Vaikka saamelaisten asemaa Suomessa on parannettu säätämällä yli kaksikymmentä lakia niin edelleenkin kuulee väitettävän että saamelaisilta puuttuvat demokraattiset vaikuttamismahdollisuudet. Tähän viittaa myös oikeusministeri Henrikssonin haastattelu Lapin Kansassa 27.6.2019. Väite ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Suomen saamelaisilla on valtiollisissa vaaleissa kaksi ääntä. Presidentin he valitsevat suorassa kansanvaalissa ja pääministerin välillisesti äänestämällä eduskuntavaaleissa. Presidentti ja pääministeri vastaavat Suomen valtion johtamisesta, jonka ytimeen kuuluvat ulkopolitiikka, maanpuolustus ja sisäinen turvallisuus. Näiden vaalien lisäksi saamelaiset äänestävät kunnallisvaaleissa edustajat kunnanvaltuustoihin ja postiäänestyksessä edustajia saamelaisten itsehallintoelimeen 21 jäseniseen saamelaiskäräjiin. Sen jälkeen käräjät valitsee itselleen puheenjohtajan, varapuheenjohtajat ja hallituksen. Saamelaiset myös maanomistajina ja erityisperusteisten oikeudenhaltijoina päättävät itse omaisuutensa käytöstä

Saamelaiset ovat kautta historian kunnioittaneet hallitsijoita. Joskus on kuninkaaseenkin vedottu. Vaikka saamelaisten vaikuttamismahdollisuudet ovat huikeasti parantuneet niin edelleenkin syytetään valtiota siitä ettei saamelaisten itsehallinnon rakentaminen etene toivotulla tavalla. Tällaiset populistiset heitot kertovat enemmänkin tietämättömyydestä ja todellisuuden tajun puutteesta.

Puheenjohtajista ja heidän roolistaan

Puheenjohtajalla on laaja vastuu käräjien yleiskokoukseen tulevien esitysten valmistelussa. Moni saamelainen ei ole ymmärtänyt nykyisen puheenjohtajan tapaa johtaa. Välillä puheenjohtaja joko tietämättömyyttään tai tietoisesti on astunut joko kunnallisen tai valtiollisen johtamisen ydinalueelle. Harvemmin puheenjohtajan valinnassa korostuvat kokemus, arvopohjaiset näkökannat ja poliittinen harkinta. Puheenjohtajat ovat harvoin asettaneet tavoitteita omalle toiminnalleen puheenjohtajana tai pohtineet keinoja tavoitteiden toteuttamiseksi.

Kannattaa kiinnittää huomiota puheenjohtajien taustaan. Se selittää omalla tavallaan miten he arvioivat puheenjohtajien tehtäviä. Ylioppilaan koulutus antaa tehtävään erilaisen pohjan kuin kulttuuriantropologin tai juristin koulutus. Poliittiseen puolueeseen sitoutunut johtaja katsoo maailmaa erilaisesta näkökulmasta. Vallankaappauksen pelon torjuminen vaatii selkärankaa johtajalta, joka ei pelkää riskejä. Se on käynyt ilmi YK:n ihmisoikeuskomitealle puheenjohtajan tekemässä kantelussa, jolle käräjien yleiskokous ei ollut antanut mandaattia. Tällainen menettely osoittaa ettei puheenjohtaja ole tehtäviensä tasalla, harkinta on pettänyt ja samalla yleisön luottamus käräjien toimintaa kohtaan romahtanut. Välillä on muistettu toimia työjärjestyksessä määritettyjen virallisen päätöksenteon keinojen avulla.

Puheenjohtajat ovat välillä sukkuloineet valtakunnan poliittisten elinten verkostoissa kuten viimeksi Sipilän hallituksen valmistelukoneistoissa, josta julkisesti ei ole jäänyt jälkeä mihinkään. Edes lähimmät avustajat tai äänestäjät eivät ole saaneet siitä tietoja.

Puheenjohtajien tyylieroihin ovat vaikuttaneet heidän persoonallisuutensa sekä kokemuksensa sekä johtamisen tilanne. Historian tutkimuksessa esitetään nykyisin varsin vakiintuneesti, että saamelaiskäräjien puheenjohtajien vallan ja aseman juuret kytkeytyisivät saamelaisten yhteiseen historiaan. Saamelaiskäräjien kohdalla tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Historiassa ei löydy esimerkkiä siitä, että saamelaisilla olisi koskaan ollut saamelaiskäräjien kaltaista elintä joka olisi edustanut tasapuolisesti kaikkia eri saamelaisryhmiä. Kaikilla alueellisilla saamelaisryhmillä on ollut omat erilliset hallintomuotonsa, joille johtajia ei ole valittu vaaleissa, Itsehallinnon kehittelyssä kannattaisikin palata tähän perinteelliseen malliin kuin jatkaa nykyisellä kivisellä tiellä.

