Hyvää uutta vuotta 2018!

Suomen saamelaiskäräjien enemmistö ei ole tähän mennessä tehnyt itselleen tiliä saamenkansan todellisen menneisyyden kanssa, vaan tuhlaa voimansa jonkinlaiseen varjo- jaakobinpainiin itse kuvittelemansa vihollisensa kanssa. Ne kannanotot, jotka koskevat kuka on saamelainen tai miten saamelainen määritellään, ovat olleet tylyä luettavaa Suomen vanhimpaan alkuperäiskansaan kuuluville inarinsaamelaisille. Pohjois- ja kolttasaamelaisenemmistöinen käräjät ei suostu antamaan virallista saamelaisasemaa kuin käräjien saamelaispolitiikkaan myötämielisesti suhtautuville inarinsaamelaisille.

Se, että useat inarinsaamelaiset suostuvat tällaiseen nöyryyttävään yhteistoimintapolitiikkaan ja tätä kautta oman yhteisönsä hajottamiseen osoittaa, että vaikeinta inarinsaamelaisten historian muisteleminen on inarinsaamelaisille itselleen. Yhtäältä inarinsaamelaiset ovat ylpeitä sinnikkyydestään ja kyvystä selvitä lukuisista vastoinkäymisistä ja heidän kärsimästään väestökadosta, jonka aiheutti 1800-luvun muuttoliike Norjaan, espanjantauti 1900-luvun alkuvuosina ja toinen maailmansota.

Toisaalta suhtautuminen historiallisiin tapahtuminen on erittäin kaksijakoista. Pakon edessä toisessa maailmansodassa Suomea puolustamaan joutuneet inarinsaamelaiset miehet taistelivat menestyksellisesti pohjoissaamelaisten tänä päivänä kolonialistisena halveksimansa koneiston eli Suomen valtion puolesta Neuvostoliittoa vastaan. Monen sodassa kaatuneen inarinsaamelaisen viimeinen leposija löytyy Inarin ja Ivalon sankarihautausmaalta.

Inarin- ja pohjoissaamelaisten historiankirjoituksen yhtenä riippakivenä on myös se, että saamelaisiin kohdistuvia sortotoimia käsitellään kovin yleisellä tasolla, mikä on johtanut siihen, että pohjoissaamelaisten osuus inarinsaamelaisten syrjinnässä säilyy kipupisteenä. Pohjoissaamelaisten ja kolttien muodostaman koalition politiikka joutuu kuitenkin outoon valoon kun osa inarinsaamelaisten jälkeläisistä halutaan syrjäyttää saamelaisuudesta. On selvää, että tällainen toiminta on synnyttänyt kaunaisuutta.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö, joka on ehdolla valittavaksi uudelleen samaan virkaan, ei ole tähän asti täyttänyt niitä toiveita, joita inarinsaamelaiset asettivat häneen. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi tekemänsä ensimmäisen maakuntamatkansa aikana Niinistö puolisoineen vieraili Inarissa 6.-7. helmikuuta 2017. Päämiehen ohjelmassa ei kuitenkaan liiennyt aikaa jotta hän olisi voinut paneutua inarinsaamelaisten kokemaan syrjintään ja heidän oman kielensä, kulttuurinsa erityislaadun säilymisen ja alkuperäiskansan itsehallinto-oikeuden kiistämisen johdosta kokemaan hätään. Parhaimmallakaan tahdolla ei tuolloin voinut välttyä vaikutelmalta, että maakuntakiertue ei ollut niinkään itsenäisyyden juhlavuoden kuin vaalityön avaus, jossa ehdokas vaalitaktisista syistä varoi koskettamasta edes tikulla kipeää asiaa, joka olisi voinut tuottaa hänelle myös äänten menetyksiä.

Tästä pettymyksestä huolimatta haluan lainata Tasavallan presidentin uuden vuoden puhetta 2018. Niinistö muistutti, että itsenäisyyteen päätynyttä vuotta 1917 seurasi sen vastakohta, sisällissodan vuosi 1918. Tästä hän sanoi: "Historian suhteen on uskallettava olla rehellinen, sillä vain rehellisyys luo pohjan luottamukseen. Yhteisö on vahva, jos se kykenee käsittelemään myös kipeitä asioita. Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa."

"Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa."

