Kuka voittaa ja kuka häviää?

Saamelaisten vuosisadat alamaisina

Lappalaisväestöstä polveutuvat Suomen puolen saamelaiset ovat eläneet ensin Ruotsin vallan alaisuudessa noin 530 vuotta, sitten autonomisen Suomen alamaisina 109 vuotta ja Suomen tasavallan kansalaisina 100 vuotta. Yhteensä tämä tekee noin 740 vuotta pääväestön vallitseman valtion helmassa tai paremminkin sen laidalla, hyvässä ja pahassa. Saamelaisten osana on ollut elää valtakunnan syrjäalueilla kun asiaa tarkastellaan pääväestön ja valtion näkökulmasta. Saamelaiset ovat tietenkin tarkastelleet asiaa omasta näkökulmastaan, jossa syrjässä ovat olleet Tukholma, Turku, Pietari ja Helsinki.

Suurimman osan noista noin 740 vuodesta saamelaiset ovat nauttineet kuninkaan ja myöhemmin valtion suojeluksesta. Suojelu ei toki ole ollut vain auvoisaa olemista, vaan se on perustunut molemminpuoliseen vaihdantaan - kruunu on tarjonnut saamelaisille lain suojaa, ja saamelaiset ovat maksaneet siitä verojen muodossa. Asetelma ei suinkaan ole ollut sellainen että pääväestön vähäväkiset tai edes itse tilansa omistavat talonpojat olisivat lillineet onnelassa, ja vain saamelaisia olisi sorrettu. Kaikki valtakunnan tavalliset alamaiset ja kansalaiset ovat joutuneet osallistumaan sotaväenottoihin, maksamaan veronsa ja muutenkin suorittamaan mitä esivalta on heiltä vaatinut - saamelaisten kohdalla se vain on tapahtunut tavanomaisesta poikkeavissa muodoissa.

Noiden noin 740 vuoden aikana saamelaisten nauttima suojelu on yleensä merkinnyt että heidän saamelaisuuttaan ei ole kielletty eikä kyseenalaistettu. Saamelainen kulttuuri on osin sulautunut pääväestön kulttuuriin pitkässä prosessissa, jossa suoranainen väkivalta on ollut lähinnä sivuosassa. Muutoksessa on ennemminkin ollut kyse pääväestön kulttuurin hegemoniasta, ylivallasta ja siitä nousevasta paineesta. Tuossa vuosisataisessa jatkumossa tietoisesti harjoitettu suomalaistamispolitiikka on edustanut suhteellisen lyhyttä aikakautta ja ilmiötä.

Hetkittäin on näyttänyt siltä, että saamelaisuuden poisjuuriminen on ollut ohitettu vaihe. Olen toki kauan seurannut porosaamelaisten, kolttien ja yhteistyöhakuisten inarinsaamelaisten tuella harjoittamaa politiikkaa, joka tähtää olemassa olevien maaoikeuksien uusijärjestelyyn, sillä perustelulla että ns. saamelainen elämänmuoto tulisi tällä turvatuksi. Häviäjien, syntipukkien ja sylkykuppien osaan on soviteltu ns. statuksettomia saamelaisia, eli osaa inarinsaamelaisista ja keminsaamelaisista polveutuvaa väestöä. Vaikka tämä vastenmielinen pyrkimys on minulle tuttu jo vuosikymmenten takaa, olen silti täysin tyrmistynyt siitä, miten saamelaiskäräjälain uudistamista valmistelevan Hallbergin toimikunnan ehdotuksessa halutaan panna valtiovalta laillistamaan tämä Suomen Lapin vanhimpaan alkuperäiskansakerrostumaan suuntautuva valloitus- ja syrjintäpolitiikka. Samalla kuin halutaan vahvistaa muiden saamelaisryhmien asemaa, inarinsaamelaiset ja keminsaamelaiset painetaan historian roskatynnyriin.

Historiaa ei voi pyyhkiä pois saamelaisuutta rajaamalla

Kansanedustaja, Hallbergin toimikunnan jäsen ja - uskomatonta kyllä - samanaikaisesti eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsen Markus Lohi (keskusta) on julkisuudessa selvittänyt, että saamelaiskäräjien vaaliluettelon ulkopuolellakin on saamelaisuutta. Eli kun virallisen aseman itselleen antaneet saamelaiset kokoontuvat saamelaiskäräjille harjoittamaan alkuperäiskansa-itsehallintoa ja edustavat kaikkia Suomessa asuvia saamelaisia - siis myös statuksettomia - kansallisesti ja kansainvälisesti, niin nämä ilman virallista asemaa jätetyt ja saamelaisessa itsehallinnossa vailla äänioikeutta olevat statuksettomat saamelaiset voivat vapaasti kerhoilla keskenään. Toimikunnan ehdotusta ja sen tällaisia puolusteluja voidaan pitää Suomelta tämän vuosisadan yhtenä pohjanoteerauksena perus- ja ihmisoikeuksien alalla.

