Sveitsistä mallia Ylä-Lappiin
Eduskunnassa hiljattain käsiteltävänä olleen metsähallituslain yhteydessä nousi jälleen esille saamelaisten ja lappalaisten oikeudet historiallisten lapinkylien alueisiin. Tämä teema liittyy viime vuosina Pohjois-Suomen tiedostusvälineissä käytyyn keskusteluun siitä kuuluvatko alueen vanhimman väestökerrostuman muodostavat lappalaiset Suomen alkuperäiskansaan vai ei. Tähän liittyy myös kysymys siitä kenelle entisten lapinkylien alueita koskevat maa- ja vesioikeudet tänä päivänä kuuluvat.
Jokainen vähänkin asiaa seurannut tuntee ongelman pääpiirteet. 1970-luvun alussa syntyi saamelainen joukkoliike joka tahtoi toteuttaa "saamen kansan" paluun sen väitetyille muinaisille asuinalueille. Syntyi saamelaisuusliike, joka ei kuitenkaan ollut perimmiltään kaikkien, varsinkaan alkuperäisimpään väestöön kuuluvien ihmisten liike. Sitä kannattivat lähinnä nuoret.
Konfliktin juuret ulottuvat melko kauas historiaan ja sen vaikutukset säteilevät hyvin laajalle. Saamelaiskäräjät on saamelaiskysymyksen avulla halunnut politisoida maanomistusoikeuden siten, että entisten lapinkylien maaoikeudet palautettaisiin vain saamelaiskäräjien vaaliluettelossa oleville saamelaisille. Tämä on tullut konkreettisesti esille myös eduskunnassa käsiteltävänä olleen metsähallituslakiesityksen yhteydessä. Tilanteen rauhoittamiseksi ehdotan eräänlaista status quon periaatetta.
Historian kuluessa Lapissa on tapahtunut kaikenlaisia valloituksia ja väestön siirtymisiä. Enemmän tai vähemmän selviä vääryyksiä on toki siis tapahtunut. Suomeen 1800-luvulla muuttaneet porosaamelaiset eivät kuitenkaan Suomessa ole joutuneet kärsimään samalla tavoin menetyksiä kuin mitä joutuivat kokemaan entisten lapinkylien oikeudenomistajat pohjoisten kuntien isojakojen yhteydessä, jolloin valtio tosiaankin leikkasi omaan merkkiinsä suuren osan niistä maista joita se tänään hallinnoi Lapissa ominaan. Vertailukohdaksi voidaan ottaa Yhdysvaltojen historia, jossa valloittajat syyllistyivät mitä karkeimpiin vääryyksiin maan alkuperäisasukkaita kohtaan. Jos lappalaisten kohdalla onkin perusteltua puhua maanryöstöstä, Amerikassa puhutaan kansanmurhasta.
Norjasta olet sinä tullut, Norjaan pitää sinun palaaman?
Vaikka maaomaisuuden siirtyminen lappalaisten käsistä valtiolle voidaan jäljittää, kukaan tuskin kuvittelee että jotakin muinoin vallinnutta tilannetta voitaisiin ryhtyä palauttamaan. Suomessa tämä tarkoittaisi mm. sitä, että 1800-luvulla Suomeen muuttaneiden porolappalaisten jälkeläisiä olisi kehotettava kohdistamaan maanpalautusvaatimuksensa Norjan valtioon. Osan lappalaisilta oikeudettomasti, ilman laillista saantoa ottamista maista Suomen valtio on luovuttanut edelleen Norjasta ja Ruotsista muuttaneille porolappalaisille ja muillekin. Alun perin laiton saanti ei kuitenkaan muutu lailliseksi sillä että sen siirtää edelleen toiselle. Niinpä nämä saannot mitätöityisivät ja maat palautuisivat oikeille omistajilleen. Vaikka nämä ovat jo aikoja sitten pois menneitä, lailliset omistajat kyllä löytyvät lapinkylien maanryöstön aikaisten oikeudenomistajien perillisten joukosta, pitkien, mutta selvitettävissä olevien perintäketjujen päästä.
