Johdanto

Jokapäiväisen arjen keskellä elävien saamelaisten ihmisten käsitys talouden toimintaperiaatteista on hyvin rajoittunut. Näin on selitettävissä se, että saamelaistenkin keskuudessa toistetaan uskollisesti seuraavaa hokemaa: "saamelaisten olemassaolo riippuu pelkästään pohjoismaiden isäntäkansoista", ja jos tällaisia meitä saamelaisia ymmärtäviä isäntäkansoja ei olisi, meitäkään ei olisi. Tällaiset kevytmieliset kannanotot perustuvat tietämättömyyteen. Mutta mihin todellisuuteen perustuu käsitys isäntäkansoista silloin kun on kysymys alkuperäisväestön muodostamasta historiallisesta asuinalueesta? Tähän ei voi muuta kuin todeta, että huonoksi on saamelaisilla oman kansan historian tuntemus käynyt ja käsitys taloudesta muodostunut.

Toisaalta käsitys perustuu lapselliseen harhaan siitä, että talouselämä koostuu samojen kulutushyödykkeiden loputtomasta kierrätyksestä. Tänä aikana jolloin tekniikka kehittyy jättiharppauksin, voi jokainen havaita, että uusia tuotteita ilmestyy markkinoille. Nämä uudet tuotteet on yrittäjähenkisyys tuottanut. Työ ilman yrittäjähenkisyyttä kuuluu vanhaan paikalleen jähmettyneeseen maailmaan, josta tyypillinen esimerkki on poromies tai maanviljelijä: hän on täsmälleen samassa asemassa kuin esi-isänsä satoja vuosia sitten.

Harva saamelainen tulee ajatelleeksi, että koko saamelaisten materiaalinen maailma on yrittäjien aikaansaama. Tämän itsestään selvyyden tunnustaminen on melkein hävettävää. Vaikka saamelaiset olisivat yrittäjiä joka ikinen, heidän ei tarvitsisi haikailla isäntäkansaa. Saamelaisten olemassaolo ei riipu pelkästään vanhojen kulutushyödykkeiden kierrätyksestä, koska he muiden tavoin tuottavat itsekin uusia ja myyvät niitä.

Tässä kirjoituksessa ei ole tarkoitus puolustella saamelaisia. Se olisi turhaa. Heidän puolustukseensa on jo käytetty kaikki mahdolliset järkiperäiset ja jopa tunteelliset argumentit. Järkeen ja tunteeseen vetoaminen ei riitä: mikäli kuulija ei käsitä näitä argumentteja puhutaan tyhjille seinille. Mikäli kuulija on riittävän avarakatseinen, on saarnaaminen turhaa.

Saamelaiset ovat siis alkuperäiskansa. Ehkä ei niin yhtenäinen, mutta kansa kuitenkin. Saamelaiset ovat rehellisesti pyrkineet mukautumaan ympäröiviin isäntäkansoihin, mutta säilyttämään omat kansalliset erityispiirteensä. Siitä ketkä ovat ulkopuolisia kussakin maassa päättää enemmistö. Se on valtakysymys kuten kaikki muukin kansojen sisäisessä kanssakäymisessä. Totean tämän omissa nimissäni ja yksityisenä kansalaisena luovuttamatta mitään osaa vakiintuneista oikeuksistamme. Nykyisessä maailmantilanteessa voima käy oikeuden edelle. Saamelaisten on siis turha olla urhoollisia patriootteja kuten hugenotit, jotka ajettiin omasta maastaan.

Saamelaisten sulautuminen muuhun väestöön on myös fakta, joka on tapahtunut seka-avioliittojen ja assimilaation myötä. Saamelaisten ongelmien ratkaisemiseksi tähän mennessä käytetyt keinot ovat olleet väärin suunnattuja, kuten yritys valtion saamelaisilta ryöstämien maitten palauttamisesta takaisin saamelaisille ikään kuin se olisi tärkein asia saamenkielen ja kulttuurin elvyttämisessä.

