Saamelaisten sijoittaminen puoluekenttään perinteisten puolueiden joukkoon ei ole ongelmatonta. Tähän asti suurin osa saamelaisista on kannattanut maaseudun etuja puolustanutta keskustapuoluetta. Tilanne on kuitenkin sen jälkeen muuttunut kun maaseudun rakennemuutoksen haitalliset vaikutukset alkoivat tuntua, väki pakeni maaseudulta. Sitä keskusta ei ole kyennyt pysäyttämään, liekö edes haluja ollutkaan.

Suurin osa Suomen 10 000 saamelaisesta asuu muualla Suomessa. 1970-luvulla saamelaisten uudistusvaatimusten tukijaksi ilmoittautui vasemmisto. Sen rooli on sittemmin hiipunut ja sen paikan otti RKP, joka ryhtyi ajamaan ILOn sopimuksen ratifiointia tietämättä miten sopimuksen jalkauttaminen olisi merkinnyt eri väestöryhmille. Mikään sopimusta kannattaneista tahoista ei kuitenkaan ollut tästä keskeisestä kysymyksestä yhtään kiinnostunut, että olisi vaatinut vaikutusten selvittämistä. Poliittiset puolueet näkivät tilanteen eri tavoin. Sopimusta vastustaneet inarinsaamelaiset näkivät tilanteen eri väestöjen välisenä intressiristiriitana, joka johtui porosaamelaisten ja kolttien muodostaman koalition ylimitoitetuista vaatimuksista.

Saamelaisia on välillä pidetty vihreiden kannattajina, välillä keskustan kannattajina, välillä vasemmiston. Olen kaikista näistä tulkinnoista ainakin hieman eri mieltä. Mutta jos saamelaiset ei ole vasemmisto, keskusta, kokoomus tai perussuomalaiset mikä he sitten ovat?

Harva tulee pohtineeksi sitä, että saamelaisliike kuten muutkin liikkeet on syntynyt yhteiskunnallisesta ristiriidasta. Valtio-opillisessa kirjallisuudessa näitä konflikteja kutsutaan ristiriitaulottuvuuksiksi. Saamelaisliikkeen synnyttäjänä on ollut huoli saamelaisten tilasta ja maanomistuksen ja hallinnan epäoikeudenmukaisuudesta, jonka korjaamiseksi vaadittiin saamelaisille omaa itsehallintoa.

Jotkut saamelaisten poliittisista johtajista ovat halunneet mukaan ratkomaan ekologisia ristiriitoja, joista suurin osa on heidän itsensä aiheuttamia. Tällainen ei ainakaan vahvista sitä, että yhteistyö johtaisi mihinkään kestävää kehitystä tukeviin ratkaisuihin.

Epäonnistuneet kokemukset porojen ylilaiduntamisen rajoittamisesta eivät vielä kerro, missä päin perinteistä puoluekarttaa saamelaisten tulisi olla. Porojen ylilaiduntamiseen ei kuitenkaan mikään poliittinen puolue ole halunnut puuttua, koska sen lopettamisesta seuraisi syytöksiä siitä miten räikeästi Suomi sortaa saamelaisia ja rikkoo ihmisoikeuksia. Joten minkään poliittiseen puolueen puoluekartalle ekologiaa sivuavissa kysymyksissä saamelaiset eivät mahdu. Tästä huolimatta saamelaiseliitti on huomannut, että kannattaa ihmisoikeuksien kilven suojassa ajaa yleisiä humanitaarisia asioita, joilla voi vedota YK;:n ihmisoikeuskomiteaan omasta näkökulmastaan.

Saamelaiskäräjien eliitti on joutunut erityisesti maanomistus ja hallintaa koskevissa asioissa tasapainottelemaan vasemmiston, keskustan ja oikeiston välillä. Saamelaisten paikkaa puoluekartalla voi määritellä myös katsomalla eri puolueiden ohjelmia. Varsinkin viime vuosien aikana saamelaiset ovat korostaneet yhdenvertaisuutta ja vaatineet lisää oikeuksia itselleen, mutta samalla muiden oikeuksien rajoittamista. Saamelaiset ovat korostaneet yhteisöllisyyttä, joka ei kuitenkaan koskisi inarinsaamelaisia. Viime syksynä pidetyt saamelaiskäräjien vaalit kertovat että saamelaiset tuntevat vetoa ensisijaisesti vasemmistoliittoon, keskustaan, ruotsalaiseen kansanpuolueeseen, vihreisiin ja sosialidemokraatteihin.