Siitä lähtien kuin muistan olen kuullut väitteitä, että suomalaiset ovat saamelaisten uhka. Mutta siitä en ole kuullut kenenkään saamelaisen sanovan, että suomalaiset voisivat olla myös saamelaisille suuri mahdollisuus. Koko ajan on vain hoettu miten suomalaiset sortavat saamelaisia. Saamelaisten tulevaisuuteen ja suomalaisten uhkaan liittyvät kysymyksenasettelut kytkeytyvät perusturvallisuuteen ja saamelaisten olemassaoloon kansana ja yksilöinä.

No ovatko suomalaiset naapurit sitten todellinen uhka saamelaisille? Ovatko saamelaiset vaarassa? Antaako suomalaisten sekaantuminen saamelaisten asioihin mahdollisesti esimakua siitä mitä kaikkea saamelaisia vastaan suunnitellaan? Ovatko suomalaiset omaksuneet veto-oikeuden estääkseen ILOn sopimuksen ratifioinnin? Entä ovatko suomalaiset ikuinen uhka saamelaisille vai onko heillä mahdollisuus oikeaan kumppanuuteen ja hyvään naapuruuteen? Jatkuuko saamelaishallinnon hajoamisprosessi?

Vaikka saamelaiset ovat pieni kansa Suomessa niin monelle suomalaiselle saamelaisten ystäville se on suuri kansa. Voidaan sanoa saamelaiset ovat aina olleet kokoaan merkityksellisempiä sukulaisuutensa ja sijaintinsa takia. Olen tämän tuonut esiin monta kertaa kirjoituksissani. Erityisesti saamen- ja suomenkielisten saamelaisten kertomukset ovat tärkeitä koska niiden kautta saadaan sellaista tietoa mitä yhteinen kulttuuri merkitsee. Tämä selvisi minulle silloin kun toimin saamenkielisen Sapmelas-lehden päätoimittajana.

Toisen maailmansodan jälkeen saamelaisten ja suomalaisten suhteet ovat jatkuvasti kaikilla aloilla tiivistyneet ja parantuneet. Jonkinlainen yhteinen heimoaate on siivittänyt kanssakäymistä entisestään. Myös käydyt sodat ovat siihen vaikuttaneet. Kitkatekijöitä on ollut vähän. Jotkut saamelaiset kokivat etteivät suomalaiset arvostaneet saamelaisten luonnon käyttöön perustuvaa elämää, koska sitä pidettiin liian alkukantaisena. Historian painolastista johtui, että saamelaiset elivät jonkinlaisessa alemmuuden tilassa.

Harvemmin on julkisesti pohdittu sitä, että onko Suomi saamelaisille suuri mahdollisuus. Tämä johtuu, että kyse on saamelaisten perinteellisestä varovaisuudesta, ehkäpä epäluuloisuudesta. Jotkut saamelaisista pitävät Suomea unelmien onnenmaana. Saamelaisten perusoikeuksien kannalta on suuri onni se, että Suomi on oikeusvaltio, mitä saamelaiseliitti tuntuu vierastavan.

Suomalaisten asenteet saamelaisia kohtaan ovat jatkuvasti parantuneet ja mahdollisuudet inhimilliseen kanssakäymiseen ovat kasvaneet parantuneiden kulku- ja kommunikaatioyhteyksien myötä. Tulevaisuus näyttää tällä hetkellä poikkeuksellisen valoisalta. Saamelaispolitiikassa näyttää kuitenkin tapahtuneen käännös menneisyyteen. Saamelaiseliitti on lähtenyt hakemaan omaa identiteettiään menneisyydestä: yhtäältä romahtaneesta lapinkyläjärjestelmästä, toisaalta paimentolaisuuteen perustuvasta kotakulttuurista. Ajatus itsenäisesti toimineista lapinkylistä on lisännyt toiveita saamelaisten nousemisesta vähintäänkin suomalaisten rinnalle.

Paljon on tapahtunut tai on jäänyt tapahtumatta, eikä historian pyörä ole lakannut pyörimästä. Saamelaisten itsehallinnon suotuisa kehittyminen on pysähtynyt ja järjestelmän tulevaisuus on epävarma ja kyseenalainen. Saamelaiskäräjien johto on osoittanut pienuutensa ja heikkoutensa taistelussa jonka se itse on käynnistänyt. Näyttää siltä, että vuonna 1996 syntynyt itsehallinto on kohtaamassa uusien kriisien ajan. Olemme saapumassa uuteen murroskohtaan, jossa saamelaiset joutuvat uudelleen määrittelemään suhteensa valtaan ja legitiimisyyteen.

Saamelaiskäräjät on lähtenyt hakemaan itsehallintoa uudenlaisen autoritäärisen järjestelmän pohjalta, jossa se imitoi suomalaista parlamentarismia, mutta johon se ei ole halunnut hyväksyä demokratian standardeja. Puheenjohtajisto näkee itsensä aidosti saamelaisten itsehallintoelimenä, joka omien normiensa pohjalta määrittelee kulttuuri- ja yhteiskuntapäämääränsä ja joka ohjaa politiikkaansa saamelaisten etujen nimissä.

Itsehallinnon alkuvuosina eliitti halusi oppia ymmärtämään suomalaista, suomalaisuutta ja kaikki suomalainen ja kaikki länsimainen oli ihanaa, nyt asiat ovat toisella tolalla. Suomalaisuus, suomalaiset ovatkin jälleen retoriikassa palanneet takaisin, mutta länsimaalaisuus universaalisine ihmisoikeuskäsityksineen on jäänyt myönteisenä asiana jäljelle. Suomalaisten naapurit saamelaiset ovat halunneet tehdä näyttävän henkisen irtioton ja löytäneet oman edun ja sen tuomat ilot. Tätä näkyvää irtiottoa ovat tulleet tukemaan nuoret koulutetut saamelaiset. Nuoret haluavat osallistua saamenmaan ja sen luonnonrikkauksien hallitsemiseen.

Käräjien propaganda on näyttänyt ulospäin uhoamiselta, eikä se edes vaivautunut peittelemään oman valta-asemansa pönkittämistä millään rauhanomaisella sanomalla. Syy tähän löytyy hallitsevan eliitin sisäisestä heikkouden tunteesta ja epävarmuudesta. Sen retoriikka Suomea ja suomalaisia kohtaan on koventunut eikä mistään perinteisestä rinnakkaiselosta puhuta. Mistä käräjien eliitin uhoaminen oikein johtuu? Miksi ja miten 1990-luvun demokraattinen saamelaiskäräjät muuttui 2000-luvulla aggressiiviseksi irtioton hakijaksi Suomen valtiosta. Liittyykö käräjien johdon äänekäs uhoaminen siihen, että siitä on tullut valtiosuvereniteetin kannattaja? Kertooko tämä siitä, että valta on menettämässä otettaan? Muutos on kuitenkin ilmassa.

Saamelaisten ja suomalaisten suhteet ovat olleet kautta historian monimuotoisia kuin elämä itse. 1800-luvulla suhteemme suomalaisiin eivät olleet yhtä dramaattisia kuin nyt, vaan idyllisiä. Saamelaisten naapureiksi tulivat aikanaan oikean elämänmuodon nimeen vannovat suomalaiset, joilla oli alueella huomattava määrä ystäviä ja ihailijoita. Virallinen propaganda puhuu paljon saamelaisten alistamisesta. Suomalaisten kanssa saamelaiset eivät kuitenkaan joutuneet taistelemaan elämästä ja kuolemasta, vaan opeteltiin tulemaan toimen yrittämällä ymmärtää toisiaan.