Rappion merkit ovat vahvat kun tarkemmin tutustuu YK:n ihmisoikeuskomitean yritykseen ratkaista saamelaiseliitin ylläpitämä kiista "kuka on saamelainen" ja kuka ei. YK:n ihmisoikeuskomitean langettava päätös saamelaisten syrjinnästä liittyy saumattomasti saamelaiskäräjien vaatimuksiin, joiden mukaan Suomen valtion pitää palauttaa saamelaisalueella olevat, valtion itselleen omimat maat takaisin saamelaisille, tarkemmin ottaen saamelaiskäräjien määräysvaltaan.

Kyseessä on uusi luku jo vuosikymmeniä jatkuneesta pyrkimyksestä ja hankkeesta, jonka tavoitteena on saamelaisaktivistien ja heidän tukijoidensa ajama kollektiivinen maanomistus. Tästä tulee mieleen miten valikoiva on ihmisen muisti, ei haluta vieläkään tunnustaa sitä miten kommunismin utopialle kävi entisessä Neuvostoliitossa; se romahti kuin korttipakka.

Kollektiivinen maanomistus ei ole saamelainen perinne eikä vanha saamelainen instituutio, vaan myöhäissyntyinen ajatusrakennelma, joka on syntynyt vasta 1960-luvun loppupuolella silloin radikalisoituneiden saamelaisaktivistien keskuudessa. Se syntyi heijastamalla marxilaiseen historiakäsitteistöön sisältyvä oletus alkuyhteiskunnan kollektiivisesta maanomistuksesta mekaanisella tavalla saamelaiseen alkuyhteiskuntaan. Sen enempää ajatus saamelaisesta alkuyhteiskunnasta kuin sen maanomistuksen kollektiivisesta luonteesta eivät millään tavalla perustuneet todellisuuteen, vaan kyseessä oli puhtaasti aatteellinen ajatusrakennelma.

Nuoret vasemmalle vahvasti kallistuneet saamelaiset aktivistit loivat itselleen romantisoivan ihannekuvan menneestä saamelaisesta kulta-ajasta ja rakensivat sen pohjalta ja avulla mielikuvan tulevaisuuden saamelaisesta ihanneyhteiskunnasta, jossa vallitsisi kollektiivinen maanomistus. Lyhyesti sanoen he loivat saamelaisen utopian. Nyt tuon ajan aktivistit, sikäli kuin vielä ovat keskuudessamme, ovat jo vanhoja, mutta heidän luomansa idea elää uusien aktivistipolvien kantamana.

Saamelaisen kommunismin aate kummittele Euroopassa - Ylä-Lapissa, Helsingissä Brysselissä ja Strasbourgissa. Yhdyttyään Euroopassa liihottelevaan nationalismin aatteeseen ja verhouduttuaan kunniallisen ihmisoikeustaistelun kaapuun se on lehahtanut Atlantin yli ja lumonnut YK:n ihmisoikeuskomitean tuomitsemaan Suomen valtion ja vaatimaan KHO:lta että tämä purkaisi tuomionsa, joilla saamelaiskäräjät määrättiin merkitsemään vaaliluetteloonsa siitä syrjittyjä henkilöitä. Hyvin ovat purreet YK:n alkuperäiskansafoorumeilla esitetyt itkusilmäiset vetoomukset ja Suomen saamelaiskäräjien suunnalta lähtenyt valituskirjelmä. Sen taustalta löytynee kylläkin joukko vanhemman polven utopistiaktivisteja, joilla kynä pysyy vielä hyvinkin kädessä. Ovatpa eräät heistä edenneet professoriksi ja jopa kansainvälisen tason ihmisoikeusasiantuntijoiksi asti, niin että he osaavat puhua ja kirjoittaa tavalla joka puree YK:n ihmisoikeuskomiteassa toimiviin kollegoihinsa.

YK-komitean päätöksen lähtökohtana olleen valituskirjelmän takapiruja aikoinaan innostanut aate istuu näemmä niin tiukasti, että he ovat edelleen sokeita valituksen avulla tavoiteltujen pidemmän tähtäimen tavoitteiden sisällöstä ja luonteesta. Vai nekö juuri antavat heille energiaa toimia saamelaisten aktivistien ystävinä? Olin uskonut, että saamelaisesta kollektiivisesta porojen ja maan omistuksesta olisi saatu jo enemmän kuin riittävästi käytännön kokemusta ja näyttöä sortuneen Neuvostoliiton alueelta ja ajalta. Tiedän mistä puhun; olen työskennellyt entisen Neuvostoliiton alueella lähes puolitoista vuotta ja nähnyt miten sisäinen rappio on syöpä joka vie potilaan terveyden. Joten nyt on saamelaiskäräjien tarpeellisuuden arvioinnin paikka.