Se mitä tänään tapahtuu ylä-Lapissa on tärkeää nähdä se laajemmassa kontekstissa. Olemme saaneet tutustua äskettäin julkaistuun ns. Hallbergin toimikunnan mietinnön esityksiin, jotka koskevat saamelaiskulttuuri-itsehallinnon järjestämistä. Esitysten toimeenpano vaikuttaa jokaiseen Ylä-Lapissa asuvaan saamelaiseen, lappalaiseen, kolttaan ja suomalaiseen. Käsittäessäni näiden esitysten mittakaavan ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden päätin asiasta kirjoittaa kolmesta eri syytä.

Ensinnäkin tunnustaakseni tällä henkilökohtaisesti oman kantani ja osoittaakseni solidaarisuutta lappalaiselle kansalle, josta virallinen saamelaispolitiikka vaikenee.

Toiseksi esitelläkseni suurelle yleisölle näkemykseni Suomen valtion ja pohjoissaamelaisten todellisista intresseistä, ei kuvitelluista intresseistä ja jotka eivät ole saamelaisradion tai TV:n propagandan tuottamia yksipuolisia näkemyksiä. Selvyyden vuoksi haluan sanoa, että edustan nimenomaan kaikkien Suomen alkuperäisväestöön kuuluvien intressejä. Ne voivat erota monen lukijan näkemyksistä, mutta kaikille epätietoisille saattaa olla hyödyllistä tuntea ne.

Haluan myös tuoda julkisuuteen ehdotuksia, jotka voisivat osaltaan estää tilannetta liukumasta pitkäaikaiseen umpikujaan eri saamelais -ja lappalaisryhmiin kuuluvien välillä. Haluan määritellä oman henkilökohtaisen asemani: kannatan ehdottomasti laillisuuteen perustuvaa demokraattista ja yhtenäistä päätöksentekoa, jossa on tilaa kaikille saamelais- ja lappalaisryhmille.

Viime vuosien ajan- kuten satoja vuosia sitä ennen on Inarin lappalaisiin lakkaamatta kohdistunut käytännöllisesti katsoen kaikkien muiden saamelaisryhmien ja Ruotsin ja Suomen valtioiden aiheuttama poliittinen paine. Tämä tuntuu käsittämättömältä, koska me kaikki olemme olleet ja edelleenkin olemme toisistamme riippuvaisia. Tässä tilanteessa kummastuttaa se, että Suomen valtio ja saamelaiskäräjät ovat aloittaneet operaation, jolla ollaan siirtymässä kansainvälisen lain ulkopuolelle. Hiljattain julkistetuilla ehdotuksillaan Hallbergin toimikunta on antautunut maailmanyhteisöä vastaan. Se on turvautunut tällä tavalla 1800-luvun käytäntöihin alueellisten kiistan ratkaisuissa. Tällä askeleella tulee ehdottomasti olemaan vakavia seurauksia Suomelle itselleen.

Kysymys inarinlappalaisten kohtalosta on äärimmäisen kipeä Inarin lappalaisille että suomalaisille. Kysymyksessä ei ole pelkkä alueellinen kiista muutamista neliökilometreistä. Suomen taloudelle tai pohjoissaamelaisille se on pikemminkin taakka kuin saalis. Mutta alueen ikivanhasta väestölle polveutuvista Inarin lappalaisille Inari on pyhä paikka, tärkeä osa heidän historiallista muistiaan ja identiteettiään muodostaen suuren haavan kun asiaa peilataan Hallbergin toimikunnan ehdotuksiin, joista paistaa läpi Inarin lappalaisiin kohdistuva rankaisumentaliteetti siitä hyvästä että he ovat valtion assimilaatiopolitiikan seurauksena joutuneet muutama sukupolvi sitten vaihtamaan kielensä suomeksi. En usko erehtyväni sanoessani monen inarinsaamelaisen puolesta: Inari on lappalaisille kuin pyhää maata siitä polveutuvalle lappalaisväestölle. Tämä tulee ottaa huomioon suunniteltaessa saamelaista kulttuuri-itsehallintoa.

Historiallisen Inarin lapinkylän merkitys on Inarin lappalaisen tajunnassa suuri. Jos saamelaiskäräjät ottaa haltuunsa inarinlappalaiisten maan kulttuurihistoriallisine muistomerkkeineen, tuhotaan samalla saamelais-lappalainen ystävyys. Inarin lappalaiset menettävät tällaisen mielivallan edessä veljeskansan ystävyyden, samalla he menettävät taloudellis-moraalisen voimavaran, jota tarvittaisiin kipeästi tässä tilanteessa.

