YK:n alkuperäiskansafoorumi

Alkuperäiskansakysymykset ovat lähinnä kansainvälisen alkuperäiskansasopimuksen ILO nro 169 sopimuksen vuoksi viime vuosina nousseet hyvin voimakkaasti esille YK:n jäsenvaltioiden piirissä. Alkuperäiskansakysymyksiä käsittelemään on perustettu erityinen YK:n yhteydessä toimiva alkuperäiskansafoorumi, johon kuuluu edustajia yli 120:n valtion alueella elävistä alkuperäis -tai heimokansoista, jotka kehitysasteensa ja elinolojen puolesta eroavat sangen paljon toisistaan. Suomen alueella asuvia alkuperäiskansoja edustaa saamelaiskäräjät, jonka nimeämä edustaja Tuomas Aslak Juuso osallistuu alkuperäiskansafoorumin työskentelyyn. Pyrkimyksiä alkuperäis- ja heimokansoja koskevien oikeuksien turvaamiseksi on seurattu kaikkialla siellä missä alkuperäis- tai heimokansoja asuu ja elää. Silloin tällöin alkuperäiskansafoorumissa on jouduttu tilanteisiin, joissa kannanotto merkitsee sekaantumista isojen valtioiden kiistoihin.

Vaikka alkuperäiskansafoorumi on vain YK:n jäsenvaltioille suosituksia antava elin, saattavat sen kannanotot silti merkitä tarpeetonta ja arveluttavaakin asettumista alttiiksi erilaisille poliittisille riskeille. Kun saamelaiset hyväksyttiin alkuperäiskansafoorumin osallistujaksi, Suomessa asiaan ei kiinnitetty julkisen sanan palstoilla paljonkaan huomiota, vaikka kysymyksessä on merkittävästä asiasta, joka vaikuttaa koko Ylä-Lapin tulevaisuuteen.

Uusi luottamustehtävä aiheuttaa saamelaiskäräjille velvollisuuksien ja vastuun lisääntymistä. Sinä aikana kun saamelaiskäräjien edustaja on osallistunut alkuperäiskansafoorumin työskentelyyn, me saamelaiset äänestäjät emme edes tiedä mitä siellä käräjien edustaja on esittänyt ja onko sen esitykset tai kannanotot saaneet yleistä tunnustusta muiden alkuperäiskansojen edustajien taholta. Onko pyritty selvästi irrottautumaan kiistoista ja ristiriidoista, joita vaatimukset ILOn sopimuksen ratifioimisesta ovat aiheuttaneet? Se ainakin tiedetään, että kiistan sovitteluun YK ei ole toistaiseksi nimennyt ketään. Yleensä tällainen kehitys testataan konfliktien yhteydessä.

Itse asiassa ei ole mitään kummallista siinä, että saamelaiset ovat päässeet mukaan alkuperäiskansafoorumiin, kummallisempaa olisi ollut jos käräjät ei olisi sinne halunnut hakeutua. Tuleminen alkuperäiskansafoorumin jäseneksi merkitsee saamelaisille "kypsyyskoetta", eräänlaista aikuiseksi tulemista toisten alkuperäiskansajen edustajien kanssa. Pääseminen alkuperäiskansafoorumiin kuultavaksi tai jäseneksi riippuu myös tekijöistä, jotka eivät ole siihen pyrkijöiden itsensä hallittavissa ja edellyttää siten eräänlaista hyvää onnea. Foorumin tarkoituksena on alkuperäiskansojen oikeuksien edistämisen lisäksi rauhan ja turvallisuuden edistäminen ja muiden tarkoitusperien edistäminen.