Näitä aikaisempia yrityksiä saamelaisten asian ratkaisemiseksi olen eri yhteyksissä käsitellyt. Tällaisesta todellisuudesta irti olevat mallit pitkittävät vain ratkaisun löytämistä. Yritys tehdä saamelaisesta kollektiivinen maanomistaja on sekin suunnaton virhe, historiaan perustumaton. Poromiehet ovat menneisyyteen kuuluva ryhmä, mistä todisteina ovat eri maissa vuosisatojen ajan muuttumattomana pysyneet asusteet. Porotalouden ongelmat on ratkaistu koneiden avulla. Porotalouteen perustuvan ns. saamelaisen elämäntavan keinotekoinen ylläpitäminen palvelee ainoastaan saamelaispoliittisia intressejä. Uusien poromiesten tekeminen ylilaidunnustilanteessa vanhalla reseptillä on lähtökohtana mahdoton ja typerä. Vanhentuneiden kulttuuri-instituutioiden hengissä pitäminen vaatii tuekseen autoritaarisesti johdettua vallankäyttömenetelmää, joka sekään ei riitä aina.

Oletammeko siis saamelaisten ryhtyvän vanhanaikaisiksi poromiehiksi? Sillä saamelaiset maailmanparantajat, jotka haluaisivat panna kaikki saamelaiset poromiehiksi ovat unohtaneet erään henkilön, jolla on asiaan paljon sanottavaa: todellisen poromiehen. Myös poromiehellä on oikeutensa, omat ongelmansa elinkeinossa joka on luonnon armoilla elämistä. Eikä porojenkaan voi antaa nälkiintyä ja kuolla. Nämä ongelmat ovat hyvin kaikkien tiedossa. Ongelmaan ei tuo ratkaisua virran johtaminen toisaalle eikä tavallisen saamelaisen henkisen tason keinotekoinen alentaminen. Saamelaiselle myönnettyä yhdenvertaisuutta lain edessä ei kuitenkaan voi enää perua. Saamelaisia vastaan ei enää voida käydä millään tehokkaalla keinolla.

Kun puhuin edellä saamelaisten sekaantumisesta muihin kansoihin, en missään vaiheessa pitänyt sitä toivottavana. Joka tapauksessa me saamelaiset tulemme olemaan yhteisistä tuntomerkeistä tunnistettava historiallinen ihmisryhmä. Tämän kirjoituksen tarkoitus on avata keskustelu saamelaiskysymyksestä. Keskustelun toivon osoittavan sekä saamelaisten ystävät, että viholliset. Vuoropuhelun on oltava asiallista, vakavamielistä ja poliittisesti suuntautunutta.

Ongelmista

Saamelaisten asioista on viimeisen 30 vuoden aikana tehty runsaasti aloitteita ja esityksiä, mutta todellisuudessa niistä on jäänyt vähän käteen. Miksi saamelaiset eivät ole onnistuneet kuten suomalaiset tai Suomen ruotsalaiset? Suomalaisilla oli 1900-luvun alussa selkeä kansallinen identiteetti. Se oli erityisesti Venäjän vallan aikana voimistunut ja vahvistunut. Se ei ollut syntynyt itsestään, vaan sortokauden suomalaisaktivistit kehittivät sitä.

Esimerkiksi monet suomalaisuuden symboleina nykyään pidettävistä taideteoksista, kuten Akseli Gallen-Kallelan maalaukset, ovat syntyneet sortokaudella. Hän haki Kalevala-aiheisiin maalauksiinsa vaikutteita suomalaisesta mytologiasta; maalauksilla nostettiin suomalaista kansallistunnetta. Suomalaiset noudattivat myös kansalaistottelemattomuutta; Tukholman olympialaisissa vuonna 1912 suomalaiset urheilijat marssivat avajaisjuhlallisuuksiin stadionille Venäjän joukkueen takana. Venäläiset kielsivät suomalaisilta lipun käytön, mutta ennen stadionille saapumista yksi suomalainen urheilija sieppasi yleisön joukosta näkemänsä helsinkiläisen naisvoimistelijan lipun, ja suomalaiset marssivat sen perässä. Suomi itsenäistyi viisi vuotta myöhemmin.

Vaikka lappalaiskulttuuri oli samaan aikaan hyvin rikas, harvaan asutussa Lapissa lappalaisilla ei ollut kansallista yhteenkuuluvuuden tunnetta. He olivat tuolloin vielä esikansallisella tasolla. Tämä termi tarkoittaa, että jollakin yhteistä kieltä puhuvalla etnisellä ryhmällä on edellytykset liittyä yhteen kansaksi. Kieli, tavat ja kulttuuri yhdistävät heitä, mutta ne eivät ole ryhmän jäsenille tärkein asia heidän identiteetistään. 1900-luvun alussa oma perhe, klaani ja uskonto olivat saamelaisenemmistölle tärkeämpiä kuin saamelaisuus, koska ne liittyivät saumattomasti jokapäiväiseen elämään ankarissa luonnonoloissa.

