Aluksi

Utsjokelainen Anni Koivisto (sd) vastaa Hesarissa 4.3.2018 samassa lehdessä 21.2.2018 julkaistuun Kari Kyrön mielipidekirjoitukseen. Koivisto kirjoittaa, ettei Kari Kyrön esitystä siitä että kiistan kaikkien osapuolten tulisi olla edustettuina sovittelussa kannata ottaa todesta, vaan että siitä vastaisi ja huolehtisi yksin saamelaiskäräjät. Koiviston käsitys on minusta outo, koska totuuden etsimisessä on voitava tarkastella myös yli 30 vuotta kestänyttä inarinsaamelaisiin kohdistuvaa syrjintää. Koiviston ehdotus ei lupaa hyvää, koska komissiolle olisi tällöin ylhäältä asetettu valmis kehikko, joka rampauttaa sen yhdeltä olennaiselta totuuden selvittämisen ja sovinnon rakentamisen osalta.

Olen harmistuneena seurannut saamelaiskäräjien yksipuolisia yrityksiä peitellä kiistan syitä valtakunnantason poliittisilta päätöksentekijöiltä. Suomen hallitukselle on uskoteltu vastoin tosiasioita, että kiistan ovat aiheuttaneet oikeuksiaan puolustamaan nousseet lappalaiset, joita käräjät ei pidä alkuperäisväestönä. Saamelaiskäräjien kannanotoissa on vääristelty asioiden todellista tilaa. Tarkoitus näyttääkin olevan, että asiaa ei selvittelisi puolueeton elin, vaan että selvittely tapahtuisi riidan aiheuttajan - saamelaiskäräjien - ehdoilla ja johdolla. Totuuden selvittämistä ajatellen asetelma olisi ennen kuulumatonta, saamelaiskäräjät on puhtaasti etnopoliittinen elin, jonka toimintatapoihin ei kuulu toisten laillisten oikeuksin kunnioittaminen. Saamelaiskäräjät on muun muassa avoimesti asettunut uhmaamaan Korkeinta hallinto-oikeutta ja valehdellut saamelaisten tilanteessa erilaisilla YK-foorumeilla.

Paras tulos tulisi, mikäli sovintokomitean rakenne koostuisi puolueettomista asiantuntijoista eikä politiikoista. Komitea joutuisi hoitamaan tärkeää selvitystehtävää oloissa, joihin käräjät on itse ollut tietoisesti ylimitoitetuilla vaatimuksillaan ajamassa. Huolella tehty esitys komitean toimeksiannosta ja kokoonpanosta estää Ylä-Lappia ajautumasta entistäkin syvempään umpikujaan. Suomen hallituksen on nähtävä tilanteen vakavuus ja tehtävä Saamelaiskäräjiä ja puolueita pelkäämättä sellainen ratkaisu, joka johtaa sovintoon. Ei pidä välittää siitä, että astutaanko tällöin sattumalta jonkun kiistan aiheuttaneen saamelaispoliitikon varpaille, sillä nyt on kysymys Ylä-Lapin ja Suomessa asuvien kaikkien saamelaisten tulevaisuudesta

Kun olen seurannut saamelaisten asioita, olen joutunut seuraamaan samalla saamelaispolitiikan erilaisia ilmiöitä ja sitä saamelaiskäräjien valtavaa manipulointia, jolla se pyrkii kieltämään statuksettomien saamelaisten kuulumisen alkuperäisväestöön. Käsitykseni on, että Lapin ja koko yhteiskunnan etu vaatii sitä, että ryhdytään vakavasti selvittämään alkuperäiskansan määrittämiseen liittyviä pulmia. Toimimalla nyt väärin, jatketaan jo vuosikymmeniä paikallisten asukkaiden - saamelaisten, lappalaisten ja muun väestön - mieliä pahoittaneita riitakysymyksiä ja annetaan huono pohja koko alkuperäiskansakysymyksen oikeudenmukaiselle ratkaisemiselle.