Millainen elin sitten on YK:n alaisuudessa toimiva alkuperäis -ja heimokansoja koskeva foorumi? Vastauksen saamiseksi on palautettava mieleen alkuperäiskansakysymysten tähän astiset kehitysvaiheet. Ensinnäkin vaatimukset alkuperäisten kansojen oikeuksien parantamiseksi ovat lähteneet entisissä siirtomaissa elävien alkuperäiskansojen keskuudessa. Niissä ei ole kunnioitettu vähimmäistasona ihmisoikeuksia ja perusoikeuksia eikä sitouduttu noudattamaan YK:n suosituksia. Jos vertaa Suomen saamelaisten tilannetta maailman muihin alkuperäiskansojen tilanteeseen niin näille sorretuille alkuperäiskansafoorumi tarjoaa oivan mahdollisuuden esitellä isänmaiden harjoittama kolonialismia. Alkuperäiskansafoorumissa ne pääsevät vapaasti tuomaan omat näkemyksensä ja kokemuksensa isäntävaltioiden harjoittamasta alkuperäiskanapolitiikasta. Suomen osalta tilanne on se, että täällä ei ole esiintynyt samankaltaista sortoa kuin entisten siirtomaiden alueella elävien alkuperäisten kansojen kohdalla. Suomessa saamelaiset ovat yhdenvertaisia suhteessa muuhun alueella elävään väestöön nähden, vaikka käräjien poliittinen johto muuta väittää.

Toinen asia on sitten miten YK:n turvallisuusneuvoston jäsenvaltiot sitten alkuperäiskansafoorumin suosituksia noudattavat ja miten ne sitoutuvat niihin. Alkuperäiskansafoorumin rooli on siten paljon vähäisempi kuin millään muulla YK:n elimellä. YK:n turvallisuusneuvosto on kuitenkin kaikista tärkein YK:n elimistä. Samalla turvallisuusneuvosto on puhtaimmin poliittinen maailmanjärjestön kaikista elimistä. Se kantaa vastuun kansainvälisen rauhan ja turvallisuuden ylläpitämisessä. Sen valtuudet ulottuvat laajalle. Se tutkii kansainvälisiä kiistakysymyksiä ja esittää suosituksia kiistan osapuolille riidan ratkaisemiseksi: sen on todettava rauhan rikkoutuminen ja päätettävä millä tavoin kansainvälinen rauha ja turvallisuus jälleen palautetaan: sillä on oikeus määrätä taloudellisia pakotteita rauhan rikkojia vastaan. YK:ssa on olemassa pysyvien jäsenten edustajista koottu elin tällaisten tehtävien valmistelua ja johtamista varten. Harvoin kuitenkin alkuperäiskansoihin liittyvät erimielisyydet on otettu turvallisuusneuvoston asialistalle.

Turvallisuusneuvosto on siis eräänlainen maailmanhallitus; taistelutanner ja suurvaltojen progakandafoorumi. Näihin kysymyksiin en tässä enempää puutu. Sen vain totean, että toistaiseksi Ylä-Lapin maaoikeuskiistaa ratkomaan ei ole tarvittu YK:n turvallisuusneuvostoa ja sen nimeämää sovittelijaa. Se johtuu siitä, että kolonialismin vaiheet voidaan Suomessa luotettavasti osoittaa sekä yhteisö että yksilötasolla voidaan yksilöidä henkilöt, jos vaaditaan näyttöä syrjinnästä ja rotusorrosta. Tältä osin tilanne on paljon parempi Suomessa kuin monen muun valtion alueella elävien alkuperäinkansojen keskuudessa. Tärkeintä on kuitenkin tässäkin todeta neuvoston luonteen muuttuneen. Suurvallat ovat pyrkineet enemmän kuin aikaisemmin käyttämään neuvostoa yhteistyön elimenä, jonka avulla voidaan rajoittaa konflikteja ja estää niiden leviäminen vaarallisiin mittoihin.

Toisaalta ymmärrettävää on, että YK:n elimet ovat yhteistyökykyisyytensä ja käyttökelpoisuutensa säilyttääkseen jättäneet käsittelemättä sellaiset konfliktit, joihin on kytkeytynyt joiden valtioiden itselleen elintärkeiksi käsittämiä intressejä. Tästä esimerkkinä Turkin ja kurdien välinen kiista.