Saamelaisalueen jakamisen seurauksena kehitys on kääntynyt taaksepäin ja palannut 1600-luvun hajanaisiin, keskenään taistelevien klaanien aikoihin. Klaanien johtajat eivät ole pystyneet yhdistämään voimiaan itsenäisen saamenmaan perustamiseksi. Saamelaisalueen jako neljään osaan lisäsi osien erilaistumiskehitystä. Omien keskusten sijasta saamelaiset alkoivat suuntautua eri suuntiin: Osloon, Tukholmaan, Helsinkiin ja Moskovaan.

Neljä saamelaisaluetta jakavaa maata ovat hyvin erilaisia. Lähes ainoa niitä yhdistävä tekijä on se, että ne ovat vahvan keskusjohdon maita, joissa enemmistödemokratia on yleisin hallintomuoto. Saamelaispoliitikot ja kulttuuriväki ovat joutuneet kamppailemaan joka maassa erilaisten ongelmien kanssa ja keskittämään voimansa omaan vastustajaan, mikä tietenkään ei ole jouduttanut kehitystä saamelaisyhteiskunnan kehitystä kansallisidentiteetin voimistumisen suuntaan.

Yksi seuraus saamenmaan pirstomisesta neljään osaan on siihen liittyvän tutkimuksen tekemisen vaikeus. Kun tutkija haluaa selvittää tapahtumia koko saamenmaan alueella, on alueen tapahtumien lisäksi pohdittava myös neljän sitä hallitsevan keskenään erilaisen maan kehitystä.

Saamelaisen identiteetin kehittymisestä

Suurin ongelma tähän asti on ollut laajalla alueella asuvan saamelaisväestön hajanaisuus. Toinen merkittävä syy on ollut yhteisten arvojen puuttuminen. Saamenkielten ja kulttuurien ollessa paikallisia ihmisiä yhdisti uskonto. Uskonto periytyi sukupolvelta toiselle tai se jouduttiin omaksumaan valloittajien pakottamana. Pienimmät uskonnot saattoivat hävitä kokonaan tai ne joutuivat muotoutumaan tilanteen mukaan. Toisaalta saamelaisten alkuperäisiä uskontoja on alistettu ja sorrettu vuosisatoja. Kolmas ajan myötä merkittävämmäksi tullut syy oli paikallishallinnon itsenäisyys. Valtion asutuspolitiikan voimistumisen seurauksena perinteinen Lapinkylähallinto korvautui valtion ja kirkon omalla paikallishallinnolla, johon liittyi verojen kerääminen kirkon kymmenysten maksaminen.

Saamelaisen kansallisen identiteetin kehittymiseen ovat vaikuttaneet myös saamelaisalueiden ympäristö ja saamelaisten elämäntavat. Saamelaisten perinteisempiä elämäntapoja olivat paimentolaisuus ja puolipaimentolaisuus, sekä pienimuotoinen maatalous, metsästys ja kalastus. Vaikka saamelaiskulttuuri ja elämäntapa ovat lähestulkoon samanlaisia melkein kaikkialla Suomen Lapissa, tämä on vaikuttanut saamenkielen ja elämäntavan kehittymiseen. Eroja on kuitenkin; poroja tuntureilla ja metsissä paimentavat saamelaiset ovat erilaisempia kuin jokivarsilla ja Inarinjärven rannoilla asuvat saamelaiset. Luonnonolosuhteiden takia tunturialueet ovat eristäytyneitä toisistaan ja kulttuuri vaihtelee runsaastikin. Tätä on esitetty myös yhdeksi syyksi siihen, miksi saamelainen kansallinen identiteetti on edelleenkin kovin ohut.

Mielestäni tämä selittää vain osittain, miksi saamelaisten kansallistunne on kehittynyt hitaasti. Tärkeämpää on panna merkille, että saamelaisten oman Lapinkyläjärjestelmän tuhoaminen 1600-luvulta lähtien merkitsi saamelaisten kansallisen identiteetin edellytysten tuhoamista. 1800-luvun loppuun asti saamelaiset ovat määritelleet itsensä sukunsa ja klaanin jäseniksi. Saamelaisuus on tullut mahdollisesti kaukana tämän perässä. Viime vuosikymmeninä saamelaisuus on kehittynyt pitkin harppauksin, mutta eri lailla Lapin eri osissa.

