Rauhanomainen rinnakkaiselo tavoitteeksi

Saamelaiskäräjien järjestäytymiskokous pidetään helmikuun 23 päivänä Inarissa. Seuraavassa esitetään puheenjohtajakisassa mukana olevan erään saamelaiskäräjien jäsenen puheenvuoro. Tämä on luonnollisesti fiktion pohjalta laadittu.

- Arvoisat saamelaiskäräjien jäsenet, hyvä yleisö! On mukava nähdä näinkin paljon ihmisiä tässä historiallisessa tilaisuudessa. Tähän asti edelliset saamelaiskäräjät ovat toiminnassaan keskittyneet löytämään ratkaisun ILOn sopimuksen ratifioinnin ratkaisemiseksi. Arvostan mahdollisuudesta käsitellä sitäkin asiaa tämän historiallisen kokouksen aikana. On valitettavaa, että ILOn sopimuksen ratifioinnin valmistelussa etnisten ja inarinsaamelaisten ja muun väestön oikeuksien järjestäminen ei ole ratkennut hyväksyttävällä tavalla. Kukaan inarinsaamelainen ei ole halunnut vapaaehtoisesti luopua omasta historiastaan, oikeuksistaan ja alkuperästään toisten hyväksi.

Tässä työläässä meitä kaikkia saamelaisia koskevassa prosessissa ovat tärkeitä niin pienet kuin suuretkin askelet. On etsittävä mahdollisuuksia molemmin puolin hyväksyttävän ratkaisun löytämiseksi. Olen sitä mieltä, että etnisten ja statuksettomien saamelaisten on saatava elää rauhassa keskenään niin kuin tähänkin asti. Siihen meitä velvoittaa historia, joka osoittaa, että saamelaistaustaa edustava väestö on energistä ja osaavaa. Se merkitsee myös sitä, että yhteinen pohja on luja.

Jos onnistumme säilyttämään sovun, samaan alkuperäisväestöön kuuluvien saamelaisryhmien elämän muodostuu rikkaammaksi ja onnellisemmaksi todellisen elintason yhä noustessa, edes hiljalleen. Tunnettu ilmaus kuuluu "mitä merkittävämmäksi ihminen haluaa tulla, sitä pitempään hänen on aikuistuttava". Tämä ei koske ainoastaan tavallisia kuolevaisia, vaan myös meitä saamelaisia poliitikkoja, jotka emme halua olla valitsijoittemme yläpuolella. kysynkin teiltä kuinka moni saamelaispoliitikko kuuluu niihin, jotka ovat ottaneet tämän säännön huomioon?

Samalla kun vetoan teihin, osoitan sanani saamelaisnuorisolle, jolta pyydän apua ja tukea yhteisen päämäärän toteuttamisen puolesta. Lupaan teille olla mukana rakentamassa Saamenmaata, joka ei uhkaa rauhaa, vaan vahvistaa sitä. Yhdessä kaikkien täällä Saamenmaassa asuvien kanssa kehotan katselemaan ongelmia uusin silmin ja ymmärtämään sen, että me kaikki elämme pienellä planeetalla, hengitämme samaa ilmaa, olemme huolissamme lastenlastemme tulevaisuudesta ja että me kaikki olemme kuolevaisia.

Kehotan teitä ymmärtämään yksinkertaisen totuuden: yleinen rauha ei vaadi, että jokainen rakastaisi naapuriaan, vaan ainoastaan, että naapurukset edes suvaitsisivat toisiaan, pohtisivat erimielisyyksiään ja ratkaisisivat ne rauhanomaisesti. On ehkä vielä helppo todeta että asumme samalla planeetalla, mutta on muistettava myös että täällä Saamenmaalla asumme myös usein naapureina, ja naapurikauna pilaa molempien osapuolten elämän, tekee sen raskaaksi ja ikäväksi, ja vie energia jolle olisi parempaa käyttöä itse kunkin yksityisten ja yhteisten ongelmien ratkaisemisessa.