Ei kai nyt sentään niin
Meidän on kuitenkin realisteina ainakin toistaiseksi pakko tyytyä siihen, että tällä hetkellä tiettyä kansaa ja tietynlaista väestöä asuu siellä missä asuu. Tilanteen mahdollinen kehittäminen sellaiseen suuntaan jonka kaikki kokevat hyvänä on vuosikymmenien hanke. Sen sijaan mikään ei pakota meitä hyväksymään, että saamelaismääritelmän nojalla rajattu väestönosa yrittää laajentaa ja syventää omistusoikeuttaan, tai kaikki omistusoikeuden tunnusmerkit täyttävää hallintaoikeuttaan, niin lappalaisten aikoinaan omistamiin kuin heidän tänään omistamiinsa maihin. Meidän ei ole pakko tyytyä siihen, että saman saamelaismääritelmän nojalla rangaistaan koko alkuperäisintä lappalaista kansaa, joka on pakon edessä joutunut vaihtamaan puhumansa kielet suomeksi.
Saamelaiskäräjien poliittinen johto operoi mielellään saamenkansa-käsitteellä. Se on sopivan abstrakti ja persoonaton käsite, jota voi manipuloida tietyn aatesuunnan mukaisesti. Se johtaa kuitenkin umpikujaan, koska sen avulla vanhimman asutuksen - lappalaisten - oikeudet pyritään mitätöimään. Saamelaiskäräjät muistuttaa tavallaan varsinkin miilunpolttajien tarinoissa esiintyvää metsänhaltijatarta. Edestä katsoen korea ja uhkea neito lähestyi miilua yöllä vartioivaa miestä houkutellen tai suorastaan itseään tyrkyttäen. Mutta jos mies antautui tekemään lähempää tuttavuutta, hän sai huomata että edestä uhkea impi oli selästä ontto puupökkelö. Siis mikä olikaan yhteys saamelaiskäräjiin? Edestäpäin käräjät näytäytyy kauniista alkuperäiskansapolitiikkaa harjoittavana ja niin puoleensa vetävänä että ja moni järkeväkin ihminen on langennut sen pauloihin kansanedustajia myöten. Selkäpuolestaan se ei kuitenkaan pääse mihinkään, siellä on ontelo josta nousee oikeudettoman maanhimon ja syrjinnän löyhkä.
Olihan tuo pahasti sanottu, mutta lähimmäisen maan himoitseminen on ruma juttu. Ainoa mitä tässä tekee mieli ehdottaa, on siis vallitsevien maanomistus- ja hallintaolojen jäädyttäminen, eli status quon säilyttäminen. Jos tähän päästäisiin, jäisi aikaa tutkailla mistä on tultu ja mihin ollaan ajautumassa, ja minne oikeastaan kannattaisi suunnata. Juuri tällä hetkellä juna, tai jos pohjoinen vertauskuva on parempi, raito on pysähtynyt. Jokaista edessä kulkevaa raitoa ei kannata seurata, varsinkaan ei jos siellä kulkee Musta Raito, jota on kyllä viime aikoina paikoin nähty. Sillä on tapana joko haihtua olemattomiin, tai suunnata jyrkänteen reunalta suoraan eteenpäin. Mustalla Raidolla kun on kyky lentää saamelaisen nationalismin siivin niin että mustat jätesäkit vain läpsähtelevät. Tavallisilta kuolevaisilta saamelaisilta tämä kyky puuttuu, joten meidän on paras pitää jalat maassa ja olla seuraamatta kaikkia tiennäyttäjiä.
Ihanteellista olisi, että erilaiset ihmiset Ylä-lapissa oppisivat elämään yhdessä. Se on osoittautunut kovin vaikeaksi. Parhaiten se onnistuisi, jos saamelaiset, lappalaiset ja muut ihmiset Ylä-Lapissa kokisivat yhteisen vaaran, löytäisivät yhteisen vihollisen ja yhteisen edun. Tietenkään en toivo yhteisen vaaran ja vielä vähemmän vihollisen ilmestymistä, mutta yhteinen etu jää jäljille.
Kannattaisi ehkä ottaa esikuvaksi sveitsiläiset. Tuo vuoristokansa puhuu kolmea neljäkin kieltä. Osa on protestantteja, osa katolilaisia, ja silti he onnistuivat aikoinaan uskonsotien Euroopassa löytämään yhteisiä etuja ja ovat siitä lähtien menestyneet hyvin. Me saamelaiset ja lappalaiset voisimme jo vihdoin ja viimein sveitsiläisten tapaan löytää yhteisen edun, että sukulaisten ei tarvitsisi jonkun typerän saamelaismääritelmän vuoksi riidellä ja katsella kieroon toisia heimoveljiä ja -sisaria.