Oikeusministeriön käynnistämästä totuus ja sovintoprosessista näyttää tulevan pannukakku. Se sukupolvi joka on poistunut keskuudestamme ei ole enää kertomassa meille kokemastaan sorrosta. Osa heistä on kertonut kokemuksistaan, osa taas vaiennut, koska eivät ole koskaan halunneet kertoa kokemistaan julmuuksista sodasta ja sen ulkopuolella. Sodan jälkeen heidät jätettiin yksin. Tänä päivänä ne jotka ovat vielä elossa tuntevat tarvetta käsitellä kokemuksiaan.

Historian tulkinnat

Saamelaisiin kohdistunut sorto liittyy oleellisesti kiistaan saamelaisuudesta. Kamppailua on käyty paitsi kiistan tulkinnoista, myös oikeudesta muistaa. Olen jaotellut saamelaisiin kohdistuvaa sortamisprosessia viiteen vaiheeseen. Ensimmäisessä vaiheessa porosaamelaisten tulkinta hallitsi julkisuutta vuosikymmenten ajan ja määritteli kaikkea, niin kirjallisia kuin muitakin yleisiä käsityksiä saamelaisuudesta ja saamelaisten historiasta.

Toisessa vaiheessa 1950-luvulta lähtien porosaamelaisten ja statuksettomien saamelaisten tulkinta elivät julkisuudessa rinnakkain, mutta eivät olleet vuorovaikutuksessa keskenään. 1970-luvulta lähtien poro ja statuksettomien saamelaisten tulkinnat törmäsivät toisiinsa ja alkoivat kyseenalaistaa toisiaan. Neljännessä vaiheessa kiista tulkittiin poikkeustilanteeksi yhteiskunnassa. Viidennessä vaiheessa 2000-luvulta lähtien kiista on levinnyt ja koskee nyt jo kaikkia Pohjois-Lapin asukkaita.

Inarinsaamelaisten, valtion ja porosaamelaisten välisen historian kipupisteistä on poliittisista syistä haluttu vaieta. Yksi syy hiljaisuuteen on se, että jos haluaa saada kokonaisvaltaisen kuvan inarinsaamelaisten tilasta silloin kuvaan astuu Venäjä. Venäjä on osapuoli Inarinjärven vedenpinnan säännöstelyn johdosta. Aihe on ollut jonkin verran mediassa esillä, mutta ei juurikaan tutkimuksessa.

1970-luvulla haastateltiin inarinsaamelaisia kalastajia jotka kertoivat kokemuksiaan Inarinjärven vedenpinnan säännöstelyn haitallisista vaikutuksista elannon hankkimisessa. Käsitykset siitä, että inarinjärven kalastajat olisivat olleet turvassa sodassa romuttuu täysin. Vedenpinnan säännöstelyn vaikutukset inarinsaamelaisten talouteen olivat dramaattiset. Heillä on ollut kuitenkin erilaisia tapoja selvitä omista ja lähipiirin traumaattisista kokemuksista. Tässä kuten muussakin asiassa tutkijat voisivat omalta osaltaan auttaa luomaan mahdollisimman totuudenmukaisen suhteen menneisyyteen.

Inarinsaamelaisten vaikean historian perinpohjaisella selvittämisellä on suuri merkitys, sillä tutkimustieto hyödyttää erilaisten käsityksien vertailua. Kollektiivisen trauman purkaminen liittyy kysymykseen kenellä on oikeus sanoa, mitä inarinsaamelaisten menneisyydestä muistetaan ja unohdetaan. Mitä viime sodista muistetaan. Miten inarinsaamelaiset ovat sodista ja muusta sorrosta selvinneet. Sodan ja väkivallan käsittely ei ole juridiikkaa, vaan akuuttia kulttuurillista kriisin hallintaa.

Ratkaisuja on monia. Jotkut yksikertaisesti unohtavat menneisyytensä ja yrittävät myös kannustaa inarinsaamelaisia kansalliseen muistin menetykseen. Ongelma on siinä, että sortoa kokeneet eivät unohda. Nyt on kysymys inarinsaamelaisille aiheutettujen ongelmien jälkihoidosta. Niitä ovat aiheuttaneet paitsi sota ja sen välittömät inhimilliset seuraukset myös Inariin muuttaneet porosaamelaiset ja Petsamosta Suomeen asutetut koltat.

Inarinsaaamelaiset julmuuden vankina

Porosaamelaisten ja inarinsaamelaisten välien kiista on näkyy siinä mitä saamelaisista kerrotaan. Inarinsaamelaisille tilanne on epäreilu: heidän kokemuksensa ja historiansa on pyritty sivuuttamaan. Siksi vielä elossa olevien inarinsaamelaisten kokemukset ovat erityisen arvokkaita tallentaa jälkipolville.

Väitteillä siitä, että inarinsaamelaiset eivät olisi alkuperäisknasaa, on pyritty mitätöimään heidän kokemansa vääryydet. Tämä suhtautuminen kertoo porosaamelaisten julmuudesta, vaikka mikään ei oikeuta heitä vihaamaan inarinsaamelaisia. Ei raakuutta ja julmuutta voi oikeuttaa. Jostakin syystä valistuksen projektiksi nimittämämme vapauden, veljeyden ja tasa-arvoisuuden ihanteet ovat saamelaisten kohdalla kääntyneet itseään vastaan.

Valitettavasti pohjoissaamelaisilla poliitikoilla näyttäisi olevan erityinen halu pysäytää oikean tiedon levittäminen inarinsaamelaisista, ja siten häivyttää inarinsaamelaisten kulttuuria. Kyseessä on kaikin tavoin opittu, tietoinen ja systemaattisesti läpiviety julmuus. Erottelut me hyvät pohjoissaamelaiset ja nuo huonot inarinsaamelaiset opitaan ja niillä vahvistetaan stereotyyppisiä käsityksiä toisista. Saamelaiskäräjien suurelle yleisölle suunnattun propagandan eräänä päämääränä on entisestään heikentää inarinsaamelaisten asemaa ja toisaalta värvätä heitä oman poliitiikkansa kannattajaksi. Eduskunnassa ei eri saamelaisryhmien välistä ristiriitaa otettu esille, koska yhteisö harmoinian korostus on keskeistä saamelaispoliitikoille.