Aluksi

Kun yrittää pureutua lähemmin tähän hiljattain julkistetun saamelaissopimuksen (suomeksi) perusteisiin, heti aluksi huomio kiinnittyy kahteen seikkaan: saamelaisalueen laajuuteen (kts. esim Wikipedian kartta) sekä alueella asuvan saamelaisväestön pieneen määrään ja muun väestön suureen määrään. Saamelaisalueen pinta-alan on lähes yhtä suuri kuin Suomen. Asukkaita tuolla maantieteellisellä alueella on noin 1,5 miljoonaa, joista saamelaisia eri arvioiden mukaan 50 000 - 70 000. Sen vuoksi joutuu heti aluksi kysymään, minne saamelaissopimuksen valmistelijoilta on unohtunut realismi.

Pohjoismaista saamelaissopimusta leimaa saamelaisnationalistien peukalonjälki. Saamelaisnationalismin ytimessä on alusta saakka ollut paradoksi: sillä on pyritty luomaan ykseyttä mutta sivutuotteena se on synnyttänyt jatkuvaa kiistaa ja kitkaa, jota saamelaiset ovat yrittäneet eri tavoin hallita ja eliminoida. Saamelaisnationalismi on luvannut saamelaisille yhteenkuuluvaisuutta, sosiaalista tunnustusta ja arvostusta sekä saamelaisten elämälle mielekkyyttä antavaa merkitysjärjestelmää tilanteessa, jossa yksikään saamelaisaluetta jakava valtio ei ole etnisesti, kielellisesti tai kulttuurillisesti yhtenäinen. Tämän vuoksi saamelaisnationalismi on johtanut jatkuvaan kiistaan maaoikeuksista. Voidaan kysyä onko saamelaissopimuksesta apua nationalismin synnyttämien kiistojen ratkaisemisessa, kuten kuvitellaan? Väitän, ettei ole, vaan se tulee jakamaan - jos perusteena käytetään yksin omaan saamelaismääritelmää - saman väestön voittajiin ja häviäjiin.

Saamelaisnationalismin kannattajat ovat varmasti oikeassa sen suhteen, ettei jo muutenkin laajalla Suomen kokoisella alueella asuva saamelaisyhteisö pysy kasassa ilman jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta, kollektiivista vastuuta ja yhteisesti jaettua identiteettiä. Valitettavasti saamelaisnationalistien kuvittelema yhteiskunta ei kuitenkaan vuonna 2017 ole sellainen suku tai heimoyhteisö, johon koko saamenkansan olemassaolo nojaisi. Se on koostunut ja tulee jatkossakin koostumaan lukuisista erilaisista väestöryhmistä. Siten erilaisuuden sietäminen ei ole vaihtoehto, vaan se on välttämättömyys alueella, jossa etninen ja kulttuurinen monimuotisuus ei ole makuasia vaan tosiasia.

Saamelaisnationalismin tavoitteet

Nyt julkistettua saamelaissopimusta on vaikea ymmärtää, ellei hiukan pureuduta saamelaisnationalismiin ja yritetä avata sitä mitä se on ja mitä se ole. Saamelaisnationalismin määrittelyssä ilmiö on ymmärretty ennen kaikkea kulttuuriseksi. Tällöin saamelaisnationalismin perustana on pidetty oletusta, että ihmiskunta jakautuu toisistaan selvästi erottuviin kansoihin. Saamelaisetkin kokevat, että he ovat kansa, jonka asuinalueet on heitä kuulematta jaettu neljään valtioon.

Saamelaiset ovat pitäneet itseään omaleimaisena etniskulttuurisena yhteisönä, eräänlaisina kollektiivisina yksilöinä, joiden jäsenillä on - tai kuten reaalimaailmassa pikemminkin asianlaita, pitäisi olla - yhteinen kieli, tavat, arvot, kulttuuriperintö, uskonto, alkuperä eli etnisyys ja alue.

Kuten saamelaissopimuksesta näkyy, saamelaisnationalistien keskipisteessä on näiden erilaisten kansalliseksi käsitettyjen arvojen puolustaminen, vaaliminen ja vahvistaminen yhdessä taloudellisten rakenteiden muuttamisen kanssa. Joten sopimuksen sisältö näyttäytyy leimallisesti enemmän saamelaispoliittisena ideologiana kuin juridisena kysymyksenä. Saamelaispoliittisen nationalismin käyttövoimana toimii siis saamelaiskulttuurinen kansallisuusaate. Joku sanoisi sitä haaveksi suursaamenmaasta, samanlailla kuin suomalaiset haaveilivat aikoinaan Suur-Suomesta.

