Vaikka saamelaisuus vetoaa tunteeseen, sanan saamelaisuus merkitys ei ole täsmällinen. Usein tulkinta saamelaisuudesta ei ole oikea tai se on suorastaan väärä tarkoituksella tai tahattomasti. Tunteella tajuaminen ei kuvaa viileästi monikerroksellista historiallista todellisuutta tai käsitettä. Poliittisen historian käsitteet voivat tulla lyömäaseiksi, varsinkin silloin kun niillä on historiallista painolastia. Saamelaisuuden rajaaminen tai manipulointi voi johtaa myös sen asialliseen vähättelyyn.

Saamelaisuudella on painolastinaan lappalaisuus, jonka nykyinen saamelaisliike pyrkii kieltämään kieltämällä saamelaisuuden juuret, jotka ovat myös lappalaisuudessa. Kun pyritään valtaideologian avulla määrittelemään sitä, mikä on saamelaisuutta, määrittelyllä ei ole aina suurta merkitystä, jonka politiikan ja historian tutkijat sille antavat. Toki näin saadaan helposti mellakka aikaiseksi, kun sitä käytetään diskriminoinnin ja muiden polkemiseen.

Petoa ei saada kiinni vain ideologisilla määritelmillä, sillä se osaa kätkeytyä monenlaisten aatteellisten naamioiden taakse. Kieli ei paljasta saamelaisuuteen liittyvien ilmiöiden ydintä. Saamelaispolitiikalla on alitajuntansa, jossa erityyppiset valtatavoitteet lymyävät pujahtaakseen sopivalla hetkellä yllättävästi esiin. Ne voivat pukeutua erilaisiin lapinpukuihin, kantaa erilaisia viirejä ja joikailla erilaisia joikuja. Avointa, keskustelevaa saamelaisuutta menettelyineen ei enää ole. Sellaista ei voi olla kieltämällä, sivuuttamalla ja indoktrinoimalla muita.

Saamelaisuuden kokonaisuuden määrittely on vaikeaa, sillä sen ihanteet sopeutuvat erilaisiin kulttuuriympäristöihin. Inarin alueen saamelaisia ja heidän edustamaansa saamelaisuutta pohjoissaamelainen valtaryhmä ei pidä saamelaisuutena, vaan suomalaisuutena. Normaali yhteiskunta ei anna kellekään yksinoikeutta käsitteiden sisällön määrittelyyn. Sen voi tehdä vain enemmistö edellyttäen, että se on selvillä kaikista vaihtoehdoista ja edellytyksistä.

Kun muista maista tuleva kirjallinen tai aatteellinen - mutta myös poliittinen vaikutusaalto on rantautunut Suomessa uuteen ympäristöön, se on akklimatisoitunut, tullut osaksi uutta saamelaiskulttuuria ja palvellut sitä täysin sen ehdoilla. Se on unohtanut oman kotiseutunsa, syntymäseutunsa, alkuperäiset ideologiset tarkoitusperänsä, tilanteen jossa se on syntynyt.

Suomalaisia kiinnostaa saamelaisliikkeessä ja ideologiassa se, mikä on koettu tärkeäksi; saamelaisuus voitiin liittää utopistisiin tavoitteisiin ihanneyhteiskunnasta siinä kuin muutkin asiat. Saamelaisuudesta tuli väline toteuttaa muita aivan tarkoitusperiä, eikä arvattu, että se voi ottaa isännän haltuunsa. Tarkoitus on alkanut pyhittää kaikki luvattomat ja ovelat keinot, joista ei ole ollut uupeloa. Saamelaisuus käsitteenä on hankala, koska sen kuvaama ilmiö on muuttunut ja koska saamelaisliike houkutteli puoleensa ihmisiä hyvinkin erilaisilla keinoilla; vetoamalla ihmisten vaistoihin, mutta myös heidän ihanteellisuutensa, rohkeuteensa ja uhrimieleensä. Kyse ei ole pelkästään joikumusiikin lumovoimasta. Oikeampaa kuin käsitteillä leikittely, olisikin ollut asioiden ja ilmiöiden selvittäminen ja tutkiminen sekä siihen perustuva keskustelu. Pakottamalla käsitteitä ei voi asioita käsitellä oikeasti.