Hallbergin toimikunnan ehdotus on isku vastoin Suomen alueen vanhimpien saamelaisyhteisöjen kasvoja, eikä jonkun Markus Lohen selittely "kompromisseista" paljoa lohduta. Täytyy oikein ihmetellä, miten sellainen keitos onkin saatu synnytettyä. Ajatteleeko joku kokeista tosissaan, että tällaisella esityksellä tai sen mukaisella lailla saataisiin pyyhittyä tämä alkuperäiskansa olemattomiin? Ruotsin, Venäjän ja Suomen alamaisuudessa eläneillä saamelaisilla on oma erityislaatunsa - oma kielensä, oma luonteensa, oma elämänkatsomuksensa ja omat historiaan pohjautuvat perinteensä. Saamelaiset ovat voineet elää tyytyväisinä ja onnellisina omiin ihanteisiinsa perustuvan näkemyksensä mukaan ja suorittaa tehtäväänsä "kansana ja kansalaisina", lainatakseni Karl Nickulin kirjan nimeä.

Lähes 700-vuotisesta yhteydestä Ruotsin valtakunnan kanssa on periytynyt yhteiskuntarakenne ja elämänkatsomus. Tästä ynnä siitä tärkeästä tosiasiasta, että Suomen kansaan kuuluu suomen-, ruotsin- ja saamenkielinen väestö, johtuu vilkas ja läheinen sivistyksellinen ja taloudellinen vuorovaikutus ja kosketus läntiseen naapurimaamme Ruotsin ja muiden Pohjoismaiden kanssa. Runsaalla kädellä ja lämpimällä sydämellä on Ruotsi suomalaisia ja saamelaisia vaikeuksissa moninaisella tavalla auttanut. Paljosta voi olla sille kiitollinen, vaikka toisenlaisiakin ääniä välillä kuulee. Saamelaiset ovat saaneet apua myös Norjasta. Suomen pohjoisosissa elävät saamelaiset ovat historiallisten tapausten käänteiden johdosta joutuneet jakamaan samanlaisen kohtalon kuin Norjan puolella asuvat. Me saamelaiset tiedämme, että vuosisatoja kestänyt taloudellinen ja sivistyksellinen yhteistyö voi jatkua kuten tähänkin asti vain hyvien naapurisuhteiden pohjalta.

Haluavatko saamelaiset olla vapaa kansa kansojen joukossa?

Kun puhutaan saamelaiskulttuurin uhanalaisuudesta, on syytä antaa puheenvuoro historian tutkijoille. Mikään kansa, suuri tai pieni - sanovat he - ei ole koskaan hävinnyt maailmasta, niin kauan kuin se itse on tahtonut elää. Rooman valtakunta kuoli vanhuuden heikkoudesta ja Karthagokin, jonka loppu oli sankarillinen, oli ehtinyt elämänsä luonnolliseen iltaan. Sen kansa oli rappeutunut. Se ei enää tahtonut elää. Liian myöhäinen ponnistus ei enää riittänyt. Olisi pitänyt olla elämisen tahtoa jo aikaisemmin, silloin kun Hannibal oli Rooman porteilla. Keskinäiset riidat olivat heikentäneet Karthagon. Jokaisella kansalla on lapsuutensa, miehuutensa ja vanhuutensa ja vanhuudessa kansa kuolee, ellei se ole sairastunut kuolemantautiin jo nuorempana.

Mutta miten on saamelaisten laita? Saamelaisten asiasta kiinnostuneet kysyvät, tahtovatko saamelaiset pysyä vapaina ja säilyttää omat historialliset instituutionsa sikäli kuin niitä vielä on. Jos vastaus tähän on selvä ja myönteinen, he ovat valmiit vaikuttamaan siihen, että saamelaiskulttuuri säilyy, mitä se sitten lienekään. Mutta mikä on todellisuus?