Tosiasiassa suomalaisuus ei ole koskaan pystynyt ottamaan saamenmaata haltuunsa kuin pinnallisesti. Käytännössä elämä saamelaisten kotiseutualueen kylissä on jatkunut saamenkielillä, saamelaistapojen ja klaanilakien mukaisesti.

Usein kuulee kysymyksen miten saamelaiset eroavat suomalaisista? Tähän kysymykseen on yhtä vaikea vastata kuin miten suomalaiset eroavat ruotsalaisista - kumpikin puhuu omaa kieltään. Mutta on muitakin eroja, joiden erojen määrittely on vaikeaa. Yksi tärkeä tekijä on historia. Saamelaisten esi-isät -lappalaiset- ovat asuneet Lapissa tuhansia vuosia, mutta suomalaiset tulivat nykyiselle saamelaisten kotiseutualueelle vasta 1750-luvulla. Koko Lappi on historian aarreaitta, mutta suomalaisilla, ruotsalaisilla, norjalaisilla ja venäläisillä ei ole osuutta tähän ylvääseen kulttuuriperintöön. Saamelaisten kulttuurista on jäänyt maastoon paljon erilaisia muistomerkkejä. Joten saamelaisen kansallisen identiteetin kehittyminen voidaan nähdä monivaiheisena.

Saamelaisten assimiloiminen on tapahtunut kaikilla elämän osa-alueilla. Opetuskielenä on toiminut suomi. Pakkoassimiloitumisen yksi vaarallisimmista keinoista on ollut saamelaisten näkeminen valtaväestön osana. Osa suomalaispoliitikoista ei pidä saamelaisten vaatimuksia maiden palauttamisesta takaisin saamelaille oikeutettuina, koska saalmelaisten kulttuuri-itsehallintoa määrittävän lain saamelaiskäsite ei liity millään lailla lailliseen saantoon.

Joten elämäntavan muuttumisen seurauksena eletään parhaillaan identeettikriisiä; nuorella saamelaissukupolvella ei ole yhteyttä omiin juuriinsa eikä perinteiseen saamelaiseen elämäntapaansa. Oman kulttuurin perinteiset asiat ja maaseutumainen elämäntapa nähdään köyhänä takapajuisuutena. Menetettyjen arvojen tilalle ei ole muodostunut modernia ajattelutapaa, vaan passiivinen ja kulutuskeskeinen elämäntapa, jonka Suomen valtion taloudellinen tuki mahdollistaa.

Kaikkein traagillisinta on paimentolaisuuden, porosaamelaisen elämäntavan katoaminen. Paimentolaiset ovat liikkuneet porojensa kanssa vuodenaikojen mukaan sinne missä poroilla on ollut syötävää, eli he ovat olleet kesät meren rannikolla ja talvet Suomen puolen outamaissa ja tuntureilla vaeltaen monen sukupolven ajan käytössä olleita reittejä. Saamelaisalueen jako vuosina 1751 ja 1852 toi rajat ja niihin liittyvät määräykset, jotka vaikeuttivat elinkeinoa. Eri maiden viranomaiset suhtautuivat epäluuloisesti poropaimentolaissaamelaisiin, jotka ylittivät valtion rajat mistä halusivat.

Syntyykö itsenäinen Saamenmaa?

Silloin tällöin on viime vuosien aikana kuultu esityksiä itsenäisestä saamenmaasta. Mutta onko siihen mitään todellisia edellytyksiä olemassa? Vastaukseni on, ettei ole.

Voimakkaan kansallistunteen syntyminen tai sen luominen on oman valtion perustamisen tärkein edellytys. Suomalaisille suomalaisuus on itsestään selvä asia, mutta suomalaisuus ei syntynyt itsestään, vaan suomalaisuus luotiin yhdistämällä Suomen eri osien kulttuureita ja murteita ja levittämällä asian tärkeys kaikkien tietoon. Reilut sata vuotta sitten Suomessa asui mm. karjalaisia, hämäläisiä, pohjalaisia ja ruotsikielisiä, eikä suomalaisuus merkinnyt useimmille heistä kovinkaan paljon.

Suomi kuului aiemmin Ruotsin alaisuuteen ja sen jälkeen Suomi oli Venäjään kuuluva suuriruhtinaskunta. Iskulause: "Emme ole ruotsalaisia, emme tule venäläisiksi olkaamme siis suomalaisia!" lienee tuttu kaikille niille jotka ovat opiskelleet historiaa suomalaisissa kouluissa. Suomen historian itsenäistymistä edeltäviltä vuosikymmeniltä löytyy paljon yhtäläisyyksiä saamelaisten nykytilanteeseen.