Olen sisältä ja ulkoapäin nähnyt ja kokenut käräjien hallinnon sekoilun ja omahyväisyyden, jossa ei ole paljoakaan demokraattisesti keskusteltu saamelaisen itsehallinnon suunnasta, vaihtoehdoista, ongelmista jne. Ääntäni ei ole kuultu, vaan on sokeasti jatkettu umpikujaan johtavaa tietä. Tämän tien aikaansaannokset ovat kaikkien tiedossa: enemmän kuin koskaan on tullut esiin seikkoja, jotka osoittavat, että nykyinen hallinto on epäonnistunut kaikissa suhteissa. Tästä vaikeasta ongelmasta ei ole käyty julkista keskustelua tai sitä olisi tutkittu tai arvioitu tähän mennessä.

Edelleenkin puuttuu sellainen tilanne- ja olosuhdeselvitys, joka perustuisi yksityiskohtaisiin arkistoaineistoihin, monipuoliseen nykytilanteen arviointiin. Kun tällaiset selvitykset käräjien esitysten kannanottojen perusteeksi puuttuvat joutuu puheenjohtaja ratkaisemaan äärettömän vaikeita ongelmia kuten miten turvataan lainvalmistelussa suomenkielisten saamelaisten ja muun väestön perus ja ihmisoikeudet yhdenvertaisesti. Kun selvityksiä ei ole joutuu joutuu hän toimimaan intuition "miltä minusta tuntuu" mukaan. Sellainen johtaa kuten olemme nähneet ojasta allikkoon.

Johtavat saamelaispoliitikot ovat jäänyt iskulauseittensa loukkuun: "valtion maiden palauttaminen takaisin saamelaisille on saamenkansan etu", koska ilman sitä ei ILOn sopimusta voida ratifioida. Tämä iskulause ja populistinen heitto on tietyssä suppeassa piirissä suosittu. Mutta tosiasiassa maita on mahdotonta palauttaa uudelleen takaisin selvittämättä ensin kenelle yksittäiselle saamelaiselle ne ovat joskus kuuluneet. Miksi tällaisen peruskysymyksen selvittämistä vastustetaan. Eikö sekin kerro käräjien johtoryhmän peloista jäädä rysän päältä kiinni.

Olen sitä mieltä, että puheenjohtaja ominaisuuksiin on kuuluttava tinkimätön laillisuus ja lain tarkka noudattaminen. Ei kannata julkisesti toitottaa, että "me saamelaiset toimimme omien lakien mukaan". Oikeusvaltiota ei kannata lähteä kyseenalaistamaan tällaisilla kevytmielisillä populistisilla heitoilla.

Kun lukee saamelaiskäräjien lausuntoja, esityksiä ja kannanottoja jotka puheenjohtaja allekirjoituksellaan on hyväksynyt, jää sellainen tunne että häneltä puuttuu poliittisen realismin taju. Akateemisen loppututkinnon puuttuminen saattaa vaikuttaa siihen, että hän siirtää tietyt asiat varapuheenjohtajille tai omille asiantuntijoilleen. Puheenjohtaja vaikuttaa siihen miten käräjiä johdetaan. Puheenjohtajan toimintamallin perusteita etsittäessä huomio kiinnittyy horjuvuuteen ja päämäärätietoisuuden puuttumiseen. Nykyään johtamistutkimuksissa viitataan johtajan määrittämään visioon. Saamelaistutkimukseen termi ei ole vielä tullut käyttöön minulle tuntemasta syystä.

