Kun olen ollut mukana saamelaispolitiikassa lähes 40-vuotta, olen tullut siihen tulokseen, että nykyistä saamelaiskäräjien poliittisen johdon toimintaa ohjaa ideologia, ei tosiasiat. Tähän väitteeseen perustuva analyysi on aloitettava kysymyksellä, mikä on olennaista saamelaiskäräjien poliittisessa toiminnassa? Monet ovat sitä mieltä, että sen aatteellinen ydin kiteytyy oikeudenmukaisuuden vaatimukseen maankäyttöön ja maanomistukseen liittyvissä poliittisissa ratkaisuissa. Saamelaisuuden olemus juontuu kuitenkin tätäkin syvemmästä tavoitteesta; koko alue on saatava saamelaiskäräjien hallintaan siitä riippumatta kuka tai ketkä ovat tällä hetkellä maanomistajia.

Saamelaispolitiikan vastakkaisella puolelle on viime vuosien aikana noussut lappalaisuus, joka perustuu alkuperäisväestön polveutumiseen pohjautuvaan luonnolliseen kehitykseen. Niinpä lappalaisuuden näkökulmasta olisi väkivaltaista ja yhteiskunnallisesti vahingollista pyrkiä saamelaismääritelmän nojalla muuttamaan vallitsevia maanomistusoloja, vaikka faktoihin perustuvia muutoksia sallitaankin.

Tällaiselle lappalaisten kannalle on omat perustellut syynsä ja siten äkillinen vanhan ja vakiintuneen tuhoaminen johtaisi vain turhaan häiriöön ja jopa sekasortoon. Vanhan irti repiminen olisi lisäksi epäoikeudenmukaista saamelaisia vieläkin vanhemmalle väestölle lappalaisille, jotka ovat saavuttaneet kaiken historiallisen kehityksen kautta saamelaisilta mitään laittomasti ottamatta. Ahkerimmat ja lahjakkaimmat lappalaiset ovat sitä paitsi maaomaisuutensa itse laillisesti hankkineet.

Molemmilla puolin voidaan siis vannoa oikeudenmukaisuuden nimeen, vaikka käsite saakin hyvin erilaisen määritelmän. Mutta siinä missä lappalainen haluaa tukeutua historiaan, saamelaisjohto haluaa ILOn sopimuksen nojalla muuttaa ympäristönsä sellaiseksi kuin parhaaksi näkee.

Tämän ristiriita tilanteen on saanut aikaan epäonnistunut saamelaismääritelmä. Vakiintuneen lappalaiskäsitteen korvaaminen nykyisellä saamelaiskäsitteellä panee pohtimaan sitä, onko sellaisen käyttöön ottoon ollut minkäänlaisia tieteellisiä perusteita. Nyt sitä on käytetty myös harhauttamaan, antamaan virheellisille tai heikosti perustelluille saamelaisten alkuperäiskansa käsityksille lisää uskottavuutta. Saamelaisaate ja siihen liittyvä saamelaismääritelmä on dogmatisoitunut säilyttämään valtaapitävien valtaa ja siitä on muodostunut vapaan ajattelun ja totuudenetsinnän este. Neuvostoliitossa marxismi-leninismin tuella ylläpidettiin kommunistien, Hitlerin Saksassa rotuoppien avulla natsien valtaa.

Nimenomaan saamelaisaatteen palvelukseen luotu saamelaismääritelmä kantaa ihmisajattelun hirvittävän erehdyksen taakkaa, jolla ei ole mitään tekemistä koko ILOn sopimuksen ratifiointiin liittyvän alkuperäiskansa kysymyksen kanssa. Tällaisia epäkäsiteitä tuottavat myös nykyajan terroristit, jotka ihanteensa nimissä haluavat tuhota toisinajattelijat. Islaminfundamentalistit haluavat pyhän sodan avulla päästä eroon länsimaalaisista. Norjan Behring Breivik tappoi puhtaan eurooppalaisuuden nimissä 77 maanmiestään vain, koska he edustivat demokratiaa, joka antaa ihmisoikeudet myös muslimeille.

Kun lappalaiset vannovat vapauden ja nimenomaan yksilön vapauden nimeen, saamelaiskäräjien politiikkaa ohjaa koko alueeseen kohdistuva kollektiivisten maaoikeuksien saamisen usko.