Ihmiset, jotka eivät ymmärrä näiden menetysten merkitystä on valitettavan monia. He toimivat inarinlappalaisten intressejä vastaan. Tällä tavoin Hallbergin toimikunnan esitykset ovat vaarallisia ja ennen kaikkea Suomen valtiolle itselleen.

Mutta Ylä-Lapin ongelma on vain johdanto suurempaan ja tärkeämpään kysymykseen etnisten saamelaisten ja lappalaisten historiallisesta muistista. Se on kysymys asennoitumisesta yhteiseen historialliseen muistiin. Tämä on loputon aihe, mutta esimerkiksi rajajärjestelyt vuosina 1751 ja 1852 ovat yhtä paljon porosaamelaisten kuin Inarin lappalaisten historiaa.

Tässä muutostilanteessa saamelaisuus on voima, joka väärinkäytettynä voi voi myös repiä ja hävittää tilanteessa missä sen pitäisi rakentaa, koota ja yhdistää. Tämä vaara uhkaa meitä saamelaisia ja lappalaisia ennen kaikkea suhteessamme toisiin, piirimme kuulumattomiin statuksettomiin saamelaisiin. Me kaikki saamelaiset olemme aikoinaan joutuessamme ensi kerran kosketuksiin saamelaisaatteeseen omaksuneet sen älyllisesti ajatellen sitä ja todistaen itsellemme, että se on hyvä ja tarpeellinen asia saamelaiselle kansanosalle. Valitettavasti me olemme sortuneet tiedon puutteessa johtuen ilmiöön, joka on vetänyt meidät ahdasmielisiksi, suvaitsemattomiksi ja ymmärtämättömiksi.

ILOn sopimuksen ratifioiminen ei ole toteutettavissa siten, että pakotetaan alueen vanhin väestö, lappalaiset luopumaan omasta historiastaan ja omasta identiteetistään alueelle asutettujen poro- ja kolttasaameisten hyväksi. Alkuperäiskansasopimuksen toimeenpano on toteutettavissa siten, että kaikki alkperäisväestöön kuuluvat voivat tuoda oman kansallisen panoksensa ihmiskunnan suureen kulttuuriyhteyteen. Tässä samaa väestöä jakavassa kiistassa näkemykset ja vakaumukset ovat törmänneet toisiaan vastaan. Kaikessa tässä on ollut runsaasti kypsymätöntä, tietämättömyyttä ja runsaasti kehityksen alaista.

Kunkin saamelais- ja lappalaissukupolven tehtävänä on kuljettaa esi-isien henkistä perintöä eteenpäin ja kartuttaa sitä. Kehityksen lakien mukaisesti siitä karsiutuu kunkin sukupolven käsissä osa pois, mutta peruskallioaines jää jäljelle. Jos se sortuu tai kevytmielisesti hyljätään kansakin lakkaa olemasta. On lopulta paljon enemmän sellaista mikä meitä saamelaisia ja lappalaisia yhdistää kuin erottaa. Saamelaisuus ei saa olla nurkkakuntalaisuutta, oman ryhmän korottamista muiden yläpuolelle, toisten alentamista. Se ei ylipäätänsä käsitä suuria sanoja, vaan yhteyden ja kokonaisuuden käsittämistä, joka on valmis asettamaan saamenmaan edun oman edun ja ryhmän yläpuolelle.

Saamelaisten ja lappalaisten välinen kiista, informaatiosota ei ole ollut vain kahden osapuolen, vaan suuressa määrin saamelaisnationalismin ja nykyistä yhteiskuntamuotoa kannattavien voimien välinen ideologinen taistelu. Tämä kiista on jättänyt rumaa jälkeä, antaen huonon kuvan saamelaiskäräjien alkuperäiskansapolitiikasta, jonka takuumieheksi Hallberg on ryhtynyt.