Itse ymmärrän asian niin, että puheenjohtajan tulee määritellä itselleen selkeä poliittinen ohjelma, joka ohjaa hänen toimintaansa. Saamelaiskäräjissä tämä näkyy siinä kun puheenjohtajalla ei ole tarpeeksi vahvaa arvopohjaa ja siihen perustuvaa omaa ohjelmaa, on hän ollut helposti tilanteiden vietävänä. Kun lähipiiri asiantuntijoineen täyttää johtajan pöydän ratkaistavilla asioilla, puheenjohtaja ajelehtii asiasta toiseen ja esittelijät voivat ohjata kehitystä enemmän kuin puheenjohtaja, jonka rooliksi jää asioiden hyväksyminen. Saamelaiskäräjien puheenjohtajan onnistumisen ratkaiseva arviointikriteerio on, missä määrin hän asettaa tavoitteita ja kuinka hyvin hän saa ne toteutettua. Toiseksi puheenjohtajan on saatava hallitus ja virkamiehet toimimaan niiden mukaisesti ja kolmanneksi houkuteltava myös tavalliset saamelaiset hyväksyminen ne omiksi tavoitteikseen.

Vailla riittävää poliittisen johtamisen kokemusta puheenjohtaja ei ole osannut arvioida eri väestöryhmien tilannetta status quon kannalta. Tässä kriisitilanteessa puheenjohtajan olisi puhuttava julkisesti poliittisen kurssin kääntämisen välttämättömyydestä ja suhteiden rakentamisesta suomenkielisiin saamelaisiin. Johtajuuteen kuuluu valta ja vastuu. Puheenjohtajalta näyttää unohtuneen se, että suomen ja saamenkieliset ovat ikuisia naapureita ja saamenkielisten tulee elää sovussa kuten tähänkin asti naapureittensa kanssa. Harva käräjien jäsen ymmärtää tällaisia tosiasioita, joiden hyväksyminen on rauhan ja sovinnon tae. Jos itse toimisin käräjien puheenjohtaja tekisin työtä saamen ja suomenkielisten saamelaisten suhteiden parantamisen hyväksi niiden periaatteiden hyväksi jotka ovat YK:n perusasiakirjan mukaisia. Valta syntyy vasta tällaisissa poliittisissa tilanteissa.

Arvovalta ja auktoriteetti hukassa

Vailla riittävää poliittisen johtajan kokemusta yksikään saamelaiskäräjien puheenjohtajista ei ole osannut katsoa Ylä-Lapin poliittista kehitystä alueen vakauden kannalta. Yksikään puheenjohtajista ei ole kyennyt nousemaan repivien kiistojen yläpuolelle, vaan he ovat antaneet erilaisten ääriryhmien mellastaa vapaasti.

Seuraus tästä on ollut, että yksikään puheenjohtajista ei ole kyennyt palauttamaan saamelaiskäräjien auktoriteettia ja arvovaltaa. Klemetti Näkkäläjärven ja Tiina Sanila-Aikion puheenjohtajuuden aikana on menty kohti yksinvaltaa. Siitä konkreettisena esimerkkinä on, että Tiina Sanila-Aikion johtama saamelaiskäräjät ei päästänyt vaaleilla eniten saaneita inarinsaamelaisia Kari Kyröä ja Anu Avaskaria hallitukseen.

Kukaan puheenjohtajista ei asettanut vaalikampanjassaan tavoitteekseen saamenkansan yhdistämistä, kansalaissovun rakentamista sekä yhteistyötä kansalaisjärjestöjen ja kuntien kesken. Kukaan ehdokkaista ei ole pyrkinyt toiminaan olemassa olevien verkostojen avulla. Kellään puheenjohtajalla ei ole edellytyksiä arvioida kiistojen repimässä tilanteessa saamelaiskäräjien asemaa. Puheenjohtaja ei ole tehnyt sitä mitä häneltä odotetaan rauhan ja yhteistoiminnan palauttamiseksi. Myös realiteettien arviointikyky puuttuu. Nykyisen tilanteen asetelmissa puheenjohtajan tehtävä olisi turvata alueen tasapaino ja luoda ystävälliset suhteet kiistan eri osapuoliin. Puheenjohtajan tehtävänä on toimia oikean poliittisen linjan määrittäjänä. Puheenjohtajan on myös opittava tekemään kompromisseja puoluepoliittisen järjestelmän kanssa, jonka tuella Saamelaiskäräjät on saanut Eduskunnalta sen aseman, mikä sillä on tällä hetkellä.