Suomen itsenäistymisen historian käsittelyssä voidaan erottaa kaksi kautta, talvisotaa edeltävä kausi ja uusi, talvisodasta alkava kausi. Ensimmäinen kausi oli vitivalkoisen, pahimmillaan suoranaisesti kalmanvalkoisen historiankirjoituksen kausi. Valkoisiin pukeutuneet ylioppilasneitoset sirottelivat valkoisia kukkasia valkoisen kenraalin kulkea, ja valkoisten sankaripatsailla manattiin vapauden puolesta kaatuneiden urhojen muistoa ja vannottiin jatkaa heidän puhdistustyötään ja käydä päin inhaa itää.

En tietenkään vähättele valtiollisen vapauden ja sen suojassa kehittyneen demokratian arvoa, enkä valkoisen puolen kaatuneiden tai hengissä selvinneiden panosta näiden puolesta. Nyt on kyse historian kirjoituksesta, muistojen äärimmäisestä yksipuolisuudesta. Tuon "valkoisen totuuden" kääntöpuolena oli nimittäin sisällissodassa hävinneen puolen omien muistojen kieltäminen ja häpäiseminen. Valkoisten hirmuteoista vaiettiin tai niitä pidettiin välttämättöminä puhdistustoimenpiteinä. Punaiset manattiin syvimpään helvettiin parantumattomina petoina, roistoina ja epäihmisinä, heitä teloitettiin ja joukkohaudoille ei saanut pitkään aikaan rakentaa muistomerkkejä eikä järjestää niiden luona muistotilaisuuksia. Helsingin Santahaminassa teloitettujen joukkohaudan päälle rakennettiin sikojen aitaus.

Talvisota muutti tämän ratkaisevalla tavalla. Jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana Suur-Suomi -henki heräsi uudestaan, eivätkä kaikki vuoden 1918 kokeneet tai heidän jälkeläisensä ole vieläkään vapautuneet Valko-Suomen aatteen pauloista. Kokonaisuutena Suomi muutti kuitenkin suuntaansa ja olemustaan talvisodan syttyessä, ja tämä uusi kansallisen yhtenäisyyden henki oli yksi olennaisimpia tekijöitä siinä, mitä on kutsuttu Talvisodan ihmeeksi. Historiankirjoituksen ja aatteen tasolla Suomi käänsi silloin uuden lehden. Lainaan jälleen presidentti Niinistön puhetta: "Vasta vuosikymmenten myötä kasvoi täysi luottamus kansanvaltaan. Syntyi osallisen kansallistunnetta; tässä olen mukana, yhdessä. Oppi näistä vaiheista meille on selkeä: on erilaisuutta, ihmisillä on toisistaan poikkeavia taustoja, vakaumuksia ja tavoitteita, on oikeus olla eri mieltä. Ja sitä on osattava kunnioittaa, vaikka kuinka itse toisin ajattelisi."

"Yhteys on hyvä sana. Meillä on yhteys; se voi merkitä syvää samautta yhtä lailla kuin että osaamme erilaisuudesta huolimatta ymmärtää toisiamme. Ymmärrys ja sen tuoma yhteys, niiden viitoittamalla tiellä meidän on hyvä yhdessä jatkaa myös tästä eteenpäin."

Mitä Niinistön puheen vuoden 1918 muistoja ja historiallista totuutta ja yhtenäisyyttä koskevalla osuudella on tekemistä saamelaisuuden kanssa? Tässä ollaan nimenomaan asioiden ytimessä myös saamelaisten kohdalla. Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio toi omassa uudenvuoden tervehdyksessään esille historiallisen totuuden etsimisen merkityksen vakavin sanoin. Lainaan tähän pitemmän osuuden:

"Olen varovaisen toiveikas, kun Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa haetaan parhaillaan toimintamallia totuus- ja sovintoprosesseista. Prosessi on aloitettu Ruotsissa jo aiemmin ja nyt prosesseja aloitellaan rinta rinnan Norjassa ja Suomessa. Toivon, että vuonna 2018 prosessit etenisivät konkreettisiksi toimiksi ja että prosesseilla olisi myös rajat ylittäviä osioita. Kuitenkin totuus- ja sovintoprosessin voi käynnistää vain kerran. Painotan, että saamelaisilla, saamen kielten puhujilla sekä saamelaisen kulttuurin kantajilla ei ole varaa prosessien epäonnistumiseen. Mikäli saamelaisten historiaa ja sen johdosta tänäkin päivänä esiintyvää rakenteellista syrjintää ei tehdä näkyväksi ja näin pysyväksi osaksi kansallista itseymmärrystä, ja valtion ja saamelaisten tulehtuneita välejä ei saada korjatuksi, joutuu Suomen valtio kantamaan vastuun ei pelkästään saamelaisten tulevaisuuden sammuttamisesta mutta myös yksittäisten saamelaisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tilasta."