Mitä kauemmaksi me lykkäämme tämän ajattelutavan omaksumista ja sen mukaan toimimista, sitä vaikeammaksi ratkaisut muodostuvat. Tulevat sukupolvet eivät tule antamaan meille anteeksi että käytimme aikamme ja voimamme keskinäiseen vihanpitoon. Meidän ei pidä antaa sijaa petturuudelle, vihalle, ennakkoluuloille ja väkivallalle. Kysynkin teiltä: antaako historia anteeksi poliitikoille jotka viivyttelevät ja vitkastelevat? Oikeudenmukaisuus, viisaus ja inhimillisyys vaativat meiltä sitä, että tämä samaa väestöä jakava kiista lopetetaan yhteisestä sopimuksesta ja tarvittaessa tehokkaan valvonnan alaisena. Todellinen yhteiskuntarauha voidaan saavuttaa vain keskinäisen luottamuksen pohjalta.

En voi tässä yhteydessä olla pohtimatta sitä, missä käräjien edelliset puheenjohtajat menivät harhaan, varsinkin saamelaispolitiikassa, ja minkä opetuksen tuo kaikki meille on antanut. Kuten tiedätte, puolitotuus on tuhoisin kaikesta. Asettipa ihminen itselleen kuinka hyviä tavoitteita tahansa, hänen on nojattava olemassa oleviin mahdollisuuksiin ja määriteltävä ne demokraattisesti, avoimesti ja totuudenmukaisesti.

Kuvitelkaa ihminen joka olettaa, että jossain lähellä on ihana valtatie, joka johtaa maailmaan, jossa ei ole epäoikeudenmukaisuutta, moraalittomuutta eikä kunniattomuutta, ja jossa ihmiset ovat veljiä keskenään. Hän haluaa johtaa kansansa tälle tielle mahdollisimman nopeasti. Päämäärä näyttää hänestä olevan lähellä: vielä yksi yritys, vielä yksi ponnistus. Hän uskoo lujasti, että hänen lapsenlapsensa saavat elää saamelaisyhteisössä ja henkiin herätetty historiallinen lapinkyläjärjestelmä hautaa saamelaisia sortavan nykyisen järjestelmän minä hetkenä hyvänsä. Hän väittää, että riittää kun mainitaan tarkat luvut, niin päämäärä vetää puoleen kaikki saamelaiset.

Hän panee virheet ja epäonnistumiset taktisten virheiden tiliin vakuuttuneena, että lyhimmän valtatielle johtavan reitin löytäminen viivästyy vain eripuraisuuden vuoksi. On siis talsittava kiertoteiden kautta ilman kiintopistettä, kaikki eivät ole kyllin aktiivisia ja jotkut saamelaisista ovat lopullisesti juuttuneet suomalaiskulttuuriin raahaten mukanaan saamelaisille haitallista painolastia. On keskusteltava saamelaisten kollektiivisesta maanomistusoikeudesta yksityisomistusta vastaan. Hän kiirehtii saamelaisuuden tulevaisuuden yhteiskuntamuotoon, hän haluaa saavuttaa tuntureiden siintävät huiput hänen aikaisilleen annetussa ajassa.

Julistaessaan demokraattiset periaatteet ainoiksi oikeiksi matkalla eteenpäin hän joutuu tukeutumaan ihmisiin, jotka eivät ajattele läheskään samoin. Tuttu komenteleva hallintojärjestelmä vaihtuu vain saamelaiskäräjävetoiseksi. Se näyttää helpolta ja kätevältä, mutta kas kumma: vaikka annetaan määräyksiä, asiat sujuvat hitaammin ja huonommin kuin aikaisemmin.

Edelliset puheenjohtajat eivät tunnusta sitä, että juuri heidän epäjohdonmukaisuutensa on jarruttanut saamelaisille tärkeiden taloudellisten, sosiaalisten ja henkisten ongelmien ratkaisua. Politiikassa ei ole ollut kokonaisvaltaista linjaa. Johtajat eivät ole ymmärtäneet, että toisiinsa yhdistetyissä astioissa nesteen pinta pysyy väistämättä samalla tasolla. Tätä lakia poliitikot eivät voi muuttaa. En voi kehottaa avoimuuteen ja samalla rajoittaa niitä henkisessä elämässä. On mahdotonta olla samaan aikaan demokraatti ja taantumuksellinen.

