Suomen saamelaisalueella, joka käsittää 10 % Suomen pinta-alasta, on monenlaisia rajoja, jotkut maastoon merkittyjä toiset taas karttoihin tai tilojen katselmusasiakirjoihin. Tarkemmin tarkasteltuna alueella on Suomen, Norjan, Ruotsin ja Venäjän valtakuntien rajat. Täällä rajakilvet, raja ja tullimiehet muistuttavat meitä rajasta. Suomen rajojen sisällä on tilojen ja valtion väliset rajat. Muilla rajoilla ei ole rajakilpiä, raja ja tullimiehiä. Sitten on vielä kuntien, paliskuntien ja yhteismetsien rajat. Nämä rajat ei estä ja rajoita liikkumisen vapautta.

Saamelaisalue ja saamelaiset on määritelty saamelaiskäräjälaissa. Saamelaisalueella asuvat saamelaiset ja muut ihmiset voivat lähteä vapaasti alueelta ilman mitään erikoislupia joko pitkin maanteitä tai lentäen. Muualta alueelle tulevat voivat vapaasti mennä saamelaisalueelle. Siinä lyhykäisyydessään koko tämän hetkinen tilanne, johon saamelaiskäräjien poliittinen johto haluaa muutosta. Sen mielestä tällainen elinkeinon ja liikkumisen vapaus heikentää saamelaisia nauttimasta omasta kulttuuristaan, olipa se sitten millaista tahansa. Joten rajoituksia lainsäädäntöön vaaditaan saamelaiskulttuurin suojelemiseksi vierailta vaikuteilta ja muutoinkin.

Näkyvin merkki saamelaisten kulttuuri-itsehallinnosta on Inarissa keskellä kylää seisova saamelainen kulttuurikeskus Sajos. Hallintorakennuksessa vallitsee pyhä tunnelma, ketään ei näy, mitään ei tapahdu. Talossa on kuitenkin virkamiehiä niin, että päät yhteen kolisee. Ei tarvitse pitkää aikaa odottaa kun paikalle ilmestyy kaksi erilaisiin saamenvaatteiseen pukeutunutta virkailijaa odottaen ilmeisesti jotakin merkittävää vierasta.

Poliitikkoja ja virkamiehiä kiukuttaa jatkuvasti statuksettomat saamelaiset, joista on tullut heille ja heidän esimiehilleen päänvaiva. Parhaillaan suunnitellaan taas kerran saamelaisten itsehallinnolle uutta remonttia, johon tällä kertaa haetaan mallia muualta maailmasta, mikä tarkoittaa pyrkimystä rajoittaa statuksettomien saamelaisten oikeuksia, liikenteen vähentämistä pääteillä, metsien hakkuiden lopettamista. Silloin saamelaiset voisivat vapaasti nauttia kulttuuristaan.

Mutta mitä enemmän näitä puheita olen kuunnellut, sen epävarmemmalta tuntuu niiden toteutuminen. Populististen vaatimusten toteutumisen tiellä on niin paljon esteitä, että niiden toteutuminen näyttää mahdottomalta. Saamelaismääritelmä muodostaa kuitenkin sen rajalinjan, joka erottaa saamenkieliset ja statuksettomat saamelaiset toisistaan. Rajalinjan vastakkaisella puolella seisovat samaan saamenpukuun kuuluvat saamen- ja suomenkieliset saamelaiset vastakkain. Rajalinja erottaa heidät toisistaan. Rajalinjan ovat vetäneet heidän alueelleen tulleet pohjoissaamelaiset, jota suomenkieliset saamelaiset eivät ole hyväksyneet maittensa isänniksi. Sen jälkeen kun KHO on tämän vahvistanut, tätä seikkaa ei ole asetettu kyseen alle.

Mikäli saamelaiskäräjälain valmistelussa poistetaan valitustie korkeimpaan hallinto-oikeuteen, merkitsee se inarinsaamelaisten yhdenvertaisuuden kannalta merkittävää heikennystä. Jos voimassa olevasta vallan kolmijaosta poistetaan tuomiovalta, sen jälkeen saamelaiskäräjien vallankäyttöä ei säätele mikään. Tällaisessa tilanteessa on varmistettava, ettei saamelaiskäräjät pysty väärinkäyttämään asemaansa siten, että inarinsaamelaisilta poistetaan oikeusturvakeinot heitä sortavia päätöksiä kohtaan.

