Aluksi

Saamelaiskäräjät syntyi aikoinaan vastapainoksi korruptiota, ihmisoikeusrikkomuksia ja kasvavaa työttömyyttä vastaan. Suomen saamelaiset johtajat halusivat tehdä saamelaisalueesta vakuuttavan esimerkin maailman muille alkuperäiskansoille siitä miten Suomi oikeusvaltiona kunnioittaa saamelaisen alkuperäiskansan oikeuksia sen perinteiden ja oikeusperiaatteiden pohjalta. Nämä perusteet vaikuttivat aikoinaan kestäviltä. Muistan miten käräjien toiminta näyttäytyi aluksi luottamusta herättävältä. Vaaleilla valittu käräjät lupasi vahvistaa demokratiaa ja rakenneltiin kuvia saamelaisryhmien omista itsehallintomalleista.

Alkuaikojen resurssit olivat kuitenkin hyvin rajalliset, samoin sisäiset voimavarat. Saamenkielien aseman voimaannuttaminen oli vasta alkamassa, ja inarinsaame kuvaannollisesti henkitoreissaan. Kieli saatiin kuitenkin pelastettua, kiitos Pekka Sammallahden ja muiden tulisielujen ja "sitkeiden sissien".

Alkuaikojen resurssipula selittää osaltaan, miksi ajatukset saamelaisyhteisöjen omista itsehallintoelimistä tippuivat kuormasta. Perusajatus kieleltään ja muulta kulttuuriltaan omintakeisten saamelaisyhteisöjen itsehallinnosta leimattiin vahingolliseksi myös siksi, että sen sanottiin rikkovan saamelaisten yhtenäisyyden ja heikentävän tämän kautta saamelaisten etujen ajamista. Inarinsaamelaisia varoiteltiin porosaamelaisaktivistien taholta että "asiat olivat niin herkässä tilanteessa" että niitä ei sopinut häiritä ryhmäkohtaisilla vaatimuksilla - kunhan saamelaiset saisivat lisää valtaa, he kyllä huolehtisivat myös siitä että inarinsaamelaisten asiat hoidettaisiin. Nyt piti malttaa ja olla hissukseen. Sitä oikeaa aikaa ei vain tullut milloinkaan.

Kyseessä olikin yksi suurista saamelaispolitiikan valheista, oikeista "valtakunnan salaisuuksista". Todellinen syy yhteisökohtaisen itsehallinnon tavoitteen "unohtamiselle" on kuitenkin paljon raadollisempi, suorastaan inhottavan katala. Tavoitteet eivät vain tippuneet kuormasta, ne tiputettiin tieten tahtoen. Jos inarinsaamelaiset olisivat voimaantuneet niin pitkälle että olisivat panneet pystyyn oman alkuperäiskansahallintonsa, tämä olisi kaatanut kuningashankkeen, kollektiivisen maanomistuksen tai -hallinnan, jossa saamelaiskäräjät toimii omistaja-isäntänä. Tämä kollektiivinen maanhallinta sulkisi syliinsä myös Inarin vanhan lapinkylän maat.

Kuka hyötyy nykytilanteesta

Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa koltilla on oma, tosin neuvo-antavaan asemaan alennettu itsehallintonsa, ja kolttasaamelaiset poliitikot tyytyvät siihen. Pohjoissaamelaisilla on kolttasaamelaisten tuella työkalunaan koko yleissaamelaiset saamelaiskäräjät, jonka nimissä saamelaiskäräjien liittoumalle juntattu enemmistö pääsee oikein lain kirjaimen voimalla edustamaan kaikkia Suomen saamelaisia niin kansallisella kuin kansainvälisellä tasolla. Inarinsaamelaiset on jaettu kahteen saamelaispoliittiseen leiriin, joista myötäkulkijoita ei haittaa se, että porosaamelaiset ja koltat ovat mukana päättämässä kenet valitaan edustamaan inarinsaamelaisia käräjiin liittyvissä yhteyksissä. Samat saamelaiskäräjien jäsenet, jotka vaaliluetteloon ottamisessa käyttävät tiheää seulaa, tulkitsevat tällaisissa valinnoissa suruttomasti inarinsaamelaisiksi henkilöitä, joiden inarinsaamelaisuus on löyhässä.