Turvallisuusneuvoston työskentelyssä uusi suuntaus esim. alkuperäiskansakysymysten esille ottamisessa YK:ssa on saanut aikaan merkittävän muutoksen. Alkuperäiskansafoorumissa tavoitellaan entistä vähemmän äänestysvoittoja, joiden hyödyttömyys on selvinnyt kaikille. ILOn sopimuksen ratifiointiin liittyvistä kysymyksistä alkuperäiskansafoorumi antaa suosituksia. Sillä ei ole mandaattia sopimusvaltiota velvoittamaan tekemään niin tai näin. Tästä on seurannut, että YK:n yli 120 sopimusvaltiosta vasta 22 valtiota on ratifioinut ILOn sopimuksen. Pohjoismaista Norja ja Tanska. Sopimuksen ratifiointi edellyttää sopimusvaltioita tekemään yleensä laajoja olosuhde ja oikeudellisia selvityksiä. Esimerkiksi Norjassa kesti kiistan aiheuttanut maaoikeuksien selvittäminen yli 15 vuotta. Suomessa valtion teettämiä vastaavien selvitysten johtopäätösten merkitys on haluttu kieltää.

Mitä yksimielisemmät suosituksen ja kannanotot ovat, niillä on painavampi merkitys sopimusvaltiolle huomioon otettavaksi. Ennen kuin tällaiseen yksimielisyyteen on päästy, on tietenkin käyty pitkiä ja monimutkaisia epävirallisia neuvotteluja. Tällaisista neuvotteluista on itseasiassa tullut instituutio, joka on välttämätön alkuperäiskansafoorumin toiminnan kannalta. Niitä käydään jatkuvasti eri osapuolten välillä ja niissä yritetään sovitella yhteen eri osapuolten näkökantoja. Myös pienillä alkuperäiskansoilla voi olla tällaisissa neuvotteluissa enemmän sanomista.

Alkuperäiskansafoorumin merkitys saamelaisille

Suomen alkuperäiskansapolitiikkaa tarkkaillaan vielä kiinnostuneempana kuin aikaisemmin. Tämän saamelaiset ovat tienneet ja siihen varautuneet jo ennen kuin ilmoittautuivat alkuperäiskansafoorumin jäseniksi. Saamelaisille alkuperäiskansafooruminen jäsenyyteen ei liity mitään dramatiikkaa. Se ei aseta suomalaisia tuntemattomille vaaroille eikä se aloita mitään uutta vaihetta Suomen YK:ssa noudattamalle politiikalle, jossa Suomi esiintyisi eräänlaisena yleisen hyvän ristiretken käynnistäjän roolissa alkuperäis -ja heimokansoja koskevan ILOn sopimuksen ratifioimiseksi. Silti saamelaisten jäsenyys alkuperäiskansafoorumissa on hyvin merkittävä luottamustehtävä. Jokainen alkuperäisväestö edustaa vain itseään ja omaa politiikkaansa ja pitää silmällä myös omaa etuaan. Yhteisön tehtävänä on saada toisistaan poikkeavat ja usein keskenään ristiriitaiset pyrkimykset yhdensuuntaisiksi alkuperäiskansaoikeuksien ja etujen kanssa ja ennen muuta turvallisuusvaatimusten kanssa.