Tässä kohtaa on syytä pysähtyä saamelaisten ja suomalaisten yhteisiin kokemuksiin paljon vaikeimmistakin ajoista. Sodan ankarina aikoina saamelaiset ovat seisseet yhdessä "tavallisten suomalaisten" kanssa rintamalla isänmaan puolesta kaikki keskinäiset riidat unohtaen. Suomen saamelaisilla on tällä hetkellä toden totta isänmaa, jonka nimi on Suomi, vapaa ja itsenäinen, sellaisena säilynyt yli sodan myrskyjen ja sen jälkeisten salakarien.

Toisaalta suhtautuminen historiallisiin tapahtuminen on erittäin kaksijakoista. Pakon edessä toisessa maailmansodassa Suomea puolustamaan joutuneet inarinsaamelaiset miehet taistelivat menestyksellisesti pohjoissaamelaisten rinnalla. Vastassa oli Neuvostoliitto pakkokomentoineen ja puolustettavana Suomi. Sama valtio, jota toiset saamelaiset tänään halveksivat saamelaisten kolonialistisena alistajana. Monen sodassa kaatuneen saamelaisen viimeinen leposija löytyy Inarin ja Ivalon sankarihautausmaalta.

Viimeisin esitys saamelaiskäräjälain muuttamisesta osoittaa, että suuri muutos on todellisuudessa tapahtunut! Saamelaiseliitti kokee, että isänmaan etu ei ole enää tänään yhteinen, tai ainakaan se ei esiinny nykyisessä elämässä sellaisia uhrauksia vaativana kuin kohtalon ratkaisevina hetkinä kesällä 1944. Se tilalle on kohonnut historiasta piittaamattomien pohjois- ja kolttasaamelaisten väestöryhmien etu, kuten vaatimus ILOn sopimuksen ratifiointiin vedoten jakaa inarinsaamelaisten historiallisiin maihin kohdistuvat oikeudet uudelleen.

Tällaiset poliittiset linjaukset ovat johtaneet siihen, että nyt saamelaisten kotiseutualueella taistellaan siitä kuka on oikea ja kuka väärä saamelainen. Tosiasioista ei ole niin väliä. Ajetaan sammutetuin lyhdyin kohti tuntematonta. Ehdotusten taustalla kummittelee myös ILOn sopimuksen ratifiointi, vaikka sitä ei ääneen sanotakaan. Nämä pohjois- ja kolttasaamelaisten pyrkimykset ovat niin voimakkaat, että todellisen alkuperäiskansan - inarinsaamelaisten - etu ja niitä turvaava lainsäädäntö ei näytä pohjoissaamelaisten ja kolttien muodostamalle valtakoalitiolle merkitsevän juuri yhtään mitään. Joutuukin kysymään onko jo tapahtunut sellainen lahoaminen kuin Karthagossa ennen sen häviötä tai Troijassa, johon oli tuotu kuuluisa puuhevonen portista sisään.

Eivät sodan filosofit eivätkä historian tutkijat voi antaa tähän varmaa vastausta. Siihen kykenee vain elämä itse. Mutta meidän on silti hyödyllistä tarkastella asioita vähän laajemmastakin näkökulmasta. Sellainen johtaa terveeseen itsetutkiskeluun, mikä muuten saattaisi unohtua. Ja siitä voidaan joka tapauksessa olla varmoja, ettei meillä saamelaisilla ja lappalaisilla ole syytä vaipua toivottomuuteen. Meille jää oma elintilamme. Mutta pysyäksemme itsenäisinä ja vapaina, meidän on tunnustettava myös alueella eläville statuksettomille saamelaisille elämisen oikeus ja vapaus yli kaiken.

Tarkasteltaessa Suomen valtion osuutta saamenkansan elämisen ehtojen turvaamisessa, voin tyydytyksellä todeta tekoja, jotka osoittavat valtion toimineen kansalaisvapauksien kehittämiseksi ja kansan syvien rivien aseman parantamiseksi, taistellen vierasta sortoa ja vääryyttä vastaan ja ponnistaen voimansa äärimmilleen itsenäisyyden ja vapauden saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi. Samoin valtion toimet saamelaisten sosiaalisten olojen kohentamisen puolesta ansaitsee kiitoksen. Riittävän laajaa itsehallinto-oikeutta omille alueillemme ei vain valtion puolelta haluta tunnustaa yhdellekään saamelaisryhmälle, vaan meidät on onnistuttu usuttaa toistemme kimppuun, syömään toisiamme kuin sudet.