Nykytilanne on edullinen saamelaiskäräjiä hallitsevalle saamelaispoliittiselle liittoumalle, joka koostuu poro- eli pohjoissaamelaisista, kolttasaamelaisista ja näiden liittoa tukevista inarinsaamelaisista myötäkulkijoista. Tästä liittoumasta ei ehkä ole sovittu missään ja vielä vähemmän sopimusta on pantu paperille. Liittouma on kuitenkin olemassa. Se on tosiasiallinen ilmiö, jonka sen osapuolet kokevat itselleen edulliseksi ja hyödylliseksi, ja siksi he haluavat sen myös olevan ikuinen, ja sellaisena se myös pysyy nykyisen saamelaiskäräjälain puitteissa. Nyt tätä lakia ollaan vielä uudistamassa entistä syrjivämmäksi!

Tältä pohjalta ajatus inarinsaamelaisten luonteeltaan julkisoikeudellinen itsehallinto omana alkuperäiskansaryhmänä on saatu vanutettua, venytettyä ja vesitettyä. Kolttasaamelaisten perinteinen itsehallinto, joka voisi soveltuvin osin toimia inarinsaamelaisten oman itsehallinnon esikuvana, on siis muodollisesti alennettu neuvoa-antavalle tasolle. Sen enempää inarinsaamelaisten kuin kolttien omaa itsehallintoa ei ole nostettu esille saamelaiskäräjälain uudistamishankeen yhteydessä, ja varmemmaksi vakuudeksi inarinsaamelaiset on suljettu lain uudistamishankkeen ulkopuolelle.

Saamelaiskäräjien johto on julkisuudessa pitänyt saamelaisen itsehallinnon laajentamista esillä kulttuurinsa suojeluprojektina, jonka edistämisessä taloudelliset näkökulmat on hienovaraisesti painettu taka-alalle. Syrjityt inarinsaamelaiset puolestaan ovat kokeneet, että korulauseista huolimatta he ovat häviäjiä myös taloudellisesti. Suomen valtio suosi 1800-luvun jälkipuoliskolta alkaen pohjois- eli porosaamelaisten suurimittakaavaisempaa poronhoitoa, eikä nähnyt mitään estettä sille että Norjasta ja Utsjoelta päin siirtyvät porosaamelaiset ottivat käyttöönsä Inarin lapinkylän maita. Sotien yhtenä seurauksena valtio asutti 1950-luvun alussa kolttasaamelaiset osin Inarin vanhan lapinkylän maille. Inarinsaamelaiset eivät ole osanneet tai halunneet vaatia näiden menetystensä korvaamista, eikä syntyneen ja vakiintuneen tilanteen purkamisesta ole ollut puhetta, jos sitä on edes haluttu ajatella.

Yhteiskuntarauhan puolesta nykytilanteen säilyminen Inarin vanhan lapinkylän alueella on ainoa terve lähtökohta, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että inarinsaamelaiset ovat syrjitty alkuperäiskansayhteisö, jota toiset alkuperäiskansaryhmät pitävät Suomen valtion tuella alistettuna ikivanhalla "hajota ja hallitse" -strategialla. Valtiolaitoksen sisällä vaikuttaa ilmeisesti voimia, jotka soisivat tämän alistamisen jatkuvan mm. siksi, että valtion ominaan hallitsemien maaoikeudellisten kiinteistöjen saantojen laillisuus voidaan kyseenalaistaa, ja tästä seuraisi huomattavaa ja monenlaista hämminkiä. Siksi valtiollekin on eduksi, jos nykyinen saamelaispoliittinen liittouma saa jatkaa kaikkien saamelaisten - inarinsaamelaiset mukaan lukien - ainoana lakisääteisenä edustajana. Näin saadaan torjuttua jo ennalta uhka, että joku voisi kyseenalaistaa pohjois- eli porosaamelaisten ja kolttasaamelaisten oikeuden käyttää inarinsaamelaisten vanhan Inarin lapinkylän maita ja vesiä ilman sopimusta - tällä hetkellä valtion suojeluksessa ja sen hallinnon kautta.

Onko tavoitteena saamelaisreservaatti?