Eräiden tutkijoiden (esim. Björn Hettnen) mielestä etninen ryhmä, joka haluaa perustaa valtion, on kansa, vaikka tavoite ei vielä olisikaan toteutunut. Ryhmän oman etnisyyden tiedostamisen perustana ovat sen yhteiset historialliset kokemukset sekä kieli, kulttuuri ja uskonto. Asian tiedostaminen voi johtaa ryhmän politisoitumiseen ja sen rakentamiseen kansakunnaksi. Prosessin kiihtyminen puolestaan voimistaa ryhmän tiedostamisprosessia omasta tilanteestaan ja identiteetistään.

Vaikka saamelaisten kotiseutualueella tapahtuu nyt paljon, tilanne on edelleen samanlainen kuin aikaisemmin, saamelaiskäräjien toiminta on edelleen pohjoissaamelaisvetoista. Koltilla ja inarinsaamelaisilla ei ole kovin paljon sananvaltaa siitä huolimatta, että käräjien nykyinen puheenjohtaja Tiina Sanila-Aikio on itse kolttasaamelainen. Kehitys on kuitenkin menossa parempaan suuntaan nykyaikaisen tiedonvälityksen ansiosta; eri saamelaisryhmät tietävät mitä saamenmaan muissa osissa tapahtuu. He pystyvät keskustelemaan asioista sosiaalisessa mediassa.

Saamelaisten tragedia ei ole pelkästään heidän maansa jakaminen neljään osaan. Kysymys on saamelaisten Lapinkylämaiden alkuperäisistä asukkaista ja heidän suhteestaan heidän historiallisia alueita hallitsevaan valtioon. Kysymys alueen valtaväestön oikeuksista muuttui nurinkuriseksi kysymykseksi vähemmistöjen oikeuksista.

Saamelaiset muutostilanteessa

Muutokset saamelaisalueiden yhteiskunnissa ja muutot työn perässä ovat tehneet saamelaisista suurelta osin jatkuvasti liikkeessä olevan väestön. Niinpä suurin osa Suomen 10 000 saamelaisesta asuu alueen ulkopuolella. Saamelaisten asuminen monessa paikassa vaikeuttaa poliittisen ratkaisun löytämistä. Yksi saamelaisten suurimpia ongelmia on keskinäisen luottamuksen ja kommunikoinnin vaikeus. Sellaista saamenkieltä ei ole jota kaikki ymmärtäisivät ja puhuisivat. Sen on korvannut suomenkieli, jota kaikki eri saamenkieltä osaavat. Niinpä yleiskielen kehittyminen on yksi tärkeimmistä asioista esikansallisessa vaiheessa olevan etnisen saamelaisryhmän siirtyessä kansalliseen vaiheeseen.

Itsenäisyyskö vai autonomia?

Tätä kysymystä pohtiessa on muistettava, että kansallistunne on poliittinen prosessi, jonka tavoitteena on luoda yhtenäinen ryhmä identiteettimalli niille, joiden tavoitteena on itsehallinto ryhmän historiallisella asuinalueella. Jos saamelaisalueen nykytilannetta arvioidaan tämän määritelmän pohjalta, saamelaisilla ei ole kansallistunnetta, vaan joka saamelaisryhmällä on oma kansallistunne. Toinen asia on se mihin suuntaan tilanne kehittyy, sillä näyttää siltä, että uusi sukupolvi näkee tilanteen laajemmin kuin heidän vanhempansa. Vaikka saamelaisaktivistit toimivat niitä hallitsevia valtioita vastaan, he ovat omaksuneet omaan aktivismiinsa asuinmaittensa käytäntöjä. Siten saamelaisliikkeet ovat erilaisia saamenmaan eri osissa, mikä vaikeuttaa niiden keskinäistä yhteistyötä.

Kysymys on jäätyneestä konfliktista

Epäonnistuneesta saamelaismääritelmästä on syntynyt etninen konflikti. Kun saamelaisuus määritellään kapeasti, se merkitsee pelkästään epäoikeudenmukaisuuden ja syrjinnän hyväksymistä lappalaisia kohtaan. Lappalaisen käsitteelle kiistan ollessa kuumimmillaan oli halventavia merkityksiä ja se liitettiin saamelaisia sortavaan suomalaiseen kolonialismiin. Sen vuoksi saamelaisuuden käsite kaipaa erittelyä ja uudelleenmäärittelyä.