Inarista yritetään tehdä saamelaisuuden näyteikkunaa, jossa saamelaisista yritetään antaa sellainen kuva, että he ovat ainoa Euroopan ainoa luonnonmukaisesti elävä alkuperäiskansa. Monella Lappiin tulevalla ulkomaalaisella on tällainen todellisuuteen perustumaton käsitys. Kävellessämme kerran kulttuurikeskus Sajoksen pihalla siellä seisoi parkkipaikalla kymmeniä autoja. Tämän nähtyään ystävä tiedusteli, että missä niitä saamelaisia on kun täällä niitä ei näy. Kerroin, että kaikki tuossa näkyvät autot ovat saamelaisten. Ystäväni alkoi ihmetellä, tämähän on kuin villissä lännessä. Katselimme Juutuanjoen toisella rannalla näkyvää saamelaismuseota Siidaa, jonka ympärille on sovitettu entisen saamelainen pyyntijärjestelmä. Menimme sitä ihmettelemään.

Saamelainen itsehallintojärjestelmä on ollut hankauksissa, kun se on yrittänyt löytää itsehallinnolle sisältöä. Puuttuva henkilökohtainen vastuu yhdistyneenä tiedon puutteeseen on aiheuttanut sen, että asioiden valmistelu on ollut epämääräistä ja epätasaista. Sekin pitää paikkansa, että Inarin kasvoja on ehostettu, mutta mauttomasti.

Saamelaiskäräjät on luonut paisuvalle hallintokoneistolle suuren saamelaisten kulttuurikeskus Sajoksen. Inariin rakennutut uudet asuntoalueet voisivat sijaita Oulussa tai Helsingissä. Mutta jos menee liikkeisiin on kuin menisi Arabianrannan johonkin markettiin.

Merkitseekö saamelaismääritelmä juuri mitään. Saamelaismääritelmän voimaantulo aiheutti aikoinaan voimakkaan vastavaikutuksen, koska osa niistä jotka kokivat itsensä saamelaiseksi hylättiin. Jos mitään saamelaisten oikeuksia lisääviä lakeja ei säädetä ei myöskään tapahdu eriarvoistumista. Poliittisia eroja saamelaisten ja suomalaisten välillä ei ole. Mutta niin kauan kuin suunnitelmat elävät, kannattaa olla tarkkana. Tällaisilla suunnitelmilla pyritään tuhoamaan saamelaisten yhteenkuuluvuus.

Joka kerta kun käyn Inarissa kyselen statuksettomilta saamelaisilta suhtautumista saamelaiskäräjiin, jonka pitäisi edustaa kaikkia saamelaisia. Kuulen, että kanssakäyminen saamelaishallinnon kanssa on äärettömän rasittavaa ja hankalaa. Pohjoissaamelaisten vaikutus Inariin on kiistaton. Ivalossa sitä ei yhtä selvästi huomaa kuin Inarissa. Statuksettomien saamelaisten vaikutus taas Ivalossa on yhtä kiistaton. Erittäin selvästi se ilmenee kielen käytössä ja kommenteissa. Inarissa saa kuulla enemmän saamenkieltä, mutta vähemmän inarin- ja koltansaamea. Inarissa sijaitsee myös saamelaisten kulttuurihallinnon keskus Sajos, saamelaismuseo Siida ja saamelaisradio.

Inarissa kuulen myös, että saamelaisliikkeen pahin vaara - statuksettomat saamelaiset - on johtanut saamenkansan rivien ideologiseen lujittumiseen. Kuulen myös väitteen, että statuksettomien saamelaisten toiminta on suunnattu hidastamaan saamelaisten kulttuurin rakennustyön tahtia, häiritsemään saamelaiselinkeinojen uudelleen järjestelyä ja heikentämään eri saamelaisryhmien yhtenäisyyttä.