Kun saamelaiskäräjät katsoo olevansa oikeutettu esiintymään YK:ssa Suomen kaikkien Suomen alkuperäiskansaryhmien oikeuksien puolestapuhujana, tämä nostaa väistämättä esille lappalaisten perinteiset oikeudet. Saamelaiskäräjät pyrkii vetoamalla YK:n kaventamaan ja epäämään inarinsaamelaisten oikeudet, tästä on konkreettisena esimerkkinä saamelaiskäräjien II varapuheenjohtaja Tuomas Aslak Juuson puhe YK:n alkuperäiskansafoorumissa. Lisäksi käräjien vaatimukset kollektiivisista oikeuksista uhkaavat muun paikallisen väestön oikeuksien säilymistä. Kun Suomen valtio on antanut sekavan ja pohjimmiltaan kestämättömän tilanteen jatkua vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen, se on tavallaan syypää syntyneeseen aktiviteettiin.

Alkuperäiskansafoorumin käytetyissä puheenvuoroissa on käynyt selkeästi ilmi että kiistojen taustoista ja päämääristä ollaan varsin montaa eri mieltä. Meidän saamelaisten on näytettävä muille alkuperäiskansoille kaikin käytettävissä olevin keinoin rauhalle tähänastista vakavampaa perustaa, vaikka se näyttäisi turhalta ja toivottomalta. Siihen on pyrittävä kansainvälisellä tasolla ja mahdollisemman laajalta pohjalta. Me tiedämme, ettei eri puolilla maailmaa elävien alkuperäiskansojen väliset erot ole sittenkään niin suuret kuin propaganda tahtoo väittää.

Nykyiseen tilaan johtaneista ongelmista ollaan samaa mieltä, mutta kehitysasteesta ja keinoista tilanteen korjaamisesta ollaan eri mieltä. Meidän saamelaisten vaikutusmahdollisuudet parantaa asemaamme kansainvälisen yhteisön tuella ovat varsin rajalliset. Suurvaltojen kannanotot lopulta ratkaisevat säännöllisesti elintärkeät kysymykset. Monissa tapauksissa ratkaisut heijastuvat alkuperäiskansojen tilaan. Julkisuuden valokeilassa saamelaisten ei pidä mennä sorvaamaan YK:lle esitettäviä vaatimuksia sen vuoksi, että he pääsisivät esiintymään, ellei heillä ole riittävää asiantuntemusta ongelman arvioimiseen. Varsinkaan ei pidä mennä tekemään ehdotuksia joita ei voida toteuttaa käytännössä. Sellaisia ovat vaatimukset saamelaisen kulttuuri-itsehallinnon toteuttamisesta siten, että joidenkin saamelaisten oikeuksia ryhdytään tietoisesti kaventamaan kansainvälisen yhteisön tuella. Sellainen on vastoin alkuperäiskansafoorumin periaatteita. Sellainen ylilyönti johtaisi kyseisen foorumin arvovallan vahingoittamiseen.

Saamelaisten nykyinen vakaa asema huomioiden saamelaisten ei pidä myöskään antautua toimekkaiksi vain toimeliaisuuden vuoksi kansainvälistä elämää hallitsevan puheliaisuuden innostamina. Tasavertaisuuteen pyrkiminen on alkuperäiskansafoorumin yksi tavoite. Siihen sisältyy pyrkimys taata kaikille foorumin työskentelyyn osallistuville alkuperäiskansojen edustajille mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin. Tähän tosin liittyy lukemattomia käytännön vaikeuksia. Legaalisen tasavertaisuuden luominen, siis poliittisten esteiden raivaaminen osallistumisen tieltä on vain ensimmäinen askel kohti poliittista tasavertaisuutta.

Tärkeintä on, että jokainen alkuperäiskansa saisi sanoa sanansa. Yksittäisen saamelaisen kannalta ongelmallista on ettei hän ole selvillä mitä käräjien edustaja foorumissa esittää: vastaako esitys vain yhtä saamelaisryhmää vai kaikkia saamelaisryhmien etuja. Käytävissä keskusteluissa foorumin jäsenet ja asiantuntijat esittävät runsaasti kysymyksiä, että myös tuovat esille erilaisia alkuperäisten kansojen tilaan vaikuttavia näkökohtia YK:n edustajien harkittavaksi. Eri alkuperäiskansojen tilannekatsaukset keskusteluineen ovat muodostuneet vilkkaasti käytetyksi informaatiokanavaksi foorumin ja sen sihteeristö välillä.

