Kommunismi on romahtanut - kommunismi, johon monet saamelaisetkin oli saatu uskomaan. Siitä hyvän esimerkin tarjoavat maaherra Hannele Pokan toimikunnan esitykset 2000-luvun alussa maanhallinnan järjestämiseksi saamelaisten kotiseutualueella. Nämä maaoikeusneuvostoja koskevat ehdotukset yrittivät yhdessä omalla tavalla kirjoitetun historian kanssa luoda meille uuden historian ja maallisen utopian. Aina ennen sanan tuojat loihtivat meille varmaan tapaansa henkisen ja hengellisen utopian. Aina joku muu on sen halunnut tehdä.

Ehdotettu maanhallintamalli oli suoraan kopioitu Neuvostoliitossa 1930- ja 1950-luvuilla toteutetuista ratkaisumalleista, kommunismin utopioista ja vallan ikeistä. Niissähän yksittäisten saamelaisten sukujen ja perheiden maista muodostettiin kollektiivisesti hallinnoitu maa. Yhä vieläkin on löydettävissä joukko ihmisiä, jotka haikailevat kommunismin perään. He uskovat vieläkin aivan tosissaan ja vakavissaan, että ainutlaatuinen tilaisuus on menetetty, ja että sinänsä hyvän aatteen ovat tärvelleet Stalin, Honecker sekä monet muut heidän kaltaisensa rikolliset valtiomiehet. Jotkut haluavat siirtää vielä nykypäivään nämä jo kerran testatut utopiat ja ihmisen alistamisen välineiksi osoittautuneet neuvostot. Näiden ehdotusten takana ovat olleet totuttuun tapaan ideologiat. Ne edustavat aina jotakin äärimuotoa. Ne nojaavat väistämättä aina johonkin vallan käytön äärimmäisyyteen, demokratian valepuvussakin. Siksi meidän saamelaisten on syytä varoa ideologioihin nojaavia utopioita.

Utopioihin uskovat ja niiden nimeen vannovat ihmiset tuntuvat odottavan vieläkin sosialismin renessanssia sen harhan vallassa, että aate sinänsä oli ihan kunnossa, mutta se sattui vain joutumaan vääriin käsiin. Vasemmistolaiset kautta maailman pyörittävät yhä tätä ajatusta, että reaalisosialismin murentuessa on aika marssittaa esiin sosialismin ja demokratian uudenlainen yhdentyminen. Myös Venäjän presidentti Boris Jeltsin väitti aikoinaan, että kommunismi oli hieno utopia. Hänellä oli siitä pitkä ja monipuolinen kokemus. Joten siltä sen on täytynyt kaiken jälkeen tuntua. Mutta mikä säästää meidät siltä?

Mitä enemmän olemme saaneet tietää tuosta ajasta, jonka kommunismin kokeilu kesti, sitä enemmän voidaan jo havaita, että se oli alusta asti rikos ihmisyyttä vastaan, kokeilu elävillä ihmisillä, jossa yksilöllä ei ollut mitään arvoa. Ihmiset pakotettiin elämään henkisessä vankilassa, jonka avulla yritettiin saada ihmiset omaksumaan uudenlaiset ihmisen ihanteet. Kuolan alueella asuva harvalukuinen saamelaisväestö sai tämän politiikan tuntea syvästi nahoissaan.

Pelkästään Venäjällä tapettiin yli 70 vuoden aikana kymmeniä miljoonia ihmisiä kommunistisen kokeilun nimissä - lukuun eivät sisälly sodassa kuolleet. Merkillistä kyllä, älymystö onnistui heijastamaan tuota lumoa, joka puhkesi kuitenkin kuin saippuakupla Neuvostoliiton romahtamisen myötä 1990-luvun alussa.