Kuulen myös, että saamelaiskäräjissä todellista valtaa käyttää kolmen hengen puheenjohtajiston lisäksi pari käräjien jäsenen muodostama hallitus. Eli viiden hengen muodostama eliitti. Hallitusvalta kaikista vastoinkäymisistä ja vaikeuksista huolimatta on jatkuvasti tiukentunut ja aktivoitunut. Käräjien eliitin mahti hallitsee käräjiä käyttäen hyväkseen todellisuudelle vierasta kovuutta, armottoman nopeaa reagointia. Käräjät haluaa politiikallaan päästä kansainvälisesti tunnustetuksi aina YK:ta myöten.

Oveluus kannattaa, vai kannattaako?

25 vuotta sitten saamelaispoliittinen eliitti onnistui ajamaan saamelaisten oikeuksien turvaksi tarkoitetun saamelaiskäräjälain. Vastapuoli inarinsaamelaiset olivat suu hämmästyksestä selällään, kun heitä ei ollut merkitty mihinkään rekisteriin saamelaisiksi. Jos olikin siitä ei kukaan tiennyt siitä mitään. Mies joka tämän minulle kertoi, on edesmennyt kolttien luottamusmies Matti Sverlov, joka osallistui vuonna 1962 kartoittamaan saamenkielistä väestöä Ivalon, Koppelon, Akujärven ja Törmäsen ympäristössä. Väestlstä saatiin rekisteröityä vain noin 20-25%. Samoin Ruotsiin ja Norjaan tilapäisesti työn perässä muuttaneet saamelaiset jäivät merkitsemättä.

Mitä todella tapahtui kun tällaiselle viranomaiselle kuuluva tehtävä jätettiin avoimen poliittisen roolin ottaneelle saamelaisvaltuuskunnalle ja myöhemmin saamelaiskäräjille. Tiedossa olevaa epäkohtaa ei ole vieläkään haluttu poliittisista syistä korjata. Vaatimuksia väestölaskennasta on vastustetaan, koska se saattaisi merkitä voimasuhteiden muutosta. Poro- ja kolttasaamelaisten koalition valta saattaisi murentua. Käräjät itse on kaikin epämääräisin ja keinotekoisin perustein pyrkinyt torjumaan "saamelaisvastaisten voimien" yritykset murtaa saamelainen kulttuuri-itsehallinto. Tämä kertoo miten poliittiselle johdolle totuudesta on tullut kauhistus. Tilanne muistuttaa Berliinin muuria, joka aikoinaan jakoi saksalaisen väestön kahteen eri leiriin. Vuosikymmeniä jatkuneen kiistan lopettamiseksi tätä saamelaisia jakavaa muuria vaaditaan nyt purettavaksi. Se normalisoisi tilanteen.

Mitä enemmän aikaa kuluu sitä enemmän saamelaiskäräjien näyttää olevan vaikeata muovata maailmankuvaa puoleensa vetäväksi. Statuksettomasta saamelaisesta, joka osoittaa kulttuurikeskus Sajosta, huokuu avoin ja pelottava halveksunta. Nuo kaksi samaa väestöä koskevaa maailmaa on kahlehdittu toisiinsa vihan kahlein: toinen ei voi kadota ilman, että toinenkin katoaa. Siellä missä sukulaiset suomen ja saamenkieliset saamelaiset tapaavat, suomenkieliset voittavat mikä laskee saamelaisten itsehallinnon arvostusta saamelaisten omassa keskuudessakin. Tällaisessa hölmöilyssä on teatterikäsikirjoitukset ainekset.

Muutama kommentti vertauksesta Berliinin muuriin

Kun olen joissakin yhteyksissä verrannut nykyistä kiistaa saksalaisia jakaneeseen Berliinin muuriin, olen saanut vihaisia vastalauseita. Tämä osoittaa miten arka asia saamelaismääritelmä on. Ikuiseksi tarkoitettu 28 vuotta pystyssä ollut Berliinin muuri rakoili ja kaatui vuonna 1989. Muurin kaatumista edesauttoi Neuvostoliitossa valtaan noussut Gorbatshov, hän ei enää halunnut sanella Itä-Euroopan tapahtumia kuten Unkarissa 1956, Tšekkoslovakiassa 1968.

