Juuri saamani tiedon mukaan Saamelaiskäräjien poliittinen johto järjestää 24.5.2018 klo 8.15-10. 00 kansanedustajille tarkoitetun tiedotustilaisuuden saamelaiskäräjälain uudistamisen valmistelun nykytilanteesta. Tähän voin todeta, että Ylä-Lapin ilmapiirissä ja nykyisessä yhteiskunnallisessa tilanteessa saamelaisjohdon kiihkeä saamelaisnationalistinen ideologia kollektiivisine maanomistusvaatimuksineen vaikuttaa auttamattomasti vanhentuneelta.

Saamelaisjohdon kannalta heidän linjauksiinsa sisältyy merkittäviä poliittisia riskejä. Mikäli tämä nationalistinen saamelaispoliittinen suuntaus pyrkii poliittisille päätöksentekijöille suuntamassaan tiedotuksessa jatkuvasti pitäytymään vanhoihin kliseisiin, se on vaarassa pikku hiljaa vieraantua saamelaisista ja lappalaisista ja näivettyä aikansa eläneenä. Monelle äänestäjälle tämän päivän saamelaisuusaate vaikuttaakin sen ideologiasta taustaa ajatellen luotaan työntävältä. Jos saamelaisuutta halutaan nostaa merkittäväksi poliittiseksi voimaksi, saamelaisjohdon on mietittävä politiikkansa perusteita ja perusteluja kokonaan uudestaan ja uudelta pohjalta. Poliittisia valintojaan ei kannata lähteä puolustamaan kestämättömältä pohjalta.

Saamelaiskäräjien johto näkyy kuitenkin olevan valmis ottamaan nämä riskit jatkaen torvet soiden entisellä linjallaan. Kansanedustajat voivat ihmetellä, miksi ns. lappalaisperusteen pois juuriminen saamelaiskäräjälaista on niin tärkeä kynnyskysymys Saamelaiskäräjille. Vaatimus käy ymmärrettäväksi vasta kun sen yhdistää tavoitteeseen inarinlappalaisille kuuluvien laillisten maaoikeuksien siirtämiseksi saamelaisrekisteriin merkityille saamelaisille, kuten Saamelaiskäräjät on sitkeästi vaatinut. Täysin riippumatta siitä mitä "kompromisseja" Saamelaiskäräjät sopii Suomen valtion ja sen edustajien kanssa saadakseen lappalaisperusteen poistettua ja päästäkseen yksin päättämään kenet hyväksytään saamelaiseksi, ei ole mitään perusteita uskoa että Saamelaiskäräjät nykysuuntauksen vallitessa olisi nyt tai tulevaisuudessa luopumassa tästä maihin ja vesiin kohistuvasta kollektiivisen omistuksen tai hallinnan päätavoitteestaan. Se tulee pomppaamaan kuin vieteriukko laatikostaan viimeistään kun Suomi on ratifioinut ILO:n alkuperäiskansasopimuksen.

Oma ajatukseni on ollut että Suomi tekisi niin kuin monet muutkin valtiot. Avoimesti perustellen todettaisiin, että ILO-sopimus ei sovellu Suomen oloihin, mutta että Suomi tulee sopimusta ratifioimatta soveltamaan sen henkeä ja periaatteita kansallisiin olosuhteisiinsa. Esimerkiksi Ruotsi, jota yleisesti pidetään ihmisoikeuksien suurvaltana, on valinnut tämän tien, koska ILO-sopimuksen maaoikeuksia koskevat edellytykset eivät siellä toteudu.

Maaoikeuskiistaan voisi löytyä tämän paketin yhteydessä käytännön tason ratkaisun, joka kantaisi vuosikymmeniä eteenpäin: Tällaisella "moratoriolla" eli aikalisällä päästäisiin rakentamaan mallia, jossa Norjan maaoikeusratkaisua osin myötäillen

1) Valtio pidättää omistusoikeuden Lapissa oleviin valtionmaihin, mutta siirtää niiden hallinnon pitkäksi määräajaksi uuden perustettavan elimen hallintaan. Maiden oikeita omistajia selvitellään taustalla kaikessa rauhassa.

2) Lappalaiset tilanomistajat ja vanhojen lapinkylien oikeudenomistajat pitävät kiinni konkreettisista vaateistaan, joita selvitellään samanaikaisesti taustalla.

3) Vanhat lapinkylät elvytetään, uusia ehkä perustetaan, alkuperäiskansan/väestön eri ryhmien puhevaltaa käyttämään. Tämän kautta poro- eli pohjoissaamelaiset pääsevät itse päättämään keitä heihin kuuluu, ja sama oikeus toteutuu myös muiden saamelaisryhmien kohdalla.

4) Porosaamelaiset tuovat esille omat konkreettiset tarpeensa/toivomuksensa/vaatimuksensa.

5) Ratkaistaan muunkin paikallisen väestön vaikutuskanavat.

6) Kukin ryhmä tuo esille omat käytännön tason intressinsä, joita sovitellaan.

Tunnustetaan että intressit ovat osin samat, osin erilaiset, osin päällekkäiset ja kilpailevat, ja lähdetään etsimään ratkaisuja näitä sovitellen, luopuen ajatuksesta että joku ryhmä dominoisi toisia. Täysin kansallisella ratkaisulla ilman ILO-ratifiointia voitaisiin hillitä jo vuosia jatkunutta kansainvälisiin toimijoihin suuntautunutta disinformaatiota, ja vältettäisiin ainakin osin ulkoa tuleva kansainvälisten toimijoiden toimesta tapahtuva päsmäröinti, joka perustuu niille syötetyn disinformaation synnyttämään väärään tilannekuvaan. Näin voitaisiin keskittyä todellisuuspohjaisiin ongelmiin ja syntyisi otollisemmat olosuhteet kansallisten kompromissien rakentamiseen.