Saamelaiskäräjät on koko olemassaolonsa ajan yrittänyt sulkea osan saamelaisista vaaliluettelonsa ulkopuolelle kyseenalaisin perustein. Kun näiltä saamelaisilta on näin evätty virallinen saamelaisasema, heitä on alettu kutsua statuksettomiksi eli vailla virallista asemaa oleviksi saamelaisiksi.

Käräjien politiikkaa muotoileva johtoryhmä katsoo ilmeisesti pitävänsä hallussaan korkeampaa tietoa siitä mikä on saamelaisille paras. Niinpä tämä saamelainen eliitti toimii itsevaltaisesti eikä ota kritiikkiä kuuleviin korviinsa. Ryhmän neuvottelutaidot ovat varsin heikot ja sen suhdetoiminta kömpelöä.

Inarinsaamelaisille ei kuitenkaan ole yhdentekevää kuka johtaa saamelaisten nimissä käytäviä neuvotteluja. Käräjien puheenjohtajien rajalliset taidot - ja voisiko sanoa pänkkipäiset luonteet - ovat jo kauan myötävaikuttaneet siihen, että monet esitykset ovat jääneet puolinaisiksi ja niitä on ajettu tempoilevasti. Seurauksena on ollut että esitykset ovat muodostuneet tarkoitustensa vastaisesti saamelaisasioiden jarruksi ja kääntäneet monet saamelaiset pois puheenjohtajastaan ja käräjistä. Käräjiä johtava eliitti on halunnut antaa esityksiä kaikissa saamelaisten asemaa koskevissa asioissa, mutta kukaan ihminen ei selviä tällaisesta tehtävästä. Johtajat väsyvät taakkansa alla ja turhautuvat kun liioitellut tavoitteet jäävät saavuttamatta. Tämän seurauksena johtajat katkeroituvat, heidän joustamiskykynsä pienenee, neuvottelutaidon ja -halun rippeetkin rapisevat.

Tämän seikan ovat huomanneet monet saamelaisetkin. Näissä käräjien nimissä tehdyissä päätöksissä ja esityksissä ei ole otettu huomioon olosuhteiden vaikutusta ja inarinsaamelaisten mielipiteitä eli sitä ryhmää, johon käräjien politiikka kaikista eniten vaikuttaa. Puheenjohtaja on vähätellyt heidän tosiasiallista asemaansa alueensa alkuperäisväestönä ja epäilyt heidän tahtoaan ja kykyään edistää saamelaisen alkuperäiskansan yhteisiä etuja.

Hyvän poliittisen johtajan ominaisuuksiin kuuluu ihmisten kuunteleminen. Siihen pitää keskittyä, kuunnella kiireettä, tarkkailla ympäristöään ja ihmisiä. Saamelaiskäräjien ja statuksettomien saamelaisten molemminpuolisesta luottamuksessa on kyse itseluottamuksesta, luottamuksesta omiin kykyihinsä tuntea tämä. Viimeaikainen kiista on opettanut saamelaiskäräjien hylkimiä saamelaisia käsittämään kuka on heidän puolellaan, kuka vastaan, kuka puolueeton.

ILOn sopimuksen ratifioinnin tarpeellisuutta on perusteltu saamenkielen ja kulttuurin turvaamisella. Saamenkieli on tässä vaatimuslistalla saanut maailmankatsomuksellisen roolin, jolla todellisuudessa ei kuitenkaan ratkaista sitä kuka kuuluu alkuperäisväestöön eikä sitä säilyykö saamenkieli vai ei. Tässä on ideologia tullut mukaan ennen oikeutta. On erittäin kiinnostavaa huomata miten saamelaiskäsitettä on käytetty tarkoitushakuisesti oman ryhmän etujen ajamisessa. Puheenjohtaja on pyrkinyt kaikin tavoin nöyryyttämään ja kieltämään statuksettomat saamelaiset mutta on samalla työntänyt itsensä syrjään kaikkien saamelaisten johtajan asemasta.