On määrittelykysymys, nimitetäänkö saamelaisliikettä vallankumoukselliseksi vai ei. Jossakin suhteessa saamelaisliike tähtäsi tietoisesti vallitsevan poliittisen järjestelmän kumoamiseen. Monet suomalaiset intellektuellit osoittivat joko ymmärrystä, arvonantoa tai voimakasta ihailua saamelaisliikettä kohtaan. Mukana oli myös niitä, jotka loivat ja tukivat sitä henkistä ilmapiiriä, josta saamelaisuuden eri muodot ammensivat maailmankuvaansa. Nämä pitäisi vihdoin osata jättää unohduksen kitaan, sillä se arvo niillä voi enää olla.

Saamelaisliikkeen kohdalla on toisistaan eroteltava esimerkiksi rotuteorioita koskevat epäilyttävät myytit ja vähemmän tiedostetut myytit, joita saamelaisuuden kannattajat pitivät ja pitävät edelleen tosina. Tällainen on esimerkki väite saamelaiskulttuurin uhanalaisuudesta tai markkinatalouden tuhoisista vaikutuksista saamelaiskulttuuriin. Nämä kaikki ovat arvoja, asenteita ja ihanteita, joiden poliittinen merkitys ei pitkän ajan päästä tarkasteltuna koske vain saamelaisuutta, mutta jotka tuolloin tietyssä historiallisessa kontekstissa olivat vaarassa tulla mielletyksi saamelaisten monopoliksi.

Kun asia kääntää riittävän abstraktiksi ilman yhteyttä todellisuuteen, voi puhua niitä näitä kenenkään voimatta arvostella esitettyä. Näin on tainnut käydä yhteiskunnallista eliittiä myöten; juuri se näyttää olevan julkilausumillaan eniten hakoteillä ellei suorastaan hunningolla. Mutta kukapa sellaista kaipaisi tai tavoittelisi todella.

Monet intellektuelleista lähestyivät maailmankatsomuksessaan tiettyä mallia, jota nähtiin edustavan saamelaisuutta. Se paljastaa heidän poliittisensa sitoutumisen syyn. Heidän kaikkien keskinäinen älyllinen sukulaisuutensa todistaa sen. Monet ovat uskoneet tai toivoneet löytävänsä oman maailmankatsomuksensa saamelaisuudesta, ovat samaistuneet maailmankatsomukseensa saamelaisuudesta siihen tai ainakin toivoneet voivansa tehdä niin. He ovat identifioineet katsomuksensa enemmän tai vähemmän tietoisesti saamelaisuuteen ja eliminoineet kaiken, mikä ei ole ollut heille mieluista.

Kaikki saamelaisuuteen hurahtaneet olivat kokeneet jo 60-luvulta modernin maailman olevan kriisissä tai ajautuvan siihen, olevan jopa sairas. Moderni maailma oli näyttänyt heidän mielestään monelle sen vaaran, mitä se edusti saamelaisuudelle. Siksi oli toimittava, vahvistettava myös omaa ideologista aatemaailmaa ennen sen sortumista: uusi asia oli hyväksi, kun vanhat muurit näyttivät hajoavan käsiin. Yhteiskunnallinen tilanne oli heidän mielestään tullut saamelaisvastaiseksi. Sen päättelyyn riitti pelkkä ideologia.

