Helmikuun 23 päivänä kokoontuu viime syksyn vaaleissa valittu saamelaiskäräjät järjestäytymiskokoukseen, jossa valitaan puheenjohtajisto ja hallitus. Seuraavassa esittelen käräjien jäsenille ja muille saamelaisille näkemyksiäni huomioonotettavaksi.

Saamelaisten tilannetta on tarkasteltava laajemmassa yhteydessä kuin pelkästään alueellisena kysymyksenä. Harvoin tullaan ajatelleeksi sitä, että saamelaisten kannalta saattoi olla suuri onni, että suuret löytöretket purkivat Euroopan väestöpainetta muualle kuin Skandinaaviaan. Löytöretket laajensivat aikoinaan länsimaisen ihmisen toimintapiiriä; se käsitti nyt melkein koko planeetan. Uusi maailma valloitettiin ja miehitettiin melko nopeassa ajassa. Joukoittain espanjalaisia ja portugalilaisia virtasi trooppiseen Amerikkaan ja asutti sen. Pohjois-Amerikka oli vähäisen alkuasukasväestönsä ja lauhkean ilmastonsa vuoksi erikoisen sopivaa valkoisen rodun asutettavaksi. Siirtomaista rahdattiin emämaihin hopeaa, kultaa ja maataloustuotteita. Kaivoksissa ja plantaaseilla käytettiin orjina niin alueen alkuperiäsväestöä kuin muualta ryöstettyjä ihmisiä. Saamelaisia siirtomaapolitiikka kosketti tähän verrattuna vain vähän ja pääosin lievennetyssä muodossa.

Saamelaisten ei ole vielä liian myöhäistä tajuta, mitkä vaarat liittyvät ylimitoitettuihin vaatimuksiin, joita perustellaan maalaamalla saamelaisten menneisyydestä todellisuuteen perustumattomia kuvia. Kaukana olkoon minusta ajatus, että me saamelaiset palaisimme lähes kivikaudelle ja alkaisimme taas elää keräilijöinä ja metsästäjinä. Mutta 21. vuosisadan saamelaisen on opittava ymmärtämään, että ylilaiduntaessaan täydellisesti asuinalueensa maanpinnan ja hävittäessään porojen ja muiden eläinten elinehdot hän vaarantaa oman tulevaisuutensa.

En ole kuullut että yksikään nykyisistä saamelaispoliitikoista olisi tuonut esiin tavoitetta säilyttää kaikki vielä olemassa olevat lajit ja täydellinen lajitelma eläin- ja kasvilajien elinympäristöjä. Näiden asioiden häviämistä ei korjaa kauneinkaan vetoaminen saamelaisiin arvoihin ja perinteiseen elämäntapaan. Tarvitaan oikeansuuntaisia tekoja todellisuuden tasolla.

Nykyään ratkaistavana olevat suuret ympäristöongelmat liittyvät läheisesti ihmisen säilymiseen maapallolla. Saamelaisalue on siru suurta luonnon kokonaisuutta.

Jo vuosikausia on vallinnut epätasapaino saamelaisten ja heidän elinympäristönsä kesken. Saamelaisilla on vahva taipumus syyttää muita luonnonvarojen ylihyödyntämisestä ja luonnon turmelemisesta. Toki tässä on usein perää, mutta tähän sisältyy myös yritys siirtää koko vastuu muiden harteille. Saamelaisten poliittisten johtajien on ensisijaisesti ymmärrettävä, että saamelaisilla ei ole moraalista oikeutta hävittää sukupuuttoon yhtään eläin- tai kasvilajia.

Porojen ylilaidunnuksen kohdalla on saamelaisen ja hänen elinympäristönsä luonnon vanhan sopimuksen rikkonut saamelainen itse uskoessaan olevansa riittävän voimakas seuratakseen vastaisuudessa ainoastaan itse laatimiaan käytäntöjä voimakkaamman oikeudesta.

Paras tapa taata saamelaisten teknisen ja henkisen kulttuurin jatkuvuus on tarkistaa asenteita ja palauttaa sopusointu luonnon ja heidän elämänmuotonsa välille. Tätä kautta on myös luotavissa muun väestön keskuudessa tietoon ja ymmärrykseen perustuva laaja hyväksyntä alkuperäiskansan käytännöille. Suomalaiset ovat aikoja sitten kiteyttäneet päinvastaisen, ahneuteen ja kapeakatseisen toimintamallin sanontaan "kateus vie kalat vedestä".