Joskus on väitetty, että elämme ideologisen maailman viimeisiä vuosikymmeniä ja ettei aatteilla olisi enää mitään merkitystä. Tosin saamelaiskäräjistä voidaan sanoa, että se autonomisena itsehallintoelimenä perustuu mitä suurimmassa määrin ideologiaan ja kun ideologia murtuu myös unelma kulttuuriautonomiasta. Tuskinpa kuitenkaan statuksettomien saamelaisten protestivyöry olisi saanut aikaan sellaisia mittasuhteita, jollei sen takana olisi ollut vapauden ja valinnan toivo saamelaishallintoa kohtaan. Hallinnon eliitti oli sulkeutunut ulkoisilta vaikutteilta, sensuroinut heitä sekä pitänyt useimpia saamelaisia tietomuurin takana.

Pahinta on keinotekoinen jako, vaikka saamen ja suomenkieliset saamelaiset kuuluvat samaan kielialueeseen ja ovat geneettisesti lähisukulaisia toisilleen. Tästä huolimatta tätä ei haluta tunnustaa. Todellisuus ei ole myöskään vahvistanut sitä mielikuvaa, mitä saamelaisista syötetään kansainväliseen yhteisöön Suomen ainoasta heimokansasta, jossa tosiasiassa kukaan ei elä ulkona luonnossa heimoasteella. Saamelaismääritelmän kaltaista saamenkansaa jakavaa muuria on puolusteltu väitteillä, että se on luonut määrättyä stabiliteettia saamelaisalueen oloihin. Kukaan silti ei ole uskonut, että saamelaismääritelmä olisi ikuinen, vaikka Tiina Sanila-Aikion käyttäytymisestä sellaisen kuvan saattoikin saada hänen operoidessaan YK:n suunnalla.

Oma unelmani oli aikoinaan, että saamelaisten itsehallinnosta muodostuisi kannustava esimerkki muillekin maailman alkuperäiskansoille rauhanomaisesta rinnakkaiselosta. Uskon kuitenkin edelleen, että tällaiset samaa kansaa jakavat ideologiset muurit murtuvat ja johtavan saman kansan yhdistymiseen. Se edellyttää, että suomalaisille poliitikoille uskalletaan sanoa, että saamelaiset haluavat elää yhdessä alueellisten ristiriitojen ulkopuolella. Kaikki saamelaiset ovat kärsineet epäonnistuneesta samaa väestöä jakaneesta määritelmästä ja jakamisesta toisilleen vihamieliseen leiriin. Olen vakuuttunut, että kiistan lopettaminen parantaa ilmapiiriä. Keinoteiset poliittiset rajat on avattava. Kiista on jättänyt taakseen paljon menetettyjä mahdollisuuksia.

Kieltäminen ottamasta inarinsaamelaiset mukaan saamelaisten itsehallintoa toteuttamaan on saanut monet pohjoissaamelaisetkin vakuuttumaan nykyisen järjestelmän mielettömyydestä ja epäinhimillisyydestä. Saamelaiskäräjien valvontajärjestelmän luonne on pettänyt siinä vaiheessa kun KHO on joutunut kumoamaan käräjien hylkäämiä päätöksiä. Statuksettomat saamelaiset ovat koonneet asiakirjoja, joiden tietojen pohjalta KHO:lle on muodostunut kokonaisnäkemys tilanteesta. Mutta monta tuhatta asiakirjaa on vielä tallella, jotka on avattava. Vuoden 1995 jälkeen syntyneillä saamelaisilla ei ole mitään tietoa tuolloisista oloista. Näille ihmisille välittömän kokemuspiirin ulkopuolella oleva historia on tyhjää ja epätodellista.

Olen varma, että ulkomailta Suomeen muuttaneiden porosaamelaisten ja Neuvostoliitosta inarinsaamelaisten alueelle asutetut koltat eivät ole tunteneet juuriensa olevan täällä. Kaikki saamelaiset ovat kärsineet määritelmän aiheuttamasta ongelmasta, mutta harva lienee perillä siitä, että pahin on vasta edessä, kun itsehallintoa ryhdytään käytännössä jalkauttamaan. Sellaisia asioita ovat ongelmat jotka liittyvät saamelaisten ja suomalaisten omistamien tilojen jakamiseen saamelaisperusteen mukaan, maakauppojen purkamista, erityisoikeuksien toteuttamista poronhoidossa, kalastuksessa, yritystoiminnassa, liikkumisessa. Sama koskee kansallispuistoja, luonnonsuojelu- ja soidensuojelualueita.