Saamelaisuus oli liikkeenä ja ajatusrakennelmana jo paljon ennen kuin itse määritelmä kehitettiin 1970-luvulla. Termiä alettiin käyttää jo vuonna 1953 pidetyn Jokkmokin saamelaiskonferenssista lähtien. Sitä käytettiin yleisessä merkityksessä kuvaamaan laajaa pohjoismaista saamelaisliikettä. Termillä haluttiin viitata yhtenäiseen ajatusrakennelmaan ja saamelaispoliittisten uskomusten ja toimintatapojen kehittyneeseen järjestelmään, jonka tavoitteena oli turvata saamelaisuus. Se oli kansainvälisesti vetovoimainen ja voitiin helposti omaksua eri kieliin.

Saamelaistermi otettiin virallisesti käyttöön vuonna 1975 annetussa asetuksessa saamelaisvaltuuskunnasta. Se oli selvästi erotteleva määritelmä, joka viittasi lappalaisiin. Sen piiriin oli määrä saada kaikki lappalaiset jotka olivat kielitaustaltaan saamenkielisiä.

Kysymyksessä on siis ristiriita ja erimielisyys siitä kuka on oikea saamelainen. Kiista johtuu siitä, että saamelaiskäräjät on tehnyt omaperäisen tulkinnan ILOn sopimuksen tarkoittamasta alkuperäiskansasta. Konflikti on jatkunut yli 20 vuotta. Konflikti perustuu siis tietoiseen väärinkäsitykseen ja virheelliseen tulkintaan saamelaisten maaomistuksesta. Konflikti on jatkuessaan vain voimistunut.

Tämä pitkäkestoinen kiista on tähän mennessä aiheuttanut monenmoista vahinkoa. Se on muuttanut konfliktin osapuolten ajattelutapaa ja käyttäytymistä. Se on rikkonut sosiaalisia suhteita ja haitannut etenkin statuksettomia saamelaisia psyykkisesti ja taloudellisesti. Kun konfliktia ei ole saatu ratkaistua se on laajentunut ja jyrkentynyt ja muuttunut monen ihmisen osalta henkilökohtaiseksi ja usein mustavalkoiseksi. Keskinäinen syyttely on lisääntynyt ja luottamus saamelaiskäräjiin ja sen vaalilautakuntaan on kadonnut. Saamelaiskäräjien ajattelu on kapeutunut ja se on alkanut nähdä statuksettomat saamelaiset ns. "oikeitten saamelaisten" vihollisina. Konflikti on irtautunut alkuperäisestä syystään ja muuttunut abstraktiksi. Sovinnollisen ratkaisun löytäminen on mahdotonta.

Nyt tämä konflikti on kärjistynyt niin pitkälti, että siitä on tullut juridinen. Tällainen juridinen riita on yleensä kapeampi kuin kiistan taustalla vaikuttavat kysymykset, sillä oikeudenkäynnissä voidaan käsitellä ja ratkaista vain oikeudellisia kysymyksiä. Tämän tapaisen konfliktin ratkaisu voidaan ratkaista vain tunnustamalla tosiasiat väestön samasta alkuperästä. Ellei sekään auta on viimeisenä vaihtoehtona kiistan saattaminen tuomioistuimen ratkaistavaksi. Se muodostaa kuitenkin statuksettomille saamelaisille raskaan, hitaan ja kalliin tien.

Kiistasta statuksettomien saamelaisten asemasta on siis muodostunut jäätynyt konflikti. Tämä termi tässä yhteydessä tarkoittaa sitä, ettei vaikeaan ongelmaan löydetä ratkaisua, vaan kiista jatkuu nollasummapelinä. Konfliktin taustalla olevat syyt säilyvät ennallaan ja voi roihahtaa uudelleen ilmi liekkeihin jatkua samasta tilanteesta mihin se on jäänyt.

Itsenäisyyden ja itsenäistymisen hidasteet

Suurimpana hidasteena on pidettävä vähäistä väestömäärää suhteessa muuhun väestöön. Toisaalta saamelaisyhteisöön juurtunut klaanirakenne estää saamelaisia ajattelemasta omia etujaan laajemmin esimerkiksi maantieteellisen sijainnin, kielen ja etnisen taustan perusteella. Nykyinen tilanne pitää huolen siitä, että klaanit ovat jatkuvasti eri mielisiä tai riidoissa keskenään. Klaanit eivät ole hävinneet minnekään, mutta niiden vaikutusvalta on saamelaisten onneksi katoava luonnonvara.