Moni asia antaa saamelaisille vielä aihetta optimismiin. Mutta selvemmäksi käy toinen seikka. Saamelaiskäräjien politiikkaa on alusta asti leimannut jatkuvasti heittelehtivä uusien ja parempien maanhallinta- ja omistusmuotojen etsintä, jonka viimeisin ilmenemismuoto on ollut kiihdytetty marssi kohti ILOn sopimuksen ratifiointia. Näiden hankkeiden epäonnistuminen selitetään valtaväestön ja "saamelaisvastaisten voimien" vastarinnalla, sen sijaan että paneuduttaisiin tarkastelemaan avoimin silmin epäonnistumisten pohjimmaisia syitä. Valitettavasti selvitysmies Wirilanderin ja Oulun yliopiston merkittävät tutkimukset Lapin asutushistorian taitekohdista ovat jääneet soveltamatta käytäntöön.

Maaoikeusvaatimukset ja nykyaikaan sovelletut kestävät ratkaisut eivät voi pohjautua myyttiseen historiaan. Tämänsuuntaiset yritykset kohtaavat aivan täydestä syystä vastarintaa ja aiheuttavat väsymystä ja kärsimystä myös ajajilleen.

Edellisten johtajien aikana vakuutettiin käräjien johtamisen parantamisesta ja kollegiaalisuuden lisäämistä. Nämä vakuutukset otettiin vastaan toiveikkaasti.

Mutta pian kävi ilmeiseksi, kuinka sanat ja teot eroavat toisistaan. Poliittisen taiston kiivaassa melskeessä ei muka ollut aikaa käsitellä asioita yhdessä, vaan oli toimittava tehokkaasti, johtajakeskeisesti. Itse asiassa tapahtui niiden voimien revanssi, jotka kaipasivat luotettavaa johtajaa, jolle voisi luovuttaa vastuun. Minkä he saivat: johtajan, joka samaisti itsensä kansaan siinä määrin, että katsoi voivansa tehdä päätökset kansan puolesta, korkeintaan yhdessä lähimpien taistelutovereidensa kanssa. Demokraattisen itsehallinnon sijasta saamelaisilla vahvistui kansasta yhä kauemmaksi etääntyvä byrokraattinen eliitti joka yleisten saamelaisten etujen sijasta ajoi omien ryhmiensä etuja.

Saamelaisyhteisö on kerännyt vaikean kokemuksen viimeisen 20 vuoden aikana. Se myrsky mikä sitä tänään ravistelee, on suuri ja puhdistava. Se on ollut oppitunti niille saamelaispoliitikoille jotka kuvittelevat, että vastuuta pääsee pakoon. Ennemmin tai myöhemmin näemme, miten jokainen joutuu sen eteen. Niinpä ehdotan, että tässä tilaisuudessa otamme ratkaisevan askelen kohti rauhanomaista rinnakkaiseloa, kohti eri saamelaisryhmien yhdenvertaisuutta.

Käytännössä se tarkoittaa muun muassa, että kaikkien ryhmien, myös lukumääräisesti pienten ja vaaleissa vähemmän ääniä saaneiden edustajien näkemyksiä kuunnellaan huolellisesti ja annetaan niiden vaikuttaa päätöksiin. Näin toimitaan suurissa parlamenteissa silloin, kun käsiteltävinä ovat kauaskantoiset ja mahdollisesti koko kansakunnan olemassaoloa koskettavat asiat. Tällainen kuunteleva johtaminen vastaa myös saamelaista perinnettä yhteisten asioiden hoitamisessa.

Omaksutun toimintatyylin muuttaminen voi olla raskasta ja haastavaa, mutta nyt korkea aikaa aloittaa saamelaisten väestöryhmien välisten suhteiden muutoksen hajaannuksesta yhtenäisyyteen, riidoista ystävyyteen, epäoikeudenmukaisuudesta rehellisyyteen ja luottamukseen.