Veikko Väänänen tarkasteli viimeisimmässä blogikirjoituksessaan saamelaiskäräjien toimintaa ja sen rahoitusta. Tällainen tarkastelu on paikallaan. Käräjien toiminta ei tosiaankaan pohjaudu samankaltaiseen demokratiaan kuin kunnallinen demokratia. Kun tämänkaltaisia kriittisiä arviointeja käräjiä kohtaan on esitetty, ovat saamelaiset tavallisesti vedonneet siihen, että yleistä mielipidettä on johdettu harhaan: saamelaisten ahdinko esitetään "hyökkäävän suomalaisen kansallismielisyyden" ja syvälle historiaan juuttuneiden jännitteiden seurauksena.

Saamelaiset ovat jatkuvasti vedonneet kansainvälisiin sopimuksiin vaatiessaan itselleen muuta väestöä laajempia oikeuksia. He eivät näy tiedostavan sitä, että heidän ajamansa vaatimukset lisäävät samalla alueella asuvien ihmisten köyhtymistä ja ympäristön tuhoa.

Saamelaispolitiikassa olemme tähän mennessä nähneet miten tällainen uusi alkuperäiskansa-sopimusjärjestelmä luo sosiaalista erottelua etniseltä pohjalta, rohkaisee rasismia ja etnisiä konflikteja, heikentää metsä- ja kalastajalappalaisten oikeuksia luoden pohjaa kansallisuuksien välisiin selkkauksiin. Kannattaa muistaa, että Etelä-Afrikan apartheid-järjestelmä sai nimensä opista, jonka mukaan mustat ja valkoiset olivat periaatteessa yhtä arvokkaita, siinä mielessä että molemmat ryhmät olivat Jumalan luomia. Koskapa ne kuitenkin olivat kyvyiltään, kansanluonteiltaan, kulttuureiltaan ja kehitysasteiltaan aivan erilaisia, niiden tuli saada elää ja kehittyä omaan tahtiinsa, omilla alueillaan, toisistaan erillään. Apartheid tarkoitti juuri erillisyyttä, erottelua toisistaan. Todellisuudessa järjestelmä vakiinnutti jyrkän sosiaalisen eriarvoisuuden, jossa kaikki parhaat maat ja muut taloudelliset voimavarat olivat valkoisten käsissä, ja mustien ns. itsehallintoalueet olivat työvoimareservin säiliöitä; mustien alueet eli bantustanit eivät tarjonneet mustille elinmahdollisuuksia ja toimeentuloa, vaan heidän oli tultava töihin valkoisten alueille, joilla he olivat täysin vailla oikeuksia.

Suomen Lappiin on mahdollisesti luotavissa alkuperäiskansan jäsenille järjestelmä, jossa näiden yksilöiden ja ryhmien erityiset oikeudet ja tarpeet tulevat huomioiduksi nykyistä paremmin. Se ei kuitenkaan onnistu nykyisen kaltaisella keskitetyllä järjestelmällä, jossa maiden ja vesien hallinta siirtyisi saamelaiskäräjien alaisuuteen. Mikäli alkuperäiskansaoikeuksia kehitettäisiin alueen muun väestön oikeuksista erillään, mikä ei välttämättä ole ainoa mahdollinen tie, avaimena on nimenomaan kulttuuriltaan eriävien saamelaisryhmien omien yhteisöjen itsehallinto omilla alueillaan. Tällaisen itsehallinnon yhdistäminen yksityisen omistuksen periaatteeseen ei kuitenkaan ole asioista helpoimpia. Yksi on kuitenkin varmaa. Me emme tarvitse Lappiin etnisin perustein väestöä eriarvoistavaa järjestelmää, apartheidia. Saamelaiset, kaikenlaiset saamelaiset, olisivat häviäjiä, täysin riippumatta siitä tulisiko heistä alueen poljettua reservaattiväkeä vai herrakansaa.