Porosaamelaiset ovat siis perineet johtajuusoppinsa klaaniyhteisöstä. Klaanissa voi olla vain yksi henkilö johtajana kerrallaan ja kaikkien muiden klaanien jäsenten on alistuttava hänen valtaansa. Valitettavasti tämä henki ohjaa kaikkia poliittista toimintaa saamelaiskäräjissä.

Myös taloudelliset seikat vaikuttavat vahvasti saamelaisten oman valtion haaveisiin. Oman tuotannon ja etenkin peruselintarvikkeiden omavaraisuuden puuttuminen ja riippuvuus isäntä- ja naapurimaista on vaivannut saamelaisten itsehallintoaluetta pitkään. Tästä johtuen saamelaisten on erittäin vaikea julistautua itsenäiseksi ilman naapureiden tukea, poliittisista syistä puhumattakaan.

Itsehallinto saamelaismaiden sisällä

Autonomia eli itsehallinto saamelaispolitiikassa tarkoittaa saamelaisten kotiseutualuetta koskevan paikallishallinnon vahvistamista ja riippuvuuden vähentämista keskushallinnnosta. Tyypillisesti itsehallinnon ulkopuolelle jäävät maan rajojen valvonta, puolustusvoimat, lainsäädäntö, ulkopolitiikka ja verotus. Saamelaisten itsehallinnon tavoittelussa tärkeimmiksi kysymykseksi nousevat kansallisen olemassaolon tunnustaminen, ihmisoikeudet, kulttuurioikeudet, saamenkielen asema ja käyttö opetuksessa ja virallisissa yhteyksissä sekä tae yhtäläisistä oikeuksista valtaväestön kanssa. Tämän hetkinen saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon sisältö ja laajuus määräytyy saamelaiskäräjälain määräysten perusteella.

Itsenäisen saamenmaan haasteet

Riippumatta siitä mikä ratkaisu odottaa saamelaiskysymystä lähitulevaisuudessa tai tuonnempana, keskustelu ratkaisusta sisältää joukon kysymyksiä, joita saamelaisten on omassa parlamentissaan pohdittava päämääränsä saavuttamiseksi. Saamelaisten kotiseutualue on kulkenut näitä vaiheita vuodesta 1975 lähtien ja siitä on kertynyt arvokasta että negatiivista kokemusta jota voi hyödyntää.

Kiistanalaisten alueiden palauttaminen takaisin ns. "alkuperäiskansalle" on noussut suurimmaksi poliittiseksi kysymykseksi. Nykyisen maanomistukseen liittyvän lainsäädännön purku on mahdoton tehtävä. Kivuttomimmin maanomistukseen liittyvät kiistat voidaan sopia valtiorajoja edeltävän etnisen jakautuman perusteella. Osapuolten on yhdessä maanmittausviranomaisten ja oikeushistorioitsijoiden kanssa selvitettävä maanomistuskiista ja purettava se ja sovittava lunastuksista ja korvauksista. Poliittisia muutoksia voi seurata taloudellisia pulmia.

Saamelaisten kotiseutualue ei pysty selviytymään eristäytymällä ulkomaailmasta. Tähän ei kykene mikään muukaan alueella oleva hallinto. Ensisijaisesti saamelaisten kotiseutualueella on etsittävä keinot elää sovussa naapureiden kanssa.

Tutkimushaasteita

Lappalaisen käsitettä tulisi selventää tekemällä itse käsitteen arvoasetelmista sisältöanalyyttinen tutkimus, jonka kautta voitaisiin hahmotella saamelaisten kotiseutualueen kolmea väestöryhmää edustavien asukkaiden ryhmittely etnisistä kriteereistä käsin. Tämä selvitys tulisi ulottaa myös lappalaisuuden ja saamelaisuuden käsitteisiin. Samalla saataisiin käsiteanalyysiin ne etnisyyden kriteerit ja konkreettiset kulttuuri-ilmiöt, joihin paikalliset asukkaat soveltavat käsitekokonaisuuttaan. Näin voitaisiin erotella pohjoissuomalaisessa kulttuurissa ne piirteet, joita kulttuurissa itse elävät pitävät luonteenomaisina itselleen ja muille.