Nöyryyttäjän ilo on kova ja julma; sen avulla yritetään toinen sysätä syrjään. Ylä-Lapissa historiasta on tullut patologista, se on täynnä esteitä ja häiriöitä, sillä siitä tullut saamelaiskäräjien poliittisen ohjauksen ja manipulaation uhri. Siksi olen sitä mieltä, että historia on liian vakava asia jätettäväksi vain saamelaiskäräjien lähellä oleville historioitsijoille ja käräjien poliittiselle johdolle. Historioitsijalla pitää olla lääkärin etiikka. Sellainen lääkäri joka alkaa syyttää potilasta tämän sairaudesta, käyttäytyy epäeettisesti. Lääkärin on löydettävä lääke, joka parantaa sairauden. Samoin on historiantutkijan laita. Mutta mitä on sanottava sellaisten tutkijoiden etiikasta, jotka muuntelevat historiaa saavuttaakseen poliittisia päämääriä?

Alkuperäisväestö on jotakin sellaista, joka voidaan määritellä koko laajuudessaan. Viimeistään kun saamelaispoliitikko tai tutkija sulkee Lapin aidon alkuperäisväestön "alkuperäiskansansa" ulkopuolelle, olisi aika havahtua siihen että kyseessä on sameissa vesissä liikkuva ruma kala. Tällaiset ihmiset on haastettava osoittamaan oman alkuperäiskansapolitiikan virheet. Faktojen perusteella tapahtuvat järkeilymenetelmät ovat samat kuin minkä tahansa tieteen.

Etnisyyteen ja kieleen perustuva alkuperäisväestön määrittely on tieteen vastainen, Kuten olemme nähneet, tällaiset poliittiset rajanvedot johtavat vain turhiin ristiriitoihin.

Kuinka inarinsaamelaiset voisivat alistua pohjois- ja kolttasaamelaisten enemmistön muodostamalle politiikalle, joka tarjoaa inarinsaamelaisten tuhatvuotisten kulttuurin saavutusten tilalle sellaista alkuperäiskansateoriaa, jossa inarinsaamelaisille ei ole suotu heille kuuluvaa asemaa niin kuin kansainvälisten sopimusten mukaan pitäisi asian laita olla? Kuinka inarinsaamelaiset voisivat alistua itsensä kieltämiseen? Inarinsaamelaiset ovat eläneet pitkän ja vaikean elämän; tie onneen ja parempaan ei ole ollut ruusuilla tanssimista. Mutta raskaimpinakin aikoina he ovat varjeltuneet ihmisvihalta. Mahtava voima johtaa inarinsaamelaisia vastarinnassa heidän alueitaan himoitsevia voimia vastaan; Inarin saamelaiset haluavat suojella synnyinseutujaan ja omaa oikeuttaan niihin.

Inarinsaamelaiset eivät suuntaudu mitään kansanryhmää eivätkä ketään ihmistä vastaan, vaan ainoastaan inarinsaamelaisia uhkaavaa politiikkaa vastaan. Kyse ei ole etnisestä hyökkäyksestä, vaan ainoastaan itsepuolustuksesta etnistä syrjintää vastaan. Kansojen ystävyys ei ole Inarin saamelaisille mikään korulause tai mainosjuliste, vaan elävä, lämmin, historiasta ylös kumpuava tunne. Ei väkivalta, vaan rakkaus liittää inarinsaamelaiset yhteen alueensa muiden saamelaisten ja muun väestön kanssa. Yhdessä he ovat kokeneet paljon, yhdessä he ovat oppineet tuntemaan sekä surun, että ilon. Miksi inarinsaamelaiset puolustavat itseään, lähettävät kirjelmiä, jättävät eriäviä mielipiteitä, käyvät poliittisten päättäjien luona. Siksi, että he tahtovat elää. Inarin saamelaiset haluavat puolustaa kotejaan, kulttuuriaan ja aluettaan, ihmisinä ja alueensa alkuperäiskansana.