Jokaisen saamelaisen on opittava kunnioittamaan toisten laillisia oikeuksia. Niiden kunnioittaminen kuuluu alkeelliseen sivistykseen silloin, kun elämme Suomen kaltaisessa vapaassa, itsenäisessä maassa. Eivät ne ole vaikeita asioita, mutta ne ovat tärkeitä asioita. Pieni hyvin hoidettu saamenkansa muistuttaa jossakin määrin suurta perhettä, jossa kukin jäsen tuntee elävästi vastuunsa ja merkityksensä. Tässä piirissä kasvavat ne ominaisuudet, joista sekä yksilöiden että kansojen osakseen saama arvonanto ja luottamus riippuu.

Saamenmaa on pysyvä

Olen paljon puhunut ja kirjoittanut statuksettomista saamelaisista, alkuperäiskansa-aseman ulkopuolelle suljettujen halusta nousta poljetusta tilanteestaan. Tästä on nyt puhuttava ja tehtävä paljon työtä, heidän asemansa tunnustamiseksi alkuperäisväestöön kuuluvaksi.

Monet saamelaisten asioista kiinnostuneet ovat tiedustelleet minulta, miksi sinusta on tullut saamelaisaktivisti? Moni on myös kysynyt minulta onko saamenmaa saamelaisille sama kuin suomalaisille isänmaa? Minun on myönnettävä, että siitä hyvin pitkälti on kyse. Vasta tietoisuus saamelaisten omasta historiasta antaa meille arvokkaimman mitä elämässä on. Kaikki eivät näe tai ymmärrä tätä. Meidän päivissämme on tilapäisyyden leima. Elämämme on katoavaa. Sen sijaan saamenmaa on jotakin pysyvää, mutta samalla helposti katoavaa. Se on ollut olemassa tuhansia vuosia, sen juuret katoavat menneisyyden alkuhämärään, ja se viittaa tulevaisuuteen, jota me emme tule näkemään, mutta jonka eteen voimme silti tehdä työtä. Monet tajuavat saamenmaan merkityksen usein vain hetken häipyvänä tunnelmana.

Meidän saamelaisten on elettävä ja koettava saamenmaa vahvemmin ja vastuullisemmin, jotta se tulisi meille tietoiseksi tosiasiaksi - on koettava eräänlainen saamelainen herätys. Valitettavasti toiset jäävät tätä saamelaista herätystä vaille koko iäkseen. Minun saamenmaani ei perustu toisten saamelaisten poissulkemiseen eikä toisten saamelaisyhteisöjen maiden ja historiallisen identiteetin omimiseen. Se perustuu syrjimättömyyteen ja sopuun, joka antaa kaikille sijan.

On monia saamelaisia, jotka sanovat: on yhdentekevää missä elämä lopulta eletään. Nämä ihmiset osoittavat näillä kommenteilla, etteivät he tiedä mitä he elämältä tahtovat. Kansan ihanne on kansan tuomio. Kansan elämä muodostuu sen ajatusten mukaiseksi. Jos edellä mainittu hälläväliä-ajatus olisi yleinen, saamenkansaa ei olisi olemassa.

Saamenmaata ei ole vain sen kamara, sen kaunis luonto, joka saamelaisia ympäröi, vaikka sekin on jo painanut meihin saamelaisiin lähtemättömän leimansa. Saamenmaata on myös siellä asuvan saamenkansan historia. Saamenmaa ja sen aikana tapahtunut historiallinen kehitys ei ole vain yhden päivän saavutusta, vaan esi-isiemme työ on luonut sille vankan pohjan. Saamenmaa ei kestäisi päivääkään, elleivät sen perustukset olisi syvällä entisten lapinkylien historiassa, niistä polveutuvan väestön vapauden kaipauksessa, työssä ja pyrkimyksessä oman kulttuurinsa turvaamiseen.

Koko saamelaisten historia on ollut tämän rakentamista, niin kuin lapsen ja nuoren kehitysvaiheet ovat täysi-ikäisen persoonallisuuden rakentamista, niin kuin kasvin kehitys siemenestä on sen kukinnan ja hedelmän rakentamista. Sellaisina vaikeinakin aikoina me nykyiset saamelaiset saamme voimaa menneisyyden juuristamme kaikesta siitä mitä täällä meidän saamenmaassa on tehty, kestetty ja kärsitty vuosisadasta vuosisataan. Tämä historian perintö on meille kaikille yhteinen aarteemme. On lopulta paljon enemmän mikä meitä saamelaisia ja lappalaisia yhdistää kuin erottaa.

