Olin vuonna 1999 arvioimassa yhdessä 20 muun saamelaiskäräjien jäsenen kanssa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon yli 1 100 pyrkijän vaalikelpoisuutta. Suurin osa inarin- ja metsäsaamelaisista polveutuvista hakijoista hylättiin väittämällä, etteivät he ole saamelaisia. Itse koen, että käräjien hylkäävä päätös on erityisesti inarinsaamelaisten hakijoiden ihmisarvoa loukkaava ja antaa huonon kuvan oikeusvaltiosta, jonka nimi on Suomi. Asia on viipymättä korjattava, koska asiaan liittyvä aineisto on KHO:n arkistossa eikä sitä ole saamelaiskäräjistä riippumaton tutkimus vielä avannut ja arvioinut.

Hylätyt hakijat voidaan tunnistamalla siirtää tähän päivään. On siis korkea aika korjata tällaiset etnopoliittiset virheet ja laiminlyönnit. Kokouksessa tekemieni muistiinpanojeni mukaan suuri osa erityisesti inarinsaamelaisista hylätyistä hakijoista oli verisukulaisia vaaliluettelossa olevien kanssa. Arvioni on, että äänestysluettelo ei ole onnistunut, sillä se jakaa samaa väestöä liian sattumanvaraisesti, jopa saman suvun sisällä. Sukulaisuus ja polveutuminen ei ole merkinnyt saamelaisuuden arvioinnissa mitään, ja sama käytäntö jatkuu. Se osoittaa, että järjestelmä on vakavalla tavalla virheellinen. Merkittävin haitta on siinä, että identiteetiltään vahvat Inarin lappalaiset ovat jääneet äänestysluettelon ulkopuolelle eli statuksettomiksi saamelaisiksi.

Noista vuosista vastakkainasettelu on muuttanut luonnettaan, toisaalta laantunut, toisaalta kärjistynyt. Joka tapauksessa saamelaisuuteen liittynyt kiista on leimannut Saamelaiskäräjien toimintaa vuosikymmenten ajat. Minusta on ensiarvoisen tärkeää, että asianosaiset ja heidän sukulaisensa saisivat varmuuden asian todellisesta tilasta.

Sukututkimuksen keinoin on mahdollista selvittää hylättyjen henkilöiden polveutuminen hyödyntäen Lapin Sivistysseuran aikajakson 1722-1910 kattavan perherekisterikortiston tietokantaa. Sen avulla on osoitettavissa, että huomattava osa hylätyistä hakijoista polveutuu suoraan siitä saamelaisväestöstä, joka on asuttanut aluetta niin kauan, ettei sen muuttamisesta alueelleen jostain muualta ole minkäänlaista tietoa. Tämä väestö asutti aluettaan kun se liitettiin Ruotsin valtakuntaan, ja asuu siellä edelleen.

Suomessa tiedetään suvuittain, että osa Saamelaiskäräjien äänestysluettelossa olevista on alkuperäisten lappalaisten tavoin asunut alueella niin kauan kuin tutkittua tietoa taaksepäin on saatavissa. Sen sijaan osa on muuttanut Suomen alueelle maiden välisten raja- ja rauhansopimusten jälkeen uudisasukkaina Norjasta ja Ruotsista noin 1820- ja 1930-lukujen välissä. Nämä voidaan osoittaa suvuittain suoraan kirkonkirjojen pohjalta. Nämä suvut ovat ns. porosaamelaissukuja, jotka ovat ottaneet oikeudekseen määritellä ketkä Suomessa ovat saamelaisia. Äänestysluettelosta hylätyt inarinsaamelaiset ja muut statuksettomiksi jätetyt saamelaiset ovat paitsi polveutumiseltaan saamelaisia, myös kulttuuriltaan saamelaisia vähintään samassa määrin kuin porosaamelaiset.

Niin ikään tässä tilanteessa kaivataan niiden emotionaalisten ristiriitojen käsittelyä, joita hakijoissa, perheissä ja suvuissa on siirtynyt tähän päivään. Ne ovat herkkiä ja syvästi ihmisiin vaikuttavia asioita. Mielestäni hylätyt ovat olleet tietämättömyyteen perustuvan mielivallan uhreja. Aikoinaan ja vuosien mittaan äänestysluettelosta hylätyt, edelleen elävät saamelaiset, jotka edelleen haluavat päästä vaaliluetteloon, tulisi siihen ottaa asian uuden harkinnan jälkeen. Jo kuolleiden hylättyjen hakijoiden osalta saamelaiskäräjien tai KHO:n tulisi tunnustaa heidän saamelaisuutensa niin, että heidän jälkeläisensä voivat halutessaan tulla sillä perusteella otetuksi vaaliluetteloon. Kuolleiden osalta päätöksellä olisi symbolinen merkitys nykyisin eläville ja tuleville polville, koska se tunnustaisi heidän muodollisen saamelaisuutensa ja sen kautta ihmisarvon saamelaisina. Se todistaisi että sivistys- ja oikeusperiaatteet koskevat myös saamelaisia.

Syvin kysymys kuuluu milloin nykyinen kiista päättyy mielikuvia luomana ja muokkaavana prosessina, intohimoja ruokkivana tiukkaan juuttuneina suku ja perhemuistoina. Terveestä etääntymisestä oli jo merkkejä, mutta sitten tapahtui taas kerran asioita, jotka palauttivat sovintoa kohti kulkeneen prosessin lähtöasetelmiin. Nimittäin ns. Hallbergin työryhmän "kompromissiehdotus" käänsi tilanteen samaan pisteeseen kuin vuonna 1999, jolloin valtaosa hakijoista hylättiin perusteilla, jotka eivät ole oikeudellisia, vaan etnopoliittisia.

Nuoremmissa saamelaisissa - niin maallikoissa kuin tutkijoissa - on valitettavasti ilmennyt entistä hyökkäävämpiä, näennäistieteellisiin perusteisiin vetoavia etniseen syrjintään yllyttäviä asenteita. Mutta ilahduttavasti erottuu myös osapuoliin sitoutumatonta, lähinnä inhimillisesti motivoitunutta asennetta. Kiista kiinnostaa syy- ja seurauskimppuna, eikä saamelaisena tai lappalaisena sankaruutena. Mutta osapuolten vahingolliset traditiot pysyvät kuitenkin hengissä niin kauan kunnes virallisesti pyydetään hylätyiltä anteeksi. Anteeksipyyntöä tärkeämpää on kuitenkin tehtyjen virheiden korjaaminen. Siihen on täysi mahdollisuus.