Saamelaisuus nykyajassa
Saamelaisuuden poliittinen liike on syntynyt toisen maailmansodan jälkeen ja sen alku juontaa päämäärästä ja pyrkimyksestä ihanteelliseen saamelaiseen yhteiskuntaan. Historia ei tunne montaakaan liikettä, joka olisi aloittanut nousunsa niin ylevin periaattein kuin saamelaisliike. Liikkeen johtajille on ollut yhteistä pyyteettömyys, toveruus ja yhteistunto sekä lämmin ja luja luotettavuus, sisäinen moraali.
Jokaista kansalaisliikettä ryydittää aika ja sen henki. Niin on ollut myös saamelaisliikkeen asianlaita. Sen aikakauteen ovat kuuluneet kiihkeät poliittiset johtajat, kansallisen tietoisuuden kasvu ja itse kunkin oman elintason kohoaminen. Yhtä kaikki on myös olennaista tarkastella, mihin tai ketä vastaan tämä liike muotoutui.
Ajan myötä saamelaisliikkeen ideologia korostui ja poliittisuus nousi ylitse kaiken muun. Sen hintaa maksetaan vielä tänä päivänäkin. Kulttuurin asema ja arvostus ei ole vieläkään tärkeimmässä asemassa saamelaiskäräjien poliittisessa johdossa: arvoa annetaan vain vallalle ja koville arvoille, vaikka kaikki ympärillä on muuttunut.
Vähitellen valtapolitiikka toi saamelaisliikkeeseen saamelaisidentiteetille vieraita elementtejä, mikä on johtanut siihen, että nykyiset saamelaisjohtajat ovat oppineet leikittelemään totuudella ja eettisillä periaatteilla samalla tavoin kuin valtaväestöjä edustavat poliittiset johtajat. Tarkoitus on pyhittänyt keinot.
Saamelaisliikkeessä oli aluksi korkeita moraalisia piirteitä, jotka nostivat ristiriitoja, kun poliittiset johtajat alkoivat tavoitella utopiaa "itsenäisestä" kansasta. Yhteiset ponnistukset, ajatukset ja toiveet sekä kiihkeä pyrkimys saman ajatus- ja tuntemismenetelmän saavuttamiseksi, halu onnen löytämiseen, täydellisestä omistautumisesta saamelaisuudelle olivat saamelaisaktivistien ihanteet aikoinaan. Näiden ihanteiden saavuttaminen on ollut vaikeata ja pitkän työn takana.
Ristiriitojen ja poliittisten intrigien liike on edennyt ja lujittanut omaa ydintä, dogmeja, omaa moraalia, perustunnetta ja työtapaa. Moraaliset kriisit, syyttelyt ja älyllinen rappeutuneisuus alkavat olla tyypillisiä tälle liikkeelle, väärentäen oman olemuksensa ja opinkappaleensa, moraalinsa ja työtapansa.
Miksi näin kävi? Tässä saattoi käydä niin, ettei alkuperäinen saamelaisliike ollutkaan niin kaukonäköinen. Se ei ehkä perustunut oikeisiin tosiseikkoihin ympäristöstä ja omasta ja muiden historiasta. Kuva saamelaisuudesta ei ollut riittävän todellinen eikä sitä edes tutkittu aluksi riittävästi liikkeen tulevaisuuden kannalta. Yksilöiden into ja intohimo ylitti muun. Siinä kärsi sitten lopulta koko asia.
Tullessani vuosikymmeniä sitten mukaan saamelaispolitiikkaan, huomasin jo alussa, että tässä liikkeessä on mahdollista toteuttaa yleviä moraalisia periaatteita. Sillä hetkellä oli vaikea erottaa sanoja teoista, ja silloin uhkuttiin uskoa ihanteisiin ja pyrittiin toteuttamaan niitä. Ne olivat kuin uskonlahkon periaatteita. Kunnia, vilpittömyys, uhrautuvaisuus ja totuuden rakkaus olivat kerran asioita, jotka käsitettiin sellaisenaan. Nyt harkitut valheet ja syyttelyt vain näyttävät palvelevan lappalaisten historiasta irrallaan olevaa saamelaisuuden asiaa.
Saamelaisaktivistit ovat päätyneet siihen yksinkertaistettuun ja epätieteelliseen johtopäätökseen, että kaikki heidän omaamansa maaoikeustiedot antaisivat heille yksinoikeuden maanomistusolojen muuttamiseen Lapissa. Joten ne harhakuvat, jotka saamelaisuusliike antaa itsestään ovat laajakantoisia ja tuovat esille uuden omistamisen muodon; kollektiivisen maanomistuksen, jossa toteutuisi tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus.
Tutkimusten mukaan tällaista asutus- ja oikeushistoriaa ei ole olemassakaan. Eikä se ole edes sen kaltainen yleensäkään kuin on luuloteltu. Saattaa olla jopa niin, että tätä mielikuvaa on luotu tieten tahtoen. Kävikö tässä niin, että omat koirat purivat?
Yleensä ihmisoikeuksien pitävyys ja kestävyys on juuri niiden tunnustamisessa ja todennettavuudessa. Se on myös pienen voima; näennäinen suuruus haihtuu vääjäämättömän yhteiskunnallisen lainalaisuuden mukaisesti. Eikä hyökkäys edes ole paras puolustus kuten yleistäen väitetään.
Valitettavasti kuvattu omistamisen muoto joutuu väistämättömästi ristiriitaan omistusoikeuden nykymuotojen kanssa, koska uusi omistusmuoto joutuu pakostakin syrjimään muiden kuin saamelaisten kuin omistusta. Saamelaisten omistaminen on sekin todentamatta; porosaamelaisten oikeuksille ei ole nykytiedon mukaan edes minkäänlaista oikeusperustaa.
Mutta mitä väliä sillä on kun saamelaisten tukena on ILOn alkuperäiskansoja koskeva yleissopimus. Sitä voi tulkita tietämättömien ihmisten edessä miten sattuu. Taistelu maasta on luonut harhakuvia ja sitä on käyty epätodellisten ihanteiden nimissä. Kertomatta voi jättää, miten Norja asian käsitti tai mitä yleissopimus edellyttää tai ei edellytä. Olennaista on, ettei se luo uusia oikeuksia eikä sen nojalla kenenkään historiaa voi kirjoittaa uusiksi. Eikä yhtään sen oikeutta voida perustaa vain väitteisiin tai sopimukseen vaan kaikki on voitava näyttää ja todentaa tieteellisellä tutkimuksella. Kukapa nyt välittää tästä totuudesta!
Nykyiset saamelaisjohtajat uskovat tuntevansa saamelaisia syrjivän kehityksen ja pystyvänsä ohjaamaan yhteiskunnan päättäjiä tekemään korjaavia ratkaisuja saamelaisten aseman parantamiseksi. Keskeistä tässä on ainoastaan maiden palauttaminen takaisin ns. rekisterisaamelaisille.
Olenkin sitä mieltä, että jos saamelaiset eivät opi ymmärtämään tämän hetkistä kehitystä, joutuvat he siitä kalliisti maksamaan. Eriytynyt yhteisö ei kykene edistymään eikä ratkaisemaan uudenlaisten ajatusten mukanaan tuomia ongelmia. Nykyiset saamelaisjohtajat eivät kykene näkemään todellisuutta. Heidän näkemäänsä maailmaa ei todellisuudessa ole olemassa. Se ei ole sellainen kuin he toivoisivat. Jos saamelaisaktivistit arvioisivat maailmaa todellisuuden perustalta, he saattaisivat hävitä poliittisesti, mutta voittaa ihmisinä.