Saamelaiskäräjien tavoitteena on siirtää saamelaisalueen maiden ja vesien - Inarin vanhan Lapinkylän alueet mukaan lukien - hallinto itselleen. Saamelaiskäräjien johdolla näyttää olevan halua myös valtion suvereniteetin rajoittamiseen siltä osin mikä koskee muiden kuin saamelaisten oikeutta metsästää, kalastaa, liikkua maastossa. Nämä asiat käräjien johto haluaa ottaa säätelyn piiriin. Toisin sanoa osa kuntien ja valtion toimivallan piiriin kuuluvia asioista halutaan siirtää käräjien päätösvallan piiriin. Sen lisäksi apuna tulisi olemaan saamelaiskulttuurin heikentämiskielto ja "positiivinen syrjintä" eli erityinen suosiminen joka antaisi saamelaisille erityisetuja sillä perusteella, että nämä ovat syrjitty ja muita kansalaisia heikommassa asemassa oleva väestöryhmä.

Tätä vieläkin vahvempi, kansainvälisen alkuperäiskansaoikeuden vahvistumisen myötä painovoimaltaan kasvavan peruste, on alkuperäiskansaoikeudet. Saamelaiskäräjät on viime vuosina saavuttanut erityisaseman saamelaisen alkuperäiskansan edustajana monine poikkeuksineen. Saamelaiskäräjät on päättänyt pysyä taloudellisten seikkojen perusteella kuitenkin valtion hallinnon ulkopuolella elimenä, jonka toiminta on riippuvainen valtion rahoituksesta.

Onkin kysyttävä mitä järkeä siinä on, että Suomen kymmenestä tuhannesta saamelaisesta kolmelle tuhannelle luodaan reservaatti, jossa kaikkien muiden kuin tähän ihmisryhmään kuuluvien oikeudet rajoitetaan minimiin. Haluaako Suomen valtio antaa saamelaisille oman reservaattihallinnon monine kielteisine seurannaisvaikutuksineen? Eikö tämä ole kuolleena syntynyt ajatus, että tällainen suuren luokan muutos halutaan tehdä ilman edeltävää tilanne-, olosuhde- ja vaikutusselvitystä? Johtopäätökseni on, että kyllä Suomen valtio tästäkin selviää, mutta selviääkö saamelaiskäräjät? Olen varma, että tulemme vielä kaipaamaan analyyttisempää keskustelua asiasta. Tulen kanssa ei kannata leikkiä, koska siinä voi käydä käry.

Saamelaisten asuinalueen väestöstä inarinsaamelaiset ovat kiistatta oman alueensa vanhin väestöryhmä, muut väestöryhmät - porosaamelaiset, koltat ja suomalaiset - edustavat varsin myöhään alueelle muuttanutta väestöä. Kansallistunne ja kulttuurierot ovat voimakkaita, keskinäiset jännitteet suuria ja epäilyt inarinsaamelaisia kohtaan suuret. Eri saamelaisryhmien keskinäiset ristiriidat ja kädenvääntö valtion ja kuntien kanssa ovat kärjistäneet tilannetta vakavammiksi kuin mitä se on ollut vuosikymmeniin.

Yleiskuva tilanteesta on sekava. Saamelaiskäräjien inarinsaamelaisten oikeuksista piittaamaton toiminta on aiheuttanut laajoja ja vakavia ihmisoikeusloukkauksia, joihin Suomen valtio ei ole millään tavoin puuttunut. Päinvastoin, Suomen valtio edistää tätä syrjintää ja osallistuu siihen, ensisijaisesti saamelaisasioista vastaavan oikeusministeriön kautta. Viimeisin osoitus tästä on inarinsaamelaisten syrjäyttäminen saamelaiskäräjälain muuttamista valmistelevasta toimikunnasta. Tilanne on äärimmäisen epävakaa ja jännittynyt. Jos osapuolet eivät pyri sopuun, seurauksena on pitkitetty kriisi, joka voi repiä koko rakennelman hajalle. Saamelaiskäräjien nykyinen poliittinen johto näyttää uudistusinnoissaan ajaneen itsensä umpikujaan. Käräjien pahin virhe on, että se on lähtenyt vaatimuksillaan kyseenalaistamaan alueen herkkää tasapainoa.

