Oikeusministeriö on hiljattain asettanut työryhmän valmistelemaan muutoksia saamelaiskäräjälakiin. Tämän työryhmän asettamisella hallitus pyrkii ratkaisemaan yli 30 vuotta jatkuneen ongelman perinteiseen tapaan siirtämällä se pois näkyviltä sitä varten asetettuun työryhmään. Tiedossa olevat ongelmat joko hautautuvat sinne tai sitten palautuvat sieltä parhaassa tapauksessa valmiina ratkaisuehdotuksena takaisin päätöksentekoon. Eli vaikuttaa siltä, että todellista kompromissia ei haluta vieläkään. Kompromissi ei voi oikeusvaltiossa tarkoittaa sitä, että alkuperäisin väestö inanrinsaamelaiset pakotetaan luopumaan oikeuksistaan heidän alueelle ulkomailta muuttaneille pohjoissaamelaisille ja koltille.

Hyvin erikoisia ovat olleet saamelaiskäräjälakia ja ILOn sopimuksen ratifiointia valmistelleet työryhmät. Kaikissa työryhmissä jotka ovat näitä kysymyksiä käsitelleet on ollut hyvin minimaalinen edustus niistä väestöryhmistä ja kunnista, joihin työryhmien ja selvitysmiesten esitysten vaikutukset olisivat eniten kohdistuneet, aiheuttaneet elinkeinotoiminnalle eniten kielteisiä rajoituksia. Tämä hiljattain oikeusministeri Ann Maja Henrikssonin asettama työryhmä on pohjanoteeraus tältä kannalta, sillä siinä ei ole yhtäkään inarinsaamelaisten järjestöjen edustajaa, vaikka työryhmän esitykset tulevat juuri eniten vaikuttamaan kielteisesti inarinsaamelaisiin.

Lainmuutoksilla inarinsaamelaisilta yritetään kieltää oma historia ja itseidentifikaatio. Kun ministeri puhuu kompromissista se ei tarkoita sitä, että hän luopuisi tukemasta saamelaiskäräjien vaatimuksista kaventaa nykyistä saamelaismääritelmää ja rajoittaa KHO:n toimivaltaa tulkita saamelaiskäräjälakiä ja erityisesti sitä kuka on saamlainen. Eikö kompromissi koskekaan pohjoissaamelaisia? Kysymys on siis tuomioistuinvallan siirtämisestä saamelaispolitiikoille. Ministeri ei näytä ymmärtäneen sitä, että tämä merkitsee, tällä rajoitetaan ihmisten perusoikeuksia, mutta myös maanomistajien oikeutta. Tämä ilmenee kun lukee tarkasti KHO:n ratkaisuja.

Tässä yhteydessä on paikallaan todeta edelleen, ettei ole olemassa sellaista historiaa, ota voitaisiin pitää edellytyksenä maankäyttöä koskevan lainsäädännön muuttamiseksi saamelaiskäräjien haluamalla tavalla. Yhtä vähän voidaan kenenkään saamelaisen tai lappalaisen voimassa olevia oikeuksia siirtää poliittisen saamelaiskäräjien päätettäviksi. Lainsäädännön suunnitellut muutokset tekevät käräjien vaatimuksista puuttuvien ja virheellisten edellytysten vuoksi käyttökelvottomia. Mikään kansainvälinen yleissopimus tai muu teksti ei voi olla laillisena perusteena kenenkään uusille oikeuksille toisten lailliset oikeudet syrjäyttäen. Sellaista ei voida edes pahalla tahdolla päätellä ILOn yleissopimuksesta. Joten Henrikssonin vaatima kompromissi tarkoittaa puuttumista sellaisiin asioihin, joihin hänen toimivalta ei yllä.

Työryhmän työssä tulee olemaan monta todella suurta ongelmaa. Kiistan ydin on ymmärrettävä aluksi. Kyse on siitä, että saamelaiskäräjien syrjimät suomenkieliset inarinsaamelaiset vaativat heille kiistattoman historian perusteella alkuperäisyyttä ja ylipäänsä oikeuksiensa tunnustamista ja voimaan saattamista. Se edellyttää valtion omistusten alkuperän todentamista. Miten käräjien edustajat työryhmässä voivat todentaa valtiolta vaadittavat toimet? Mitään kompromissia ei ole eikä voi olla kenenkään oikeuksista.

Tosiasiassa nyt asetetty työryhmä ei ole perinteinen, vaan valtion laillinen elin. Työryhmä voi kuulla tai olla kuulematta asiantuntijoita. Saamelaiskäräjillä on oma asiantuntijaverkosto, jota työryhmä käyttää. Siinä on viranomaisten lisäksi tutkijoita ja poliitikkoja. Asiantuntijat voivat toimia anonyymisti ja valtion ja valtion elimen arvovallalla. Asiantuntijat eivät vastaa työpapereistaan kenellekään, vaan heidän radikaalit esityksensä menevät työryhmän piikkiin. Nämä taustavaikuttajat myös operoivat sosiaaliisessa mediassa, että perinteisessä mediassa. Saamelaispoliitikkojen kampanjointi ajaa suuren yleisön päähän kuvaa saamelaisten sortamisesta. Yksien poliitikkojen tukeminen ja toisten mustamaalaaminen estää, vakavan keskustelun estäminen inarinsaamelaisten alkuperäisyydestä.

