Suomen hallitus on ryhtynyt valmistelemaan totuuskomission ja välittäjän asettamista ratkaisemaan venynyttä kiistaa Ylä-Lapin saamelaisten ja lappalaisten etujen yhdistämisestä. Välittäjän tulisi olla puolueeton elin, johon "kumpikin osapuoli voisi luottaa".

Utsjoella, Inarissa ja Ivalossa hiljattain aloitettuja tilaisuuksia voidaan pitää rohkaisevina ja hallituksen tulisikin tutkia kaikki valtion edustajille tilaisuudessa jätetyt ehdotukset ja asiakirjat. Valtion puolelta ei kuitenkaan tuotu esille sitä, onko hallituksella vahva halu siihen, että käynnistettäisiin tositarkoituksella neuvottelut hyvin tiedossa olevien saamelaisten ja lappalaisten keskinäisten ongelmien ratkaisemiseksi. Useasta syystä kehkeytymässä oleva sovintokomitea ei ole oikea elin tai foorumi saamelaisten, lappalaisten ja valtion välistä ongelmavyyhtiä koskeville neuvotteluille. Kuitenkin näiden ongelmien ratkaiseminen on yksi edellytys sille, että voidaan ryhtyä valmistelemaan ILOn sopimuksen ratifiointia. Neuvotteluprosessi loisi myös myönteisen taustan totuus- ja sovintokomitean työlle.

Saamelaisilla tarkoitan tässä yhteydessä Suomessa asuvia poro- eli pohjoissaamelaisia. Lappalaisilla tarkoitan tässä yhteydessä Suomen Lapin alkuperäisestä metsä- ja kalastajalappalaisväestöstä polveutuvaa ja aluettaan katkeamattomasti asuttanutta väestöä. Tätä väestöä pohjoissaamelaiset eivät tunnista eivätkä tunnustaa saamelaisiksi, ja siksi pohjoissaamelaiset ovat estäneet heidän ottamisensa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon. Tästä syystä lappalaisia kutsutaan myös statuksettomiksi saamelaisiksi.

Selvennyksen vuoksi: lappalaisilla ei tässä tarkoiteta maankäytöllisiä ja verotusoikeudellisia "lappalaisoikeuksia" saaneiden suomalaisperäisten uudisasukkaiden perillisiä, vaan väestöä joka periytyy suoraan Suomen Lappia ennen suomalaisperäisten uudisasukkaiden sinne nousemista asuttaneesta väestöstä, jonka tutkijat luokittelevat saamelaisiksi. Ajan kuluessa alueen väestöryhmät ovat osin sekaantuneet etnisten rajojen yli solmittujen naimakauppojen kautta, mutta tämä koskee väestöryhmätasolla yhtä lailla pohjoissaamelaisia kuin lappalaisia. Huomioiden periytymisen ohessa mainittujen kahden, käsitteen laajassa merkityksessä saamelaisen väestöryhmän - pohjoissaamelaiset ja lappalaiset - kulttuurit, ei ole perusteltavissa käsitellä vain pohjoissaamelaisia alkuperäiskansana ja lappalaisina "suomalaisperäisten uudisasukkaiden jälkeläisinä" tai jonain muuna vastaavana - näin, vaikka pohjoissaamelaiset ovatkin oikeassa siinä, että lappalaiset eivät ole pohjoissaamelaisia.

Erillisten itsehallintorakenteiden kehittäminen

Lappalaisten kannalta olisi kestämätöntä sulkea saamelaiskäräjälain muutoksen myötä heiltä pääsy Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon myöntämättä heille samalla lainsäätämiskierroksella oikeus tai uskottava mahdollisuus oman julkisoikeudellisen alkuperäiskansa-itsehallinnon luomiseen. Hallbergin vielä jatkoajan varassa työtään jatkavan toimikunnan julkisuuteen vuotaneiden suunnitelmien mukainen pelkkä metsäsaamelaiskulttuurin tutkimustarkoituksiin väläytetty määräraha ei millään tavoin edusta riittävää taetta alkuperäiskansaryhmien tasavertaisesta kohtelusta tästedes.

Ongelmien syvennyttyä nykyiseen pisteeseen ratkaisuksi ei enää riitä pelkkä statuksettomien saamelaisten ottaminen Saamelaiskäräjien vaaliluetteloon tällä hetkellä voimassa olevan saamelaiskäräjälain mukaisesti, koska pohjoissaamelaiset kokevat tämän uhkaavan heidän yhteisönsä identiteettiä, kulttuuria ja itsehallinto-oikeutta, ja ovat osoittaneet aikovansa taistella tätä vastaan kynsin hampain. Tähänastisen kehityksen ja yleisen elämänkokemuksen perusteella ei ole odotettavissa, että pelkkä statuksettomien ottaminen vaaliluetteloon - vaikka se olisi sinänsä oikeansuuntainen askel - johtaisi näiden pohjimmiltaan samaan saamelaiseen alkuperäiskansaan kuuluvan väestöryhmän välien paranemiseen. Ratkaisu on ennemminkin löydettävissä kunkin ryhmän oman alkuperäiskansaidentiteetin mukaisen aseman ja sitä ilmaisevien, edistävien ja suojaavien julkisoikeudellisten itsehallintorakenteiden kehittämisestä siten kuin nämä ryhmät itse haluavat.

