Suomen pohjoisimman osan poliittinen merkitys on huomattavasti sen vähäistä väestömäärä suurempi. Saamelaisten asuinalueeksi laskettava alue on yhden sukupolven aikana muuttunut korkean elintason alueeksi, eikä se ole sujunut kasvukivuitta. Saamenmaaksi kutsuttuva alue - saamelaisten kotiseutualue - on pyristellyt kohtalaisen hyvin kulttuurillista globalisaatiota vastaan. Elintason kohoamisen mukanaan tuoma amerikkalaisvaikutteinen elämäntapa on tosin saanut enemmän jalansijaa kuin monessa muussa maassa, jossa asuu alkuperäiskansoja. Pohjoisin Lappi tasapainoileekin taitavasti länsimielisyyden ja radikalisoituvien saamelaisten välimaastossa.

Orastavaa demokratiaa

Saamelaiset väittävät noudattavansa vallankäytössä demokratian pelisääntöjä. Kuten saamelaiskäräjien järjestäytymiskokous osoitti, tätä voidaan epäillä. Saamelaisina alkuperäiskansana ja suomen kansalaisina ei pitäisi kuitenkaan olla valittamista. Yhteiskunta jakaa taloudellista hyvinvointia avokätisesti; halpakorkoiset asuntolainat, maksuton terveydenhuolto, ilmainen koulutus, mahdollisuus siirtyä eläkkeelle 63 vuotiaan. Tämä koskee kaikkia muitakin asukkaita kuin saamelaisia. Keskustapuolue ja MTK ovat onnistuneet luomaan aluepoliittisen järjestelmän, jossa elinkelvottomille seuduille mm. saamelaisten kotiseutualueelle siirretään vuosittain kymmeniä miljoonia euroja verovaroina erilaisina tukina ja infrastruktuuri-investointeina.

Saamelaiskäräjien tukeminen edustaa pientä osaa siitä mitä valtio eri rahoituskanaviensa suuntaa tukeaan alueille, sosiaalitukien osuuden ollessa suurin. Aluepolitiikka on myös betonoinut saamelaisalueen korkean työttömyysasteen. Tuilla elämisestä hitaaseen rapautumiseen on tehty hyväksytty elämänmuoto, jolla nykyistä saamelaispolitiikka kannattavat voivat jatkossakin kerätä ääniä. Virallisen tukipolitiikan hinnasta ja työttömyydestä ei puhuta, koska se kyseenalaistaisi nykyisten poliitikkojen vallan.

Ongelma on kuitenkin siinä, että kaikille suomenkielisille saamelaisille ei myönnetä saamelaisstatusta. Erittäin epäoikeudenmukaiselta tuntuu se, että kysymys on ihmisistä, jotka ovat täällä asuneet paljon kauemmin kuin ulkomailta Suomeen muuttaneet porosaamelaiset ja koltat.

Saamelaisalue on viimeisen 50 vuoden aikana kokenut syvällisen rakennemuutoksen; suurin osa Suomen saamelaisista asuu muualla Suomessa. Saamelaisista saa toimeentulon poronhoidosta enää 2-3 %. Suurin osa saamelaisista työskentelee julkisella sektorilla ja yksityisyrittäjinä. Virkapalkka on useimmille saamelaisille houkuttelevampi vaihtoehto kuin yksityisyrittäjän riski ja rasittavuus. Saamelaisten ansiot ovat samaa luokkaa kuin samaa työtä tekevillä suomalaisilla. Joten valittamista ei pitäisi olla.

Aikaisemmin suomalaisten ja lappalaisten suhteet perustuivat historialle. Heidän suhteensa ovat olleet vaihtelevia, usein rauhanomaisia ja alueet ovat olleet vilkkaassa vuorovaikutuksessa jo hamasta esihistoriasta alkaen. Onkin oikeastaan mahdotonta puhua, näiden kahden alueen kulttuureista erillisinä, niin pitkään ja syvällisesti ne ovat vaikuttaneet toisiinsa.

Silti mukana on ollut myös tiettyä epäluuloisuutta, jonka alkua täytyy etsiä keskiajalta. Saamenkielisten ja suomalaisväestön kohtaamisen myötä syntyi ajatus alkukantaisen lappalaismaailman ja uudisasukasperäisen maailman vastakkainasettelusta. Tämä ajatus jatkaa yhä elämäänsä mielikuvissa. Saamen- ja suomenkielisten saamelaisten samankaltaisuus häivytetään taustalle ja esiin nostetaan todellisuudessa rajoitettu jäätynyt konflikti, joka nähdään leimallisena kulttuurien välisille suhteille. Vahvan mielikuvan alle hukkuu se tosiseikka, että konfliktin osapuolina on vain saamelaiskäräjät tukijoukkoineen ja tietyt järjestöt, jotka käyttävät muunnettua totuutta aseenaan.

Onneksi konflikti ei toistaiseksi ole laajentunut yhteentörmäykseksi, koska tällaiselta puuttuu historiallinen perinne. Uutta on ollut saamelaisten etnonationalistien mukaan tulo hämmentämään kenttää. Mitä jyrkempi ja ahdasmielisempi yksittäisen aktivistin ajattelutapa, sitä helpommin hänen äänensä otetaan saamelaisten äänenä. Saamelaisten eristämisestä järjestäytyneestä yhteiskunnasta vaativan saamelaisen katsotaan edustavan saamelaisuutta, mutta väljempää linjaa kannattava on poikkeus, jonka katsotaan edustavan saamelaisvastaisuutta. Se tarkoittaa vain sitä, että jyrkkä ja suvaitsematon saamelainen on aito saamelainen. Näin saamelainen fundamentalismi ja avarampi saamelaisuus lyövät kättä: toinen vaati jyrkkyyttä, toinen hyväksyy toisen vaatimuksen tulla otetuksi saamelaisuuden yhtenä äänenä.

Ylä-Lapissa eletään nykyään vaikeaa aikaa, kriisiä, joka on jatkunut jo vuosikymmeniä. Alueen todellisuus ei ole ongelmaton, joten siltä kannalta katsottuna tiedotusvälineitten kuvalla on tietty perustansa. Vaikeutena kuitenkin on, että tällainen kuva on vain valikoitu otos paljon monipuolisemmasta todellisuudesta. Nykyisessä vastakkainasettelun maailmassa on paljon rauhaa ja oikeudenmukaisuutta, mutta nämä eivät nouse uutisiksi eivätkä pääse vaikuttamaan mielikuviin Ylä-Lapista tai saamelaisuudesta. Niinpä mielikuvat ovat vääristyneet ja ennen kaikkea yksipuolistuneet. Elämän monimuotoisuus on kadonnut.

Lopuksi

Peräänkuulutan parempaa tutkimusta, menneisyyden hallinnan kriittistä keskustelua ja aktiivisten luoman hetemonisen arvomaailman ja historiankuvan analyysiä. Tässä joitakin omia huomioitani viimeisestä kuluneesta 30 vuodesta: -Saamelaisuus ja siihen liittyvä radikaalisaamelaisten vallankumoushuuma ovat olleet nerokas ilmiö, suuri saamelainen menestystarina, josta tiedettiin jo kaikki oleellinen 1990-luvulla. Historiallisen totuuden hylkääminen on aiheuttanut korvaamatonta vahinkoa saamelaisten asialle
-Suomalaisen asuinrakenteen pitäminen Euroopan metsäläisimpänä miljoonien eurojen tukien avulla on ollut nerokas strategia, joka on luonut Ylä-Lappiin ainutlaatuisen hyvinvoinnin.