Toisaalta on tarpeellista selvittää miten lappalais-saamelais-suomalainen yhteiskulttuuri ryhmiensä kautta erottaa uudemman suomalaisen siirtolaisuuden vanhasta lappalaiskulttuurista. Mikäli lappalaiskulttuuri määritellään historialliseksi ilmiöksi, on mielenkiintoista selvittää, miten kulttuurikontaktit perinteiseen lappalaisväestöön eroavat niistä kontakteista, joita uudemmalla muuttajaryhmällä on ollut ennestään alueella asuvaan suomalaisväestöön.

Tässä tilanteessa historiallinen tutkimusnäkökulma on hyödyllinen. Tämä tarkoittaa sekä tieteellisen tutkimuskehittelyn että kulttuuriprosessin suullisen ja henkisen perinteeseen liittyvien ilmiöiden muuttumista, katoamista, säilymistä tai korvautumista erilaisissa yhteisöissä tarkastelua.

Näin saataisiin päätöksenteon pohjaksi näkemyksiä identiteettiä säilyttävistä perinneilmiöistä, sellaisista yksilön ja yhteisön kannalta keskeisistä arvo ja normisidonnaisista perinnetuotteista, joiden varaan rakentuu identifioiminen omaan yhteisöön ja samastuminen uuteen henkiseen yhteisöön.

Lopuksi

Eri lähestymistapojen erot kärjistyivät vuonna 1999, jolloin yli 1000 saamelaisrekisteriin hakeutunutta hylättiin. Saamelaispoliittiset johtajat hylkäsivät tuolla ratkaisullaan lappalaisen kansan yhteisen historian ja valitsivat riitelyn tien. Riitelyn tielle lähteneet puhdasoppiset saamelaispoliitikot halusivat näin yksinoikeuden saamelaiskäsitteeseen.

He kavensivat saamelaismääritelmän sisältämään lappalaisten ehdottomaan hylkäämiseen kaikissa muodoissaan. Kun termeistä syntynyt kiista puhkesi vuosien mittaiseksi, useat saamelaiset ja lappalaiset vakuuttuivat siitä, että asiaan on saatava korjaus. Näillä lappalaistermin korjaamista ajavilla henkilöillä on ollut keskeinen rooli asian saamisesta oikeaan historialliseen kontekstiin. Saamelaisuuden kapea määritelmä jätti suuren osan Ylä-Lapin alkuperäiskansasta lappalaisista kodittomaksi.

Seurauksena on ollut konfliktin läsnäolo ja kehityksen poissaolo ovat kietoutuneet katkeruuden negatiiviseksi kehäksi. Tämän vuoksi saamelaisjohto on väittänyt yhteiskuntarauhan olevan mahdotonta ilman taloudellista kehitystä ja saamelaisten maaoikeuksien tunnustamista.

Ihmisoikeuksien puolustaminen oli tärkeä osa saamelaispolitiikkaa ja sillä oli keskeinen merkitys saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon aikaansaamisessa. Näin jälkeenpäin tarkasteltuna saamelaismääritelmästä syntyneestä kiistasta voi todeta, että saamelaisjohto käytti väärin tätä poliittisen vapauden asiaa, kun se on tietoisesti syrjinyt lappalaisia. Saamelaisjohtajat uskoivat, että poliittinen vapaus ja yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus kehittyisivät luonnostaan ja saamelaisten asema tulisi kuin itsestään turvatuksi.

Utopioiden tavoittelu ja oppi siitä, että tarkoitus pyhittää keinot, ovat johtaneet nykyiseen kiistaan. Niinpä tulevaisuuden varalle on kehitettävä vaatimattomampia poliittisia päämääriä, jotka ovat vapaita kaikesta messiasajattelusta ja maanpäällisestä paratiisin kaihosta. On tavoiteltava maailmaa, joka perustuu todellisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Saamelaiskäräjien ajamaa diktatuuria tulee vastustaa keinoilla, jotka eivät ole ristiriidassa historiallisten tosiasioiden ja demokratian kanssa.

Saamelaismääritelmään liittyvä ideologinen taistelu myrkytti lappalaisista puhuttaessa jopa kielen. Saamelaisjohto kuvaili itseään alkuperäiskansan puolustajaksi, kun taas lappalaiset kuvattiin saamelaisten viholliseksi. Näitä kahta näkemystä alettiin pitää toistensa vastakohtina. Niitä vääristeltiin, niistä tehtiin propagandaa.

Suomalaiskulttuurilla tarkoitetaan niitä kulttuurin erikoispiirteitä, jotka etelämpää tulleet suomalaiset toivat mukanaan lähtöalueeltaan Suomesta muuttaessaan uusille asuinalueilleen Pohjois-Lapissa.

Takaisin