Väestöjen rinnakkaiselo on turvattava

Viime aikoina erityisesti saamelaiskäräjät on vaatinut saamelaisille erityiskohtelua, laajempia oikeuksia kuin muille alueen asukkaille. Perusteena on viitattu alkuperäis- ja heimokansoja koskevaan ILO:n sopimukseen jota Suomi ei ole ratifioinut. Lisäperusteena on viitattu saamelaisten uhanalaiseen asemaan.

Itse olen sitä mieltä, että tällainen vaatimus on kohtuuton alueen muuta väestöä kohtaan tilanteessa, jossa Suomen 10 000 saamelaisesta peräti 7000 asuu saamelaisalueen ulkopuolella muualla Lapissa ja Suomessa. Kaikkien aluetta koskevien päätösten kohdalla on selvitettävä niiden vaikutus alueen elinkelpoisuuteen. Saamelaisuuden vaikutus päivittäiseen elämään on viimeksi kuluneiden vuosikymmenien aikana koko ajan supistunut, mutta kaikkein suurimmaksi saamelaisuuden hävittäjäksi on tullut erityisesti nuorten saamelaisten poismuutto muualle Suomeen.

Saamelaisuus ei toivu jatkuvasta poismuuton aiheuttamasta suoneniskusta vaikka saamelaiskäräjien vaatimukset täytettäisiin viimeistä piirtoa myöten. Päinvastoin, ylimitoitettujen ja perusteettomien vaatimusten tyydyttäminen veisi saamelaisaluetta kohti kaikinpuolista taantumista. Siitä ei muodostuisi pelkästään saamelaisreservaati vaan saamelaisten bantustani. Tällä nimellä muodostettiin Etelä-Afrikan rotuerottelujärjestelmän osana alkuperäisväestölle "kotimaita", jossa väestöllä oli sisäinen itsehallinto. Eräs bantustanien olennainen piirre oli että niiden peruselinkeinona oli vanhakantainen maatalous, joka ei kuitenkaan kyennyt työllistämään eikä elättämään väestöä. Bantustanien olikin määrä toimia mustan työvoimareservin tuottajina.

Nykyinen saamelaisalueen saamelaisväestöpohja ei enää riita saamelaisalueella saamelaisen korkeakulttuurin ylläpitoon, koska koulutetuimmat ja lahjakkaimmat ihmiset muuttavat muualle Suomeen. Joka vuosi lähtee kulttuurityöntekijöitä, toimittajia ja tutkijoita. Samaan aikaan alueen syrjäkyliltä vanhempi väki muuttaa kuntien suurempiin asutuskeskuksiin ja taajamiin. Pieni lohdullinen puoli on se, että suomalainen kulttuuri on jollakin lailla tuttu muuttajille joten yhteentörmäystä ei välttämättä tule.

Saamenkielisen Sapmelas-lehden entisenä päätoimittajana ongelma ongelma oli minulle niin läheinen, että Sapmelas-lehden toimituksestakin loppuivat saamea osaavat tekijät sitä mukaa kun lehden avustus väheni. Samoin loppui saamelaiskäräjien poliittinen ja taloudellinen tuki.

Saamelaisten muutto-ongelmaa on katsottava laajemmasta vinkkelistä. Valitettavasti tällä menolla saamenkielestä on Ylä-Lapissa tulossa vieras kieli, koska nuorempi väki ei puhu eikä haluakaan puhua äidinkielenään saamea. Saame säilyy käyttökelpoisena ilmaisuvälineenä muiden kielten, kuten englannin, ruotsin ja saksan tapaan. Suomalaiset ovat kiinnostuneita saamenkielestä samoista syistä kuin muista kielistä. Saamen osaaminen avaa suomalaisille uusia mahdollisuuksia silloin kun saamelaissyntyisiä kielen osaajia ei ole enää tarjolla. Tämä on merkittävä lohtu; suomalaiset pelastavat saamelaisten kipeimmät tarpeet.

Saamelaisten korkeakulttuuri katoamassa

Vaikka tänään puhutaan paljon siitä, että ILOn sopimuksen ratifioiminen pelastaa jäljellä olevan saamelaisen elämäntavan ja korkeakulttuurin, tämä ei pidä edellä mainituista syistä lainkaan paikkansa, koska tämänhetkinen saamelaisen korkeakulttuurin häviäminen kiihtyy. Meillä on ollut laaja erityisesti pohjoissaamelainen kirjallisuus. Meillä on ollut nimekkäitä kirjailijoita, taiteilijoita ja tutkijoita. Mutta heidän vähäinen määränsä ei riitä tuottamaan uusia innovaatioita. Uusia voimia on vähän näkösällä. Osa lahjakkaista nuorista on sitoutunut "taistelevan" taiteen tuottamiseen vähintään samalla kiihkolla kuin taistolaiset kulttuurityöntekijät aikoinaan. Hyvästä tarkoituksesta ei ole epäilyä, mutta poliittinen kiihko kaventaa näkökenttää putkinäön asteelle ja tuottaa ilman syvempää taiteellista painoarvoa olevia propagandateoksia surkean ohuen ja suoranaisesti lapsellisen poliittisen tilanneanalyysin varassa.

Monet suurten mittojen saamelaiset joutuvat tässä tilanteessa ajattelemaan työtään muista kuin saamelaiskansallisista lähtökohdista eli laajemmasta yleisestä näkökulmasta ja suuntaamaan työnsä suomenkieliselle väestölle. Tätä jouduin itse pohtimaan toimittaessani viimeisiä Sapmelas-lehden numeroita vuonna 1999 jäljelle jääneille lukijoille saamenkielentaitoisten lukijoiden vähenemisen vuoksi samalla lehden laatua madaltaen, aiheita kansanomaistaen.

Suomalaisuuden ja saamelaisuuden rinnakkaiselosta

Monet saamelaisaktivistit ovat vaatineet pesäeroa alueella asuviin suomalaisiin. Tällaiset vaatimukset eivät ole mielestäni viisasta politiikkaa, koska suomalaisuus ja saamelaisuus voivat kuten tähänkin asti elää rinnakkain, sillä ne tarvitsevat ja täydentävät toisiaan. Rinnakkaiselokin on liian yksinkertaistava ilmaisu kuvaamaan väestöryhmien monitasoista yhteiseloa ja vuorovaikutusta. Ihmisten yleistunne sitoo eri ihmisryhmät yhteisiksi ryhmiksi ja yksilöllisyydet hajoavat. Minä pidän suomalaisesta mentaliteetista. Suomalaiset ovat seurallisia, joustavia ja sopeutuvia. Heidän kanssaan olen pärjännyt hyvin, mihin luonnollisena selityksenä on se, että kouluaikana Inarissa vietin paljon suomalaisten oppilaiden kanssa. Saamelaiset eivät olleet minulle sen läheisempiä kuin suomalaiset. Saamelaiset ovat minulle tärkeitä ennen muuta siksi, että he puhuvat saamea. Mielestäni saamelaisuus ei merkitse sitä, että saamelainen olisi toiselle saamelaiselle erityisen tärkeä kanssaihmisenä. Jos joku luulee, että saamelaiset ovat yhtä perhettä, hän erehtyy pahan kerran. Inhimilliset ominaisuudet eivät ole mitenkään sidoksissa ihmisen taustaan.