Saamelaiskäräjien vaatimukset maiden palauttamista takaisin saamelaisille ovat haastaneet koko oikeusjärjestyksemme selvittämään onko tällaisilla vaatimuksille olemassa historiallisia tai oikeudellisia perusteita. Vaatimukset ovat johtaneet ristiriitoihin Saamelaiskäräjien ja alueen muiden eri lakeihin perustuvien organisaatioiden välillä. Näin pitkälle asioita ei saisi päästää oikeusvaltiossa. Saamelaiskäräjien kannanotoissa totuus nähdään ahtaiden etnopoliitisten linssien läpi. Suomen valtio leimataan kaikkien poliitisten vaikeuksien aiheuttajiksi. Lopputoteamus on, että lappalaisiin kohdistuvat syytökset eivät saa tukea historiallisista tapahtumista ja niissä muutamissa tapauksissa, joissa syytösten tueksi esitetään jokin "tosiasia", osoittautuu että Saamelaiskäräjät turvautuu totuudenvastaisiin väitteisiin.

Joutuu kysymään mitä tästä kaikesta vielä tulee, kun käräjät tieten tahtoen pyrkii kieltämään tosiasiat, jotka vievät uskottavuuteen kaikelta sovintoon tähtäävältä toiminnalta. Pelkään, että käräjät suuressa ylimielisyydessään on erehtynyt arvioineissaan joko olemalla liian paljon edellä aikaansa tai toivottomasti siitä jäljessä. Arvaan, että umpikujan pelko aiheuttaa tämän. Näyttää siltä, että Saamelaiskäräjien poliittinen johto ei ymmärrä sitä, että 1970-luvun saamelaispolitiikka on takanapäin. Saamelaiskäräjillä ei ole voimia puhaltaa siihen elämää virvoittavaa henkeä.

Nyt on viimein aika tarttua konfliktin pohjimmaisiin syihin, rakennettaa luottamusta ja puuttua sellaisiin etuihin, jotka hyödyttävät konfliktin jatkumista. Nyt tarvitaan valtion taholta yhtenäisempää otetta, eri tavoitteiden yhdistämistä ja saamelaisten ja lappalaisten yhteisen historian hyödyntämistä. Uusimmat Ylä-Lapin asuttamista ja tilanmuodostumista koskevat tutkimustulokset osoittavat, että Saamelaiskäräjien poliittisen johdon maavaatimuksille ei ole minkäänlaisia perusteita. Uuden toimintatavan lähtökohtana tulisi olla perustuslain soveltaminen. Sehän jo nykymuodossaan turvaa saamelaisten ja lappalaisten oikeudet. Vain takaamalla nuo oikeudet perustuslain hengen edellyttämällä tavalla voidaan saavuttaa tasapaino pohjimmiltaan samaan alkuperäiskansaan kuuluvien ryhmien kesken.

Asiantuntijaryhmä arvioimaan tosiseikat

Jotta poliittiset päättäjät saisivat asian tilasta oikeaa tietoa, voisi olla paikallaan asettaa totuus- ja sovintokomission oheen lainvalmistelijoista riippumaton tutkijatason asiantuntijaryhmä arvioimaan vallitsevat tutkimustiedot ja tosiseikat, joista ei voi edes poliittisesti sopia, ja selvittämään erilaisia vaihtoehtoja ILO-sopimuksen ratifioimiseksi ennen kuin asian valmistelua jatketaan pelkästään nykyisen ahtaan saamelaismääritelmän pohjalta. Puolueettomien asiantuntijoiden tulee olla mukana selvittämässä osapuolten yhteiset näkemykset. Saamelaisten ja lappalaisten muodostamilla paikallisyhteisöillä on tässä prosessissa ratkaiseva rooli sen varmistamisessa, että asiat sujuvat sovussa pitkäaikaista maantavan mukaan niin kuin tähänkin asti.