Näin siis Suomen saamelaiskäräjien puheenjohtaja. Itse lisäisin, että myös saamelaiskäräjillä itsellään on erittäin suuri vastuu kannettavanaan.

Myös Norjan saamelaiskäräjien puheenjohtaja Aili Keskitalo toi uudenvuodenpuheessaan esille totuuskomission tärkeyden, sanoen mm.: "Jos haluamme onnistua tulevaisuuden politiikan muotoilussa, meidän on ensin ymmärrettävä ja tunnettava mitä ennen on tapahtunut".

Vielä kerran Niinistön sanat: "Menneisyyden kanssa on hierottava sovintoa."

Lopuksi

Menneisyyden kanssa ei siis tule elämöidä hurmahenkisesti eikä sitä tule käyttää yhtenäisyyttä jakavana sotakirveenä. Eroja ei tarvitse peitellä, vaan niiden kanssa on opittava elämään. "Oppi näistä vaiheista meille on selkeä: on erilaisuutta, ihmisillä on toisistaan poikkeavia taustoja, vakaumuksia ja tavoitteita, on oikeus olla eri mieltä. Ja sitä on osattava kunnioittaa, vaikka kuinka itse toisin ajattelisi. Yhteys on hyvä sana. Meillä on yhteys; se voi merkitä syvää samautta yhtä lailla kuin että osaamme erilaisuudesta huolimatta ymmärtää toisiamme. Ymmärrys ja sen tuoma yhteys, niiden viitoittamalla tiellä meidän on hyvä yhdessä jatkaa myös tästä eteenpäin."

Nämä presidentti Niinistön ajatukset sopivat yhtä lailla koskemaan saamelaisten suhdetta suomalaisiin kuin eri saamelaisryhmien keskinäisiä suhteita. Menneisyyden kuvaa ei tule terävöittää jotta sillä lyötäisiin toisia päähän ja saataisiin itse loistella sen terän välkkeessä, vaan sovun hieromiseksi, uuden ja viisaamman politiikan kehittämiseksi, suhteiden parantamiseksi.

Aili Keskitalo korosti, että Norjan valtio on rakennettu kahden kansan - saamelaisten ja norjalaisten - alueelle. Norjasta ja Ruotsista en osaa sanoa. Mutta vaikka nimenomaan toivon Suomen kaikkien saamelaisten voimaantumista, ja saamelaisten rajat ylittävän yhteenkuuluvuuden ja yhteistyön vahvistumista, en kuitenkaan itse olisi taipuvainen korostamaan Suomen rakentuvan kahdesta kansasta. Minusta se painottaa väärällä tavalla eroja ja vastakkainasettelua. Ehkä aikamme tosioloja paremmin vastaavaa olisi puhua Suomen asujaimistosta, kansakunnasta, kokonaisuudesta joka koostuu monista kansanryhmistä ja identiteeteistä, joiden rajat ryhmien ja yksilöiden kohdalla ovat joskus selkeät, mutta yhtä usein monimuotoisia, monitasoisia ja toistensa sisään meneviä. Tällaista Suomea, joka mahduttaa sisälleen ei vain monimuotoisuuden vaan myös vastakkaisuuden, ja valtiota joka antaa sille tilaa ja suojelee sitä, meidän kaikkien - saamelaiset mukaan lukien - tulisi olla helppo pitää omana maana, rakastaa sitä, rakentaa sitä, ja jos vaaditaan, suojella sitä ja sen kansanvaltaista yhteiskunta- ja oikeusjärjestelmää hintaa kysymättä.

Näillä sanoilla toivotan omasta puolestani kaikille lukijoilleni hyvää alkanutta uutta vuotta 2018. Tulkoot siitä myös viisaamman saamelaispolitiikan vuosi!