Samoin kaikissa niissä organisaatioissa, joissa saamelaiset ovat mukana, tilannetta joudutaan arvioimaan uudestaan, mikä merkitsee perusteettomia etuoikeuksia saamelaisille. Edellä oleva osoittaa, että on asioita ja asiaryhmiä jotka joudutaan yhdessä suomalaisten kanssa käymään läpi ja arvioimaan niiden tarkoituksenmukaisuutta. Samalla joudutaan arvioimaan ne menettelytavat, joilla mahdollinen oikeuksien siirto saamelaisille käytännössä tapahtuu. Nämä seikat on tunnistettava ajoissa, ennen kuin jatketaan.

Tähän asti harjoitetun populismin aiheuttamien vahinkojen korjaaminen vie paljon aikaa ennen kuin tilanne normalisoituu. Jollakin tavalla nyt palataan saamelaismääritelmää edeltävään aikaan 1960-luvun alkuun. Alueen ilmapiiri näyttää pikku hiljaa palautuvan. Vuosi 1962, jolloin saamenkielinen väestö arvioitiin, ei ollut liennytykselle kovin otollinen. Asenteet olivat paljon jyrkempiä. Vaikka maailma on sen jälkeen muuttunut paljon parempaan suuntaan, niin tässä saamelaiskysymyksessä on otettu monta askelta taaksepäin. Kun muualla on avattu rajoja ja purettu muureja niin meillä saamelaiskäräjien poliittisen johto haluaa eristää statuksettomat saamelaiset yhteiskunnasta oikeuksia vaille olevaksi väestöksi. Tilanne muistuttaa Siperiaan karkottamista. Asiasta on tullut käräjien poliittiselle johdolle arvovaltakysymys.

Saamelaista kabarettia

Monesti on mieleeni tullut, että vuosikymmeniä jatkunutta kiistaa saamelaisuudesta voisi olla joskus hyödyllistä tarkastella poliittisen kabaretin keinoin. Suomessa saamelaisilla ei ole teatteria tai kirjalista kabarettia. Katson, että nykyisissä oloissa kabaretilla voisi olla ilmapiiriä puhdistava vaikutus. Sen tulisi vain hallita ja vallita saamelaista sukuperintöä ja perinnettä huumorin keinoin. Sen aika voisi olla nyt. Suosittu kohtaus voisi olla tällainen: statukseton saamelainen on saanut vaalilautakunnalta kielteisen päätöksen; päätöksestä selviää ettei hän ei ole saamelainen, mikä järkyttää häntä syvästi.

Hän katselee päätöstä ja sen perusteluja. Ivalossa S-marketin edustalla, hän tapaa sukulaisensa Kallen, jolle hän raivoissaan huutaa; et arvaa väärtti ne riethaat siellä Inarin kulttuuripalatsissa pitävät minua lantalaisena, vaikka mie olen sinun sukulainen, joka olet virallisesti saamelainen. Methän käymme yhessä hirvestämässä ja jaamme saaliin. Se tarkoittaa sitä, että tämän jälkeen jos nämä suunnitellut lait vielä toteutuvat mie olen sinun aseenkantajasi ja mie jouvun antamaan oman osuuteni hirvestä sinulle. Mitä mie nyt teen ja kenelle mie tällaisesta älyttömyydestä valitan. Mitä siellä Inarin isossa kulttuuripalatsissa mietithän, kun tärkein asia näyttää olevan meijän inarinsaamelaisten polkeminen suohon. Siitä meijän kaikkien pitäsi olla huolissaan. Meiltähän menee tällä menolla kaikki oikeudet, maat ja mannut, hirvestys ja kalastusoikeudet. Kuuluu suosion osoituksia, jopa käräjien virkamiehet nauravat. He tietävät mikä on todellisuus, he tietävät pelin luonteen, johon heidät on pakotettu. Kohtaus kesti vain minuutin. Mutta se on tehokasta ja tyypillistä kabarettia parhaimmillaan, joka saa jopa ulkopuoliset kiinnostumaan asiasta.