Asiantuntijatyöryhmä loisi ainutlaatuisella tavalla tarvittavaa luottamusta. Sellainen rauhoittaisi tulehtunutta tilannetta Ylä-Lapissa ja estäisi diskriminaatiota. Muualla maailmassa mm. Norjassa saamelaismääritelmän soveltaminen on paljon väljempi eikä ongelmia ole ollut lainkaan. Erilaisista ratkaisumalleista ei varmastikaan tule olemaan pulaa.

Lyhyen perspektiivin kannalta katsoen en pidä saamelaisten tulevaisuutta huolestuttavana. Minulla on se käsitys, että Saamelaiskäräjistä huolimatta saamelaispolitiikassa tullaan ymmärtämään ennen pitkää todellisuus, mikä lupaa vakautta. Ellei saamelaismääritelmään löydy nykyistä parempaa ratkaisua voivat poliittiset vastakohtaisuudet valitettavasti kasvaa ja epäedullisen hetken tullen aiheuttaa pahoja vaikeuksia. Varmin tapa olisi sovinto, mutta sen jätän toistaiseksi auki todennäköisten vaihtoehtojen joukosta, jos komission asettaja - valtio - ei ota huomioon edellä mainittuja tosiasioita ja näkökohtia.

Edellä olleen perusteella rohkenen toivoa, että saamelaiskäräjien piirissä vihdoinkin tunnustettaisiin tosiasiat ja asetettaisiin kokonaisuuden etu sekä poliittisten laskelmien että henkilökohtaisten tunteiden edelle. Minusta on monesti vaikuttanut, että suurilla asioilla leikitään pahankuristen lasten tavoin. Sen olen pitkän elämäni aikana oppinut, että meistä saamelaisista riippumattomat tosiasiat eivät muutu potkimalla ja kiukuttelemalla.

Miksi totuuskomissio on tarpeeton?

Vaikka olen edellä esittänyt näkökohtia sovittelusta, olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että ajatus sovittelijasta ja totuuskomissiosta on tarpeeton monista eri syistä:

- monista maista on kokemusta totuuskomissiosta: näin on toimittu vakavien ja tuhoisien sisällissotien jälkeen, kun mikään rauhanomainen ratkaisu ei ole muutoin mahdollista ja ylipäänsä sananmukaisesti totuuden selvittäminen erittäin vaikeaa

- silloin voi syntyä tilaisuus ensin käsitellä ulkopuolisella riippumattomalla tuella kaikki kysymykset ja syyllisyydet ja sen kautta hakea tilaa, jonka pohjalta voisi syntyä hallintomalli

- tämä malli ei sovellu Suomeen, vaikka tällä hetkellä suurimpia ongelmia ovat oikeusministeriön taholta tapahtuva totuuksien ja lappalaisten oikeuksien tunnustamatta jättäminen - mikä on väistämätöntä niin kauan kuin ministeriö pitää Saamelaiskäräjiä ja sen asiantuntijoita ainoana totuuden lähteenä

- Saamelaiskäräjät toimii epärealistisesti ja on etääntynyt kansallisen ratkaisun keskusteluista kieltämällä totuuden; se on muutenkin sivuraiteilla neuvotteluprosessissa, joka koskee ihmisiä suoraan henkilökohtaisesti. Herääkin kysymys pyritäänkö nyt siihen, että oikeuksiaan puolustamaan nousseet inarin- ja metsäsaamelaiset luopuisivat oikeuksistaan kuulua alkuperäisväestöön ja siten omaan historiaansa ja identiteettinsä eli olemassaoloonsa?

- Saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei suoraan sovellu ratkaisun avaimeksi, mutta sen sijaan nyt uudelleen löydetty alkuperäiskansarekisteri (saamelainen perherekisteri) vuosilta 1722-1900 on suora listaus alkuperäisistä lappalaisista. Sittemmin heistä osaa on alettu kutsua kielen perusteella saamelaiseksi: tämä rekisteri on kuvattu alkuperäisistä asiakirjoista ja on tehty valtion toimesta jo aiemmin saamelaishallintoa alun perin suunniteltaessa

