Saamelaisradion mukaan tiedot saamelaiskäräjien delegaatio aikoo osallistua YK:n alkuperäiskansafoorumiin. Kun saamelaiskäräjät katsoo olevansa oikeutettu esiintymään YK:ssa Suomen kaikkien alkuperäiskansaryhmien oikeuksien puolestapuhujana, tämä nostaa väistämättä esille lappalaisten perinteiset oikeudet. Saamelaiskäräjät pyrkii vetoamalla YK:n kaventaman ja epäämään inarinsaamelaisten oikeudet. Lisäksi käräjien vaatimukset uhkaavat muun paikallisen väestön oikeuksien säilymistä. Kun Suomen valtio on antanut sekavan ja pohjimmiltaan kestämättömän tilanteen jatkua vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, se on tavallaan syypää syntyneeseen aktiviteettiin.

Tähän asti lappalaisten ja saamelaisten kesken ei ole ollut suoranaisia avoimia yhteenottoja tai edes vakavia kiistoja oikeuksista. Sen sijaan niitä on ollut poromiesten kesken ja porosaamelaisten tunkeuduttua Suomen alueella valtavine porotokkineen 1800-luvulla useaan eri otteeseen, jotka vaiheet ovat olleet yhteiskunnallisia kriisejä.

Suomen Lapissa Inarin ja Utsjoen alueella 1800-luvulla tapahtuneesta suurporonhoitajien invaasiosta kärsivät eniten Inarin kalastajalappalaiset, joiden muutenkin heikoksi käynyt peuran pyynti loppui siihen. Sama toistui myöhemmin Enontekiön alueella sinne myöhemmin tulleesta invaasiosta, jonka syy oli sama, laidunalueiden puute Norjassa.

Meidän aikanamme lappalaisten nousu saamelaiskäräjien yrittämiä ja valtion pitkälle tukemia maanomistuksen siirtoja vastaan on nostattanut ajoittain vilkkaankin keskustelun. Onneksi oikeusministeriön eduskunnan vaatimuksesta rahoittamat maaoikeustutkimukset ovat hälventäneet epäselvyyksiä joiden varaan nuo hankkeet on yritetty rakentaa. Uudet selvitykset ovat tuoneet keskusteluun tutkittuja uusia ja selvitettyjä tosiseikkoja. Kiivaudesta on jäljellä ajoittain toistuva inttäminen ja viittaus vanhentuneisiin, jo kumottuihin tietoihin, ja olosuhteisiin, jotka perustuvat pikemminkin poliittisiin tavoitteisiin kuin todettuihin tosiseikkoihin.

Käytyä keskustelua voisi kuvata inarinsaamelaisten oikeustaisteluksi saamelaiskäräjien ja valtion hankkeita vastaan. Kun asioita on pidetty lähinnä poliittisena, on kuviteltu että ne ovat myös muutettavissa pelkillä poliittisilla päätöksillä. Mutta pohjimmiltaan ei ole kyse politiikasta, vaan oikeuksista, jotka lepäävät päivänpolitiikkaa syvemmän ja lujemman perustan varassa. Kun saamelaiskäräjät yrittää mitätöidä ja viedä inarinsaamelaisten oikeuksia, asetelmana ei vastoin saamelaiskäräjien YK:ssakin levittämää kuvaa ole alkuperäiskansa vastaan kansallisvaltio, vaan alueella kiistanalainen alkuperäiskansa vastaan alueen todellinen alkuperäiskansa.

Valtion velvollisuus on ratkaista tilanne mitätöimättä ja polkematta inarinsaamelaisten laillisia oikeuksia. YK:n tehtävänä ei ole antaa yksipuolista tukea toiselle alkuperäiskansalle - ja vieläpä Suomen valtion alueella paljon, paljon nuoremmalle alkuperäiskansalle - tämän havitellessa toisen alkuperäiskansan oikeuksia, resursseja ja perintöosaa, vaan saada Suomen valtio näkemään ja toteuttamaan velvollisuutensa oikeustilan ylläpitäjänä ja selkeyttäjänä. Sen enempää Suomen valtion kuin YK:n velvollisuuksia inarinsaamelaisia kohtaan ei kevennä se, että lukumäärältään suurempi alkuperäiskansa on myös monin verroin äänekkäämpi ja vaativampi, ja toinen pieni ja väistymiseen taipuvainen, että on perusteita puhua sen kohdalla maan hiljaisista. Päinvastoin. niin Suomen valtionkuin YK:n tulee erityisesti suojella ja tukea pienempää, aidosti häviämisuhan alaista kansansirpaletta.

Eniten keskustelua ovat herättäneet saamelaisalueelle suunnitellut erilaiset maa-asioita käsittelevät neuvostot. Neuvostojen nimet ovat vuosien mittaan ja ehdotuksesta toiseen kulkeneet eri nimikkeillä, maaneuvostosta neuvottelukuntaan. Jotkut mallit muistuttavat ehdotettuine valtaoikeuksineen eniten intiaaneille varattuja reservaatteja tai Neuvostoliiton aikoinaan saamelaisiakin varten perustamia neuvostoja ja kolhooseja, jotka veivät lopulta kaikki oikeudet Neuvostoliiton saamelaisilta. Kaikki ehdotukset ovat lähteneet ainakin kahdessa perussuhteessa virheelliseltä pohjalta. Ne ovat sivuuttaneet tai ottaneet hyödyntämisen kohteeksi sekä lappalaisten että saamelaisten yksityiset, laajat oikeudet alueella, ja ne ovat ohittaneet lappalaisten asutushistorian ja sen mukaiset oikeudet ja oikeusaseman tyystin. Vaikka ehdotuksia ei ole osattu analysoida pohjia myöten, ne on puolittain vaistonvaraisesti tajuttu yhteen sopimattomiksi demokratian kanssa. On tajuttu, että ne eivät olisi voineet johtaa mihinkään järkevään.

Pohjoismaista Norjan harjoittamat toimet ja siellä säädetty Finnmarksloven maan pohjoisimman osan hallintoa varten sekä myös Ruotsin uusin oikeuskäytäntö poronhoidon laiduntamisalueista ja alueiden omistuksesta ovat heijastuneet myös Suomessa käytävään keskusteluun. Tällöin meillä on kirkkaasti unohdettu, että maiden maaoikeuslainsäädäntö ei ole samanlainen. Myös saamelaisia koskeva historia poikkeaa ainakin viimeisen parin sadan vuoden ajalta.

Usein julkisen keskustelun ongelma on asenteellisuus. Tiedotusvälineet ovat vasta vähitellen tottuneet selvittämään tässä asiassa tosiseikat eivätkä vain välittämään valmiiksi masinoituja kuvia oikeuksista ja historiasta. Vain laiskat toimittajat tyytyvät haastattelemaan vanhasta tottumuksesta henkilöitä, jotka puolustavat vanhentuneita tietoja ja aiempia asetelmia tai vain valtaa, aiheuttaen siten yleisölle vaikeuksia ymmärtää nykyään jo paljon pitemmälle selvitettyä historiaa ja muuttunutta tilannetta.