Oma kiinnostukseni kiistaan ulottuu kauas ajassa taaksepäin. Minulle paljastui, että totena pidetyssä saamelaiskäräjien historiankirjoituksen antama kuva kuka on saamelainen ei antanut vastausta siihen, että kenen maiden palauttamisesta takaisin saamelaisille todellisuudessa on kysymys. Kun 1990-luvun alussa sain tilaisuuden tehdä tutkimusta alkuperäislähteisiin tutustumalla kansallisarkistossa saatoin todeta epäilyni oikeiksi ja yleisesti levinneiden virheellisyyksien laajuuden, jopa suuremmiksi kuin olin aavistanutkaan. Sen jälkeen kuva saamelaisten ja lappalaisten yhteisestä historiasta on syventynyt.

Vaikka Hallbergin toimikunnan esitykset saamelaiskäräjälaiksi hyväksyttäisiin ja ILOn sopimus ratifioitaisiin puuttuvat etnisiltä saamelaisilta taloudelliset voimavarat oman itsenäisen saamenmaan muodostamiseen. Niinpä tässä tilanteessa Suomen valtion ja saamelaiskäräjien on aika pohtia toimintaansa aivan uudelta pohjalta. Saamelaisideologiaan perustuvan kolonialismin tilalle on rakennettava enemmän yhteistoimintaa ja tuettava etnisten ja statuksettomien saamelaisten olemassa olevia yhteistoimintaverkostoja.

Hallbergin toimikunnan samaa väestöä jakavilla etnopoliittisilla määritelmillä ja rajanvedoilla ei tämänkaltaisia kysymyksiä ei ratkaista, etenkin tilanteessa jossa Suomen 10 000 saamelaisesta yli 7 000 asuu alueen ulkopuolella Lapissa ja muualla Suomessa.

Oikeusvaltion on olemassa vain siellä, missä todellinen vallan kolmijako, riippumaton oikeuslaitos ja todellinen vallanvaihdettavuus rehellisissä vaaleissa ja missä noudatetaan lakia ja järjestystä. Se on aivan muuta kuin mitä Hallbergin toimikunnan ehdotukset sisältävät, jotka merkitsevät lappalaisten oikeuksien vallankaappausta sellaista vastaan mikä ei koskaan pohjoissaamelaisten elämässä ole ollut olemassakaan. Nyt on siis korkea aika määritellä miten oikeusvaltio Suomi suhtautuu tähän ehdotettuun vallanvaihdokseen ihmis -ja perusoikeuksien rajoittamisen kannalta. Ne jotka väittävät, ettei ehdotuksilla tallata olemassaolevia oikeuksia ovat syvästi väärässä: voi käydä myös niin, että porosaamelaisille palautetaankin lappalaisten historialliset oikeudet, jotka valtion on aikanaan heiltä riistänyt.

Tässä tilanteessa Inarin lappalaisten aktivoituminen puolustamaan oikeuksiaan on voiman osoitus oikeuden puolustamisesta. Hävetköön ne, jotka haluavat syrjiä omaa kansaansa ja hävetköön ne jotka tukevat heitä. Lappalaisten historiassa tämä on uusi vaihe heidän taistelussa itsemääräisoikeuden puolesta.

Maiden palauttamista takaisin saamelaisille vaativat ymmärtävät hyvin, vaikka harvemmin julkisuudessa siihen puuttuvat, ettei heidän suunnitelmiinsa ole uskottavia perusteita niin kauan kuin kiista "kuka on saamelainen tai kenellä on äänioikeus saamelaiskäräjien vaaleissa" jatkuu. Käräjien tähän astiset kannanotot ja toiminta eivät minua vakuuta minua siitä, että samaa väestöä jakava poliittinen malli olisi toimiva ja koko alkuperäisväestön hyväksymä. Tällainen Inarin lappalaisiin kohdistuva syrjivä malli on myös alueen alkuperäisväestön historian perinteiden kanssa ristiriidassa. Väestölle on annettava mahdollisuus vapautua tästä nykyisestä painajaistilanteesta. Tällaiset etnopoliittisiin puhdistuksiin johtavat suunnitelmat on peruttava ja aloitettava puhtaalta pöydältä. Inarin saamelaisten kannalta oikeudenmukainen ratkaisu olisi, että saamelaiskäräjien vaaliluetteloon hyväksytään ihmiset jotka tuntevat kuuluviksi Inarin kahdeksasta lappalaissuvusta polveutuvaan väestöön ja jotka itse kukin sukuyhteisö hyväksyy jäsenikseen.

