Ulkopuolisista asiantuntijoista

Viime aikoina eräät saamelaisasioiden ulkopuoliset asiantuntijat, mm. Pekka Sammallahti, ovat kritisoineet saamelaisten itsehallinon nykyistä mallia puolustavissa kirjoituksissa myös minua. Heille toteaisin vain että poliittisella toiminnalla on kautta aikain ollut yksi intohimoinen ja korkea päämäärä ylitse muiden: henkilökohtaisen ja oman viiteryhmän maailmankatsomuksen saaminen hallitsevaan valta-asemaan, itsestäänselvyydeksi ja yhteiskunnalliseksi normiksi, johon muiden on suhteutettava ja mukautettava ratkaisunsa. Saamelaiskäräjät ILOn sopimuksen ratifioimisella pyrki nimeen omaan tähän, muiden oikeuksista välittämättä. Tällainen vallan eetos vie kaikkea poliittista toimintaa eteenpäin, myös saamelaiskäräjien syrjivää saamelaispolitiikkaa, jonka takuumieheksi monet suomalaisetkin tutkijat ovat hurahtaneet.

Meidän kaltaisessa demokraattisessa yhteiskunnassa ILOn sopimuksen ratifioinnin jälkipelin tunnekuohunta näyttäytyy korkeintaan Sammallahden kirjoituksen kaltaisina heittoina milloin mihinkin suuntiin, mutta muissa järjestelmissä vastaava asetelma voisi tulehtua pitkällisiksi aseellisiksi konflikteiksi. Mielestäni Ylä-Lapin maanomistukseen liittyvässä kiistassa ei ole mitään kauhistuttavaa, koska tämän tapaiset kiistat kuuluvat osana meidän kaltaisen oikeusvaltion olemukseen ja niiden käsittelemiseksi meillä on toimivat mekanismit. Niitä pyritään nyt tietoisesti testaamaan.

Poliittinen kamppailu ILOn sopimuksesta ei rajoitu yksin saamelaisten ja lappalaisten aateryhmien välisiin kiistoihin, vaan nokkapokkaa on käyty ja käydään edelleen ankarasti saamelaisten ja myös eri puolueiden sisäisillä kentillä. Myös saamelaispolitiikkoja ja heidän suomalaisia aatetovereitaan ohjaa selvästi niin sanottu valtavaisto, pyrkimys valtaan. Vaikka tämä pyritään kätkemään yleisen ja yhteisen hyödyn kaavun alle, se kuuluu politiikan ja poliitikkojen normaaleihin ominaisuuksiin sekä sisäisillä että ulkoisilla valtataistelun kentillä.

Saamelaispoliitikot ovat luvanneet nykyisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin kokonaisvaltaista ratkaisua aikana, jona niitä erityisesti maailmanlaajuisesti kaivataan. Ne ovat monen saamelaisen ystävän mielestä alkaneet tuntua varteenotettavilta vaihtoehdoilta. Tällaisen "alkuperäiskansaliikkeen" vetovoima perustuu suurelta osin siihen, että se tarjoaa yhteiskunnalliselle kehitykselle selkeitä päämääriä, seurauksista välittämättä. Kansainvälisen alkuperäiskansaliikkeen samoin kuin saamelaiskäräjien johdon tavoitteet ovat monilta osiltaan oikeutettuja, mutta kaiken kattavan kokonaisratkaisun tarjoajina nämä liikkeet sijoittuvat auttamattomasti romanttisten utopioiden joukkoon. Siihen perustuu niiden vetovoima, mutta siinä on myös niiden heikkous ja rajoitus.

Jos tällaisten Sammallahden kirjoituksen kaltaisten poliittisten kannanottojen tai jopa poliittisten sitoutumisien syiden yhdeksi ääripäiksi määritellään vallanhimon motivoima laskelmoitu älyllinen epärehellisyys ja toiseksi ääripääksi idealistisen utopistisen vision saavuttamiseksi tehdyt uhraukset, niin yksilölliset tarinat ovat aina olleet arkisempia ja sijoittuneet jonnekin näiden välimaastoon. Jokainen päätelköön itse, kumpaan päähän näiden Sammallahden kaltaisten asiantuntijoiden kannanotot sijoittuvat!