Saamelaisälymystö puristuksessa

Vaikka saamelaiskäräjät on koettanut lyödä kiilaa saamelaismääritelmän avulla saman väestön piiriin kuuluvaan alkuperäisväestöön, todellisuudessa kentällä vallitsee avoin yhteistyö kolmen hyvin erisuuruisen voiman välillä, etnisten ja statuksettomien saamelaisten ja valtion välillä.

Viimeisen 20 vuoden aikana saamelaiset uskonoppineet ovat suhtautuneet vihamielisesti statuksettomien saamelaisten kulttuurin ilmenemismuotoihin, peläten, että ne antavat ihmisille mahdollisuuden jäsentää maailmaa saamelaisideologian ulkopuolisten ajattelutapojen kautta. Saamelaisuuden/lappalaisuuden suuruus on kautta aikojen ollut sen kyvyssä omaksua suunnaton määrä erilaisia kulttuurisia vaikutteita. Sen sijaan etnisiä saamelaisia edustavan saamelaiskäräjien näkemys perustuu kapea-alaiseen ortodoksiseen eli puhdasoppisuuteen. Kyseessä on ideologia eli aaterakennelma, jolle yritetään saamelaiskäräjälakiesityksellä antaa lain muoto. Normin vaikutusvalta tulisi siten perustumaan poliittiseen valtaan, joka syntyy saamelaisuuden identiteettiä koskevasta ankarasta tulkintatavasta. Lain muotoon jähmetetty ja laiksi korotettu normi olisi vuorostaan työkalu, jolla puhdasoppisten valta varmistettaisiin.

Muutama vuosikymmen sitten tällainen uskonnollissävytteinen puhdasoppisuus esiintyi saamelaisnationalismina. Nykyisin jopa maltilliset puhujat epäröivät vastustaa sitä avoimesti: jäätyään identiteettiansan loukkuun he pelkäävät näyttäytyvänsä hallituksen, konservatiivien tai jopa valtaväestön silmissä saamelaisten autenttisuuden ja itsenäisyyden vihollisena. Kun saamelaisuudesta on tullut vallitseva ideologian keskeinen elementti, sillä luodaan ilmapiiri, jossa statuksettomien saamelaisten kulttuuri tulkitaan vääräuskoiseksi.

Perinteisen saamelaisuuden avoin käsitys kulttuurista on korvattu fakkiutuneella statuksettomien saamelaisten kulttuurin tuomitsevilla tulkinnoilla. Aidon saamelaiskulttuurin tilan ja statuksettomien saamelaisten kulttuurin tilan väliset elävät yhteydet pyritään siten vastoin vallitsevia tosiasioita katkaisemaan.

Saamelaiskäräjien poliittisen johdon pyrkimykset eivät kuitenkaan estä tavallisia saamelaisia tutustumasta runsaaseen kulttuuritarjontaan, television, videoiden, internetin ja populaarikirjallisuuden kautta. Tällaisessa valtavassa kulttuurisessa sillisalaatin muokkaamassa myllerryksessä poliittisen eliitin hankkeet eivät ole kuitenkaan saaneet suurtakaan kannatusta. Suurin osa tällaisesta kulttuurista on kansainvälisillä vaikutteilla kyllästettyä. Huolimatta poliittisen eliitin pyrkimyksistä monopolisoida saamelaiskulttuuri yhden kuppikunnan kulttuuriksi, ovat tulokset jäänet suhteellisen näkymättömiksi.

Globaalin kulttuurin ja saamelaispoliittisen normin ristiriitaisten vaatimusten alaisina taiteilijat ja tuottajat tuovat vapaaehtoisesti esiin saamelaisjuurensa - siitä huolimatta ettei heidän töillään ole välttämättä mitään tekemistä saamelaispolitiikan kanssa. Kutsumalla itseään saamelaisiksi he puolustavat identiteettiään eivätkä siten ota saamelaispolitiikkaan kantaa. Sanallisesti he voivat kannattaa puhdasoppisen johtoklikin ajamia hankkeita, mutta oman luovan ilmaisunsa monipuolisilla muodoilla he rikkovat säännönmukaisesti puhdasoppisuuden ahtaat rajat, tahtoen tai tahtomattaan. Luova lahjakkuus on liian alkuvoimaista suostuakseen ahtaan ideologian kahleisiin.