Saamelaispolitiikka on nimenomaan parlamentaarista politiikkaa – siitäkin huolimatta, että poliittisen huumorin yhteydessä puhutaan varsin vähän varsinaisista politiikan sisällöistä. Samalla tuotetaan sellaista saamelaisten suhdetta politiikkaan, jossa politiikan katsotaan niveltyvän saamelaiseen itsehallintoon liittyvään poliittiseen järjestelmään, jonka talutusnuorassa kulkee saamelaiskäräjien vaalilautakunta. Saamelaispoliittinen poliittinen viihde ja siitä käytävä keskustelu eivät tuota vain kulttuurista kansalaisuutta, vaan myös poliittista kansalaisuutta. Poliittisen retoriikan voisi kiteyttää seuraavasti: Huumori ei ole irrallaan saamelaispolitiikasta, vaan niveltyy monin tavoin osaksi poliittista järjestelmää. Kun käräjien ovet eivät muuten aukea tarvitaan saamelaispolitiikkaa arvioiva kabaretti, jos on mukana kriittinen huumori.

Kannattaako olla huolissaan?

Olen usein kuullut väitettävän, että saamelaiskäräjien kasvaneesta vallasta ei kannata olla huolissaan, koska se on vain osa yhteiskuntamme luonnollista kehitystä. Vastaavan väitteen mukaan saamelaisten vaikutusmahdollisuuksia lisää entisestään se, että markkinatalouden ja suomalaisen politiikan välissä tarvitaan saamelaiskäräjien kaltaista elintä täydentämään vallan jakoa. Vallan siirtyminen perustuslain määrittelemiltä valtion elimiltä voi tukea oikeusvaltiota ja demokratiaa, jos saamelaiskäräjät toiminnassaan ja päätöksen teossaan kunnioittaa samoja demokraattisen oikeusvaltion periaatteita, joita perustuslakiin on kirjattu. Tästä ei kuitenkaan kannata kantaa suurta huolta, koska tällaisella yhden asian liikkeellä, jota käräjät edustaa ei ole lainsäädännöllisiä erivapauksia - yksinoikeuksista puhumattakaan. Lisäksi saamelaiskäräjien poliittinen johto joutuu kilpailemaan medianäkyvyydestä ja vaikutusvallasta kuntien ja Inarin Lapinmaa- järjestön kanssa.

Saamelaiskäräjien sisäinen hallintokulttuuri antaa nimittäin aiheen pohdiskeluun, jopa huoleen. Saamelaiskäräjien vaaleissa äänestysvilkkaus on koko ajan laskenut. Äänestysvilkkaus verrattuna kuntavaaleihin ja eduskuntavaaleihin on poikkeuksellisen alhainen. Kukaan ei ole tähän mennessä uskaltanut sitä kommentoida. Miksi, sillä siitä kannattaa olla huolissaan? Kohta ei tiedetä ketä saamelaiskäräjät loppujen lopuksi edusta ja kuka nykytilanteesta hyötyy. Onko niin, että poliittinen johto ei enää nauti saamelaisten enemmistön luottamusta? Todennäköisempi selitys on, että käräjien sisäinen demokratia ei toimi. Kuva käräjien demokratiasta ja toimintatavasta on hyvin sumea. Tosiasia on myös, että saamelaiskäräjien nykyinen johto ei kykene valvomaan kaikkien saamelaisten intressejä muuta kuin juhlapuheissa.

Kokemukset saamelaiskäräjistä ovat osoittaneet, että demokratia ei ole itsestään selvä hallintotapa. Se ei ole jalkautunut saamelaisten keskuuteen itsestään. Nykyisen järjestelmän vikoja ei haluta tunnustaa. Kritiikki mielletään helposti demokratian kyseenalaistamiseksi. Siitä toimiiko käräjät demokraattisesti näyttää muodostuneen sivuseikka. Ongelma ei ole saamelaisissa äänestäjissä vaan johtajissa.