Merkillistä on, että työryhmän asettamisesta ei ole päättänyt viime syksynä vaaleilla valittu saamelaiskäräjät, vaan nyt väistyneen käräjien puheenjohtajisto, jotka kaikki edustavat inarinsaamelaisiin vihamielisesti suhtautuvaa kantaa ja jotka itse ovat olleet Hallbergin toimikunnassa neuvottelemassa kompromissista ja myöhemmin sitä itse kaatamassa. Työryhmän jäsenten historia ja huono asiantuntemus ei ennusta oikeudenmukaista lopputulosta, koska asetelma on muutoinkin ennen kuulumaton: väistyvä johto pyrkii etukäteen sitomaan työnsä aloittavan käräjien toiminnan ahtaisiin raameihin. Mitä tällainen demokratian kannalta merkitsee? Esimerkki valaiskoon asiaa.

Suomen hallituksessa ei ole koskaan ollut sellaista tilannetta, että väistyvä hallitus asettaa SAK vetoisen työryhmän valmistelemaan lakiesitystä, jolla omistajien oikeuksista päättäminen siirretään SAK:lle. Tästä on tässä nyt kysymys. Missä siis ymmärrys? Itselläni on jo aikaa sitten mennyt usko tällaiseen sotkuiseen lainvalisteluun. Kysymys kuuluu miten kauan tällaisen sekopäisyyden annetaan jatkua. Asiaa kannattaisi välillä kysyä niiltä joiden oikeuksia lakiesitykset tulisivat eniten rajoittamaan.

Erikoisella tuntuu myös se, että kun KHO:n päätökset eivät ole saamelaiskäräjien poliittiselle johdolle mieluinen, vaaditaan koko oikeusjärjestelmään kuuluvan tuomioistuinlaitoksen romuttamista ikään kuin siten turvattaisiin paremmin saamelaisten asema tai oikeudet päättää rekisteriin kuulumattomien lappalaisten oikeuksista. Ministeri Henrikssonilta näyttää unohtuneen se, että Suomi on oikeusvaltio eikä kenenkään oikeusturvaa voida tietoisesti heikentää poistamalla vallan kolmijaosta yksi tärkeimmistä pilareista. Toisinaan sanotaan, että todellinen elämä alkaa tosiasioiden tunnustaminen.

KHO:n päätökset vuosina 2011-2019 ovat vahvistaneet reaalipolitiikan pääperiaatteita. Ne ovat osoittaneet oikeaksi lappalaisten ydinuskomuksen ja itse asiassa tiedon, jonka mukaan historialliset faktat ovat kaiken perusta. Tässä yhteydessä viittaan myös Wirilanderin selvitykseen, Oulun yliopiston laajaan selvitykseen ja Matti Enbusken väitöskirjaan, jotka kaikki osoittavat miten horjuvalla pohjalla koko alkuperäiskansapolitiikka seisoo.

Olen viime aikoina joutunut julkisesti käsittelemään saamelaiskäräjien politiikkaa. Se on ollut välttämätöntä, koska juuri siinä on sen asian ydin, joka on aiheuttanut nykyiset ristiriidat ja väestön tarpeettoman vastakkain asettelun.

Lähiaikoina aloitettava totuus ja sovitteluprosessissa en odota suuria. Saamelaiskäräjien enemmistön olisi pitänyt, jos se olisi tahtonut olla Suomen alkuperäisen väestön edustaja, asettua jyrkästi vastustamaan tuollaista politiikkaa, joka on jyrkässä ristiriidassa saamelaisten ja lappalaisten yhteisen historian kanssa. Mikäli se saa edelleen jatkua Suomen valtiojohdon tosiasiallisesti tukemana tulee se aiheuttamaan suuria kärsimyksiä Ylä-Lapissa asuville saamelaisille, lappalaisille ja muille ihmisille.

Mitä edellä todetusta voisi siis sanoa. Saamelaisuus on vaarallinen poliittis-taloudellinen historian oikku. Se on vaarallinen, mutta ennen muuta itselleen. Kun sitä kuvaavat yhä enemmän sanat ja paremmin sanat "ahneus", "epäoikeudenmukaisuus", epätasa-arvo" ja "harvainvalta. Sellaisten yhteiskunnallisten arvojen hiekalle rakennettu järjestelmä tuottaa enemmän tai vähemmän väkivaltaiselle demokratialle päätepisteen. Näköpiirissä tällä kehityskaarella on saamelaisen demokratian loppu.