Nykyiset vaikeudet ovat suoraa seurausta saamelaiskäräjien yksipuolisista tulkinnoista, joissa kielletään ILOn sopimuksen perusperiaatteiden noudattaminen, samalla kuin vaaditaan että Suomi ratifioisi tämän sopimuksen. Kyseessä on erittäin suuri ihmisoikeusloukkaus inarinsaamelaisia kohtaan. Saamelaisten oikeuksien nimissä tehtävät uudistukset suosivat pelkästään pohjoissaamelaisia ja näiden poliittisia liittolaisia kolttia, jättäen inarinsaamelaiset toisen luokan kansalaisiksi omilla historiallisilla alueillaan. Saamelaiskäräjien alkuperäiskansaideologia ylläpitää uutta ja raakalaismaista halua puuttua alueen ihmisten laillisiin oikeuksiin. Tämä tapa perustuu tahalliseen alkuperäiskansasopimuksen väärintulkintaan. Välittämättä vähänkään saamelaisia vielä vanhemman lappalaisväestön oikeuksista saamelaiskäräjät on valmis siirtämään nämä oikeudet niille pohjoissaamelaisten jälkeläisille, joiden esi-isät 160 vuotta sitten muuttivat Suomeen parempien laidunmaiden toivossa. Yhtiömiehinä tässä jaossa ovat mukana myös kolttaväestö, jotka 72 vuotta sitten evakuoitiin Petsamosta ja asutettiin inarinsaamelaisten historiallisille alueille. Sen sijaan että koltat hakisivat sovussa luontaisilta liittolaisiltaan inarinsaamelaisilta jälkikäteen hyväksyntää tälle aikoinaan tehdylle väestösiirrolle, koltat näkyisivät luottavan siihen, että siirrosta vastannut Suomen valtio ei halua vanhoja kaivella. Tämä on ymmärrettävää, koska valtio asutti koltat maille, joille sillä ei olut laillista saantoa, ja joiden oikeiksi omistajiksi se tiesi tai olisi pitänyt tietää vanhojen inarilaissukujen perilliset.

Saamelaiskäräjien kolttasiiven keskuudessa mahdetaan arvella, että poliittinen liitto pohjoissaamelaisten kanssa pitää inarinsaamelaiset vaarattomina. Inarinsaamelaisten heikkous omien etujensa ajamisessa on varmistettu perinteisellä keinolla, synnyttämällä heidän keskuudessaan kahtiajako. Osa on assimiloitunut vahvaa pohjoissaamelaista leimaa kantavaan yleissaamelaisuuteen, tehden itsestään näin salonki- ja hallituskelpoisia. Toinen osa, joka vaatii inarinsaamelaisille tasavertaisia oikeuksia, on ajettu oppositioon, todelliselle saamelaispoliittiselle korpivaellukselle. Hallituskelpoinen osa inarinsaamelaisista parjaa näitä sitkeitä poliitikkoja yhteistyökyyttömiksi, saamelaisen yhtenäisyyden hajottajiksi ja ties miksi. Kaikki tämä vaikuttaa siihen, että inarinsaamelaisten oikeusasema omaan lakipohjaiseen itsehallintoon oikeutettuna alkuperäiskansaryhmänä ei etene, vaan sitä koskevat "selvitykset" hautautuvat valtion toimesta oikeusministeriön sokkelohin ja pohjoissaamelais-kolttakoalition toimesta saamelaiskäräjien työryhmiin. Toivon sydämestäni että tämä ennustukseni olisi väärä.

