Vaikutelma saamelaiskulttuurista tänään

Joskus sanotaan, että kieli on kansan sielu. On totta, että kieli on usein kansan määrittelevä tekijä, ja jossain tapauksessa oma kieli rajoittuu vain omaan kansaan ja tällöin se voi olla kansallisen identiteetin ydin.

Saamenkieltä käyttää Suomen 10 000 saamelaisesta enää noin 1000-1500 henkilöä. Suurin osa (70%) saamelaisista asuu tällä hetkellä saamelaisalueen ulkopuolella. Kieli on siis menettänyt merkityksensä saamelaisia yhdistävänä tekijänä, saamenkielellä ei ole enää mahdollista symbolisoida saamenkansan yhtenäisyyttä, vaikka kuinka yritettäisiin korostaa n.s. saamelaisia arvoja.

Tämä kehitys on vain voimistunut saamelaiskäräjien toiminnan seurauksena. Saamelaiset eivät puhu yhtä yhdistävää saamenkieltä. Kaikkia Suomessa asuvia saamelaisia yhdistävä kieli on tänään suomenkieli. Tässä tilanteessa käsite "saamelaiskulttuuri" herättää jo lähtökohtaisesti monia kysymyksiä. Onko Ylä-Lapissa koskaan ollutkaan omaa saamelaiskulttuuria, vai onko se sisällöltään samaa kuin lappalainen kulttuuri? Miten kulttuurielämä on muuttunut 20, 40 tai 70 vuodessa, joka on kulunut ihmisten arvojen uudelleen rakentumisesta lappalaisessa yhteiskunnassa? Millä lappalaiset erityispiirteet korvattiin, jos niitä ylipäätänsä korvattiin?

Tosiasiassa saamelaiskulttuuri on tarkasti määritellyn lappalaiskulttuurin jälkeläinen. Tarkasti määritellyllä viittaan aikaisemmin kirjallisuudessa mainittuun lappalaisuuteen, joka vasta 1970-luvulla rajattiin kapea alaisesti saamelaisuudeksi. Näin esimerkiksi Inarin suurin saamelaissuku - Morottajat - jaettiin etnispoliittisin perustein moneen osaan.

Kulttuuri-identiteetin tulisi ihannetapauksissa tukea kansan poliittista ja taloudellista identiteettiä, mutta kuinka se voi olla mahdollista alueella jossa suhtautuminen statuksettomiin saamelaisin vaikuttaa äärettömän poliittiselta ja syrjivältä.

Kulttuurin suuntaviivojen ja kulttuuripoliittisten rajalinjojen vetäminen ei tällä hetkellä ole Ylä-Lapissa helppoa. Aihetta ei voi tarkastella huomioimatta kieltä ja politiikkaa. Saamelaiskäräjien tuottamat tekstit ja verkkosivut ovat osa saamelaiskäräjien kulttuuripolitiikkaa, mutta se on kuitenkin vain osa politiikkaa, pieni osa todellisuudesta. Sen vuoksi aiheesta puhuttaessa ei kannata tyytyä vain käräjien entisen puheenjohtaja Klemetti Näkkäläjärven määrittelemään saamelaiskulttuuripolitiikan tulkintaan. Kannattaa enemmänkin katsella ja kuunnella ympäristöä ja keskustella ihmisten kanssa.

Meistä jokainen oppii tuntemaan oman kulttuurisen ympäristönsä opettajien, vanhempien ja naapuruston kautta. Lappalaisuus on merkittävä osa saamelaisten menneisyyttä, joten sen vaikutuksia saamelaiskulttuurin nykytilaan ei voida jättää vaille huomiota. Tämä ei muutu sillä, että saamelaisnationalistisen liikkeen ideologit pyrkivät markkeeraamaan saamelaisuuden rajat nimenomaan irtisanoutumalla lappalaisuudesta. Alueen vanhin kulttuurimuoto inarinsaamelaisuus pyritään painamaan tietoisesti näkymättömiin, sijoittamaan se saamelaisuuden ulkopuolelle.

Saamelaiskulttuuri on politiikkaa. Käräjät pyrkii systemaattisesti syrjimään statuksettomia saamelaisia ja kirjoittamattomia kielisääntöjä uhmaavat voivat saada potkut. Saamelaiskäräjien nykyhallinto pitää yllä kulissia lappalaisen kansanperinteen säilyttämisestä, mutta varsinaisesti oikean kansanperinteen säilyttämiseksi ei tehdä mitään näkyvää.

Puhuttaessa inarinsaamelaisesta perinnekulttuurista ei voida olla huomioimatta alueen keskeistä sijaintia vanhojen kauppareittien varrella ja sitä kuinka alueelle on imetty vaikutteita joka ilmansuunnasta. Historiallisilta juuriltaan saamelaiskulttuuri on synonyymi lappalaiselle kulttuurille, sen raamit ovat hyvin pitkälti samat kuin lappalaisilla kulttuurilla aikoinaan oli. Nykyinen saamelaiskulttuuri elää kuin seisova vesi sammiossa, josta se pääsee pieninä puroina ulos, satunnaisesti, harvoille ja valikoiduille näyttäytyen joka kerta erilaisena.

Lappalaiset erityispiirteet on korvattu saamelaishallinnon erityispiirteillä, jotka väheksyvät statuksettomien ja etnisten saamelaisten yhteistä historiaa ja identiteettiä. Aivovuoto alueelta on todellista. Kuitenkaan kieli ei ole ainoa palanen, jota tarvitaan saamelaiskulttuurin toteutukseen, vaan kulttuuri on osiensa summa. Niin kauan kuin alkuperäiskansa ei voi toteuttaa itseään taiteen, tieteen ja kulttuurin saralla, ei alueella ole omaa kulttuuria, vaan se on vallanpitäjien kulttuuria. Alistamisen ilmapiirissä se pysyy sellaisena vaikka vallanpitäjät ja alistajat olisivat saamelaisia.

ILO-hölmöilyllään täydellisen poliittisen ja poliittismoraalisen vararikon tehneen saamelaiskäräjien entisen puheenjohtajan tuore yhdistys on ottanut nimekseen "Saamelaiset arvot". Koska yhdistyksen ilmeinen tarkoitus on toimia käsikassarana entisenlaisen politiikan jatkamisessa, nimivalinta ei juuri voisi olla epäonnistuneempi. Taustani ja elämänkokemukseni perusteella voin vakuuttaa nuoremmille saamelaispolville että saamelaiskäräjien harjoittama syrjintäpolitiikka on mahdollisimman kaukana perinteisistä saamelaisista arvoista.