- rekisteri on erittäin tarkka ja se voidaan sähköisenä helposti täydentää tähän päivään, jolloin se on jo melkein täydellinen; sukuselvitykset ulottuvat aina kirkonkirjojen pitämisen alkuun 1640-luvulle Ruotsi-Suomessa

- alkuperäisyys ei ole sopimus- vaan tutkimusasia; todettakoon, että lappalaisten ja kveenien historia tunnetaan hyvin 1328 lukien Telgen valtiosopimuksesta Ruotsin kruunun ja kveenien välillä, jolloin Ruotsin kuningas otti suojelukseensa mutta ei valtaansa tai alueeseensa riippumattomina vallan käyttäjinä lappalaisten edeltäjät kveenit ja näiden edusmiehet birkarlit

- sitä varhaisempaa historiaa tunnetaan melko hyvin aina 900-luvulta lähtien eli oikeastaan niin pitkältä ajalta kuin on asiakirjoja ja historiaa tallella

- toisaalta tiedetään varsin hyvin geneettinen tutkimus lapinmaan väestön perimän yleisestä alkuperästä ja moni on laatinut oman selityksensä, joihin ei haluta yleensä viitata eli edetä tällä linjalla

- myös saamelaisen väestön alkuperä Venäjältä tunnetaan hyvin tänä päivänä samoin kuin Suomen porosaamelaisten tulo asiakirjojen perusteella Suomeen pääasiassa 1820-luvulla ja sen jälkeen eri tuloryppäinä

- mikään sovittelu ei tule kysymykseen eikä voida aloittaa lainkaan oikeuskysymyksistä, jotka kuluvat perustuslain mukaan lainkäytölle tai eduskunnalle lainsäädäntöasioina

- asiakirjojen vaikutuksista ja oikeuksien palauttamisesta niiden pohjalta ei voi huutoäänestää, esittää kompromisseja, sillä se mädättäisi koko oikeusjärjestystä, asiakirjalappalaisten oikeudet ja koko demokratian uskottavuuden

- ei ole mitään välimuotoa lappalaisten oikeuksien ja alkuperän tunnustamiselle, sillä se on tutkittu ja vain tieto voi ratkaista alkuperäisyyden ja oikeuksien perusteen

- Suomen itsenäistyessä kirjattiin ensimmäisen perustuslain voimaanpanolakiin olennainen tieto: yksikään oikeus ei kumoudu tai lakkaa itsenäistymisen ja Hallitusmuodon voimaantulon vuoksi eikä se estä yhdenkään oikeuden toteamisesta nytkään: valtio on ne yleisesti jo tunnustanut

- kaikki nojaa siten oikeushistoriaan ja asutushistoriaan, joka on nyt tutkittu Suomen Lapin osalta pitemmälle ja syvemmin kuin pohjoismaiden vastaava historia

- sovittelijaa ei siten tarvita oikeuskysymysten ratkaisemiseen eikä niiden pohjana olevien tosiseikkojen harkintaan; sellainen loukkaisi valtiojärjestelmän mukaisia kiistojen ratkaisemisperusteita eikä sellainen sovellu suomalaiseen käytäntöön

- kyse on siten oikeastaan vain valtion toiminnasta tai väärästä toimimattomuudesta eikä sille voi muuta kuin hakea kansainvälistä pakotteita ja tehosteita: selvitysmies voisi tutkia tällä hetkellä oikeastaan eniten juuri valtion vääriä ja oikeuksia loukkaavia toimia

- ajatus, että sovittelija pyrkisi hakemaan ratkaisua todellisista oikeuksia loukaten tai niihin tukeutumatta on kestämätön, sillä sellaiset asiat kuuluvat eduskunnalle ja tuomioistuimille

- se sisältäisi valtavan riskin siitä, että joidenkin laillisia oikeuksia riistetään toisille; tämä olisi suoranainen oikeusmurha

- sovittelijaksi ei myöskään sovi sellaiset henkilöt, jotka yli 20 vuotta ovat ajaneet kieliperusteella rajattujen saamelaisten asiaa vastoin lappalaisten oikeuksia