Ainoastaan tällaisen sopusoinnun avulla onnistutaan pelastamaan saamelaiset ja heidän asuinalueensa alkuperäinen luonto, joita jo satojen vuosien ajan on yritetty erottaa toisistaan, vaikka ne todellisuudessa ovat erottamattomia. Vastoin saamelaisten tahtoa luontoa ei voida pelastaa, mutta sen pelastamiseen tarvitaan myös saamelaisten oma panos. Luonnon pelastaminen on, tai sen tulisi olla, saamelaisten sydänasia ei vain sanoissa vaan teoissa, koska se on ainoa tapa taata saamelaisuuden säilyminen.

Kyse ei suinkaan ole vain eriasteisista luonnonsuojelualueista, vaan siitä, millä menetelmillä luontoa hyödynnetään suojelualueiden ulkopuolella. Satelliittikuvissa saa esimerkiksi suurissa osassa Lappia etsimällä etsiä auraamattomia metsämaita ja soita. Luonnonojat on vedetty suoriksi kuivattamisen nimissä ja jokia perattu uittoväyliksi. Tämän seurauksena vesistöjen humuspitoisuus on noussut ja nousukalojen kutema-alueet tärveltyneet.

Nykyään on palattu, tosin kolmesataa vuotta myöhästyneinä, alueellisen suunnittelun talouteen. Monet saamelaiset ovat oman taloudellisen edun vuoksi ymmärtäneet, että on ehdottoman välttämätöntä ottaa aluesuunnittelussa huomioon luonnonolot. Sen sijaan, että saamelaisten johtajat vaativat itselleen yksinoikeutta hallita maita, heidän olisi syytä tuoda esille oma rakentava panoksensa luonnonsuojelussa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa alueen muiden asukkaiden kanssa - myös niiden saamelaisten, jotka he haluavat sulkea piirinsä ulkopuolelle.

Useissa Euroopan Unionin maissa pyritään maankäyttösuunnitelmissa luontaisen ympäristön väistämättömän muuttamisen ohella myös säilyttämään lohkoja, joilla luonnontasapainoa ei hävitetä. Yhdysvalloissa on luonnon säilyttämisen merkitys ihmisille ymmärretty aikaisemmin. Mikään muu maa ei voi ylpeillä siitä, että olisi suunnitellut ja toteuttanut lähimainkaan niin monia luonnonsuojeluhankkeita.

Suomessa metsänhoidossa ollaan tällä hetkellä yhä vahvemmin korostamassa metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamista mm. riistanhoidon näkökulmasta. On toteutettu onnistuneesti hankkeita luontoympäristöjen ennallistamiseksi ja uusissa metsäsuunnitelmissa nähdään todellakin metsä puilta. Puupellot ja muut monokulttuurin ilmentymät edustavat siirtomaakaudella syntynyttä ihannetta, joka valitettavasti elää vahvasti edelleen. Saamelaisten edun mukaista on pitää huoli siitä, että vielä nuoret monimuotoisuutta korostavat opit viedään laajamittaisesti käytäntöön myös Lapin talousmetsissä.

Lopuksi

Olen kotisivuillani monissa kirjoituksissa pyrkinyt erittelemään saamelaisalueen ympäristökysymyksiä ja biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen syitä ja todistamaan asiallisin perustein, että saamelaispoliitikot ovat väärässä halutessaan rakentaa saamelaisille täysin keinotekoisen, todellisuudesta irrallisen maailman. Itse nuorempana luonnosta eläneenä olen vakuuttunut siitä, että luonnon rikkauksien parhaan hyödyntämisen salaisuus on saamelaisen ja hänen elinympäristönsä välinen sopusointu.

Mutta ei tässä kyllin. Nykyinen maailma muuttuu jatkuvasti. Jokainen saamelaissukupolvi on uskonut elävänsä historian käännekohdassa. Se pitää paikkansa tietyssä määrin, sillä jokainen saamelaissukupolvi rakentaa esi-isiensä saavutusten varaan lisäten niihin oman panoksensa. Kuitenkin on aikoja, jolloin tapausten kulku on kiihkeämpää, kuten joen juoksussa on kohtia, missä vesi virtaa nopeammin ja pyörteillen. Jos haluamme, että saamelainen kulttuuri pysyy elävänä, virtaavana vetenä eikä muutu vain kuivatuksi joenuomaksi täynnä kuolleita kiviä, meidän on kannettava vastuu huomisesta toimimalla viisaasti luonnon vaalimisessa.