Uuden aatteen etsinnässä monien katseet ovat suuntautuneet Yhdysvaltoihin. Yhdysvallat on jo vuosien ajan näyttänyt mallia siitä, miten kansojen ja rotujen sulatusuuni toimii käytännössä. Tulevalla monikulttuurisella aikakaudella me saamelaisetkin joudumme todennäköisesti myös hyödyntämään amerikkalaista yhdistymisen ja aloitteellisuuden periaatetta. Tämä onkin omiaan pehmittämään maaperää uudelle ideologialle, joka saattaa olla yhtä kova ja taipumaton kuin oli aikoinaan kommunismi.

Tässä on kuitenkin se ero, ettei se ilmene kollektiivisena pakkona, vaan yksilön äärimmäisenä vapautena ja valinnanmahdollisuuksien kasvuna. Äärimmäiseen vapauteen perustuva elämä on kuitenkin suunnattoman stressaavaa. Tulevaisuudessa yhä useammat joutuvat sen eteen, että ihminen voi tehdä mitä vain - tai jättää myös tekemättä. Mutta päätös tästä täytyy tehdä aina uudestaan - eilen tehty päätös ei välttämättä päde tänään enää ollenkaan.

Vapaudesta johtuva kova rasitus voi suistaa ihmisen helposti raiteiltaan. Piiskana toimii nolaus: jos menettää yhteyden nykyhetkeen ja vähänkin poikkeaa "trendistä", nolaa itsensä pahasti. Ongelmaksi alkaa muodostua, että taukoamattomassa muutosten virrassa monet ihmiset haluavat välillä levätä, he haluavat pois oravanpyörästä. Mutta se on pahinta, mitä voi tehdä: jos kerrankin hyppää sivuun, takaisin vanhaan menoon pääsee vain suurin voimanponnistuksin, jos niilläkään sitten. Lyhyesti sanottuna, tulevaisuuden elämäntavasta ei voi ottaa lomaa. Kyydissä on pysyttävä keinolla millä hyvänsä.

Mitä EU tuo saamelaisille, voidaan tässä yhteydessä varsin aiheellisesti kysyä? Onko meidän pysyttävä senkin kyydissä, kun se ei itsekään tiedä, minne se on menossa. Lisäksi näyttää aika ajoittain, että se on epävarma siitäkin, mistä se on tulossa. Silti se on yrittänyt luoda ylitsevoivan vaikutuksen elämänmuotoomme. Onko meille vieläkään selvinnyt, mitä se sillä haluaa tai minne se oikein pyrkii.

Uudet asiat vyöryvät tällä hetkellä eteemme ja ylitsemme sellaista vauhtia, että mikäli tahdomme pysyä ajan virrassa mukana, emme voi haaskata aikaa edes rentouttavan viikonlopun viettämiseen, kunnon lomasta puhumattakaan. Vain sellainen ihminen, joka on viritetty oikealle aallonpituudelle - joka on oikealla tavalla ohjelmoitu- pystyy nauttimaan uudesta elämänfilosofiasta ja sen mukanaan tuomasta nopeasykkeisestä muutosten pyörteestä. Sellainen ihminen, joka pitäytyy mieluummin vanhaan, tai pysyttelee muutosten virran ulkopuolella, pitää uutta elämänfilosofiaa vastenmielisenä, pikemminkin muutoksen irvikuvana. Mikä on hänen kaltaisensa tulevaisuus?

Lopuksi on kysyttävä; miten torjua tämän nopeasykkeisesti tempoilevan ja ihmisten psyykettä rasittavan elämäntavan leviäminen saamelaisten keskuuteen? Vastaukseni olisi, pitäkäämme perinteinen luontoon pohjautuva saamelainen elämäntapamme arvossa, tutkikaamme, mikä siinä on ollut hyvää ja huonoa. Tosiasia on kuitenkin, että luontoon pohjautuvalla elämäntavalla, arvoilla ja veljeyttä korostavilla asenteilla toisia saamelaisia, lappalaisia ja muita ihmisiä kohtaan saamenkansa on selviytynyt aikaisemminkin yli vaikeidenkin aikojen. Näihin arvoihin ja elämäntapaan tukeutumalla selviämme yli näidenkin vaikeiden aikojen.