Vallattu Sajos

Saamelaiskäräjävaaleissa noudatetaan kuntakohtaista kiintiöjärjestelmää, joka perustuu jo saamelaisvaltuuskunnan alkuaikoina tehtyyn väestönlaskentaan tai oikeastaan "väestönlaskentaan". Vuonna 1995 säädetty saamelaiskäräjälaki muutti saamelaisten hallinnon periaatteessa demokratiaksi, mutta saamelaismääritelmä sulki inarinsaamelaisilta tien vallan kamareihin. Sen jälkeen saamelaiskäräjien johto on käyttänyt valtaansa mielensä mukaan. Siinä eivät ole auttaneet inarinsaamelaisten vastalauseet siitä että juuri Inarissa sijaitsee muinaisaikojen ja nykysaamelaisuuden suurin kehto. Käräjien valtaryhmittymä haluaa nyt estää inarinsaamelaisten oikeutettujen vaatimusten esille tulon, mistä kielteisenä esimerkkinä on hiljattain asetettu saamelaiskäräjälain uudistamistoimikunta, jossa ei ole mukana inarinsaamelaisten edustajaa.

Saamelaiskäräjien johto ei ole osannut rajata kriisiä eikä halunnut neuvotella sen lopettamisesta, vaan puskee oikeusministeriön vahvalla tuella eteenpäin luottaen siihen, että asiat järjestyvät tämän voimaliiton kautta.

Inarin kyläkuvaa hallitsee saamelaisten kulttuurikeskus Sajos, komea talo, jossa saamelaiskäräjät majailee ja jota käräjät hallitsevat. Sijaintipaikkakunnan valinta oli aikoinaan tunnustus inarinsaamelaisten erityisasemalle. Myös nimi Sajos on alunperin inarinsaamea ja tarkoittaa asentopaikkaa. Kauniista tunnustuksista ja eleistä huolimatta käräjien poliittinen johto ei halua hyödyntää inarinsaamelaisuuden mukanaan tuomaa pääomaa tunnustamalla vanhimman saamelaisväestön kuulumisen kokonaisuudessaan saamenkansaan.

Tarkastelkaamme hiukan saamelaisten määrällisiä suhteita saamelaisalueella ja erikseen Inarin kunnassa. Luvut ovat karkeita ja perustuvat noin kymmenen vuoden takaisiin tilastoihin, mutta pyöristettyinä ne pitävät edelleen paikkansa.

Koko saamelaisalueella asuu tällä hetkellä noin 3 000 saamelaista. Näistä pohjois- eli porosaamelaisia on n. 1 500 (n. 50 %), inarinsaamelaisia n. 1 000 (n. 33 %) ja kolttasaamelaisia n. 500 (n. 17 %). Inarin kunnassa, joka pitkälti vastaa Inarin vanhan lapinkylän aluetta, asuu noin 1 000 inarinsaamelaista, noin 500 kolttasaamelaista ja noin 500 pohjoissaamelaista.

Nickulin kohtalokas gradu

Saamelaiskäräjät ei ole kelpuuttanut saamelaisiksi kaikkia henkilöitä, jotka voitaisiin periytymisensä ja yhtäjaksoisen alueella asumisen perusteella lukea inarinsaamelaiseen alkuperäiskansaryhmään kuuluviksi. Tällaisia henkilöitä on karkean arvion mukaan enintään 2000. Tämän ongelman juuret ulottuvat vuonna 1962 suoritettuun haastattelututkimukseen, jolla yritettiin tavoittaa kaikki Suomen Lapissa asuvat saamelaiset. Tutkimusta johti Pohjoismaiden saamelaisneuvoston sihteeri Karl Nickul, ja siinä kertyneen perusaineiston analyysi julkaistiin 1968 Erkki Nickulin tilastotieteen pro graduna nimellä "Suomen saamelaiset vuonna 1962". Olen käsitellyt haastattelututkimuksen osin hirtehistä todellisuutta toisaalla, mutta totuus tutkimuksesta on että sen toteuttamisen puutteiden vuoksi inarinsaamelaisten sukujen jälkeläisistä tavoitettiin korkeintaan neljännes.