Alkuperäiskansa- ja ihmisoikeussopimusten ontuvat tulkinnat ovat johtamassa Ylä-Lapissa siihen, että saamelaiskäräjät haalii itselleen suoran omistajavallan korvikkeeksi yhä kasvavan määrän epäsuoraa valtaa jossa se erilaisten neuvottelu- ja sopimusmenettelyjen puitteissa käyttää vahvaa määräysvaltaa alueen maiden ja vesien käyttöä koskevissa asioissa. Vastaavassa määrin kaventuvat lailliseen saantoon perustuvien maanomistajien oikeudet. Tätä valtapolitiikkaa verhoaa kulttuuri-itsehallinto ja saamelaisten oikeuksien turvaamista koskeva sanahelinä, tarjoten horjuvan oikeutuksen poliittisille päättäjille. Valtakunnantason päättäjät eivät kykene mieltämään asetelmaa, ja pelkäävät puuttua asiaan, jotta heitä ei päästäisi syyttämään saamelaisen alkuperäiskansan oikeuksien polkemisesta ja itsehallintoon puuttumisesta. Presidentti Niinistö, joka on perillä Ylä-Lapin kiistojen sisällöstä ja ydinkysymyksistä, antoi esimerkin vastuun väistöstä vieraillessaan Inarissa saamelaisten kansallispäivänä 6.2.2017. Presidentti, joka on korostanut presidentti-instituution roolia moraalisena johtajana, totesi että hän ei ryhdy erotuomariksi sanoen: "En ota kantaa, mitä keskustelun johdosta pitäisi tehdä. Nämä ovat hallituksen asioita. Kun asiat ovat auki, ei minun ole sopivaa niitä kommentoida". On vaikea nähdä ettei presidentin maakuntamatkojen sarja olisi yksinkertaisesti vaalityötä edessä olevia presidentinvaaleja silmällä pitäen. Mahdollisimman laajan kannatuksen saamiseksi on vältettävä liian vahvaa profilointia. Inarinsaamelaisten syrjinnän luulisi olevan asia, johon moraaliseksi johtajaksi pyrkivän istuvan presidentin tulisi puutua, mutta todennäköiselle tulevalle presidenttikandidaatille tasapainoilu lienee viisaampi valinta.

Uusi alkuperäiskansojen maailmanjärjestys perustuu Suomen osalta väärään konsensukseen, jonka perusteella saamelaiskäräjät pyrkii määräämää ainoaksi ja oikeaksi ja kohtalon määräämäksi tieksi ILOn sopimuksen ratifioimisen. Välillä tuntuu siltä, että lähes kaikki poliittiset puolueet oikeistosta vasemmistoon ovat mukana tuossa yksimielisyydessä. Toivottavasti olen väärässä.

Saamelaiskäräjien poliittinen johto yhdessä YLE-Sapmin kanssa tuottaa kannanottoja, uutisia ja vääristelee avoimesti tapahtumien kulkua ja tosiasioita. Käräjien poliittisen johdon väärä tietoisuus estää kriittisen keskustelun ja naamioi totuuden. Viime kädessä tuo väärä tietoisuus ehkäisee paikallisten lappalaisten toimintojen kollektiivisen ymmärtämisen. Käräjien poliittisen johdon ainoa lupaus alkuperäiskansaan kuulumattomille oikeuksia vaille jääville on ontoksi kaluttujen sosiaaliohjelmien karu maailma.

Meidän täytyy saattaa totuus uudelleen voimaan, vastaamalla oikealla tiedolla saamelaiskäräjien valvomien tiedotusvälineiden propagandasyötölle, lakkauttaa saamelaisutopiakokeilu, joka ei näytä tyydyttävän ketään. Kamppailun täytyy olla laaja-alaista ja demokraattista ja sen on katettava kaikki sektorit kaikilla tasoilla yhdistäen kaikki totuutta ja sopuisaa yhteiseloa toivovien saamelaisten - olivatpa nämä pohjoissaamelaisia, inarinsaamelaisia, kolttia tai muita metsä- ja kalastajasaamelaisia - vahvaksi vastavoimaksi saamelaiskäräjien nykyiselle poliittiselle johdolle. Ihmisten on yhdistyttävä yli sektorirajojen. "Yhden asian liikkeeseen kuuluvien" täytyy toimia yhdessä tukeutuen yhteiseen ymmärrykseen siitä, kuinka käräjien ajama politiikka tuhoaa ja köyhdyttää. Kamppailun laajentaminen on ensisijaisen tärkeää, ja se vaatii sellaista solidaarisuuden tasoa, jota tähän mennessä ei ole nähty.

Saamelaiskäräjien politiikka ruokkii yhteiskunnallista eripuraa eri alueiden välillä ja niiden sisällä. Tässä tilanteessa yhteinen päämäärä on eri ryhmien järjestäytyminen. Käräjien kokoukset ovat muodostaneet voimakkaan sysäyksen, joka kokoaa kaikki käräjien sortamat ja sen politiikan itselleen vieraaksi kokemat pyrkimään kiistan lopettamiseen ja siten kestävään rauhaan.