Saamelaispoliittisessa nationalismissa päätavoitteena on muodostaa saamenkansasta oma poliittinen saamelaisyksikkö, määrätyllä alueella ennen pitkää suvereeni kansallisvaltio tai vähintäänkin autonominen alue, jolla on nykyistä laajemmat itsehallinnolliset oikeudet. Saamelaisnationalismin ytimessä on vaatimus, että saamenkansan tulisi olla poliittisesti, etnisesti ja kulttuurillisesti yhtenäinen kokonaisuus.

Tuonnempana olevana tavoitteena on esimerkiksi joukkotiedotuksen ja kulttuurilaitosten avulla luoda ja vahvistaa saamelaisväestön yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, saamelaiskansallista identiteettiä tilanteessa, jossa kunkin maan rajojen sisällä asuu etniskulttuuriselta identiteetiltään erilaisia ihmisryhmiä.

Saamelaissopimuksessa tärkeimmäksi kansallista identiteettiä luovaksi ja vahvistavaksi tehtäväksi on nostettu taloudelliset rakenteet ja niiden muuttaminen. Sopimuksen laatijat ovat selkeästi lähteneet siitä ajattelusta, että saamelaiset ovat jääneet taloudellisen varallisuuden jakautumisessa isäntäkansojen jalkoihin. Saamelaissopimus on syntynyt puolustusreaktiona tätä ajateltua eriarvoisuutta vastaan. Saamelaisille valtaeliitille saamelaisnationalismi tarjoaa keinon mobilisoida saamenkankansa taisteluun oman autonomian ja kansantalouden puolesta. Niinpä saamelaisnationalismi on kuluneen 60 vuoden aikana noussut perinteisen uskonnon paikalle luomaan yhteisöllisyyttä ja tarjoamaan saamelaisille yksilön ylittävän kansallisen jatkuvuuden muodossa uuden kuolemattomuusjärjestelmän.

Sopimuksen toimeenpanon seurauksista

On selvää, että saamelaiskulttuurin suojaksi tarkoitettujen saamelaissopimuksen artikloiden täysimittainen toimeenpano tulisi rajoittamaan alueella asuvan muun kuin saamelaisväestön toimintavapauksia monin eri tavoin. On todennäköistä, että enää voisi täysin vapaasti valita missä asutaan, missä kuljetaan, miten harjoitetaan yritystoimintaa, poronhoitoa, kalastusta ja metsästystä. Joutuukin kysymään ovatko nämä muuta väestöä koskevat rajoitukset perusteltuja, koska nämä säännökset rajoittavat perusoikeuksiin kuuluvaa ihmisten vapautta tehdä mielekkäitä valintoja elämänsä suhteen ja hallita omaa kohtaloaan. Nämä rajoitukset koskisivat yhtä lailla myös statuksettomia inarinsaamelaisia.

Pohjoismaisessa saamelaissopimuksessa punainen lanka on se, että saamelaisen autonomian turvaaminen edellyttää nykyistä voimakkaampaa muiden kuin saamelaisten oikeuksien rajoittamista harjoittaa saamelaiselinkeinoja alueella, jossa on rajallinen luonnon tuotto.

Lisäksi on muistettava, että autonomia ei ole vapautta toimia kuinka tahansa, vapauteen liittyy aina vastuu valintojen seurauksista. Oman elämän hallinta on myös jatkuvaa tietoisuutta siitä miten riippuvaisia saamelaiset ovat muista ihmisistä.

Saamelaissopimus siinä muodossa kuin se on kirjoitettu luo vastakkainasettelun etnisten ja statuksettomien saamelaisten välille. Sopimuksella vedetään siis poliittinen raja saman väestön sisälle. Tällainen keinotekoinen raja määrittää enemmän kuin erottaa. Poliittisen määritelmän ulkopuolelle jääneitä heimoveljiä pidetään uhkaavina tai vähäpätöisinä. Heidän kanssaan ei käydä dialogia, vaikka kuinka olisivat sukulaisia tai muuten läheisiä. Valitettavasti kaikille saamelaisille tärkeä asia on näin politisoitunut. Tulee vain voittajia ja häviäjiä. Onko tässä enää mitään laitaa, kun samalla totuus saman väestön alkuperäisyydestä pyritään polkemaan suohon?