Tiina Sanila-Aikion toimintaa puheenjohtajana on leimannut tiukka taistelu maaoikeuksista ja siitä "kuka on saamelainen". Hän on ottanut myös tietoisen riskin tehdessään YK:n ihmisoikeuskomitealle valituksen KHO:n ratkaisuista vuosilta 2011 ja 2015. Kaikki kriteerit omaavana saamelaisena paheksun tällaista epädemokraattista toimintaa äänestäjien selän takana. Olisin odottanut, että asiasta olisi järjestetty laaja saamelaisten kuuleminen. Näin olisi saatu kansalaisilta viesti puheenjohtajalle joka olisi kuvannut tavallisten saamelaisten suhtautumista asiaan ja siitä oliko asia niin kiireellinen, että puheenjohtajan omavaltainen toiminta olisi voitu hyväksyä. Väitän, että tällaiset demokraattisen toiminnan halventavat toimet tuskin olisivat saaneet laajan hyväksynnän saamelaisten keskuudessa. Tiina Sanila-Aikion toimintaa puheenjohtajana on leimannut tiukka vastakkainasettelu suomenkielisten ja saamenkielisten saamelaisten kanssa. Myös hänen eräät henkilövalintansa ovat vastoin käräjien yleiskokouksen yksimielistä kantaa herättäneet arvostelua.

Saamelaiskäräjien puheenjohtaja on ottanut yhdeksi johtamisen keinoksi mielipiteen muodostuksen ohjauksen. Käytännöllinen sensuuri ja mielipiteen ohjaus palvelee puheenjohtajan johtamisen tarpeita. Puheenjohtajat eivät aina osaa tulkita, mitkä asiat ovat merkittävimmät. Kukaan puheenjohtajista ei ole ollut taitava neuvottelija ja kompromissien hakija. Johtamisen keinojen analysoinnissa kiinnitän huomiota puheenjohtajan puutteelliseen kykyyn valmistella käräjien nimissä lausuntoja, kannanottoja, mietintöjä, vaikka sillä on apunaan koko saamelaiskäräjien hallinto ja sihteeristö ja muu avustava henkilökunta. Tämän lisäksi puheenjohtajan tulee toimia sekä virallisen, että epävirallisten näkymättömien organisaatioiden ja verkostojen kautta.

Kommunikaatiota ja puhevaltaa on pidetty jo antiikin ajoista saakka yhtenä tärkeimpänä johtamisen keinona. Puhetaitoa poliittisille johtajille on opetettu vuosisatojen ajan. Kokemukset puheenjohtajista osoittavat, että se ei kuulu saamelaispolitiikan johtamisen ydinasioihin. Pitämällä yhteyttä samalla tavoin ajatteleviin henkilöihin puheenjohtaja on menettänyt yhteytensä suomenkielisiin saamelaisiin ja on tehnyt virhearvion heidän tunnoistaan. Mielestäni puheenjohtaja ei ole ollut tietoinen puheen ja mielikuvan merkityksestä johtamisessa.

Saamelaiskäräjien puheenjohtajat ovat toimineet johtajina tilanteissa, jotka ovat liittyneet ILOn sopimuksen ratifiointiin. He ovat tehtäväänsä tulkinneet ottamalla vallan itsellään tiukasti pitäen. Opposition kanssa ei ole neuvoteltu. Kukaan puheenjohtajista ei ole toiminut tasapainottajana. Kukaan puheenjohtajista ei välittänyt realiteeteista eikä perehtynyt hallitsemisen salaisuuksiin. Tämä on johtanut siihen, että ei ole osattu erottaa pienet ja suuret asiat toisistaan. Puheenjohtajat ovat johtaneet saamelaiskäräjiä parhaaksi katsomallaan tavalla. Loppuarvioni on, että puheenjohtajat eivät ole onnistuneet tavoitteissaan, joka johtuu pitkälti tavoitteiden epäreaalisuudesta. Viime kädessä puheenjohtaja on vastuussa tekemisistään.

Kuten aina kun koetaan pettymyksiä oikeana pidetyltä tiellä saamelaisia arvoja kunnioittaessa niin nyt tahdotaan kieltää suomenkielisten ja saamenkielisten yhteinen menneisyys, entiset ihanteet, ennen seuratut esikuvat ja lähteä saamelaisten kulttuuri-itsehallintoa rakentamaan suomenkielisten saamelaisten oikeuksia polkien.

Nyt on siis käynnissä kaikkien saamelaisten arvojen uudelleen arvioiminen. Siitä johtuu se käymistila joka vallitsee pohjoismaissa ja muualla maailmassa. Kunkin saamelaisen sukupolven tehtävänä on kuljettaa esi-isien perintöä eteenpäin ja kartuttaa sitä. Kehityksen lakien mukaisesti siitä karsiutuu kunkin sukupolven käsissä osa pois, mutta ydinaine jää pysyväksi. Jos se sortuu tai se kevytmielisesti hyljätään, saamen kansa lakkaa olemasta.