Vuoden 1962 "saamelaisten väestönlaskennan" - nimikettä väestönlaskenta voidaan sen kohdalla käyttää vain lainausmerkeissä - jätti kuitenkin syvän ja kohtalokkaan haavan ja raskaan, meidän aikoihin jatkuneen perinnön Suomen alueen saamelaisten kokoonpanoon ja määrittelyyn, sillä vuoden 1973 saamelaisvaltuuskunnasta annetun asetuksen (824/73) saamelaismääritelmä sekä vaaliluettelo mm. perustuivat sen tietoihin. Vuoden 1973 asetus (1 § 2 mom.) määritteli saamelaisvaltuuskunnan vaaleissa äänioikeutetun henkilön seuraavasti: "Saamelaisella tarkoitetaan tässä asetuksessa henkilöä, joka tai jonka vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi saamelainen on Pohjoismaiden saamelaisneuvoston jäsen Suomen jaoston vuonna 1962 suorittaman väestölaskennan mukaan, taikka muutoin todetaan oppineen saamen kielen ensimmäisenä kielenään."

Vaikka näin syntyneitä ongelmia yritettiin myöhemmin oikaista, tämä saamelaiskäräjien perustaan periytynyt perusvirhe on tuottanut harmia tähän päivään asti, ja sen varaan on rakennettu alkuperäinen, onnettomaan "väestönlaskentaan" perustunut "saamelaisrekisteri". Tämä perusvirhe on mahdollistanut tuon tökerön "väestönlaskennan" ulkopuolelle jääneiden ja jätettyjen saamelaisten ja heidän jälkeläistensä törkeän syrjimisen.

Heidän jälkeläistensä syrjinnän lopettaminen ja syrjivän kiintiöjärjestelmän lopettaminen muuttaisi myös väestöryhmien välisiä määrällisiä suhteita saamelaiskäräjillä. Niin tärkeää kuin tämä olisikin, vähintään yhtä tärkeää olisi kuitenkin että kukin saamelaisista alkuperäiskansayhteisöistä saisivat oman itsehallintonsa, joiden puitteissa he voisivat itse päättää millä perusteilla ja menettelyllä päätetään ketkä heihin kuuluvat, ja puhua itse puolestaan omalla, väärentämättömällä äänellään. Tässä yhteydessä olisi aika suorittaa uusi, kriittisen tarkastelun kestävä saamelaisten väestönlaskenta.

Lopuksi

Ryhmäkohtainen saamelaisten itsehallinto ei hajottaisi saamen kansaa, vaan loisi terveen pohjan rakentaville neuvotteluille ja yhteistyölle koko saamenkansan asioiden ajamiseksi. Oikeus tällaiseen omaan itsehallintoon kuuluu tietenkin myös poro- eli pohjoissaamelaisille, jotka ovat tällä hetkellä tarrautuneet epätoivoisesti kiinni Isoveljen taakkaan, oikeaksi kokemaansa oikeuteen ja velvollisuuteen puhua kaikkien Suomessa asuvien saamelaisten puolesta, ja määrätä, ketkä ovat oikeita saamelaisia.

Viitteitä edessä olevista ongelmista saa vuodelta 2014, jolloin saamelaiskäräjälain ja ILOn sopimuksen ratifiointiin liittyvän laajan lakipaketin osana oli metsähallituslakiin tehtävä muutos saamelaiskulttuurin heikentämiskiellon mukaan ottamiseksi, joka laajasti sovellettuna olisi johtanut kaikkien muiden kuin saamelaisten osalta rajoituksiin kuten liikenteen, maastossa liikkumisen, metsästyksen, kalastuksen, kaavoituksen ja monen muun asian osalta.

Mikäli saamelaiskäräjälakiin tehdään kaikki ne muutokset mitä käräjien johto haluaa, kuten kollektiivisten maaoikeuksien päätöksenteon siirtäminen saamelaiskäräjille, kaikki nämä muodollisuudet tulee valvoa. Ennen säädösten voimaanpanoa jouduttaisiin rekisterisaamelaisille teettämään omat henkilökortit, samalla jouduttaisiin valvonnan helpottamiseksi kaikki muut alueen asukkaat rekisteröimään, myös ne paikka- ja ulkokuntalaiset maanomistajat joilla on kiinteistöön sisältämät kalastusoikeudet, samoin ne joilla on Korkeimman oikeuden vahvistamat kalastusoikeudet valtion vesialueisiin. Sama koskee maastoliikennettä kesällä ja talvella, jotta vältetään häiritsemästä porojen vapaata laiduntamista.