähden. Ennen pitkää voikin olla, että saamelaisjohtajille ei jää käteen kuin yksi vaihtoehto; liittoutuminen lappalaisten kanssa. Toisaalta saamelaiskäräjien toiminta on ollut politiikkaa, joka yhtäältä hakee yhteistyötä mutta samalla vieroksuu sitä. Mutta tässä tilanteessa saamelaisjohdolla ei liene vaihtoehtoja, mikäli se aikoo säilyttää uskottavuutensa.
Lappalaiset eivät ole saamelaisille uhka eikä vihollinen, joka uhkaa sulauttaa saamelaiset suomalaisiksi. Saamelaisten johtajat eivät näytä muistavan sitä, että lappalaisten esivanhemmat joutuivat valtion pakottamina vaihtamaan yhden sukupolven aikana puhumansa saamenkielen suomeksi. Lappalaisten alkuperäisyyteen liittyy joitakin ongelmallisia elementtejä, mutta sama on sanottava usean saamelaissuvun taustoista. Mitkään näistä eivät kuitenkaan ole ylitsepääsemättömiä esteitä yhteistyölle kunhan hyvää tahtoa löytyy. Lappalaisilla sitä on, heidän kokemastaan syrjinnästä huolimatta.
Saamelaisten ja lappalaisten etu on, että niiden välillä jatkuu kuten tähänkin asti mahdollisimman laaja ja syvä kosketuspinta, joka käsittää luontevaa kanssakäymistä kaikissa tilanteissa, joka turvaa aidon luonnollisen keskinäisen riippuvuuden, yhteistyön ja luottamuksen sekä vähentää väärinkäsityksiä. Jatkossakin lappalaiset ovat saamelaisten kannalta kuten nytkin keskeinen toimija ja kumppani. Tämä pätee myös toisin päin.