Saamelaiskäräjien poliittisen johdon paradoksi syntyy pyrkimyksestä parantaa saamelaisten kollektiivista maanomistusta saamelaismääritelmän avulla. Tätä tavoiteltaessa on jouduttu kuitenkin astumaan lappalaisten yksilöiden päätösvallan ja itsemääräämisoikeuden ylitse. Saamelaiskäräjien poliittisen johdon pyrkimys on näin luoda hyvää saamelaisille, mikä johtaisi lappalaisten pakottamiseen luopumaan maaoikeuksistaan, omasta historiastaan ja identiteetistään. Tällainen ratkaisu olisi paitsi törkeä ihmisoikeusloukkaus niin se johtaisi lappalaisten elämänlaadun heikkenemiseen. Hiukan toisin ilmaistuna, pyrkimys lisätä saamelaisten kollektiivisia maaoikeukeuksia voikin päätyä saamelaisten verisukulaisten lappalaisten itsemääräämisoikeuden kaventumiseen yksilötasolla.

Tässä ilmapiirissä ja nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa saamelaisjohdon saamelaisideologia kollektiivisine maanomistusvaatimuksineen vaikuttaa auttamattomasti vanhentuneelta. Saamelaisjohdon kannalta riskit ovat siten merkittäviä. Jos se pyrkii jatkuvasti pitäytymään vanhoihin kliseisiin, se on vaarassa pikku hiljaa näivettyä saamelaisiin ja lappalaisiin vieraantuneena. Monelle äänestäjälle tämän päivän saamelaisuus vaikuttaakin sen ideologiasta taustaa ajatellen luotaan työntävältä. Jos saamelaisuutta halutaan nostaa merkittäväksi poliittiseksi voimaksi, saamelaisjohdon on mietittävä politiikkansa perusteita ja perusteluja kokonaan uudestaan ja uudelta pohjalta.

Erottuakseen selvästi muista poliittisista kumppaneistaan saamelaisjohdon on kysyttävä, mikä olisi yksilön tasolla tapahtuva yhteiskunnallinen parantaminen. Sellainen ei voi koskea pelkästään lappalaisille kuuluvien laillisten maaoikeuksien siirtäminen saamelaisrekisteriin merkityille saamelaisille.

Oma ajatukseni on ollut että Suomi tekisi niin kuin monet muutkin valtiot: Avoimesti perustellen todettaisiin että ILO-sopimus ei sovellu Suomen oloihin, mutta että Suomi tulee sopimusta ratifioimatta soveltamaan sen henkeä ja periaatteita kansallisiin olosuhteisiinsa. Maaoikeuskiistaan voisi löytyä tämän paketin yhteydessä käytännön tason ratkaisu, joka kantaisia vuosikymmeniä eteenpäin: "moratorio", aikalisä jossa Norjan maaoikeusratkaisua osin myötäillen

1) Valtio pidättää omistusoikeuden Lapissa oleviin valtionmaihin, mutta siirtää niiden hallinnon pitkäksi määräajaksi uuden perustettavan elimen hallintaan.
2) Tilanomistajat (lappalaiset) pitävät kiinni konkreettisista vaateistaan, joita selvitellään samanaikaisesti taustalla.
3) Vanhat lapinkylät elvytetään, uusia ehkä perustetaan, alkuperäiskansan/väestön eri ryhmien puhevaltaa käyttämään.
4) Porosaamelaiset tuovat esille omat konkreettiset tarpeensa/toivomuksensa/vaatimuksensa.
5) Ratkaistaan muunkin paikallisen väestön vaikutuskanavat.
6) Kukin ryhmä tuo esille omat käytännön tason intressinsä, joita sovitellaan.

Tunnustetaan että intressit ovat osin samat, osin erilaiset, osin päällekkäiset ja kilpailevat, ja lähdetään etsimään ratkaisuja näitä sovitellen, luopuen ajatuksesta että joku ryhmä dominoisi toisia. Täysin kansallisella ratkaisulla ilman ILO-ratifiontia vältettäisiin ulkoa tuleva kansainvälisten elinten päsmäröinti, jolloin kansallisten kompromissien teko olisi helpompaa.