Siitä lähtien kun YK perustettiin on alkuperäisiin kansoihin liittyvä tieto suuresti lisääntynyt ja laajentunut. Toiminnan aktiivisuuden lisääminen on kuitenkin mitä suurimassa määrin kunkin alkuperäisen kansan oma asia.

Viime vuosina on kansallisvaltioiden taloudellisen ja poliittisen merkityksen sanottu heikkenevän. Siihen vaikuttaa mm. EU:n rooli. Poliittinen ja taloudellinen integraatio ja maailman kaupan globalisoituminen vievät kehitystä maanosavaltiota kohti. Tällainen eriarvoistava kehitys ei voi olla vaikuttamatta alkuperäiskansojen tilaan. Alkuperäiskansafoorumin rinnalle alkuperäiskansojen pitäisi olla mukana tekemässä yhdessä muiden kanssa kauaskantoisia taloudellisia ja poliittisia päätöksiä. Kansallisvaltioiden nopealla muutoksella ei olla olematta vaikutuksia alkuperäiskansojen asemaan. Suomessa tilanne on kaikista ylilyönneistä huolimatta vakaa ja samalla poikkeaa esim. Etelä-Amerikan tai Afrikan tilanteesta, joissa jotkut alkuperäiskansat elävät vielä kädestä suuhun. Saamelaisten ja lappalaisten identiteetti on vielä vahva osa saamelais/lappalaista identiteettiä.

Lopuksi

Viime aikoina alkuperäiskansafoorumissa esiintyneen saamelaiskäräjien toisen varapuheenjotaja Juuson esiintyminen saa pohtimaan mikä on saamelaiskäräjien brandi ja imago? Nopeasti hänen esiintymisestä voisi sanoa, että olemmeko ymmärtäneet jonkin asian väärin? Tarvitseeko saamelaiskäräjät julkishallinnon toimijana Tuomas Aslak Juuson kaltaisia markkinamiehiä kertomaan kansainväliselle yhteisölle kuinka huonosti Suomessa saamelaisia kohdellaan. Selvimmin asiaan perehtymisen jälkeen on kuitenkin helppo todeta, että edellinen ajatus tarkoittaa sitä, että saamelaiskäräjät tarvitsee vastuunalaista ja avointa viestinnän otetta, mikä tarkoittaa sitä, ettei meidän saamelaisten tarvitsi kysellä erikseen ulkoaisanministeriöltä ja YK:n elimiltä Juuson käyttämiä puheenvuoroja alkuperäiskansafoorumissa.

Saamelaiskäräjät ja se toiminta ovat olleet viime aikoina kiivaan ja kiinnostavan keskustelun kohteena. Saamelaiskäräjien tehtävät on määritetty laissa. Kiteytetysti käräjien tehtävänä on toimia saamelaisten parhaaksi, mikä tarkoittaa sitä, ettei sen toiminnalla saa aiheuttaa epätietoisuutta jäävätkö yksityisten saamelaisten maanomistusoikeudet edelleen saamelaisille alkuperäisille omistajille vai siirtyvätkö ne saamelaiskäräjien päätettäväksi.

Oma näkemykseni saamelaiskäräjien missiosta on seuraava: "Saamelaiskäräjät turvaa saamelaisten elinmahdollisuudet saamelaiskäräjälailla kunnioittamalla Suomen perustuslakia, ihmis ja peruoikeuksia ja Suomen allekirjoittamia kansainvälisiä sopimuksia, joilla pyritään turvaaman kansalaisten yhdenvertaisuus. Tulevaisuutta on rakennettava siten, ettei edellä mainituista asioita tingitä. Vastuullinen osallistuminen saamelaisyhteisön toimintalinjana jatkuu".