Rauhan palauttamiseksi Ylä-Lapin kansallisuuksien välille ja separatismi tukahduttamiseksi tarvitaan tehokkaita ponnistuksia, jotta saataisiin palautettua luottamus alkuperäiskansayhteisöön kuuluvien etnisten saamelaisten ja Inarin lappalaisten välillä. Tarvitaan joukko lainsäädännöllisiä, että poliittisia toimenpiteitä, jotka pystyisivät vakuuttamaan kummankin osapuolen siitä, että täällä ei olla toteuttamassa Inarin lappalaisten oikeuksien laitonta haltuunottoa eikä pohjoissaamelaishenkistä saamelaistamista. Ihmisten pitää saavuttaa luottamus tähän.

Ylä-Lappi voisi olla maa, jossa jokainen asukas puhuu vähintään kahta kieltä, kuten Sveitsissä ja harjoittaa kulttuuriinsa kuuluvia elinkeinoja. Tällainen malli ei vahingoita kenenkään oikeuksia ja itsenäisyyttä.

Inarin lappalaiset ovat tänään heikkoja kenen tahansa hyökkääjän silmissä, joka voi olla pahempi kuin mikään hyökkääjä. Jos Inarin lappalaiset eivät ole vahvempia kuin heidän vastustajansa, Inarin lappalaisilla pitää olla moraalia enemmän kuin heidän aluettaan himoitsevilla etnisillä saamelaisilla. Inarin lappalaisten moraalinen ylivoima aineellistuu voimaksi ja pakottaa Inarin lappalaisten vastustajat pysähtymään. Ei kukaan halua julkisesti esiintyä valloittajana.

Tässä tilanteessa paras ratkaisu voisi olla pitää Inarin lappalaiset osana laajempaa saamelaista alkuperäiskansayhteisöä, mutta luoda sille hyvin laaja autonomia ja taata väestölle kaikki oikeudet äidinkielensä ja historiallisten oikeuksiensa käyttämiseen. Jos Suomi aidosti haluaa auttaa Inarin lappalaisia siihen pitää antaa mahdollisuus eikä pyrkiä estämään kuten Hallbergin toimikunta yrittää esityksillään aikaan saada. Tätä varten ei Suomella on suinkaan tarvetta riistää termikikkailun avulla aluetta pohjoissaamelaisille ystävämielisiltä verisukulaisilta, lappalaisilta.

Ehdotan, että kutsutaan merkittäviä osapuolista riippumattomia asiantuntijoita mukaan ratkaisemaan Inarin lappalaisiin kohdistuvia konflikteja, joita tapahtuu tällä hetkellä lappalaisväestölle Ylä-Lapissa. Merkittävissä asemassa olevat osapuolista riippumattomat asiantuntijat voisivat auttaa paitsi ratkaisemaan itse ongelmia, mutta vähentää propagandavaikutusta tilanteissa jota käyttävät ihmiset jotka ovat kiinnostuneita pilaamaan suhteet etnisten saamelaisten ja lappalaisten välillä.

Mutta oli miten oli niin joka tapauksessa Inarin lappalaisista on nyt Hallbergin toimikunnan ehdotusten johdosta tulossa pitkäaikainen ongelma ja tämä ongelma on ratkaistava siten kuin alkuperäiskansa ja ihmisoikeussopimukset edellyttävät. Mielestäni asialle voisi olla hyödyksi sopia kansainvälisen konferenssin järjestämisestä, jossa yleismaailmalliset moraaliset auktoriteetit olisivat edustettuina. Tämä konferensi voisi perustaa Inarin lappalaisten totuuskomission, joka auttaisi konfliktin ja sen seuraamusten hoitamisessa.

Suurin ongelma on nyt se, että Hallbergin toimikunta pyrkii esityksillään monopolisoimaan saamelaisen kulttuurin puolustamisen yksinomaan saamelaiskäräjien tehtäväksi ja samalla kieltämään lappalaiskulttuurin olemassaolon. Sellaista ei tule hyväksyä, sen sijaan tarvitsemme kulttuurista ajatustenvaihdon foorumia, jonka avulla voimme säilyttää ja jopa laajenttayhteistoimintaa. Tiedän, että paljon ollaan tekemässä tällä suunnalla, mutta juuri nyt meidän tulee tehdä vielä enemmän ja meidän tulee puhua tästä ja pyrkiä pysäyttämään Hallbergin toimikunnan esitysten jatkovalmistelu.