Etenevä skitsofrenia

Tietynlainen skitsofrenia on jo pitkään vallannut saamelaista maailmaa; yksityisesti poromiehet kuluttavat aineellista kulttuuria, vastaavasti julkisesti pidetään huolta vain etnisiä poromiehiä edustavan etnisen saamelaiskulttuurin näkymisestä, mutta ei statuksettomien saamelaisten. Todellisuudessa nämä kaksi kulttuurin piiriä elävät ja kehittyvät kuitenkin rinta rinnan, mutta etninen saamelaispoliittinen normi pysyy ylivaltaisena julkisuudessa.

Olisi väärin selittää tätä ilmiötä sosiaalisella jakautumisella eliitteihin ja tavallisiin ympäri Suomea jakautuviin saamelaisiin. 1900-luvulla länsimaalaistuneet poromiehet pystyvät nauttimaan koko aineellisen kulttuurin valikoimasta samalla kun muut saamelaiset jäävät oman onnensa nojaan. Tämä kahtiajako ei ole tänä päivänä minnekään kadonnut. Mutta 20 viimeisen vuoden aikana koulutus ja joukkoviestinnän eksponentiaalinen kasvu etunenässä ovat mullistaneet tilanteen. Kanssakäyminen vieraiden kielten ja kulttuurien kanssa ei ole enää vain hyvin toimeentulevien etuoikeus.

Yhä monimuotoisempi kulttuuristen toimintatapojen kirjo näkyy nykypäivänä myös saamelaisten maailmassa. Nuoret lukevat romaaneja, katsovat elokuvia ja dokumentteja, kuuntelevat musiikkia ja lukevat blogeja, mikä tapahtuu usein muilla kielillä kuin saameksi.

Saamelaispoliitikot ovat omaksuneet internetin kaltaiset uudet mediat ja he tietävät miten hyödyntää niitä omiin tarkoituksiin. Myös suhtautuminen saamenkieleen on skitsofreeninen. Historialliset saamelaiset uskonoppineet ovat aina suitsuttaneet saamenkielestä ihmismielen arvostetuimpana ilmaisumuotona. Tästä huolimatta puhekielen saamea käyttävä kirjallisuus on Suomessa marginaalista, sillä etninen saamelainen intellektuelli ei kirjoita kielellä, jota sen oma kansaa puhuu. Tämä kielellinen kahtia jakautuminen vie uskottavuuden koko käräjien kielipolitiikalta.

Samaan ongelmaan törmätään juridisissa kysymyksissä, sillä valtio määrittelee omat oikeudelliset käytäntönsä ja saamelaiskäräjät oman saamelaisuuden asteensa. Tämä tapahtuu yhdistämällä lainsäädännössä kansainvälisen oikeuden periaatteet tunnustamalla saamelaiset alkuperäiskansaksi, mutta jättää samalla etnisten saamelaisten verisukulaiset statuksettomiksi. Tämä kaksijakoisuus rajoittaa tänä päivänä poliittista päätöksentekoa. Saamelaispolitiikan lainkirjaimen olemassaolo ei kuitenkaan välttämättä rajoita tuomioistuinten ja valtion virastojen toimintatapoja käytännössä.

Aivovuoto

Intellektuellien piirissä tämä turhauttava tilanne voi saada aikaan politiikasta vetäytymistä ja aiheuttaa sekä todellista että näennäistä aivovuotoa. Suurin osa saamelaisista asuu saamelaisalueen ulkopuolella, kaukana syntymäseudultaan. Tässä ideologisessa ja maantieteellisessä tilanteessa he kadottavat vähitellen yhteyden syntymäseutuunsa. Valtaapitävällä käräjien poliittisella johdolla ei ole myöskään mitään pelättävää, että nämä ottaisivat aktiivisesti osaa saamelaispolitiikkaan. Intellektuellit jättävät helpommin huomiotta oman syntymäalueensa nykyiset konfliktit ja sulautuvat mielellään valtayhteisöön, koska paikallinen talous tarjoaa usein miten heille hyvin vaatimattoman ponnahduslaudan. Toisaalta luovan toiminnan julkisen tuen puute ajaa heidät etsimään tulonlähteitä muualta.