Saamenmaa ei ole mikään keksitty korulause vaan todellisuus, jonka ilmaa hengittävät niin saamelaiset, lappalaiset kuin monet muut alueella asuvat. Saamenmaa ei ole nurkkakuntalaisuutta, oman ryhmän korottamista, toisten alentamista. Se ei ylipäänsä käsitä suuria sanoja, vaan yhteyden ja kokonaisuuden ymmärtämistä, joka on valmis asettamaan saamenmaan edun oman edun ja ryhmän edun yläpuolelle.

Kansakuntaa ei rakenneta syrjinnällä

Monet ovat nähneet, että saamelaiskäräjien politiikassa on vain yksi voimakas pyrkimys etsiä sitä, mikä eri saamelaiset kansanryhmät erottaisi toisistaan. Se paljastaa mielipiteitten eroavaisuuksia eri saamelaisryhmiin kuuluvien yksilöitten välillä. Kaikki eivät tiedä sitä, että tällä hetkellä kiihkeämmin kuin koskaan, että nyt raastetaan auki vanhoja haavoja, jotka aika on ehtinyt umpeen parantaa, etsitään sitä mikä syvimmin loukkaa, mikä kipeimmin koskee. Monet myös tietävät, että nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin poltetaan siltoja takana. Saamelaiskäräjien eliitin mielipidesuunta pyrkii hävittämään yhteyden toisiin, luomaan kuiluja eri saamelaisryhmien välille, joita keinotekoisesti levennetään ja syvennetään. Nyt on syytä kysyä: mihin olet menossa saamenkansa? Nyt nousee murhe saamenmaan ystävän mieleen, nyt vaeltavat pilvet matalalla päittemme päällä. Nyt tarvitsee saamenkansa nuoria saamelaisia, joiden pitäisi nuoruutensa ennakkoluulottomuudella erottaa tosiasiat, että päästään jälleen tulevaisuuden oikealle tielle.

Syvällisesti määräävät tapahtumat ja kehityssuuntaukset ovat ihmisissä sisäisiä asioita, jopa sellaisia, että hän itse niistä parhaiten tietää. Samoin on saamenkansan laita. Kirjoitettu historia josta me saamelaiset olemme tottuneet valaistusta hakemaan, on kirjoittajien oman aikakautensa värittämää, useinkin perin mielivaltaisesti valittua kerrontaa. Saamenkansa ydinolemus on jotakin hyvin vaikeasti havaittavaa ja vielä vaikeammin ilmaistavaa. Ja kuitenkin sen tunteminen tässä tilanteessa olisi tärkeää.

Saamelaispolitiikassa on aikaansaatava kurssin muutos, mikä merkitsee paluuta utopioiden tavoitteluista reaalimaailman todellisuuden kovalle maaperälle. Pohjois- ja kolttasaamelaisten pyrkimyksestä tavoitella itselleen erikoisetuja ahmimalla toisten saamelaisuus on luovuttava ja samoin on luovuttava siitä kuvitelmasta, että inarinsaamelaisten syrjiminen olisi mikään oikotie taloudellisten etujen hankkimiseksi muille saamelaisryhmille. Sanalla sanoen: paljon puhuttujen poliittisten realiteettien on annettava tilaa taloudellisille, oikeudellisille ja historiallisille realiteeteille. Saamelaispolitiikan täytyy rakentua tosiasioiden tunnustamisen, voimavarojen ja mahdollisuuksien rajallisuuden oivaltamisen pohjalle ja niin ollen sen oltava asiallista - mutta silti saamelaisten omista oikeuksista sitkeästi kiinni pitävää.

Saamelaisen kulttuurin katsantokannoissa on paljon tietämättömyyteen perustuvaa ahdasmielisyyttä, toisten syyllistämistä. Sen sijaan se ei ole kyennyt kohoamaan nykyhetken yläpuolelle. Miten saamenkansa voisikaan todella olla vapaa, jos maanomistusta koskeva kiistaa pidetään ainoana merkittävänä todellisuutena ja kaikki tarmo keskitetään toisten saamelaisten saamelaisuuden kieltämiseen. Vapauden olemushan ei ole siinä, että saa tehdä mitä haluaa, vaan siinä, että pystyy tarkastelemaan omia tekojaan ikään kuin olemaan oma tuomarinsa. Saamenkansan yläpuolella ei ole mitään maallista laitosta, jolle voitaisiin antaa puolueettoman tuomarin arvo. Jokaisen aikuisen saamelaisen on vastattava itse teoistaan ja siitä, minkälaiselle yhteiselle saamelaiselle politiikalle antaa tukensa.