Harkittaessa pohjoissaamelaisten ja lappalaisten rajaamista, saamelaisrekisteriksi usein mainittu Saamelaiskäräjien vaaliluettelo ei sovellu suoraan ratkaisun avaimeksi siihen vanhastaan jääneiden ja myöhemmin, osin avoimen syrjinnän kautta muodostuneiden puutteiden vuoksi. Sen sijaan uudelleen löydetty rekisteri vuosilta 1722-1900 on suora listaus alkuperäisistä lappalaisista ja sittemmin heistä osaa on alettu kutsua kielen perusteella saamelaiseksi: tämä rekisteri on kuvattu alkuperäisistä asiakirjoista ja on tehty valtion toimesta jo aiemmin saamelaishallintoa alun perin suunniteltaessa. Rekisteri on erittäin tarkka ja se voidaan sähköisenä helposti täydentää tähän päivään, jolloin se on jo melkein täydellinen; sukuselvitykset ulottuvat aina kirkonkirjojen pitämisen alkuun 1640-luvulle Ruotsi-Suomessa.

Valtion vastuu

Ratkaistavat ongelmat eivät ole yksinkertaisella tavalla vain saamelaisten ja lappalaisten välisiä, vaan valtio liittyy ongelmavyyhtiin kolmantena osapuolena, koska on kyse myös valtion suhteesta saamelaisiin ja lappalaisiin, ja saamelaisten ja lappalaisten suhteesta valtioon. Kolmioasetelman ongelmallisuutta lisää se, että valtio ei ole tähän asti toiminut saamelaisiin ja lappalaisiin nähden neutraalina, niin kuin sen olisi kuulunut, vaan on liittoutunut pohjoissaamelaisten kanssa - mikä ei ole estänyt tämän valtion ja saamelaisten liiton sisäisiä ristiriitoja ja voimanmittelöitä.

Valtiolla on kuitenkin tässäkin asiassa aivan erityinen asema, joka velvoittaa sen toimimaan, paitsi muihin osapuoliin nähden neutraalisti, ennen kaikkea aktiivisesti oikeuden, oikeudenmukaisuuden, yhteiskuntarauhan, yleisen edun ja turvallisuuden takaamiseksi ja edistämiseksi. Samalla valtion tulee horjumatta ylläpitää yksityisten kansalaisten oikeuksia.

Ensinnäkin valtiolla on, juuri siksi että se on valtio, universaalinen velvollisuus ja oikeus toimia tässäkin asiassa mainittuun suuntaan. Toiseksi valtiolla on tarvittavat resurssit ja kolmanneksi, kiitos asemansa ja resurssiensa, sillä on ongelmavyyhdin kolmesta osapuolesta ylivoimaisesti parhaat mahdollisuudet mobilisoida parhaat tiedolliset ja älylliset resurssit vyyhdin purkamiseksi. Tämän kautta valtiolla on ylivoimaisesti parhaat mahdollisuudet purkamiseen tarvittavaan uusajatteluun, kun taas muut kaksi osapuolta ovat juuttuneet vanhoihin ajatuskuvioihinsa ja kantoihinsa. Myös valtion edustajat ovat tällä hetkellä edelleen juuttuneet tähänastiseen linjaansa ja toimintauraansa, mutta valtio kokonaisuutena, ja erityisesti saamelaisasioita hoitava oikeusministeriö kykenee, jos ymmärrystä ja poliittista tahtoa riittää, nostamaan itsensä näistä irti ja ottamaan ohjat prosessissa jolla ongelmavyyhti voidaan purkaa.

Odotan, että sovintokomission asettaja Suomen valtio ymmärtää olevansa käytettävissä sovintoneuvottelujen isäntä-osapuolena, jos muut osapuolet - poro- eli pohjoissaamelaiset ja lappalaiset - osoittavat halunsa päästä sopimukseen tai edes valmiutensa kuulla toisten osapuolten kantaa.

Ongelmakokonaisuuteen sisältyy voimassa olevan lainsäädäntöön liittyviä ongelmia joita ei poliittisella sopimuksella voida noin vain kumota. Valtiovallan mukanaolo mahdollistaa kuitenkin lainsäädäntötoimet kohtuullisella aikaviiveellä. Valtion tulisi siis saattaa saamelaiset ja statuksettomat saamelaiset nopeasti yhteisen neuvottelupöydän ääreen, muuten kiistalle ei näy loppua.