Kaikki elämän ilmiöt olivat saaneet tartunnan vuosisadan sairaudesta; taidepolitiikka, talous, tiede, yhteiskunta, ihanteet. Samalla ihminen oli vaarassa heidän mielestään joutua pois olemuksestaan, kollektiivisesta minästään ja kaikkoavan inhimillisyyden rajoista. Kun modernin sivilisaation sairautta selitettiin kommunismin tapaan materialistisin keinoin, se oli samaa kuin etsiä lääkettä itse madosta. Sillä yksi sairauden syy ja samanaikaisesti oire oli heidän mielestään kaiken hallitseva materialismi, joka näkyi kulutushyödykkeiden palvontana. Materialismi oli täyttänyt sen tyhjiön, jonka aikaisemmin saamelaisuuden kadonnut henki oli jättänyt. Materialismi oli riittävän konkreettista; siksi sen perusteella voitiin päätellä taivaankappaleidenkin asemat henkisesti ja ideologisesti. Usko oli siinä mielessä vahva. Tämän rappion torjumisessa heitä auttoi ajatus taistelullisuuden hyveistä, sankaruudesta ja uhrimielestä. Myytti länsimaisen kulttuurin kriisistä tai rappiosta johti kritisoimaan saamelaiskulttuurille vierasta ihmiskuvaa tai myös kirkonoppeja. Monet saamelaisaktivisteista kaipasivat tämän puoleisen elämän mystiikkaa, joka ei sulkenut pois rakkautta saamen kansaan ja ajatusta saamen kansan oikeudenmukaisesta kohtelusta. Onneksi se oli monelle myös riittävän kaukana, jotta todellisuus ei paljastu: olihan se karmea kokemus useimmille nähdä ihannekommunismin maa.

Nämä saamelaisliikkeen johtohenkilöt väittivät, että länsimainen yhteiskunta tekee saamelaisista itsekkäitä ja halpamaisia. Niin kristinusko kuin materialistinen kommunismi olivat heidän mielestään etäännyttäneet saamelaiset kauas elämän moraalisesta perustasta. Saamelaisuus nähtiin olevan molempien aatesuuntien vastakohta. Ihminen tervehtyi kaivamalla henkisiä kuoppia - ei työtä tekemällä.

Saamelaisaktivistit ja heitä tukevat suomalaiset intellektuellit uskoivat, että saamelaisuus palauttaisi perinteisen saamelaisen yhteiskunnan siihen kuuluvine elämän iloineen, jossa elämän riemu, kovuus ja kärsimys olisivat olleet yhtä kuin Lars Levi Laestadiuksen opeissa. He uskoivat, että saamelaisuuden henki elähdyttäisi tavallista saamelaista, jonka kolonialismi oli raiskannut, mutta tilalle toimitettiinkin lihavampi kultainen vasikka. He eivät luottaneet ihmisten hyvyyteen, jonka tekopyhyyden ja itsekkyyden he tunsivat hyvin. He sietivät anteeksiantamattomalla tavalla sovinismia ja rasismia, koska he olivat rakastuneet oman vallantavoittelunsa oikeutukseen.

Saamelaisuuden taustalla on vihamielisyyttä valistuksen ihanteita kohtaan. Se on ymmärrettävää, koska valistuksen perintöön vetosivat yhtä hyvin länsimaiset demokratiat kuin Neuvostoliiton ihailijat ja saamelaisaktivistit kokivat molemmat vihollisikseen. Reaalisaamelaisuus oli vihassaan, kyynisyydessään ja tekopyhyydessään valistusihanteiden ja sivistyksen vastakohta.

Saamelaisuuden aateperintö on suhteellinen; se on sidoksissa kaikkiin muihin, jotka sen ovat sen sisältöä määrittäneet. Edellä olen tuonut esille saamelaisuussuhteiden eräitä piirteitä. Kaikki aatteet ovat vaarallisia vaarallisten ihmisten käsissä, niin myös saamelaisaate. Suomalaisten intellektuellien harhailu saamelaisuuden viidakossa saa heidän politiikankäsityskykynsä epäilyttävään valoon. Se on kuitenkin vain esimerkki politiikan venyvästä olemuksesta. Valistuneisuuden määrää usein yliarvioidaan, sillä kaiken havainnon perusteella paljon on vielä taivalta todellisuuteen lähentymisessä. Tuttu tilanne politiikasta, joka sekin on useimmiten kaukana todellisuudesta eikä edes kykene sitä havaitsemaan.